Onnettomia aikatauluja, uudet mehiläiset ja pentukuumetta

Joskus olen tavattoman optimistinen aikataulujen suhteen. Useimmiten se johtaa noin kymmenen minuutin krooniseen myöhästelyyn, mutta tällä kertaa ylitin itseni aikataulusokeudellani. Mahdottoman helteinen keskiviikko päivä alkoi aamu puoli kahdeksalta 70 km kotoa yövuoron lopettamiseen. Seuraava etappi oli Kouvolan keskustassa kun kävin vaihtamassa Isännän kanssa auton, että hän sai pakun töitä varten. Sitten kotiin nukkumaan. Olin sopinut jo aiemmin sille illalle Karkkilassa tapaamisen vehnäterrieri kasvattajan kanssa ja takaisin tulomatkalla ottaisin kyytiin Tuusulasta ostamani mehiläispesät. Suunnitelma oli hyvä ja toteutettavissa. Säästäisin monta kilometriä ajaessani molemmat reissut lännen suuntaan kerralla.

Suunnitelma pissi siinä kohtaa kun tulin luvanneeksi itseni tekemään ylimääräisiä yövuoroja juuri tiistai – perjantai. Niimpä aurinkoisen keskiviikon ajokilometrit olivat rapiat 500 km kolmella välietapilla, hirveällä kiireellä ja neljän tunnin unilla. Onneksi koiranpentuja ihailtiin kahvikuppi kädessä, sillä ruokataukoakaan ei mahtunut ajoreitille. Työt olisi alkaneet 21.00 ja minä olin siellä 23.30. Uusi ennätys siis. Onneksi olin työtoverin kanssa asian jo sopinut etukäteen.

Kuva pesän sisältä
Uudet italiaano neitoset. Nämä ovatkin hiukan minun aiempia tummia mehiläisiä ärhäkämpiä.

Kuvassa on meidän uusimmat tulokkaat. Kaksi isoa yhdyskuntaa italialaista rotua edustavia tarhamehiläisiä. Viime vuonna ostettu pesä oli eri rotua. Mehiläisten hoitajana olen aivan noviisi ja lähinnä toimin valaistuneiden arvausten ja Youtube-videoiden varassa. Yhden kurssinkin ja useamman kirjan olen aiheesta käynyt, mutta nisäkkäiden kanssa toimimiseen verraten hyönteisten ajatusmaailma on jotain ihan muuta ja todella kiehtovaa. Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka eivät ole mahdottoman allergisia mehiläisen pistoille ja jotka luulevat tietävänsä jotain jostain. Ennen Pienenpienelle farmille muuttoa luin jostain aikakauslehdestä juttua miten lisätä omavaraisuus astetta pienillä teoilla ja ilman maatilaa. Kymmenen kohdan listalle oli eläinmaailmasta päässeet kanat ja mehiläiset eli munat ja hunaja. Meillä on nyt molempia enkä luovu enää kummastakaan lajista. Mehit on loputtoman mysteerisiä ja kiehtovia ja kanojen päätöntä BB-taloa katselee jo mielummin kuin huonoa jenkkikomediaa. Kirjoittelen molemmista eläimistä tarkempaa tekstiä joskus myöhemmin kun saan ensin edustavat otokset heistä.

Pentukuume on iskenyt taloomme niin pahasti, että ainoa lääke on hommata se pentu. Isäntä pahalainen on allerginen, mutta sietää yllättävän montaa koirayksilöä ilman oireita. Niimpä etsimme näitä ns. allergiaystävällisiä rotuja, jotka tosin eivät ole allergisoimattomia kokonaan. Me luotamme siedätykseen. Se toimi Isännän ja minun hevoseni välillä hienosti. Eniten suosituksia saimme bichon friseestä, villakoirasta ja vehnäterrieristä. Valitettavasti aiemman talomme naapurilla oli kääpiövillakoira. Olemme pysyvästi sen tuttavuuden traumatisoimia. Se koira räksytti pensasaitamme takana non stoppina vähintään puolet päivästä. Siunattua taukoa tuli vain perheen ollessa mökillä. Ei siis ikinä villakoiraa! Bichon frisee taas on hurmannut meidät joka kerran kun olemme sellaisen jossain nähneet, mutta me etsimme koiraa kulkemaan meidän mukana vähän joka paikassa myös vaikeammassa metsämaastossa. Vehnäterrieri kuulostaa siihen sopivammalta.

Olimme jo jonossa yhteen pentueeseen, mutta valitettavasti siihen ei syntynyt tarpeeksi montaa narttua. Tämä oli varmaan onni onnettomuudessa, sillä sitten otin yhteyttä kasvattajaan, joka suunnittelee pentuja tälle kesälle. Yhden tapaamisen perusteella olen jo ihan myyty. Tuleva emo on täydellinen. Kasvattaja vaikuttaa maalaisjärkeä omaavalta ja tarpeeksi jämäkältä. Luotan siihen, että hän osaa ja uskaltaa meille sanoa suoraan jos teemme jotain pennun kanssa ihan väärin. Jos et itse osaa, luota johonkin jolla on osaamista. Kasvattaja tädin vehnikset olivat ihanampia kuin kuvittelin. Ne rakastivat ihmisiä, mutta eivät riehuneet kahta ensimmäistä tuntia jaloissa. Ne oli kauniita ja sopivan kokoisia. Ennen kaikkea ne ovat monipuolisia touhuamaan tarkoitettuja koiria, ei käsilaukussa kuljetettavia vauvahauvoja. Nyt olemme onnellisesti odottavia. Tosin odotamme vasta nartulle juoksuja, mutta jotakin sentään. Hassuinta on, että pahin pantukuume tuntuu olevan Isännällä.

Butit
Meidän viime vuoden kalkkunoista oli mahdotonta saada hyviä kuvia. Ne änki aina linssiin kiinni. Tämä kuva on marraskuulta eli ovat lopullisessa koossaan. Ainoa ongelma näissä on tarhan kunnossapito, kalkkunat muussaa sen liejuksi.

