Ihmiset meidän ympärillä <3 ja miten katastrofista eteenpäin

Kuinka ollakaan arki Pienen pienellä farmilla hakee uomaansa Isännän onnettomuuden jälkeen. Se on raskasta ja stressaavaa. Kalenteri on melkein mahdoton kasata lastenvahtivuorojen osalta ja iso osa hommia jää koko ajan rästiin ajan ja käsien puutteen vuoksi. Kyllä me tästäkin selvitään.

Vetää erittäin nöyräksi ja käsittämättömän kiitolliseksi miten olemme saaneet avuntarjouksia ja voimaa ympärillämme olevilta ihmisiltä. Juhannusviikon työvuorotkin melkein saatiin järjestettyä. Vain viimeisin yö jäi tekemättä, sillä keskimmäisemme sairastui. Kerralla flunssa, korvatulehdus, silmätulehdus sekä virtsatieinfektio. Huomasin olevani ihan äärimmilleni venytetty kun yritin järjestellä siihenkin pelastusrengasta työvuoron ajaksi, kunnes tajusin, että tavalliset vanhemmat jäävät kotiin sairaan lapsen kanssa. Sen ymmärtäminen sai minut pysähtymään. Joskus on ihan sallittua nostaa kädet pystyyn ja todeta, että nyt ei enää ole keinoja järjestää asioita. Jäin siis kotiin ja vuori nousi harteiltani.

Rakentaminen siirtyi syksyyn pientä poikkeusta lukuunottamatta. Lapset saivat kuin saivatkin leikkimökkinsä, ja se riemu mikä siitä tuli, oli rajaton. Eräänä iltana ilmaantui naapurikylän Siekkelin puutyöstä mökin meille myynyt yrittäjä itse kasaamaan sen loppuun. Ihan pyytämättä ja auttamisenhalusta. Pari tuntia hän lastemme kanssa mökkiä viimeisteli ja sitten kolmikkomme sai suuren toiveensa toteen. Tämä ei siis ole sponssidiili vaan iso mies suurella sydämellä. Kiitos sinne mihin se kuuluu. Siekkelin puutyö ja Timo ❤

Leikkimökki
Valmistumista seuraavana aamuna sisustamisinto valtasi lapset. Tässä ylpeä kolmikko omalla kuistilla.

Kasvihuonerotiskokin saatiin korjattua. Se oli muovitta kaksi vuorokautta juhannuksen myrkyissä ja silti kaikki taimet näyttävät selviytyneen. Onneksi ne olivat vielä niin matalia ja tiililattia alla varastoi lämpöä. Korjaamiseen tarvittiin Isäntä työjohtajaksi ja minä, ämmi ja ukko käsiksi. Tähän katastrofiin meillä olisi ollut muitakin reippaita avuntarjoajia. Molemmilla sivuseinillä on poikittaiset metalliputket. Niiden alle ruuvattiin laudat ja lyhyet puukalikat niiden väliin niin että muovi ja pitkittäisputket puristuivat lautojen väliin. Nyt muovi on pysyvästi paikoillaan tai jos hirmumyrsky iskee repeytyy se niin pahasti, että sen voi unohtaa kokonaan. Tämä puolen tunnin pikku-urakka helpotti minun mieltä valtavasti.

Kasvihuoneen puut
Tässä Isännän nerokas patentti. Ulkopuolella on myös lauta ja päälystemuovi on näiden välissä. Helmoja pitelee edelleen tiilet.

Kanalan laajennus jäi myöskin kesken, mutta onneksi kalkut mahtuvat nyt valmiina oleviin tiloihin hyvän aikaa. Isäntä ei myöskään pääse nyt pikkukukkoja lopettamaan, joten ne jäävät pihaan kasvamaan. Ehkä jopa pataan asti. Isomman sarjan kukko puolestaan alkoi käydä parvessa akuutiksi häiriöksi. Minusta ei ole kukkoja lopettamaan, mutta nuorimmaisen lapsemme kummi pelasti meidät tästä pulasta. Metsämiehille kukon lopettaminen on pikku juttu, eikä siinä kauaa kestänyt kun häirikkö oli vainaa ja montussa. Kiitos tästä avusta!

Minun osakseni jää Pienen pienellä Farmilla huolehtia lähinnä jo aloitetuista kesäprojekteista sekä hoitaa koti. Ne olivat minun hommia jo alunperinkin. Farmin lyhennetty työlista näyttää nyt tälläiseltä.

  • Huolehdi kasvimaasta ja kasvihuoneesta
  • Hoida mehiläiset ja tee jaokkeet
  • Kanojen hoitaminen
  • Perunan kitkeminen
  • Hunajan linkoaminen ja purkittaminen
  • Ja sitten ne miljoona muuta matkan varrella huomattavaa pikku hommaa

Juhannuksen sateet ovat saaneet koko pihan hurjaan kasvupyrähdykseen. Hyötykasvien osalta sitä on todellakin odotettu, mutta vauhdikkaimman spurtin tuntuu saaneen rikkaruohot. Peruna meinasi jo hukkua rikkojen sekaan. Etenkin saviheinä oli villiintynyt perunaa korkeammaksi. Onneksi tämä homma sujuu hyvin lastenkin kanssa. Rikat ovat tarpeeksi isoja tyttöjen tunnistettaviksi ja parastahan on viedä täysi rikkaämpäri kanojen iloksi.

perunamaa juhannuksen jälkeen
Osittain kitketyltä perunamaalta paljastui ihan kelpo varsia. Lajikkeina meillä on tänä vuonna minun mummola muistojen Asterixia ja uutena kokeiluna Annabellaa.
Jitan lämpökompostori
Jotain siintä puuttuu. Isäntä huomasi tämän sisältä asti ja minä olin kävellyt ohi useasti asiaa näkemättä.

