Mehiläistarha marjatilalla

Sanotaan, että maaseudulla kylässä kaikki tuntee kaikki. Ihan tämä ei pidä paikkaansa, sillä se kylään viimeisimmäksi saapunut uusi ja eksyneen oloinen tyyppi ei tunne kaikkia. Ei vaikka olisi lapsuudessaan asunut siellä useamman vuoden ja ollut yhden sun toisen kylän vanhemman vahdittavana. Eikä se myöskään kehtaa myöntää, ettei muista missä kukakin asuu, minkä niminen on mikäkin talo tai edes, että kuka tämä juuri minulle ystävällisesti jutteleva ihminen olikaan. Tämä tilanne on valitettavan tuttua minulle. Olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin ja nimimuistini on olematon. Joskus vaikutan vieraiden silmiin koppavalta, mutta oikeasti en vain tiedä miten ottaisin kontaktia.

Mustia kaunottaria
Pienenpienen Farmin mehiläiset ovat Pohjolan tummia mehiläisiä. Ne ovat uhanalaisia, suojeltuja ja jo kertaalleen Suomesta hävinneitä. Kuva on otettu pesän suuaukolta.

Tässäkin kohtaa onni on puhelias ja sosiaalisesti lahjakkaampi Isäntä. Hän tutustuu sujuvasti vaikka koivutukin kanssa. Joskus sitä vain hämmästyneenä katselee, miten hän on solminut uusia tuttavavuuksia sinne sun tänne kylää. Siinä olisi taito, jonka haluaisin oppia. Viime syksynä hän oli päätynyt puheisiin paikallisen mansikkatilan isännän kanssa. Jotenkin keskustelu oli kääntynyt minun yhteen ja ainoaan mehiläispesääni. Kuinka ollakaan mansikkatilalle oli mehiläiset hakusessa. Eivät he niinkään hunajaa kaivanneet, mutta pölyttäjiä kylläkin. Lyhyiden ja mutkattomien sähköposti neuvotteluiden jälkeen olin saanut mehiläisilleni etätarhan paikan. Siis sille yhdelle ja ainoalle pesälleni, joka olisi hyvin mahtunut kotipihaankin oleilemaan. Tästä se suuruuden hulluus sitten alkoi.

Mehiläisillä tehokas lentosäde on noin kaksi kilometriä pesältä ja hiukan paikasta riippuen yksi tarha riittää viidelle tai kuudelle pesälle. Rajoittavana tekijänä tässä on kerättävän ravinnon riittävyys ympäristössä. Marjatilalla kerättävää riittää ja pölytykseen käytettävien mehiläisten tiheys alueella saa olla tavallista suurempi. Yhdestä pesästä ei siis paljoa riemua riitä. Ei minulle eikä marjatilalle.

Pesien lukumäärää voi lisätä joko ostamalla niitä lisää tai tekemällä olemassa olevista pesistä jaokkeita. Luonnollisestihan mehiläiset lisäisivät yhdyskuntia parveilemalla. Jaokkeen teko on ihmisen tapa matkia sitä. Minä päädyin laajentamaan tulevaa hunajaimperiumiani kaikilla konsteilla. Hain jo aiemmin Tuusulasta kaksi uutta  talvehtinutta pesää. Ne ovat jo täydessä työvalmiudessa. Kasvavat kovaa tahtia ja keräävät mettä sekä siitepölyä. Kotitarhan yhdyskunta vaikuttaa ihan kääpiöltä näihin ostopesiin nähden, mutta kyllä sekin tehtävänsä täyttää. Vein sen muutama viikko sitten töihin marjatilalle kahden ostopesien rinnalle.

Viikko takaperin kävimme Isännän kanssa tekemässä yhden jaokkeen.  Otimme isoimmista ostopesistä muutaman sikiökakun sekä hunajaa ja siitepölyä sisältäviä kakkuja. Kotitarhalta tuodusta pesästä löytyi peitelty emokenno sikiökakun reunasta, joten sekin kakku päätyi jaokkeeseen. Tehkööt siitä uuden kuningattaren. Harjasimme sinne muiden pesien kakuilta paljon työläisiä. Vanhemmat lentomehiläiset palaavat kotipesäänsä, mutta nuoremmat pesän sisätöistä huolehtivat jäävät jaokkeeseen. Jaokkeen selviäminen jännitti kovasti, sillä en ollut varma miten se tehtiinkään. Nyt tämän päivän pesäkierroksen perusteella näyttäisi, että se on lähtenyt kehittymään. Ihanaa kun joskus onnistuukin.