Pienenpienen farmin eläimet ne vain lisääntyy. Olemme sopineet, että meille tulee vain yksi uusi laji vuodessa, jotta homma kestää lapasessa ja harkitsemme tarpeeksi tarkkaan jokainen uuden lajin sopivuutta meille. Kanat olivat todella lyhyt harkinta. Kalkkuna maistuu todella hyvältä ja positiisenä yllätyksenä se on täydellinen lemmikki lapsi perheeseen. Ne rakastaa ketä tahansa ihmistä. Mehiläisiä ei juurikaan harkittu. Hullaannuin niihin viime vuoden tammikuussa niin totaalisesti. Intopinkoilijalta katosi kaikki jarrut ihan parissa päivässä. Alkuperäinen syy tutustua aiheeseen taisi olla pölyttäjien tärkeys kasvikunnalle.

Toistaiseksi meillä on kaikki eläimet olleet hyötynäkökulmaa ajatellen. Oikeastaan ihan kiva, että joku on ihan vain lemmikki etenkin lasten kannalta. Vanhin on jo niin sisäistänyt tämän hyötyeläin asetelman, että selittää hoidossa täteille ja kavereille lemmikkien teurastamista tajuamatta ollenkaan, että joidenkin lapsien ajatuksen mukaan liha tulee oikeasti muovipaketista, eikä koskaan ole ollut elävä, oikea eläin. Tärkeä moraalinen opetus sinäänsä: kasvata ja pidä hyvin ja lopulta syö ja arvoista oma kasvattamaasi ruokaa!

Onni on kätevä Isäntä

DSC01899
Pienestä ne tosi ammattilaiset aloittaa. Pitäähän jo (melkein) kaksivuotiaalla pysyä alumiinikola käsissä 🙂

On tämä vaan uskomaton kevät, sillä sitä ei oikeastaan ollutkaan. Sitä tömähdettiin ihan suoraan kesään. Hellelukemia on pitänyt jo niin pitkään, että voisi jo viilentyä. Pienenpienellä farmilla on ollut melkoisen hikinen työleiri jälleen. Muut vetäytyy terassikierrokselle kavereiden kanssa tai sisälle ilmastoinnin eteen rentoutumaan. Meillä tehdään jälleen pieni osa pihaa.

Onni on tuttavan kaivinkone, jota saa silloin tällöin lainaksi sekä Isäntä, joka osaa sitä ajaa tarvittaessa vaikkapa assistentti sylissään. Talon rakentamisen jälkeinen rahallisesti kuiva kausi sai meidät jättämään pihojen teon odottamaan. Kunhan vain päästiin tänne pian asumaan. Nyt sitä pihaa on sitten tehty palkoista osa kerrallaan. Kahtena vuonna on tehty nurmikkoa talon ympärille, mikä on muuten hiekkapakan päälle aika operaatio sekin. Nyt tänä vuonna Isäntä kaivoi uutta salaojaa pihaan, teki kellarille paikan, pohjat sekä kasvihuoneelle että leikkimökille ja vielä levitti uuttaa kivituhkapintaa ajoväylille. Aika tiivis paketti muutamalle päivälle, minkä kone meillä jouti olemaan.

Saana apukuskina
Kaivinkoneenkoppi on oikeastaan liian ahdas työskennellä lapsen kera, mutta minkäs teet kun koneessa isin sylissä on niin parasta

En ole mikään maalajiasiantuntija, mutta sen verran muistan koulusta, että me olemme todennäköisesti hietamaan päällä. Keväällä se on liejua. Näyttää kiinteältä, mutta upottaa nilkkaan asti. Pintakerros myös routii jonkin verran. Kesällä piha tuntuu ihan hyvälaatuiselta rantahiekalta ja kasvaa aika vähän mitään rikkaa. Kevään mutavelliä helpottamaan laitoimme pihaan kahteen kohtaan salaojat. Tosin, koska olemme montussa mäen päällä, ei niille ole mitään järkevää loppupistettä. Nyt ne on ohjattu kanalan eteen pihan matalimpaan kohtaan ja kaivon viereen. Jos edes osa suodattuisi meidän ajoittain vedettömään rengaskaivoon. Isäntä myy työkseen salaojaputkia ja aiemmin myös asensi niitä. Ojan kohdalle kaivettiin kapea ja melko syvä railo, jonka pohjalle putki laitettiin. Sen päälle tuli mursketta ja vielä pois kaivetut maat takaisin.

DSC01927
Tältä se pihaputki näyttää ennen peittämistä. Sen verran tuossa on kaivamista, että kone helpottaa huomattavasti jos putkea pitää vetää paljon.

Tuleva kellari ei ole vielä tämän vuoden asia. Sen on vain pakko odottaa paksumpaa lompakkoa ja lyhyempää työlistaa. Näin etenkin kun pohjalta löytyi niin iso kivi, ettei se hievahtanutkaan pikku kaivurin toimesta. Valitettavasti kellarin paikka on semmoisessa kohdassa, että isommalla koneella sinne olisi vaikea päästä istutettuja kasveja tuhoamatta. Isoja kiviä saa pienittyä ainakin etanadynamiitillä, mutta meillä on aiemminkin raksavaiheessa käytetty piinallisia kiviä ammatikseen halkovaan miestä. Hän toimittaa hankalat kivet käsiteltäviksi palasiksi hydraulikiilauksella. Se tosin maksaa jonkin verran, mutta taatusti homma hoituu. Muuten tuo kellarin paikka on hyvä. Pihan yläosassa oleva pohjoiseen avautuva luonnon rinne. Aiemmin nurmikon teon yhdeydessä muistimme jopa laittaa varausputken kellarin sähköille.