Myrskytuulet olivat tehneet meillä muutakin vahinkoa. Lämpökompostorista oli jostain käsittämättömästä syystä lähtenyt kansi irti ja saranat ovat rikki. Jitan lämpökompostori on melko jähmeä avata ja sulkea, joten ei ymmärrä miten tuuli on saanut siintä otteen. Toistaiseksi kansi on päällä irtonaisena ja painona on muutama tiili. Isäntä soitteli tehtaalle ja sieltä saamme uuden kannen. Ihanaa kun tavarat eivät ole kertakäyttöisiä ja asiakaspalvelu pelaa.

Vaikka minä tuota tuuli asiaa valitan, niin on siintä hyötyäkin. Kun sattuu tyyni keli, ei pihalla voi rauhassa olla. Siellä on mäkäräisiä ja paarmoja ihan mustanaan ja ne syövät elävältä. Lisäksi pyykit kuivuu vauhdilla kun nostaa kuivaustelineen kuistille. Tosin melkein jokaista kuivattua koneellista vastaan saa käydä telineen kalastamassa pihamaalta takaisin kuistille useammin kuin kerran. Tuotekehittelyä vaille tämäkin asia. Tai oikeastaan meillähän on pihassa iso putkista kasattava pyykkiteline, joka odottaa jalkojen maahan valamista. On odottanut jo viime syksystä asti.

Perhearjen järkkääminen on kaikkein haastavin homma. Lapsenvahdit on kultaakin kalliimpia. Etenkin minun töiden suhteen. Kuinka monella perheellä on kolmelle pienelle lapselle yökyläpaikka neljäksi yöksi putkeen keskimäärin joka viikko. Onnekkaita ovat ne, joilla on apuun rientäviä isovanhempia. Kodin suhteen yritän työstää omaa asennettani. On vain pakko hyväksyä, että eteiseen ei kenkien sekaan enää mahdu, tiskit ja pyykit on pitkin poikin ja pesemättä, vieraat eivät välttämättä saakaan itse leivottua paakelsia kahvin kanssa ja leluja, pihalta kantautunutta hiekkaa ja askartelujen palasia on joka paikassa. Pääasia, että kaikki tärkeät on ruokittu, nukutettu, pesty, tarpeeksi huomioitu ja halittu. Eläimet ja kasvit on onneksi nopea hoitoisempia.

Loppujen lopuksi vaikeuksien edessä voi joko itkeä ja luovuttaa tai nauraa ja voittaa. Siirtymä ensimmäisestä toiseen saattaa meillä joskus hiukan kestää, mutta kyllä me siihen pääsemme. Lapset nopeiten, minä seuraavana ja Isäntä kipujensa kanssa vielä joskus. Vielä kerran kiitos kaikille meidän ihmisille!

Päivä jolloin kesäkiireet päättyivät

Joskus elämä heittää meille haasteita, joita ei todellakaan olisi juuri siihen hetkeen tarvittu. Meillä tuntuu juhlapyhät olleen kirottuja viime aikoina. Ne eivät enää ole merkanneet meille juhlaa, hauskuutta eikä juuri muutakaan positiivista. Juuri nyt juhannuksena, kun ajattelen tätä koko kansan keskikesän juhlaa, lähinnä kiroilen mielessäni kun lääkäritkin ovat sitä juhlistamassa työssä olon sijaan. Viime jouluna vietimme viikko ennen aattoa sairaalaelämää nuorimmaisen lapsen kanssa, koska hän sai kipattua päähänsä vedenkeittimellisen kiehuvan kuumaa vettä. Ei ollut kummonen joulu se eikä lääkärit olleet töissä silloinkaan. Tämä juhannus kulminoituu juhannusviikon keskiviikkoon.

Kasvihuoneen aamukuosi
Aamulla minua odotti pihalla tämmöinen näky. Yöllinen tuuli oli jälleen kerran kuorinut muovit kasvihuoneen päältä. Taimet olivat onneksi taipuneet vaan eivät taittuneet.

Meillä tuulee aina ja jos jossain muualla tuulee vähän niin meillä tuulee reippaasti. Siispä kasvihuoneen aamukuosi ei varsinaisesti tullut yllätyksenä. Tuulisena kelinä sitä ei vain saa yksin laitettua takaisin. Jätin sen siis tähän malliin, sillä Isäntä oli jo lähtenyt töihin. Korjataan sitten illemmalla. Pieni vastoinkäyminen ei saa pilata hyvin alkavaa aamua.

Aamupäivä meni kaupungilla hummaillen. Piti hakea puutarhalta salaatit kanoille, käydä kaupassa, matkahuollossa oli kauan odotetut hunajan linkoamiseen tarvittavat tarvikkeet ja Hankkijalta matkaan tarttui yksi kasvusäkki lisää kasvihuoneeseen. Ihanan vapaapäivän jatkona pääsin vielä rauhassa mehiläispesille, joissa on paljon linkoamista vaille valmista hunajaa. Olin aivan liekeissä kun sain kadoksissa olleen emonkin merkattua. Puolessa välissä pesien tarkastamista kävin autolla juomassa ja samalla rutiininomaisesti tarkistin puhelimen. Siellä oli vastaamaton puhelu ja tekstiviesti Isännältä: ”Lähin lanssilla käsi poikki.” Siihen hetkeen haudattiin paljon tämän kesän suunnitelmia.

