Aiemmin meidän perheellä oli yksi yhteinen ja Suuri unelma. Halusimme muuttaa kaupungista maalle. Halusimme tilaa puuhailla, lapsille rauhaa kasvaa luonnon keskellä, mahdollisuuden kasvattaa osan ruuastamme sekä elää lähempänä luontoa sitä säästäen. Sen unelman toteutumisesta on nyt kaksi vuotta. Mutta kuten aina unelmien toteutumisella on myös kääntöpuolensa. Meillä on nyt talo kahden ja puolen hehtaarin metsässä, mutta unelman rakentaminen ei pysähtynytkään siihen. Aina tulee uusia lisähaaveita, joiden toteuttamiseen menee aikaa ja rahaa. Koska molempia on tavallisilla ihmisillä rajallisesti on meilläkin jouduttu hyväksymään se tosiasia, ettei asiat tapahdu sormia napsauttamalla. Tätä highway kärrypolku to heaven -matkaa kutsun lukijani seuraamaan.

Pienenpienellä farmilla asuu ihan tavallinen viisi henkinen perhe. Minä olen perheen äiti. Olen noin 35v haaveilija, intoilija ja projektimme pääasiallinen suunnittelija. Minulle tärkeitä asioita, joita tuon myös blogissa esille ovat: puhdas ja lähellä tuotettu ruoka, omavaraisuus, ekologisuus ja mullassa myllääminen. Jos minä olen intopinkeenä toteuttamassa jokaista saamaani ideaa niin talon isäntä on järki ja jarru minua pitelemässä. Hän on onneksi varsin pätevä raksailija, metsästäjä, kalastaja ja juurikkaiden harventaja. Isäntä on myös syy sille miksi minä joudun kehittämään luontoa säästävistä toimista helppoja toteuttaa. Hän ei tee asioita jos ne tuntuvat vaikeilta. Lisäksi meillä on yksivuotias poika ja kolme- ja kuusivuotiaat tytöt, jotka puuhaavat mukana. Me elämme melko keskiluokkaista elämää. Ekologisuus on arjessa tärkeä arvo, mutta mitä ekohippeihin tulee olemme varsin kevyttä sarjaa. Ekoilun pitää olla helppoa toimiakseen meillä. Sama pätee omavaraisuuteen. Kasvatamme itse, mutta emme saa morkkista kaupasta ostamisesta, sieltäkin saa eettisesti tuotettua kun vain etsii.

Nyt meillä on kehitysvaiheessa oleva kasvimaa, erillinen perunamaa, muovihuppu kasvihuone, marjoja ja hedelmäpuita viime kesältä, kanoja ja mehiläisiä. Näiden hoitoa blogissa seurataan ainakin, ellen niitä tietysti saa hengiltä toistaitoisuuttani. En ole mikään viherpeukalo tai maatalon tytär. Yrittäminen ja erehtyminen on tällä tontilla varsin tavallista. Onnekseni olen ymmärtänyt kysyä neuvoja, niitä saa kun vain avaa suunsa oikeassa paikassa. Kirjoitan blogiakin kaunistelematta, koska minun virheistä voi oppia joku muukin.

Tälle kesälle on vielä suunnitteilla mehiläisten lisäämistä, kalkkunoita, lasinen kasvihuone, leikkimökki ja mahdollisesti lihapupuja. Omavaraisuudessa olemme päässeet kahdessa vuodessa yllättävän pitkälle. Kesällä syömme omia kasviksia ja joitain voi pakastaa talvelle. Kananmunat saamme ympärivuoden omasta takaa ja kalkkunan lihaa on pakastimessa aina syksystä eteenpäin. Isäntä on metsämies ja täyttää parhaansa mukaan syksyisin pakasteemme hirven lihalla. Hunajaa emme viime vuonna vielä keskenkasvuisesta yhdyskunnasta saanneet.

Haaveillessamme farmista luin muiden maalle muuttajien blogeja ja suunnittelin omaa pientilaani. Nyt on minun vuoroni jakaa pieni osa elämää farmilla ja antaa muiden ottaa siitä ideoita omiin haaveisiinsa. Ensi viikolla aiheena on joka keväinen kasvimaan mylläys sekä taimien esikasvatusta. Tervetuloa mukaan!

~Susa ~

Born to garden, forced to work!