DSC01944
Toistaiseksi tuleva kellarin paikka palvelee hiekkalaatikkona

Uskomatonta kyllä Isäntä on ollut ihan supertehokas. Maanrakennusmies on vaihtunut välillä timpuriinkin. Nyt kaksi vuotta odotetut piharappuset ovat valmiit. Isäntä on taitavampi raksaaja kuin uskookaan. Jos ei se ole jotain hommaa aiemmin tehnyt, on uuden aloittaminen melkoisen pitkä välttelyn takana. Valmiiksi asti rakennetut kohteet on kuitenkin aina olleet hyviä ja toimivia. Nyt pihaportaita varten oli ammattitimpurilla tietätetyt reisipuut, joista keskimmäinen oli väärin mitoitettu. Sen sijaan, että ne olisi vain päällystänyt niin viallista keskustaa joutui koko ajan täyttämään jotenkin. Tämä oli ilmeisesti syy Isännän rappusten välttelylle. Ihanaa kun jotain valmistuu jossain päin pihaa ja vielä ihanampaa kun se on itse tehtyä. Arvostan suunnattomasti ihmisiä, joilla työkalut pysyy tukevasti tassuissa. Loppu osa rappusten rinnettä on minun hommia. Siihen ladotaan luonnonkivistä kivetystä, jossa on tarhakatajia seassa. Ihanan halpaa tehdä itse, mutta on siinä hommaakin.

DSC01895
Tästä kuvasta puuttuu vielä pari päivää myöhemmin asennettu kaiteen välipuu. Todella helpottaa kulkua ylä- ja alapihan välillä etenkin lapsille.

Tuo kivetys on melkoinen työmaa. Olen tehnyt sitä nyt kaksi vuotta aina silloin kun ei muuta akuutimpaa hommaa ole. Kivet ovat ystävälliseltä naapurihiekkakuopan mieheltä, mutta olen ne itse käynyt montulta etsimässä ja tuonut pihaan pakun paksissa. Ne painaa sen verran reilusti, että niitä ei montaa neliötä saa kerralla tuotua. Kivien kerääminen montulta vie yllättävän paljon aikaa, sillä niiden pitää olla melko tasakokoisia sopiakseen toistensa seuraan. Rinteeseen on alle levitetty suodatinkangas. Sitten on laitettu alareunaan kyllästetty puu rajaamaan reuna siistiksi. Puun kiinnittäminen tapahtuu meillä hakkaamalla sen molemmin puolin harjateräkset maahan. Kivet ladotaan kivituhka kerroksen päälle, jolla tarvittaessa tasataan kivien korkeuseroa. Lopuksi vielä saumataan samalla kivituhkalla. Sade tiivistää ajastaan saumat niin, että kivet pysyy paikoillaan. Tätä on nyt varmaan puolet pinta-alasta tehty.

Lapsilla on ollut jännittävät muutaman päivää kun pihassa on liikkunut kuorma-auto, kaivinkone, täryjyrä sekä puutarhajyrsin. Varsinkin poika on päristelijä. Moottorisaha oli ainoa, mitä hän ei uskaltanut mennä katsomaan lähemmin. Isäntä sahasi kanalan luona rankoja ja poika katseli kanalan sisältä. Tytöillä ei ole ongelmia moottorisahan kanssa. Heitä sai ennenminkin hätää hiukan kauemmas, etteivät tulleet itse klapeiksi.

Ihana mies tuo Isäntä. Talvella se miehittää sohvaa kuin karhu talviunilla, mutta kevät aurinko ajaa kiukkuisimmankin mörrikän ulos valoon. Sitten rupeaa asioita tapahtumaan. Pienenpieni farmi tarvitsee sujuvasti roolista toiseen vaihtavan yleismies jantusen. ♥

Maailmassa ei ole koskaan järjestystä, eilen oli liian kuumaa ja nyt on liian märkää. – Hemuli

Vauvauutisia Pienenpienellä Farmilla!

DSC01886Nenää kutittavaa haituvaa, pölyä, piipitystä ja kummallinen hurina kodinhoitohuoneen päädyssä kertoo meillä vauvauutisista. Farmilla on taas pieniä karvapalloja hautomakoneessa. On vaikea kuvitella mitään söpömpää kuin päivän tai kahden ikäinen pieni kananpoikanen kämmellä. Ne piipittää sievästi, nokkii hellästi kaikkea ja nukahtelevat muutaman minuutin välein ihan reporankana minne sattuu. Lapset asuisivat hautomakoneen edessä mikäli vanhemmat sen sallisivat ja kun ilta tulee ja lapset menee nukkumaan, asettuu siihen samaan paikkaan perheen aikuiset tipuja ihailemaan. On melkoinen harmi, että ne pöllyävät sen verran ettei Isännän allergia salli niiden asua sisällä pidempään.

DSC01846
Söpöliinit nukahtaa ekoina päivinään mihin sattuu 🙂

Meillä on nyt kahtena keväänä ollut omista munista haudottuja maatiaistipuja. Muutaman kanan olemme jättäneet itselle ja muut myyneet uusiin koteihin. Kukkoja ei oikein kukaan huoli niimpä niiden lyhyt elämä päättyy metsämonttuun, kun osaamme katsoa varmasti kuka on mitäkin sukupuolta. Kanoille tuntuu olevan uusia kotiehdokaita vaikka kuinka paljon muuallakin kuin meillä. Omiin tarpeisiin kanojen pito tuntuu olevan muotia muuallakin kuin 2,5 hehtaarin metsässä.

Suurin osa tipuja haudottavista omistaa itse pienen noin 20 munan koneen, osa on tehnyt hautomakoneen itse ja vakavammin homman suhtautuvilla on sitten isommat vehkeet. Niitä on useammanmallisia kannellisia ”vateja”, laatikoita, styrox-laatikoita ja suurimpana kaappeja, joihin munat menevät kokonaisina rullakkoina. Meillä ei ole omaa hautomakonetta, mutta onneksi meillä on ihania ystäviä, joiden kone joutaa lainaan näin keväällä. Lainakoneeseemme mahtuu 100 munaa. Siitosmunat eivät säily ikuisesti, niimpä me saamme kerättyä koneeseen noin 60 munaa ennen kuin vanhimmat alkaa olemaan liian vanhoja.

