Ihmiset meidän ympärillä <3 ja miten katastrofista eteenpäin

Kuinka ollakaan arki Pienen pienellä farmilla hakee uomaansa Isännän onnettomuuden jälkeen. Se on raskasta ja stressaavaa. Kalenteri on melkein mahdoton kasata lastenvahtivuorojen osalta ja iso osa hommia jää koko ajan rästiin ajan ja käsien puutteen vuoksi. Kyllä me tästäkin selvitään.

Vetää erittäin nöyräksi ja käsittämättömän kiitolliseksi miten olemme saaneet avuntarjouksia ja voimaa ympärillämme olevilta ihmisiltä. Juhannusviikon työvuorotkin melkein saatiin järjestettyä. Vain viimeisin yö jäi tekemättä, sillä keskimmäisemme sairastui. Kerralla flunssa, korvatulehdus, silmätulehdus sekä virtsatieinfektio. Huomasin olevani ihan äärimmilleni venytetty kun yritin järjestellä siihenkin pelastusrengasta työvuoron ajaksi, kunnes tajusin, että tavalliset vanhemmat jäävät kotiin sairaan lapsen kanssa. Sen ymmärtäminen sai minut pysähtymään. Joskus on ihan sallittua nostaa kädet pystyyn ja todeta, että nyt ei enää ole keinoja järjestää asioita. Jäin siis kotiin ja vuori nousi harteiltani.

Rakentaminen siirtyi syksyyn pientä poikkeusta lukuunottamatta. Lapset saivat kuin saivatkin leikkimökkinsä, ja se riemu mikä siitä tuli, oli rajaton. Eräänä iltana ilmaantui naapurikylän Siekkelin puutyöstä mökin meille myynyt yrittäjä itse kasaamaan sen loppuun. Ihan pyytämättä ja auttamisenhalusta. Pari tuntia hän lastemme kanssa mökkiä viimeisteli ja sitten kolmikkomme sai suuren toiveensa toteen. Tämä ei siis ole sponssidiili vaan iso mies suurella sydämellä. Kiitos sinne mihin se kuuluu. Siekkelin puutyö ja Timo ❤

Leikkimökki
Valmistumista seuraavana aamuna sisustamisinto valtasi lapset. Tässä ylpeä kolmikko omalla kuistilla.

Kasvihuonerotiskokin saatiin korjattua. Se oli muovitta kaksi vuorokautta juhannuksen myrkyissä ja silti kaikki taimet näyttävät selviytyneen. Onneksi ne olivat vielä niin matalia ja tiililattia alla varastoi lämpöä. Korjaamiseen tarvittiin Isäntä työjohtajaksi ja minä, ämmi ja ukko käsiksi. Tähän katastrofiin meillä olisi ollut muitakin reippaita avuntarjoajia. Molemmilla sivuseinillä on poikittaiset metalliputket. Niiden alle ruuvattiin laudat ja lyhyet puukalikat niiden väliin niin että muovi ja pitkittäisputket puristuivat lautojen väliin. Nyt muovi on pysyvästi paikoillaan tai jos hirmumyrsky iskee repeytyy se niin pahasti, että sen voi unohtaa kokonaan. Tämä puolen tunnin pikku-urakka helpotti minun mieltä valtavasti.

Kasvihuoneen puut
Tässä Isännän nerokas patentti. Ulkopuolella on myös lauta ja päälystemuovi on näiden välissä. Helmoja pitelee edelleen tiilet.

Kanalan laajennus jäi myöskin kesken, mutta onneksi kalkut mahtuvat nyt valmiina oleviin tiloihin hyvän aikaa. Isäntä ei myöskään pääse nyt pikkukukkoja lopettamaan, joten ne jäävät pihaan kasvamaan. Ehkä jopa pataan asti. Isomman sarjan kukko puolestaan alkoi käydä parvessa akuutiksi häiriöksi. Minusta ei ole kukkoja lopettamaan, mutta nuorimmaisen lapsemme kummi pelasti meidät tästä pulasta. Metsämiehille kukon lopettaminen on pikku juttu, eikä siinä kauaa kestänyt kun häirikkö oli vainaa ja montussa. Kiitos tästä avusta!