Ensimmäinen ajatus oli rynnätä sairaalaan, mutta sitten järki voitti. Isäntä on ensiavussa hyvissä käsissä, enkä minä voisi siellä tehdä ensi alkuun muuta kuin pyöriä jaloissa. Tämä olisi muutenkin viimeisiä rauhan hetkiä. Tein siis loppuun pesien tarkistuksen. Samalla suunnittelin mielessäni miten tästä edetään. Rauhallinen mehiläishoito-mielialani meinasi hukkua paniikin alle kun pyörittelin mielessäni perheemme perusarkea ilman Isiä remmissä mukana. Kaikki positiiviset muutokset arjessamme kääntyivätkin negatiiviksi. Lasten odottama kesäloma päiväkodista tarkoittaisi, että minun olisi oltava heidän kanssaan koko ajan. Minulle oli järjestynyt vihdoin töissä lisää yövuoroja ja lisää palkaa siis. Mitenkä nämä kaksi asiaa nyt yhdistettäisiin? Elämme pääosin Isännän rahoilla ja hän on yksityisyrittäjä. Katkennut käsi on siis myös taloudellinen katastrofi. Viimeisimpänä kaikki ne tämän kesän rakennusprojektit on nyt sitten taputeltu. Minun kasvihuoneenikin.

Käsipaketti
Siinä se on. Meidän kesän lopettajaiset. Värttinäluu poikki ja leikkausta odotellaan. Käsi on todella kipeä eikä leikkaukseen pääse ennen kuin pyhät on ohi.

Kaikessa onnettomuudessakin me olemme käsittämättömän siunattuja ihanilla ystävillä, sukulaisilla ja tuttavilla. Päivitin naamakirjaan, mitä oli tapahtunut ja tukiverkkomme kasaantui ilmiömäisen nopeasti toimintavalmiiksi. Moni odottamatonkin tuttava oli heti valmiina säntäämään apuun. Kun on itse hukkumaisillaan hätään ja huoleen tulevasta, se on kuin laskuvarjo. Kiitos ihanat arteet meidän ympärillä. Saattaa olla, että apuanne todella tarvitaan lähi viikkoina.

Pienen pieni farmi on nyt siis hyvän aikaa Isäntää vailla ja puuhat hiljentyvät ainakin rakentamisen osalta. Minun puuhailua rajoittaa lasten kanssa koko ajan oleminen, mutta onneksi kunnallinen päivähoito nousi sankarin rooliin unohtamalla byrokratian ja suostumalla lasten kesäloman perumiseen. Saan siis nukkua yövuorojen jälkeisinä päivinä kunhan ensin keksin lapsille jonkin sijoituspaikan yön ajaksi. Isäntä ei pärjää niiden kanssa yksin, joten minun jokainen työvuoro edellyttää nyt hoitopaikkaa ensin yöksi ja sitten toimittamista päivähoitoon päiväksi. Helppoa ja simppeliä tämä kalenterin järkkäily.

Lapsia harmitti kovasti loman peruminen. He olivat odottaneet sitä kovasti. Lisäksi nyt kolme päivää Isännän kaatumisonnettomuuden jälkeen huomaa jo lasten kärsivän jatkuvasta yökyläilystä ja suoranaisesta vanhempien hylkäämisestä. He ovat kiukkuisia ja nuorin itkee vanhempiensa perään, sillä tietenkin minulla on koko juhannus töitä. Varasin nimenomaisesti rahan kiilto silmissäni nämä vuorot ja nyt poden huonoa omaatuntoa vanhempiaan kaipaavista lapsista. Isännän piti viettää pyhät lasten kanssa mummilassa. Lohdukkeena saa toimia loppukesäksi luvattu reissu muumimaailmaan.

Näillä eväillä ja käsillä mennään nyt luultavasti koko loppu kesä Pienen pienellä Farmilla. Positiivista näkökulmaa on tavallista vaikeampaa etsiä oman pään sisältä, mutta kyllä me tästäkin noustaan. Blogi ei hiljene, sillä kirjoittamisen aihetta riittä kyllä ihan minunkin touhuissa. Katoavaan kasvihuoneeseenkin Isäntä kehitti sairasvuoteellaan ratkaisun.  Enää tarvitaan kädet idean toteuttamiseen. Hän huomasi vissiin, että kaikista suurista murheista oli minulle raskain tämä pieni murhe kurkuntaiminen kuolemisesta. Matti ❤

Mehiläistarha marjatilalla

Sanotaan, että maaseudulla kylässä kaikki tuntee kaikki. Ihan tämä ei pidä paikkaansa, sillä se kylään viimeisimmäksi saapunut uusi ja eksyneen oloinen tyyppi ei tunne kaikkia. Ei vaikka olisi lapsuudessaan asunut siellä useamman vuoden ja ollut yhden sun toisen kylän vanhemman vahdittavana. Eikä se myöskään kehtaa myöntää, ettei muista missä kukakin asuu, minkä niminen on mikäkin talo tai edes, että kuka tämä juuri minulle ystävällisesti jutteleva ihminen olikaan. Tämä tilanne on valitettavan tuttua minulle. Olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin ja nimimuistini on olematon. Joskus vaikutan vieraiden silmiin koppavalta, mutta oikeasti en vain tiedä miten ottaisin kontaktia.