Hatomakoneessa pitää vähimmillään olla lämmönlähde ja kippo vedelle, josta haihtuva vesi suljetussa laatikossa tekee tarvittavaa kosteutta. Lisäksi on hyvä olla mittarit kosteudelle ja lämpötilalle. Paremmissa koneissa on vielä automaattinen kääntö tai muuten munia joutuu käydä itse pyörittelemässä. Koneessa pitää pysyä melko tarkasti oikea lämpötila ja kosteus, jotta haudonta onnistuu. Muutaman tunnin viilentymisen kehittyvä alkio kestää. Eihän se kanakaan ihan koko ajan pesässä haudo. Kyllä se kerran päivässä syö, juo ja jaloittelee. Eri lintulajien haudonta-aika vaihtelee, mutta kanoilla se on 21 vrk. Päivän tai kaksi haudonta saattaa mennä pidemmäksi. Tarkat lämpötila- ja kosteusarvot löytyy helposti googlettamalla.

Viikon hautomisen jälkeen meillä aletaan läpivalaista munia, jotta nähdään onko niissä mitään. Luurin taskulamppu on tähän kaikkein paras työkalu. Huone pimeäksi ja muna valon päälle.

DSC01697
Tämä muna on jäänyt tyhjäksi

Tämän vuoden konehaudonnat meni pieleen. Koneseen meni 60 munaa ja tipuja kuoriutui päälle 20. Reilu kymmenen ei koskaan lähtenyt kehittymään. Suurin osa oli mennyt kesken jossainvaiheessa ja yksi ei jaksanut kuoriutua. Jälkikäteen miettien yksi suuri ongelma oli meidän junnukukot. Kanarouvat eivät olleet vielä kuukausi sitten heistä kovin vakuuttuneita. Kukkopoika reppanat saivat yhtä usein rouvilta kiukkuisesti nokasta kuin pääsivät polkemaan. Toinen suuri ongelma on koneen säätimien sijainti korkeudella, johon lapset ylettävät. Juniori sääteli konetta useasti, niimpä lämpötila ja kosteus on ollut hyvinkin vaihteleva.

DSC01694
Tässä munassa on elämänalku.

Iloitaan nyt kuitenkin näistä muutamasta tipusta ja toivotaan, että niissä on paljon kanoja. Rouvat saavat vielä hautoa kesän aikana jos haluavat, mutta koneeseen laitamme munia seuraavan kerran vasta vuoden päästä. Juhannuksen tietämillä tulee kalkkunoita, joten kyllä se kanala siintä täyttyy.

Hellepäiviä Pienenpienellä farmilla vietetään kanalassa tipuja ihaillen!

Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat!

Kuinka intoilu toi meidät Pienenpienelle farmille?

Suurienkin haaveiden toteuttaminen tapahtuu aina pienissä osissa. Tämän valitettavan tosiasian kanssa minun on välillä todella vaikea elää. Vaikka kuinka yritän itseäni kehittää ja kasvaa hiljalleen aikuiseksi, olen aina vain kaikki minulle nyt heti -ihminen. Olen myös intoilija. Uuden idean tai asian perässä lähdetään samantien juoksemaan tuhatta ja sataa, eikä se innostus aina jaksa sitten kantaa kovinkaan pitkälle arjessa. Parhaimmat ideat jäävät kuitenkin elämään.

Intoilu on valtava voimavara. Olen saanut sen voimin tehtyä paljon asioista, jotka olisivat pienen harkinnan jälkeen jääneet kokonaan tekemättä. Tärkein esimerkki tästä on parisuhteeni, jossa alun huumaan ja yhdessä asumiseen syöksyttiin todella nopealla tahdilla. Nykyisin ollaan Married with children kuten pulmusissa todetaan. Alkuhuuma on haihtunut kuten se aina tekee, mutta suhde kantaa edelleen niin minua kuin isäntääkin sekä kolmea lastamme.

Pienenpieni farmi
Tältä näytti 2,5 hehtaarin metsä kun me sen ostimme. Myönnän, että melkoisesti vaadittiin mielikuvitusta hahmottamaan mitä tästä voisi tulla.

Toinen merkittävä intoilu on Pienenpieni farmi. Me olimme isännän kanssa puhuneet maalle muutosta joskus tulevaisuudessa tapahtuvana asiana. Sitten kun lapset ymmärtävät siitä jotain, sitten kun minä valmistun, sitten kun minulla on vakityö sitten kun… Eräänä alkukeväänä kun olimme saanet kaupunkitalomme viiden vuoden remontin kutakuinkin valmiiksi, me vain päätimme laittaa sen myyntiin ja se meni ensimmäisellä näytöllä ja pyyntihinnalla. Muistan olleeni asiasta hiukan hämilläni, koska rintamamiestalojen myyntiajat olivat tavallisesti pitkiä. Vuokrakämpän etsiminen väliaikasmajoitukseksi piti käydä sukkelaan ja koska minä olin kotona ja Isäntä töissä niin minä ja lapset hoidettiin tämä asia. Minä rakastin meidän rakkaudella remontoimaa taloa ja niin vaikuttivat uudet omistajatkin tekevän. Olen varma, että jätimme talovanhuksemme hyviin käsiin.