Minun osakseni jää Pienen pienellä Farmilla huolehtia lähinnä jo aloitetuista kesäprojekteista sekä hoitaa koti. Ne olivat minun hommia jo alunperinkin. Farmin lyhennetty työlista näyttää nyt tälläiseltä.

  • Huolehdi kasvimaasta ja kasvihuoneesta
  • Hoida mehiläiset ja tee jaokkeet
  • Kanojen hoitaminen
  • Perunan kitkeminen
  • Hunajan linkoaminen ja purkittaminen
  • Ja sitten ne miljoona muuta matkan varrella huomattavaa pikku hommaa

Juhannuksen sateet ovat saaneet koko pihan hurjaan kasvupyrähdykseen. Hyötykasvien osalta sitä on todellakin odotettu, mutta vauhdikkaimman spurtin tuntuu saaneen rikkaruohot. Peruna meinasi jo hukkua rikkojen sekaan. Etenkin saviheinä oli villiintynyt perunaa korkeammaksi. Onneksi tämä homma sujuu hyvin lastenkin kanssa. Rikat ovat tarpeeksi isoja tyttöjen tunnistettaviksi ja parastahan on viedä täysi rikkaämpäri kanojen iloksi.

perunamaa juhannuksen jälkeen
Osittain kitketyltä perunamaalta paljastui ihan kelpo varsia. Lajikkeina meillä on tänä vuonna minun mummola muistojen Asterixia ja uutena kokeiluna Annabellaa.
Jitan lämpökompostori
Jotain siintä puuttuu. Isäntä huomasi tämän sisältä asti ja minä olin kävellyt ohi useasti asiaa näkemättä.

Myrskytuulet olivat tehneet meillä muutakin vahinkoa. Lämpökompostorista oli jostain käsittämättömästä syystä lähtenyt kansi irti ja saranat ovat rikki. Jitan lämpökompostori on melko jähmeä avata ja sulkea, joten ei ymmärrä miten tuuli on saanut siintä otteen. Toistaiseksi kansi on päällä irtonaisena ja painona on muutama tiili. Isäntä soitteli tehtaalle ja sieltä saamme uuden kannen. Ihanaa kun tavarat eivät ole kertakäyttöisiä ja asiakaspalvelu pelaa.

Vaikka minä tuota tuuli asiaa valitan, niin on siintä hyötyäkin. Kun sattuu tyyni keli, ei pihalla voi rauhassa olla. Siellä on mäkäräisiä ja paarmoja ihan mustanaan ja ne syövät elävältä. Lisäksi pyykit kuivuu vauhdilla kun nostaa kuivaustelineen kuistille. Tosin melkein jokaista kuivattua koneellista vastaan saa käydä telineen kalastamassa pihamaalta takaisin kuistille useammin kuin kerran. Tuotekehittelyä vaille tämäkin asia. Tai oikeastaan meillähän on pihassa iso putkista kasattava pyykkiteline, joka odottaa jalkojen maahan valamista. On odottanut jo viime syksystä asti.

Perhearjen järkkääminen on kaikkein haastavin homma. Lapsenvahdit on kultaakin kalliimpia. Etenkin minun töiden suhteen. Kuinka monella perheellä on kolmelle pienelle lapselle yökyläpaikka neljäksi yöksi putkeen keskimäärin joka viikko. Onnekkaita ovat ne, joilla on apuun rientäviä isovanhempia. Kodin suhteen yritän työstää omaa asennettani. On vain pakko hyväksyä, että eteiseen ei kenkien sekaan enää mahdu, tiskit ja pyykit on pitkin poikin ja pesemättä, vieraat eivät välttämättä saakaan itse leivottua paakelsia kahvin kanssa ja leluja, pihalta kantautunutta hiekkaa ja askartelujen palasia on joka paikassa. Pääasia, että kaikki tärkeät on ruokittu, nukutettu, pesty, tarpeeksi huomioitu ja halittu. Eläimet ja kasvit on onneksi nopea hoitoisempia.

Loppujen lopuksi vaikeuksien edessä voi joko itkeä ja luovuttaa tai nauraa ja voittaa. Siirtymä ensimmäisestä toiseen saattaa meillä joskus hiukan kestää, mutta kyllä me siihen pääsemme. Lapset nopeiten, minä seuraavana ja Isäntä kipujensa kanssa vielä joskus. Vielä kerran kiitos kaikille meidän ihmisille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s