Mustia kaunottaria
Pienenpienen Farmin mehiläiset ovat Pohjolan tummia mehiläisiä. Ne ovat uhanalaisia, suojeltuja ja jo kertaalleen Suomesta hävinneitä. Kuva on otettu pesän suuaukolta.

Tässäkin kohtaa onni on puhelias ja sosiaalisesti lahjakkaampi Isäntä. Hän tutustuu sujuvasti vaikka koivutukin kanssa. Joskus sitä vain hämmästyneenä katselee, miten hän on solminut uusia tuttavavuuksia sinne sun tänne kylää. Siinä olisi taito, jonka haluaisin oppia. Viime syksynä hän oli päätynyt puheisiin paikallisen mansikkatilan isännän kanssa. Jotenkin keskustelu oli kääntynyt minun yhteen ja ainoaan mehiläispesääni. Kuinka ollakaan mansikkatilalle oli mehiläiset hakusessa. Eivät he niinkään hunajaa kaivanneet, mutta pölyttäjiä kylläkin. Lyhyiden ja mutkattomien sähköposti neuvotteluiden jälkeen olin saanut mehiläisilleni etätarhan paikan. Siis sille yhdelle ja ainoalle pesälleni, joka olisi hyvin mahtunut kotipihaankin oleilemaan. Tästä se suuruuden hulluus sitten alkoi.

Mehiläisillä tehokas lentosäde on noin kaksi kilometriä pesältä ja hiukan paikasta riippuen yksi tarha riittää viidelle tai kuudelle pesälle. Rajoittavana tekijänä tässä on kerättävän ravinnon riittävyys ympäristössä. Marjatilalla kerättävää riittää ja pölytykseen käytettävien mehiläisten tiheys alueella saa olla tavallista suurempi. Yhdestä pesästä ei siis paljoa riemua riitä. Ei minulle eikä marjatilalle.

Pesien lukumäärää voi lisätä joko ostamalla niitä lisää tai tekemällä olemassa olevista pesistä jaokkeita. Luonnollisestihan mehiläiset lisäisivät yhdyskuntia parveilemalla. Jaokkeen teko on ihmisen tapa matkia sitä. Minä päädyin laajentamaan tulevaa hunajaimperiumiani kaikilla konsteilla. Hain jo aiemmin Tuusulasta kaksi uutta  talvehtinutta pesää. Ne ovat jo täydessä työvalmiudessa. Kasvavat kovaa tahtia ja keräävät mettä sekä siitepölyä. Kotitarhan yhdyskunta vaikuttaa ihan kääpiöltä näihin ostopesiin nähden, mutta kyllä sekin tehtävänsä täyttää. Vein sen muutama viikko sitten töihin marjatilalle kahden ostopesien rinnalle.

Viikko takaperin kävimme Isännän kanssa tekemässä yhden jaokkeen.  Otimme isoimmista ostopesistä muutaman sikiökakun sekä hunajaa ja siitepölyä sisältäviä kakkuja. Kotitarhalta tuodusta pesästä löytyi peitelty emokenno sikiökakun reunasta, joten sekin kakku päätyi jaokkeeseen. Tehkööt siitä uuden kuningattaren. Harjasimme sinne muiden pesien kakuilta paljon työläisiä. Vanhemmat lentomehiläiset palaavat kotipesäänsä, mutta nuoremmat pesän sisätöistä huolehtivat jäävät jaokkeeseen. Jaokkeen selviäminen jännitti kovasti, sillä en ollut varma miten se tehtiinkään. Nyt tämän päivän pesäkierroksen perusteella näyttäisi, että se on lähtenyt kehittymään. Ihanaa kun joskus onnistuukin.

Posti tuo Pienenpienelle Farmille tänäkin vuonna kaksi uutta yhdyskuntaa postipakettina. Näitä kutsutaan ammattislangilla pakettimehiläisiksi. Se on melkoisen harvinainen tapa ostaa uusi yhdyskunta ainakin täällä Suomessa. Helpoin, kallein ja taatusti varmin tapa ostaa mehiläisiä on ostaa talvehtinut yhdyskunta. Myyjä on huolehtinut pesän medenkeruu kuntoon kesäksi. Toinen yleinen tapa on ostaa jaoke kesällä. Se on hiukan halvempaa, mutta tarvitsee osaavaa hoitoa eikä juurikaan tee hunajaa ensimmäisenä kesänään. Pakettimehiläiset tulevat muovisessa verkkolaatikossa ilman pesää. Työläiset on haalittu kasaan myyjän pesistä ja laatikkoon on vielä laitettu uusi kuningatar omassa kuljetuskotelossaan. Lisäksi verkkolaatikossa on sokerivesipullo matkaevääksi. Näiden hoito vaatii myös osaamista, kärsivällisyyttä tai kuten minulla hyvät ohjeet ja moukan tuuria. Hinnaltaan ovat samaa luokkaa kuin jaoke, eikä hunajaa kannata ensimmäiseltä kesältä odotella.

Huvittavinta on seurata postikantajaa, joka toimittaa kotiovelle surisevan paketin. Sitä todellakaan voi erehtyä luulemaan hieromasauvaksi. Viime kesänä postinkantaja jäi maleksimaan pihaan ilman mitään syytä. Ei oikein osannut irroittaa silmiään mehiläispaketista ja näytti itsekin hyvin hämmentyneeltä huomatessaan seisoskelleensa kymmenen minuttia tyhjän panttina meidän pihalla. Asiakkaan kanssa keskustelu oli loppunut jo viitisen minuuttia sitten.