Sitten olimmekin yht’äkkiä intoilijan paratiisissä. Koko ajan tapahtui valtavalla sykkeellä. Keskimmäisemme oli juuri tammikuussa syntynyt, joten minä olin äitiyslomalla. Etukäteen ja jälkikäteen ajateltuna aikaa oli vaikka minkä tekemiseen, mutta oikeasti pikkuvauvan kanssa virastoissa juokseminen ja kokonaisen omikotitalon pakkaaminen ei ollut herkkua. Suunnitelmista poiketen sain koulujen alettua syksyllä vuoden mittaisen sijaisuuden töitä ja Saanavauva meni isovanhemmille hoitoon, kunnes oli niin vanha että päivähoito huoli sen sinne. Isäntä oli pääosin pois töistä ja raksalla. Minä olin päivät uudessa ja haastavassa työssä ja illat pienten lasten kanssa. Molempien hermot olivat tiukalla, mutta intoilu kantaa. Tuntui, että nyt jotain tapahtuu. Nyt se haave-elämä alkaa. Väliaikaismajoituksessa kerrostalossa ei meinannut malttaa olla vaan raksalle oli ängettävä, vaikka vauva ei siellä kauhean kätevä matkassa ollutkaan. Sellaista elämää jaksaa elää vain rajatun ajan, mutta oli se niin toiveiden ja tunteiden täyttämään, että joskus huomaan ikävöinäni sitä.

Kevään 2015 aikana etsimme tontin, jossa saimme onneksi puuhata jo ennen virallista omistajan vaihdosta. Saimme lohkoa itsellemme juuri sen läntin, jonka halusimme 2,5 hehtaarin metsän miehen mittaista taimikkoa. Maanrakennustyöt alkoivat kauppakirjojen allekirjoituspäivänä. Rakennuslupa haettiin jo oikeastaan ennen kuin farmi oli edes meidän. Suurtakin suurempi kiitos maaJussille, joka meille tulevan kodin myi. Virallisesti se ollut edes myynnissä vaan löytyi puskaradion kautta kylästä, jossa minä olin varhaislapsuuteni elänyt. Samana kesänä kyseisestä palstasta lohkottiin kolme tonttia ja niin saimme parhaat ja tarpeeksi kaukana sijaitsevat naapurit. Rakentaessa oli ihanaa kun kahdessa muussakin kohteessa tehtiin ja mietittiin samoja asioita.

Talon runko
Tähän vaiheeseen mennessä oli paljon työtä tehtynä ja vielä yhtä paljon vähintään tekemättä. Turhauttavinta oli vahtia lapsia, kun oikeastaan olisi halunnut olla puuhaamassa raksalla.

Vertailimme ja valitsimme haluamme talopaketin, jonka Kastelli toimitti vesikatteeseen rakennettuna. Isäntä jatkoi siitä ja hyvin jatkoikin. Hän hoiti käytännön työn organisoinnin ja varsinaisen rakentamisen. Minä suunnittelin pinnat ja sisutuksen sekä tilasin tavaroita paikalle sitä mukaa kun niitä tarvittiiin. Budjetti paukkui ja kompromisseja jouduttiin tekemään puolin ja toisin. Ihanien ystävien, tuttavien ja sukulaisten apu oli monessa kohtaa korvaamatonta.

Rakentajat
Iskä ja tytöt lastenhuoneen ikkunassa

Sitten pääsiäisenä 2016 pääsimme muuttamaan. Se viikonloppu oli todellista superintoilua. Aamulla Isäntä kaverinsa kanssa hioi, kaakeloi ja saumasi leivinuunia. Minä jälleen ison mahan kera tein loppusiivousta, keitin kahvia ja siirtelin tavaroita väliaikaispaikoilleen. Anoppi oli siivousapuna ja minun äitini vahti lapsia. Toinen isännän kaveri listotti lattia- ja ovenpielislistoja sekä laittoi väliovet paikalleen. Iltapäivällä sitä mukaa kun minä sain huoneita siivottua miehet hakivat niihin tavaramme valiaikaismajotuksesta. Seuraavana päivänä minä ja ihana ystäväni siivosimme vuokrakämppämme ja se oli sitten siinä. Meidän perhe ja kamala kaaos muuttolaatikoita, joille ei ollut vielä paikkoja pariin vuoteen, olimme KOTONA. Puolen vuoden into pinkeänä -projekti, josta tuli Pienenpieni farmi oli saavuttanut välietapin.

Vieläkin ajatus siitä, että me oikeasti ollaan täällä, on pysäyttävä. Tänäänkin kun katselin polttopuita sahaavaa Isäntää ja kanalaa siivoavia lapsia tunsin syvää kiitollisuutta siintä päivästä kun uskalsimme vaihtaa entisen elämämme tähän suureen unelmaan.

 

Uskalla innostua ja seurata unelmiasi!

Kevätviikonloppu Pienenpienellä farmilla

Toukokuun ensimmäinen viikonloppu oli pitkästä aikaa lupaus kesästä. Sää oli lämmin ja aurinkoinen, linnut lauloivat ja Isäntä pukeutui raksamieheksi. Kevään rakennusprojekti numero yksi saatiin jo hyvälle mallille. Ensimmäisenä kesänämme Pienenpienelle farmille rakennettiin kanala. Kanojen pito alkoi pienestä haaveesta kuudesta kanasta ja kukosta. Saataisiin ihan omantuotannon kananmunia!

Alkuperäinen kanaparvi
Pienenpienen farmin ensimmäiset Iitinkanat olivat seurallista sorttia. Ne tottuivat nopeasti kulkemaan pihassa omineen.

Nykyisin vakituista siipikarjaa on 11 kanaa, kaksi kukkoa ja satunnaisesti kanojen itse hautomia tipuja. Kesäksi tulee taas 10 kalkkunaa ja juuri nyt hautomakoneessa on 61 kananmunaa, joten odotamme perheenlisäystä vielä tälle viikolle. Kanala on auttamatta liian pieni majoittamaan koko komppania, vaikka tipuista iso osa muuttaa ajan kanssa uusiin koteihin.