Posti tuo Pienenpienelle Farmille tänäkin vuonna kaksi uutta yhdyskuntaa postipakettina. Näitä kutsutaan ammattislangilla pakettimehiläisiksi. Se on melkoisen harvinainen tapa ostaa uusi yhdyskunta ainakin täällä Suomessa. Helpoin, kallein ja taatusti varmin tapa ostaa mehiläisiä on ostaa talvehtinut yhdyskunta. Myyjä on huolehtinut pesän medenkeruu kuntoon kesäksi. Toinen yleinen tapa on ostaa jaoke kesällä. Se on hiukan halvempaa, mutta tarvitsee osaavaa hoitoa eikä juurikaan tee hunajaa ensimmäisenä kesänään. Pakettimehiläiset tulevat muovisessa verkkolaatikossa ilman pesää. Työläiset on haalittu kasaan myyjän pesistä ja laatikkoon on vielä laitettu uusi kuningatar omassa kuljetuskotelossaan. Lisäksi verkkolaatikossa on sokerivesipullo matkaevääksi. Näiden hoito vaatii myös osaamista, kärsivällisyyttä tai kuten minulla hyvät ohjeet ja moukan tuuria. Hinnaltaan ovat samaa luokkaa kuin jaoke, eikä hunajaa kannata ensimmäiseltä kesältä odotella.

Huvittavinta on seurata postikantajaa, joka toimittaa kotiovelle surisevan paketin. Sitä todellakaan voi erehtyä luulemaan hieromasauvaksi. Viime kesänä postinkantaja jäi maleksimaan pihaan ilman mitään syytä. Ei oikein osannut irroittaa silmiään mehiläispaketista ja näytti itsekin hyvin hämmentyneeltä huomatessaan seisoskelleensa kymmenen minuttia tyhjän panttina meidän pihalla. Asiakkaan kanssa keskustelu oli loppunut jo viitisen minuuttia sitten.

Tummien pesä
Jon joku on joskus miettinyt miltä näyttää mehiläispesä kun katon ottaa pois, niin tässä vastaus. Tämä yhdyskunta on melko pieni vielä. Meidän muissa pesissä on mehiläisiä moninkertaisesti tähän verrattuna. Neitejä ei kiinnostanut pätkääkään vaikka katto lähti ja kamera saapui. Mehiläiset voivat olla arvaamattomia ja vaarallisiakin, mutta pääosin niiden kanssa pärjää hyvin.

Jos kaikki menee kuten olen suunnitellut, menee talvetukseen kahdeksan mehiläisyhdyskuntaa odottamaan ensi kesää. Seuraava askel lupaavalla mehiläisfarmarin urallani on miettiä mihin minä kaiken sen hunajan kauppaan. Keskimääräisesti yksi yhdyskunta tekee kai noin 40 kg hunajaa. Kahdeksan yhdyskuntaa tekisi siis 320 kg. Tuottajan näkökulmasta varmasti melko vaatimaton määrä, mutta paljon enemmän kuin mitä viisi henkinen perhe käyttää vuodessa.

Hunajan markkinointi ja myyminen on vasta ihan suunnitteluasteella. Eikä vähiten siksi, että sääntösuomi on varmasti kehittänyt pykäliä tähänkin asiaan. Asia menee siis mietintämyssyyn toistaiseksi. Tänä kesänä voi vielä rauhassa harjotella mehiläisten hoitoa ja katsella niiden pörräämistä pesän suuaukolla. Ihan eri lailla seuraa kesän etenemistä, kasvien kukkimista sekä säätilaa kun on hunajafarmi. Uusi ja erittäin koukuttava tapa päästä askeleen lähemmas luontoa.

Viime viikon parhaimpia hetkiä oli olla Isännän kanssa kahdestaan pesillä. Isäntä oli siellä ihan ensimmäistä kertaa uuden pukunsa kera. Väittää aina kovaan ääneen, että tämä pörriäishomma on emännän kotkotuksia. Siihen nähden oli melko jelleetä poikaa bongattuaan kahdesta pesästä kuningattaren minua nopeammin. Hevoskärpänen ei sitä koskaan puraissut minun yrityksistä huolimatta, mutta jospa tuo saisi kohtalokkaan tartunnan mehiläiskuumetta.

Jos mehiläiset häviäisivät, selviytyisi ihmiskunta vain pari vuotta.

Albert Einstein

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s