Tummien pesä
Jon joku on joskus miettinyt miltä näyttää mehiläispesä kun katon ottaa pois, niin tässä vastaus. Tämä yhdyskunta on melko pieni vielä. Meidän muissa pesissä on mehiläisiä moninkertaisesti tähän verrattuna. Neitejä ei kiinnostanut pätkääkään vaikka katto lähti ja kamera saapui. Mehiläiset voivat olla arvaamattomia ja vaarallisiakin, mutta pääosin niiden kanssa pärjää hyvin.

Jos kaikki menee kuten olen suunnitellut, menee talvetukseen kahdeksan mehiläisyhdyskuntaa odottamaan ensi kesää. Seuraava askel lupaavalla mehiläisfarmarin urallani on miettiä mihin minä kaiken sen hunajan kauppaan. Keskimääräisesti yksi yhdyskunta tekee kai noin 40 kg hunajaa. Kahdeksan yhdyskuntaa tekisi siis 320 kg. Tuottajan näkökulmasta varmasti melko vaatimaton määrä, mutta paljon enemmän kuin mitä viisi henkinen perhe käyttää vuodessa.

Hunajan markkinointi ja myyminen on vasta ihan suunnitteluasteella. Eikä vähiten siksi, että sääntösuomi on varmasti kehittänyt pykäliä tähänkin asiaan. Asia menee siis mietintämyssyyn toistaiseksi. Tänä kesänä voi vielä rauhassa harjotella mehiläisten hoitoa ja katsella niiden pörräämistä pesän suuaukolla. Ihan eri lailla seuraa kesän etenemistä, kasvien kukkimista sekä säätilaa kun on hunajafarmi. Uusi ja erittäin koukuttava tapa päästä askeleen lähemmas luontoa.

Viime viikon parhaimpia hetkiä oli olla Isännän kanssa kahdestaan pesillä. Isäntä oli siellä ihan ensimmäistä kertaa uuden pukunsa kera. Väittää aina kovaan ääneen, että tämä pörriäishomma on emännän kotkotuksia. Siihen nähden oli melko jelleetä poikaa bongattuaan kahdesta pesästä kuningattaren minua nopeammin. Hevoskärpänen ei sitä koskaan puraissut minun yrityksistä huolimatta, mutta jospa tuo saisi kohtalokkaan tartunnan mehiläiskuumetta.

Jos mehiläiset häviäisivät, selviytyisi ihmiskunta vain pari vuotta.

Albert Einstein

Kanojen BB-talo ja uudet asukkaat

DSC01990
Hieno käytöksinen kukkomme Taku. Hoitaa hyvin kanansa eikä ole pätkääkään vihainen. Väistää jopa taaperoa tunnollisesti. Vihainen kukko saisi kirvesterapiaa välittömästi.

Ensimmäisenä Pienenpienelle Farmille muutti perhe ja sitten sinne muutti kanoja. Kanalan rakentamisesta olenkin jo kirjoittanut aiemmin. Todettakoon tässä nyt vain lyhyesti, että kanala valmistui ennen taloa. Tärkeimmät asiat tietenkin ensin. Olimme maalle monien mahdollisuuksien paikkaan muuttava perhe. Meillä ei kaupungissa ollut Isännän allergian vuoksi sisälemmikkejä ja minun hevosenikin oli lähinnä minun oma juttu ja myös äidin omaa aikaa. Sattumuksien summana kun meillä viimein oli maaseudulla kahden ja puolen hehtaarin metsä hevostani varten, tuli se pihaan vain sinne haudattavaksi. Rikkinäinen ja vanhahko Pöljä-heppa ressuni.

Eläimiä taloon oli saatava välittömästi. Jotain joka asuu talon ulkopuolella, ei vaadi valtavia investointeja, mielellään siitä saisi olla jotain hyötyäkin ja lapsille iloa. En muista ollenkaan kuka keksi ajatuksen kanoista, mutta ajatuksesta tekoihin oli tässä asiassa erittäin lyhyt matka. Ihan ensimmäinen meille tullut parvi oli naapurikylän lammasfarmilla haudottuja sekarotuisia kanoja. Niille ei ollut juuri silloin sijaa heillä ja me olimme ihan kanakuumeen vallassa. Ne taidettiin palauttaa täysikasvuisina ja munivina kanoina lammasfarmille, koska minun oli taas pakko sotkea eettiset näkökulmat näinkin yksinkertaiseen asiaan.

Iiitin kanat
Iitin kanat ovat pääosin mustia kuten hiekkakylvyssä lekotteleva lady taustalla. Minun lemppareita ovat kuitenkin nämä meidän kaksi kirjavaa mammaa. Oletettavasti he ovat äiti ja tytär Viljonkka ja Mulan.

Suomessa on suojeltuja alkuperäiskantoja maatiaskanaa. Siis Suomen olosuhteisiin aikojen saatossa sopeutuneita kanoja. Ne ovat pitkälle jalostettuja tehokanoja terveempiä, pidempi ikäisiä, vaatimattomampia sekä värikirjossaan hauskemman näköisiä. Nämä kanakannat on nimetty löytöpaikkansa mukaan. Meillä on Iitin kantaa. Maatiaiskana on tehokanaa laiskempi munimaan. Tehokana tekee munan päivässä muutaman vuoden ajan. Maatis tekee arviolta 5,5 munaa viikossa, mutta useamman vuoden ajan.  Päivääkään ei olla kaduttu meidän maatiksia.