Alunperin kanala rakennettiin kauhealla kiireellä mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleista. Talon rakennuksen jäljiltä kassa oli todella kuiva ja suurin yksittäinen kustannus taisi olla itse kanojen hinta. Puutavara kanalaan on Isännän omasta metsästä kaadettu ja sahoitettu jo aiemmin. Ikkunat, ovi ja kattopellit on purettu kaveripariskunnan ostaman maatilan purkutalosta. Eristeet olivat jostain rakennusprojektista jääneitä jämäpaloja osaksi styroksia ja osaksi kivivillaa. Maatilavanerit ja kanaverkot jouduimme ostamaan kaupasta ihan tavalliseen tapaan. Koko rakennuksen kustannukset olivat jotain 400 € luokkaa. Hyvin säästetty sekä lompakkoa että ympäristöä. Rakennustavaraa kannattaa kierrättää aina kun se on mahdollista ja järkevää.

Uusista kuvista näkee miten laajennus kasaantuu. Kakkosnelos runkoon sisäpuolelle maatilavaneria, välissä kivivillat ja ulkopuolelle tuulensuojalevy. Päälimmäiseksi jatkuu vanhan osan pinnalla oleva vaakalaudoitus. Vanha osa on rakennettu samalla tavalla. Ensi talvea ajatellen pitää jotenkin tehostaa kanalan ilmanvaihtoa. Pieni koppi alkaa helposti haista ammoniakille, eikä kovalla pakkasella viitsi ovi levällään tuulettaa. Tämmöiseen tarkoitukseen voisi kuulemma hankkia sähköllä toimivan huippuimurin tuuletusputken päähän? Kun Isäntä on saanut oman osansa tehtyä, pitää minun reippaasti tarttua maalipensseliin ja sutia kanala sen asukkaille sopivan väriseksi. Tehdään hempeän vaaleanpunaista Pienenpienen farmin rouville. Samaa väriä kuin mehiläispesämme ovat. Oven pieleen ajattelin tehdä kyltin, jossa lukee Kanala. On varmaan turha haaveilla, että isäntä tekisi ikkunan- ja ovenpielisiin koristeet. Niin höveliksi se ei vielä ole muuttunut, vaikka minä olenkin.

Minä kävin lauantaina tyttöjen kanssa Viherpeukaloiden Valkelan myymälän kevätkauden avajaisissa. Kasvien lisäksi paikalla oli elävää musiikkia sekä kahvi ja pulla tarjoilut. Pullat sekä tarjoukset olivat hyviä. Matkaan tarttui liljojen sipuleita, maaperän pH-testipaketti sekä lasten mieliksi ilmakasveja. Liljat menevät tulppaaneiden kaveriksi kivenjuureen ja ilmakasvit sisälle lasipottiin, johon laitetaan hiekkaa pohjalle. Laitan siitä kuvia, kun saan homman hoidettua. Vaikka tavallisesti en kesäkukkia harrasta niiden lyhyen iän vuoksi, niin nyt oli Petunioita ja Pelargonioita niin kauniita, että taidan tehdä poikkeuksen.

Pelargonia
Pelargoniasta löysin näin hienon version. Tämä olisi viherkasvinakin hieno jos haluaa näitä talvettaa sisätiloissa.

Huomasin aiemmin viikolla, että pihalle aiemmin tehty nurmikko kasvoi huonosti ja kasvimaa sekä kukkapenkit tuppaavat sammaloitumaan. Silloinhan luulisi kasvualustan olevan liian hapan. Siispä testataan multa. Viherpeukaloilta ostettu pH-testipaketti riittää kahdeksaan testiin ja maksoi hiukan alle 20 €. Sen verran voisin pulittaa jo ihan siitä ilosta, että pääsee leikkimään kuin yläasteen kemian tunnilla konsanaan.

Testi on helppokäyttöinen ja siinä on suomenkieliset ohjeet. Putkeen laitetaan ensin hiukan testattavaa maata. Päälle kaadetaan tiettyyn määrään asti mukana tulevaa tislattua vettä ja vielä perään tabletti. Korkki päälle ja sekoitetaan kunnes tabletti on liuennut. Sitten annetaan sakan laskeutua pohjalle ja luetaan tulos. Meillä huonosti kasvava nurmikko oli ihan liian hapan ja kasvimaakin hiukan liian hapan. Onneksi on Hankkija. Isäntä oli tuonut töistä tullessaan muutaman kalkkisäkin, joilla pääsee alkuun kalkitsemisen kanssa.

Kalkkia
Isäntä oli ajatustenlukija. Näitä minä pH-testin jälkeen kaipasinkin

Meille multa on kaikki paikalle tuotua muutaman vuoden sisään. Se on kalkittua palaneen hevosen lannan ja turpeen seosta ystävälliseltä naapurihiekkakuopanmieheltä. Kasvit kuitenkin kuluttavat kalkkia kasvaessaan ja osa kaikista ravinteista varmasti valuu meillä veden mukana mullan läpi maaperään. Asiaa pitäisi korjata ylläpitokalkitsemalla, joka minulta unohtuu melkein joka kevät. Kalkitahan voisi jo hangen päälle. Pussin ohjetta seuraamalla siihenkin menee yllättävän paljon kalkkia 10 – 20 kg sadalle neliölle nurmeä. Meillä enemmän, koska maa oli päässyt liian happamaksi. Kolme säkkiä kaikkiaan pitäisi levitellä ympäriinsä. Samalla vaivalla taidan lannoittaa nurmen kanankakalla. Pitäähän sitä päästä monen vuoden tauon jälkeen nurmikkoa ajamaan. Viime vuonna annettiin nurmen vielä kasvaa rauhassa kun se oli vasta tehty.

Seuraavissa teksteissä kerron hiukan ikuisuusprojektistani luonnonkivien kanssa, muistellaan talonrakennusaikaa sekä ihmetellään millainen perhe tilaa kuorikettakin kuorma-autokuormallisen.

