Pienenpieni farmi sijaitsee keskellä metsää. Mäellä, joka olisi erittäin hyvä hiekan, murskeen ja kiven ottamiseen. Hiekkamäkeen kallion päälle on myös erittäin hyvä rakentaa. Siinä vaiheessa en osannut huomioida yhtä minulle erittäin tärkeää seikkaa. Multaa meillä ei ollut ollenkaan. Ei sitten missään. Näin ollen kasvimaahaaveni alkoi keväällä 2016 soitolla ystävälliselle naapurihiekkakuopan urakoitsijalle. Sen lisäksi, että hän oli tuonnut meille pihan tekoa varten mursketta ja kivituhkaa, voisiko hän myös tuoda nuppikuorman tai pari perusmultaa.

Kasvimaani on todellinen työvoitto. Ruuhkavuosiin kuuluu, että kaikki asiat tapahtuu samaan aikaan. Me rakensimme taloa ja odotimme kuopusta syntyväksi kesän loppupuolella. Toukokuussa kun pihahommiin pääsin oli vauvamaha jo melkoisen hankala. Mutta niin se vaan liikkui naisvoimin 14 kuutiota multaa lapion ja kottikärryn voimin tulevan kasvimaan paikalle. Ai että olin itsestäni silloin ylpeä! Jälkikäteen ajatellen raksalla pyörineet kaverit on varmaan katsoneet että hullu nainen kun vimosillaan raskaana tuuppii ja kaivaa isoja kuormia maata, lapset pyörii siellä samassa mullassa ja isäntä rakentaa kanalaa. Eikä talokaan ollut vielä valmis. Jotkut haavet ovat vaan niin isoja, että toteuttamisen eteen on valmis vaikka siirtämään vuoria.

Ensimmäisenä kasvukautena 2016 huomasin inhoavani kastelua, sillä vesi vain valui kohopenkeistä käytäviin. Toisekseen rikkojen nyppimiseen meni ikä ja terveys, sillä halusin ne pois myöskin penkkien reunoista ja käytäviltä. Kasveina oli  perunaa, porkkanaa, sipulia, punajuurta ja salaatteja. Sato oli hyvä ja ehdottomasti vaivan arvoinen. Rikkakasvi ja kastelu ongelmat jäivät mietityttämään ja pinta-alaa olisin toivonut jo tuolloin enemmän.

Kasvukausi 2017 oli koevuosi. Kasvit olivat osittain lavakauluksissa ja osittain avomaan kohopenkkeinä. Pidin lavakauluksista kovasti, mutta olin sijoitellut ne liian harvaan. Puutarhakuvissa ne yleensä olivat kauniisti yksittäin aseteltuina. Olisi pitänyt ymmärtää, ettei minun käytännöllinen mieleni arvostaisi tälläistä estetiikkaa. Kohopenkkejä oli helpompi kastella. Vesi ei karkaa poluille ja kitkeminen onnnistuu helpommin. Useimmiten ihan ergonomisestikin matalalla jakkaralla istuen. Alkukesän taistelin kirppojen kanssa, mutta tarpeeksi monet uudet taimet ostamalla sain viimein satoakin kaaleista. Porkkanoiden riesana oli jostain ilmestynyt myyrä, jolla oli erittäin hyvä maku. Se söi juuri tasan ne kaikkein isoimmat juurikkaat. Naatista nykäisy paljasti puolikkaan porkkanan. Isoimmat tuhot aiheutti meidän kalkkunat, jotka syövät kaikein eteentulevan vihreän. Minulle uutena tuttavuutena ihastuin lehtikaaliin. Se selvisi parhaiten kirpoista ja tuotti kelpo sadon.

Kasvukausi 2018 alkaa nyt. Lähes koko kasvimaa siirtyy lavakauluksiin. Kaivoin taas mullat kasalle hiekkapintaan saakka. Levitin alle suodatinkangasta koko myllättävän kasvimaan alueelle sekä aiemmin tulleiden lavakauluksien poluille. Lavakaulus on tavallista suojaamaton puuta eikä kestä maata ja sen kosteutta kovinkaan pitkään, mutta sisäpinnan voi suojata muovisella patolevyllä. Samaa materiaalia käytetään suojaamaan rakennusten sokkelia. Multa pitää patolevyn paikallaan eikä sitä tarvitse erikseen kiinnittää. Tässä myös hyvä jätteiden hyödyntämisvinkki jos joku tuttu rakentaa juuri taloa. Lopulta oman tuotannon kanankakkaa pohjalle, multaa päälle ja sekoitus. Kalkit levitän vasta kun kaikki laatikot on kasassa. Vielä hommaa riittää, mutta niin riittää kevätintoakin!