Ihmisten ja yleensä nisäkkäiden ajatusmaailmaan tottuneelle kana on hiukan erilainen. Toisinaan ne käyttäytyy aika brutaalisti toisiaan kohtaan ja parvi ajattelu menee aina edelle. Ne on myös ihan järjettömän epäluuloisia kaikkea uutta kohtaan. Varovaisimmat menee sekaisin, jos kanalan kuivikkeet muuttuu uuden värisiksi. Ensimmäisenä vuonna kanalan ihmettely oli etenkin Isännän ajanvietettä. Hän suhtautui todella suurella tunteella esimerkiksi nuoreen kukkoon, joka raiskasi hormonihöyryissään kana reppanoita ihan miten sattui. Pihalla oli useammin kuin kerran käynnissä huvittava näytelmä kun ensin sulat pöllyää kukon polkiessa Isännän lempparikanaa. Seuraava näky on kun Isäntä jahtaa raiskaajakukkoa pitkin metsää mesoten niin, että lapset oppi uutta sanavarastoa. Muistaakseni ei tullut kukkoa punaviinissä, mutta pataan se päätyi. Viimeisenä kostonaan oli muuten sitkeää pureksittavaa.

Nykyisin se olen minä, joka saattaa jäädä kanojen keskinäisiä suhteita seuraamaan. Ne on oikeastaan aika mukavaa katseltavaa hiukan kuin akvaarion tuijottaminen. Siihen hetkeen unohtuu ja omat ajatukset on kerrankin melko hiljaa. Ja omat kananmunat on muuten melkoisen iso juttu. Ne on ihan eri asia kuin kaupan tavara ja omavaraistaloutta parhaimmillan sekä helpoimmillaan.

Nuorikko
”Pikkutiput” ovat jo näin isoja. Sulkautuneet hienosti ja reippaita kuin mikä. Vielä joukossa on paljon kukkoja. Kohta onkin aika antaa niille reipasta niskahierontaa ja vähentää niiden määrää. Kukoille ei kotia tahdo löytyä eikä meillä ole tiloja kasvattaa niitä pataan sopiviksi asti.

Tällä viikolla BB-taloon tuli uusia kesäasukkaita. Konehaudotut kananuorikot yhdistettiin isojen kanojen parveen ja niiden tilalle erikseen tuli 10 kalkkunaa. Buttikalkkunat on lihantuotantoon jalostettuja broilerin vastineita. Ne kasvaa nopeasti, syö valtavasti, lisääntyvät huonosti luonnostaan ja kakkaavat tolkuttomasti. Ne ehtivät Suomen lyhyessä kesässä pakastin kuntoon toisin kuin alkuperäisemmät kalkkunarodut. Tässä asiassa olen saanut vielä omatuntoni olemaan hiljaa, vaikka nämä ovatkin pilalle jalostettuja ja usein lyhytikäisiä. Hyvänä puolena niissä on pelottomuus ja uteliaisuus ihmistä kohtaan. Ne ovat hiukan jälkeen jääneen yksinkertaisia, kömpelöitä, ystävällisiä ja herkuilla täysin lahjottavissa. Meillä lapset on tykästyneet butteihin lemmikkeinä. Minä tykkään niistä erityisesti suoraan savustuspöntöstä tulleina.

DSC02013
Butti- kalkkunat ovat melko säälittävän näköisiä. Minusta näyttä aikan siltä kun niillä olisi kokoa liian isot sulat päällä. Lisäksi ne ovat kanatipuihin verraten kömpelöitä, hitaita ja passiivisia. Ruokakupille ne kyllä tulevat yllättävän vauhdilla.

Tämän kesän haasteena on aidata kasvimaa niin, ettei sinne mene tuholaisia. Butti parvi niittää sen tyhjäksi samantien, kanat kylpee pienessäkin läntissä paljasta multaa kaivaen kaiken vierestä ylös ja lapset syövät mansikat jo raakileina. Aitaverkkoa vaan ostamaan.

Pienenpienellä farmilla linnut ovat lemmikkejä, omavaraisuutta ruuan suhteen sekä tärkeä opetus lapsille mistä ruoka tulee ja mitä sen eteen pitää tehdä. Vanhin lapsista on melkoinen höpöttäjä ja aiheuttaa aina välillä kummallisa tilanteita puhumalla teurastamisesta, metsästämisestä ja lemmikkien syömisestä. Hän ei ymmärrä, miksi jollekin toiselle nämä ovat kummallisia puheenaiheita, sillä hänelle ravintoketju ja itse kasvatettu ruoka ovat normaaliarkea. Tässä koen meidän onnistuneen vanhempina.

Onnellisten kanojen munia saa kasvattamalla ne itse.

Kasvimaakauden aloitus ja seesteinen olotila

DSC01965
Taimet ja siemenet on jo maissa, mutta laatikoiden välit on edelleen työn alla.