Jos keväällä istuu ulkona ihan hiljaa voi kuulla kesän tulevan

Kasvimaaunelmia

DSC01551
Lumien sulamisen jälkeen kasvimaa on ankean näköinen. Viime vuoden ihanuuksista on jäljellä kuivia tikkuja ja ainoat vihreät ovat keväällä nopean startin saaneet rikkaruohot. Onneksi omaa kasvimaata osaa katsoa vaaleanvihreillä laseilla ja nähdä miltä se kesällä näyttää.

Pienenpieni farmi sijaitsee keskellä metsää. Mäellä, joka olisi erittäin hyvä hiekan, murskeen ja kiven ottamiseen. Hiekkamäkeen kallion päälle on myös erittäin hyvä rakentaa. Siinä vaiheessa en osannut huomioida yhtä minulle erittäin tärkeää seikkaa. Multaa meillä ei ollut ollenkaan. Ei sitten missään. Näin ollen kasvimaahaaveni alkoi keväällä 2016 soitolla ystävälliselle naapurihiekkakuopan urakoitsijalle. Sen lisäksi, että hän oli tuonnut meille pihan tekoa varten mursketta ja kivituhkaa, voisiko hän myös tuoda nuppikuorman tai pari perusmultaa.

Kasvimaani on todellinen työvoitto. Ruuhkavuosiin kuuluu, että kaikki asiat tapahtuu samaan aikaan. Me rakensimme taloa ja odotimme kuopusta syntyväksi kesän loppupuolella. Toukokuussa kun pihahommiin pääsin oli vauvamaha jo melkoisen hankala. Mutta niin se vaan liikkui naisvoimin 14 kuutiota multaa lapion ja kottikärryn voimin tulevan kasvimaan paikalle. Ai että olin itsestäni silloin ylpeä! Jälkikäteen ajatellen raksalla pyörineet kaverit on varmaan katsoneet että hullu nainen kun vimosillaan raskaana tuuppii ja kaivaa isoja kuormia maata, lapset pyörii siellä samassa mullassa ja isäntä rakentaa kanalaa. Eikä talokaan ollut vielä valmis. Jotkut haavet ovat vaan niin isoja, että toteuttamisen eteen on valmis vaikka siirtämään vuoria.

DSC00898 (1)
Ensimmäinen versio kasvimaasta oli näin yksinkertainen. Lapioin käytävien paikat tyhjäksi mullasta ja jäljelle jäivät kohopenkit. Väleissä oli olkikate hillitsemässä rikkojen kasvua.

Ensimmäisenä kasvukautena 2016 huomasin inhoavani kastelua, sillä vesi vain valui kohopenkeistä käytäviin. Toisekseen rikkojen nyppimiseen meni ikä ja terveys, sillä halusin ne pois myöskin penkkien reunoista ja käytäviltä. Kasveina oli  perunaa, porkkanaa, sipulia, punajuurta ja salaatteja. Sato oli hyvä ja ehdottomasti vaivan arvoinen. Rikkakasvi ja kastelu ongelmat jäivät mietityttämään ja pinta-alaa olisin toivonut jo tuolloin enemmän.

kasvimaa 2017
En halunnut kitkeä välejä enkä reunoja. Kokeilin muodikkaasti lavakauluksiin viljelyä. Osa kasvimaasta jäi vielä perinteiseen kohopenkkimalliin.

Kasvukausi 2017 oli koevuosi. Kasvit olivat osittain lavakauluksissa ja osittain avomaan kohopenkkeinä. Pidin lavakauluksista kovasti, mutta olin sijoitellut ne liian harvaan. Puutarhakuvissa ne yleensä olivat kauniisti yksittäin aseteltuina. Olisi pitänyt ymmärtää, ettei minun käytännöllinen mieleni arvostaisi tälläistä estetiikkaa. Kohopenkkejä oli helpompi kastella. Vesi ei karkaa poluille ja kitkeminen onnnistuu helpommin. Useimmiten ihan ergonomisestikin matalalla jakkaralla istuen. Alkukesän taistelin kirppojen kanssa, mutta tarpeeksi monet uudet taimet ostamalla sain viimein satoakin kaaleista. Porkkanoiden riesana oli jostain ilmestynyt myyrä, jolla oli erittäin hyvä maku. Se söi juuri tasan ne kaikkein isoimmat juurikkaat. Naatista nykäisy paljasti puolikkaan porkkanan. Isoimmat tuhot aiheutti meidän kalkkunat, jotka syövät kaikein eteentulevan vihreän. Minulle uutena tuttavuutena ihastuin lehtikaaliin. Se selvisi parhaiten kirpoista ja tuotti kelpo sadon.

Kasvimaan uudelleen muokkaus
Tällä hetkellä kasvimaani näyttää tältä. Mullat on kasattu, alle levitetty suodatinkangas, patolevyt on asennettu lavakauluksien suojaksi ja lopulta mullat lapattu takaisin.

Kasvukausi 2018 alkaa nyt. Lähes koko kasvimaa siirtyy lavakauluksiin. Kaivoin taas mullat kasalle hiekkapintaan saakka. Levitin alle suodatinkangasta koko myllättävän kasvimaan alueelle sekä aiemmin tulleiden lavakauluksien poluille. Lavakaulus on tavallista suojaamaton puuta eikä kestä maata ja sen kosteutta kovinkaan pitkään, mutta sisäpinnan voi suojata muovisella patolevyllä. Samaa materiaalia käytetään suojaamaan rakennusten sokkelia. Multa pitää patolevyn paikallaan eikä sitä tarvitse erikseen kiinnittää. Tässä myös hyvä jätteiden hyödyntämisvinkki jos joku tuttu rakentaa juuri taloa. Lopulta oman tuotannon kanankakkaa pohjalle, multaa päälle ja sekoitus. Kalkit levitän vasta kun kaikki laatikot on kasassa. Vielä hommaa riittää, mutta niin riittää kevätintoakin!