Tuo kasvimaa-asia ei vaan näytä edistyvän. Siemenet ja taimet olen jo istuttanut ja kylvänyt. Osan niistä jopa jo tappanutkin toistaitoisuuttani. Väleihin tulevat suodatinkankaat ja kuorike eivät näytä itsekseen kulkeutuvan paikalle. Jospa kohta kun kiire hiukan hellittää. Kastelu on ongelma, johon on melkeimpä pakko kehittää ratkaisu ja pikaiseen. Tällä hetkellä vesi kannetaan kastelukannuilla noin 50 m päästä kaivon luona olevista tynnyreitä. Niitä kastelukannuja menee useampi kymmenen, sillä kerralla pitää kastella kunnolla. Aikaa tuhlaantuu siis valtavasti, etenkin kun kastelu on fiksuinta hoitaa illalla haihtumisen minimoimiseksi. Se on minun omasta ajasta pois. Niin sanotusta happy hourista, jolloin lapset ovat jo nukkumassa ja aikuiset vielä valvoo. Isäntä epäilee, ettei uppopumpussa riitä teho, jos letku on noin pitkä. Jäärä kun olen, on asia tietenkin testattava.

Perunamaa
Ei näytä näin kuvassa mitenkään vihertävältä, mutta kyllä tuossa peruna kasvaa.

Peruna on nyt ollut istutettuna jo melkein kaksi viikkoa. Vetta tosin ei ole satanut tippaakaan, joten pinnalla ei näy mitään. Perunamaamme on myös lähes kokonaan maanpäälle kasattu multapakka. Isäntä kokeili ensimmäisenä kesänämme täällä perunan kasvattamista ilman lisättyä multaa pelkässä hiekassa, koska oli jostain kuullut, että se kasvaa hienosti hiekkamailla. Kyllä se kasvoi, mutta siitä hienosti kasvamisesta emme ole ihan samaa mieltä. Se lähinnä kasvoi ja kitui. Perunaa sai melko lähelle yhtä paljon kuin oli siihen istuttanut. Arvokas mukula kun ensin ajatetaan sitä varten nuppikuormallinen multaa. Omavaraisuuden tavoittelussa ei oikeastaan ole rahallista järkeä näin miten me sitä teemme, mutta eipä niitä rahoja taivaaseen mukaankaan saa ja omakasvattama on aina omakasvattama.

Kasvihuoneen tomaatit
Kasvihuoneessa on jo asukkaita.

Isännän työlistan kärkipäässä on edelleen minun lasinen, ihana, unelmien kasvihuone. Toistaiseksi kuitenkin on pärjättävä Hankkijalta viime kesänä ostetulla muoviteltalla. Ei ehkä ole kaikkein fiksuin ostos, mutta sillä hetkellä oli kasvihuone saatava. Molemmissä päissä on ovet, joissa on vetoketjut. Nyt toisena käyttövuonna neljästä vetoketjusta toimii yksi. Muovihuppu on kiinnitetty metalliputkirunkoon naruilla, joista lähes kaikki on poikki. Helmat lepattaa muutenkin sen verran paljon, että niiden päälle on kasattu tiiliä. Lasini on kuitenkin jälleen puolitäysi. Jos ei olisi tätä ei olisi tomaatteja. Lisäksi tuo minun latoma lattia vanhoista tiilistä on ihana. Semmoinen tulee varmasti myös uuteen kasvihuoneeseen. Pienenä epävarmuustekijänä tässä on kovemmat tuulet. Tällä viikolla tuuli on kerran jo riisunut muovihupun. Haaveitahan täällä nimenomaan toteutetaan ja mitä useammin käyn hakemassa muovihupun naapuri-isännän metsästä, sitä suuremmaksi kasvaa haave uudesta kasvihuoneesta.

DSC01960
Paljon eri yrttejä säästyi viime talvelta. Kitkemään ei ole kukaan vielä ehtinyt, mutta kanat kaivoivat puolet esikoista jo pois.

Yrttipenkkini oli tänä vuonna positiivinen yllätys. Paljon lajeja oli talvehtinut onnnistuneesti ilman mitään lisäsuojausta. Rikkojen seasta paistaa ainakin ruohosipuli, oregano, sitruunamelissa, jokin sitruunaversio timjamista, viinisuolaheinä sekä villisti leviävä minttu. Myös narsissia ja esikoita on ilmaantunut. Meillä lapset ovat pöhköinä ruohosipuliin. Ne istuvat pitkiä pätkiä ympäryskivillä ja syövät ruohosipulia yksi kerrallaan. Keväämmällä näytti, siltä kuin rakuunakin olisi talvehtinut, mutta nyt se hukkunut jonnekin tuonne oreganopuskaan. Parasta aurinkoisena päivänä puutarhassa on yrttien tuoksu ja niissä pyörivät perhoset. Pienistä asioista pitää ja kannattaa nauttia.

Puukasa
Homma numero ? Näitä olisi kuorma-autollinen.

Liiaksi ei elämää pääse hidastamaan. Siitä pitää huolen loputon työlista. Isäntä oli Jaalassa käynyt haalimassa joutopuu rankoja ja veljensä oli työntänyt ne klapikoneesta läpi. Siinä se sitten on jälleen pientä iltapuhdetta: kuorma-autollinen klapeja odottamassa pinoon järjestymistä. Tässä on meille varmaan kolmen vuoden puut, sillä taloamme ei paljoa voi puulla lämmittää ilman, että tämä kestämätön pätsi. Onko se sitten positiivinen ongelma jos talo on liian tiivis ja energiapihi?

Rakastan, rakastan ja rakastan täällä asumista ja olemista, vaikka iltaisin on niin väsy, että voisi vain kaatua sänkyyn. Jos sattuu töistä pätkän verran taukoa, voi täällä vain unohtaa kalenterin ja puuhailla hommia, jotka on sidottu ihmisen kalenterin sijaan luonnon kalenteriin. Onko se jonkin asteinen flow-tila kun vain leijuu ajassa jatkuvasti puuhaillen? Voiko meditoida liikkuen ja tarkoituksetta? Siltä olo täällä joskus tuntuu.

Kasvata omaa unelmaa.
Kastele usein uskolla.
Ravitse tiuhaan toivolla.
Vaali rakkaudella.

– Maria Alstedt –

Torstai iltapuhdetta ja koristekaivo

Parasta pienenpienellä farmilla on yhdessä touhuaminen. Muutama vuosi sitten minulla oli ihanan ruusuinen kuva kuinka vanhemmat ja lapset puuhaavat yhdessä sulassa sovussa kädestä pitäen toisiaan opastaen. Tämä toimi hienosti yhden lapsen ja kahden vanhemman kombinaatiolla. Kahdella aikuisella ja kahdella lapsella vielä saa aikaiseksi jotain, mutta se kestää huomattavasti pidempään. Nyt olen joutunut myöntämään, että kahdella aikuisella ja kolmella lapsella vaaditaan pyhimyksen luonne, kolminkertainen aikataulu ja paljon korkeita paikkoja, johon ripustaa työkalut. Sitten se homma hetkittäin lähes toimii.

Leikkimökki
Leikkimökki ja sen onnellinen omistaja. Vielä ei ihan sisustamaan pääse, mutta näin pitkälle pääsee kolmessa tunnissa kaksi hirsirakentaja noviisia.

Keskiviikkona Isäntä kävi hakemassa hirsipaketin pihalle. Naapurikylän puutyö oli semmoisen meille tehnyt maksua vastaan. Isosta kasasta merkattuja puupalikoita olisi tarkoitus saada aikaan leikkimökki/aitta. Lapset eivät meinanneet pysyä housuissaan, sillä pitäähän sen olla heti huomenna leikkikuntoinen, vaikka tänä iltana mennäänkin päiväkodin kevätjuhlaan. Usko Isiin on vaan niin rautainen. Isi pystyy mihin vain lapsiensa silmissä. Voi sitä pettymystä kun hirret paketoitiin pressun alle odottamaan huomista.

Torstai päivänä päiväkodista tultiin suorastaan ryminällä kotiin. LEIKKIMÖKIN rakennukseen! Eräs ihana kyläläinen kävi Isännän kanssa laittamassa homman alkuun. Lapset pyörivät jaloissa ja kaatelivat hiekkaa hirsipontteihin. 1,5 v teknisesti lahjakas poikamme on edistynyt taidoissaan valtavasti. Sen lisäksi, että hän osaa itse avata turvavyönsä autossa, niin myös kääntöpöytäsirkkelin käynnistäminen sujuu. Yleinen sirkus ja hermojen kiristyminen siitä tietenkin seurasi.

Isännän vahvimpiin lahjoihin ei kuulu piirrustusten seuraaminen käytännön mies kun on, joten minä luin ohjetta ja Isäntä toimi. Minä hahmotan monimutkaisia asioita kuten kasausohjeita, mutta räikkäliinat on liian yksinkertaisia, että osaisin niitä käyttää. Ollaan siis täydellinen tiimi toimimaan. 2,5 tuntia ja leikkimökin hirsikehikko oli kasassa, räikkäliinat painamassa saumoja kasaan ja katolla pressupeite. Perheen jäsenillä on kaikki raajat tallella, eikä muitakaan henkilövahinkoa syntynyt. ME OLLAAN NIIN HYVIÄ!

DSC01915
Nyt on rengaskaivo peitelty vaaleanpunaisella.

Puupömpeleitä on tontille tullut muitakin. Tästä se rakennustarkastaja tykkään kun koppia on siellä sun täällä eikä edes taloa ole lopputarkastettu vielä. Meillä siis on talon maanrakennustöiden aikoihin tehty rengaskaivo tontilla. Se on hiukka ongelmallinen, sillä sen vesimäärä ei nouse kuin metriin. Tosin sinne tulee vettä reilusti, että jos pääsee tyhjenemään niin odottamalla saa taas lisää vettä. Betoninen kaivon kansi painaa ja on epäkätevä aukoa jatkuvasti. Lisäksi lapset yrittivät parhaansa mukaan kurkotella ja viskellä kaivoon kaikenlaista jos se hetkenkin auki. Niimpä jätimme betonikannen tämän koristekaivon sisälle uppopumpun mentävästi raolleen ja käytämme nyt puista kaivon luukkua. Isäntää tämä puolitäysi kaivomme risoi joskus, mutta minusta se jotenkin sopii Pienenpienelle farmille. Täällä yrittäminen ja epäonnistuminen on sallittua ja puolitäysi tai puolityhjä on vain asenteesta kiinni.

Lapset menee viikonlopuksi mummilaan yöksi. Silloin olisi rauhallista tehdä mökkiä leikkikuntoon. Harmi vain, että työt ja tentit haittaavat vapaa-aikaa. Meillä tämä pientä iltapuhdetta -asia menee hiukan äärimmäisyyksiin. Tajusin juuri eilen illalla, etten ole edes avannut telkkaria kohta kolmeen viikkoon. Tätä minä haluan ja tämän vuoksi olemme 2,5 hehetaarin metsän ostaneet! Ylös sohvalta ja ulos.

Haaveita on olemassa siksi, ettei tultaisi me liian aikuisiksi.