 

 

 

Taimia, taimia, taimia…

Ruukkutaimia
Kookosnapit siirrettynä turveruukkuihin. Ihania pikkukasveja! Kesän satoa voi jo melkein fiilistellä.

Tulevan kesän kasvukausi alkaa ikkunalaudalta tai minikasvihuoneesta taimien esikasvatuksella. Toisilla on tarkat aikataulut miten milloin ja mitä. Useimmiten heillä on myös laajalti kokemusta esikasvatuksesta ja hyvä sato vuodesta toiseen. Olen oppinut itsestäni monia juttuja taimikasvatuksen yhteydessä. Minä eksyn siemenhyllyille heti niiden saavuttua kauppoihin. Mielessäni kuvittelen Pienenpienen farmin täynnä kaikkea ihanaa kasvatettavaa. Aloitan pienten taimien kasvatuksen suurella innolla ja rakkaudella.  Sitten tulee kesä ja pihalla on kaikkea muutakin touhuamista. Ja sitten niitä pieniä kasvin alkuja karaistaan oikein kunnolla, kun ne välillä unohtuu kastella, viedä ulos tai tuoda sisään. Taimeni ovat kuin sitkeä suomenkansa. Heikot eivät selvinneet. Juuri nyt olen vielä ihan näiden pienten kasvien lumoissa ja isäntäkin huomattelee, että onko niitä joka välissä pakko käydä koskettelemassa. ON IHAN PAKKO!

Siemeniä
Yksi pussi sieltä, toinen täältä ja kolmas netistä. Pian huomaa pusseja olevan enemmän kuin rahaa tilillä. Kaikkia näitä aioin tänä vuonna jossain määrin kokeilla.

Toinen huomio itsestäni on, että taimiviljelmäni vain paisuu vuosi vuodelta. Kuvittelen viljeleväni vuosittain vain muutamia kasveja, joita meillä varmasti käytetään. Todellisuus onkin jotain muuta. Oikeasti siemenpussit pitäisi pitää kaikki yhdestä ja samassa paikasta ja tehdä lista siitä mitä aikoo viljellä. Ostin useamman saman siemenpussin enkä huomioinut viime kaudelta jääneitä siemeniä ollenkaan.  Huonoin mahdollinen vaihtoehto on avata ensimmäisenä netti ja ruveta sieltä etsimään siemeniä. Minulle toi posti tämän jälkeen kaikkea hyvin erikoista, mutta ei välttämättä tarpeellista. Onneksi on Hankkija. Se on ihan isännän työpaikan vieressä ja sieltä löytyi kaikki tavalliset siemenet, joita oikeasti tarvitsin. Kyllä minä ne erikoisuudetkin kasvatan, mutta sadon varmuus onkin toinen juttu.

Minikasvihuone
Terassin ovesta ei keväisin kuljeta, sillä se avautuu lounaaseen ja ulottuu lähes lattiaan asti. Täydellinen paikka minikasvihuoneelle.

Käytän ensimmäisessä vaiheessa kasvualustana siemenille kookosnappeja, sekä niille tarkoitettuja muovilaatikoita. Kuvassa alempi hylly on niitä täynnä. Napit pitää ensin turvottaa vedessä ja sitten niihin laitetaan siemenet. Kurpitsan siemenet olivat hiukan liian isoja ja niitä laitoin varmuuden vuoksi myös perinteisesti ruukkuun suoraan. Ne kyllä kasvoivat kummassakin. Säästelias puutarhuri laittaa vain siemenen tai kaksi per nappi, mutta kyllä minulta lipsahti varsinkin pieniä siemeniä reilusti. Lapset tykkäävät ylimääräisten taimien harventamisesta, sillä iso osa niistä on syötäviä. Sirkkalehtien ilmestyttyä istutan koko napin turveruukkuun hiukan syvemmälle, jotta taimista tulee tukevia. Viime vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa kookosnappeja enkä tajunnut, että ne pitää istuttaa pikku taimina nappeinnen päivineen multaan. Ihmettelin vain kun taimet eivät tahtoneet kasvaa juuri sirkkalehtiä pidemmälle.

Istutuspöytä
Tomaatin pikkutaimet siirtyy ruukkuihin. Ensin kuitenkin tärkein: kuppi hyvää kahvia ja lasten päiväunista nauttiminen. Mikään ei voita hiljaista hetkeä keskellä päivää.

Kolmas asia, jonka olen itsestäni taimikasvattajana oppinut, että en tunnista taimia ulkonäön perusteella varsinkaan sirkkalehti vaiheessa. Useampana vuonna minulla on ollut ensin tomaatin taimet, sitten purjon taimet, ja loppu sekalaisia taimia, jotka ovat joko kategoriaa kurkku/kurpitsa tai jokin kaali. Nyt huomasin puutarhaliikkeessä siemenpussien välissä Nelson Gardenin puisia nimikylttejä kasveille. Muovisia en halua, koska se on ihan turhaa muovin tuhlausta. Ensin kirjoitin nimet kyltteihin ihan tavallisella ohutkärkisellä tussilla, mutta ensimmäisen kastelu kerran jälkeen huomasin, että permanent kalvotussi on parempi valinta. Olisi pitänyt laittaa kyltit samantien, sillä tänä vuonna tiedän kaikki muut taimet paitsi laventelin ja viidakkokurkun.

Nyt vain muistan huolehtia pienistä kasveista, ihailla ja silitellä niitä mielin määrin isännän katseista välittämättä. Joskus meillä Pienenpienellä farmilla, jopa minä osaan pysähtyä ihmettelemään kasvua ja nauttimaan hetkestä. Lapset osaavat tämän luonnostaan. He saattavat kesken kiireisen leikin pysähtyä täysin ihailemaan kaikkia muita nopeammin kasvavaa jättikurpitsaa. ❤

Learning how to garden is learning how to slow down