Helteisiä päiviä rannalla ja kotihommia

Heinäkuun hillittömät helteet ovat tehneet olemisen pihalla melkoisen tukalaksi. Sisällä ilmastoinnin alla voi olla, mutta lapset tuntuvat tulevan ihan pöhköiksi suljetussa tilassa. Kaikki hienosti aloitetut leikit päätyy ennemmin tai myöhemmin keskenäiseen kahnaukseen. Kylässä, jossa asumme on useampikin järvi ja ostetun tontin mukana tuli oikeudet käyttää kylän rantoja vapaasti. Uimarannat ovat kirkasvetisen ja hiekkapohjaisen järven rannalla. Matalaa, lämmintä ja puhdasta rantavettä pienille lapsille sopivalla syvyydellä on useampia kymmeniä metrejä ennen rannan syvenemistä aikuisille sopivaksi. Olemmekin siirtyneet tunniksi tai pariksi viettämään rantaelämää koko perheen kesken lähes päivittäin.

Viikonloppuna meillä oli ystäviäni omien ja lainalapsienkin kanssa rannalla mukana. Neljä aikuista ja kahdeksan alle kouluikäistä lasta on melkoinen rytmiryhmä yhdelle illalle. Aina sitä ei muista arvostaa tarpeeksi, mutta on ihanaa kun on hyviä ystäviä, joilla on samanikäisiä lapsia. Lastenhoidossa voimien yhdistäminen muodostaa osiaan suuremman kokonaisuuden, vaikka lapsi määräkin lisääntyy. Koko porukka jaksoi moluta rantavedessä useamman tunnin, jonka jälkeen siirryimme meille Pienen pienelle Farmille grillaamaan hamppareita koko porukalle. Ukkosmyräkkä hiukan häiritsi ulkokokkailua, mutta yllättäen pallogrilliä saa juuri sopivasti suojattua sateenvarjolla. Lasten yhteisiä leikkejä kesti iltaan asti, jolloin koko lapsikatras kävi meillä iltapesuilla ja söi iltapalan. Toivottavasti homma meni suunnitelman mukaan ja kaikki vierailevat lapset nukahtivat automatkalle. Meidän lapset ainakin sammuivat rantapäivän päätteeksi omiin sänkyihinsä heti pään kohdatessa tyynyn.

Lapset saa juoksutettua rannalla juuri sopivan väsyiksi, että nukahtavat sitten illalla ilman sen suurempaa kiukuttelua. Tuolloin minä pääsen vähäksi aikaa pihalle touhuamaan ja rauhottumaan. Koko päivän kun kuuntelee ja viihdyttää kolmea alle kouluikäistä lasta, tuntuu alkuyön hiljaisuus pihalla suorastaan luksukselta. Mitään isoa ja merkittävää en ole saanut aikaiseksi vain pikkujuttuja sinne sun tänne. Jostain syystä iltarutiinikseni on muodostunut kuistilla roikkuvien miljoonakellojen kastelu ja kuolleiden kukkien pois nyppiminen. Se on hommaa, jossa voi hyvin kuunnella kaukaisia autojen ääniä, heinäsirkkoja ja satunnaisia lintujen ääniä. Sormet nyppivät kukkia, mieli vaeltaa ja hermot lepäävät. Joskus oma jaksaminen ja latautuminen vaatii pieniä hetkiä hiljaisuutta ja omaa aikaa.

Hellepäiville on ollut hiukan tukalampiakin hommia kuin rantavedessä lilluminen. Metsien marjasato on jo lakkojen ja mustikoiden kohdalla. Mustikoita en ole ehtinyt vielä poimimaan, mutta onneksi niiden satokausi pitäisi vielä jatkua jonkin aikaa. Lakka-aika alkaa olla jo loppumaan päin meidän lähisuolla. Siispä lämpömittari näytti +30 kun minä reippaasti vedin pitkät ja paarman kestävät vaatteet päälle ja lähdin hilloja keräämään. Harva kerää enää nykyisin lakkoja tai muutenkaan liikkuu soilla. Ne nähdään usein vaikeakulkuisina ja jopa hiukan pelottavina. Meidän lähisuo on ojitettu ja turvallinen kulkea kunhan ei sinne ojaan tallaa. Suolla luontokin on hiukan erilainen ja tuoksuu tähän aikaan vuodesta suopursuille. Fyysisesti suolla kävely on rankkaa, mutta se tunne marjareissun jälkeen on ihana. Ihan kuin olisi tehnyt kunnon salitreenin. Retken lopputuloksena meillä on nyt lakkahilloa ja osan saaliista söin vaniljajäätelön kaverina.

DSC02156

Isännän ollessa edelleen vaihtopenkillä, on minun ollut aika opetella uusia taitoja. Nuorempana hevoshommia tehdessäni olin tottunut, että niitä hommia tehdään mitä eteen tulee. En jaotellut töitä sukupuolen mukaan. Isännän tultua elämääni olen hiljalleen ikäänkuin valahtanut naisen rooliin meidän kotona. Minä kokkaan ja leivon. Isäntä raksaa ja puistelee matot. Juhannuksen jälkeen olen rakentanut polttopuille telineen, vaihtanut leikkimökin oven kahvan, pätkinyt raudoitusverkkoa ja kerrannut kääntöpöytäsirkkelin käyttöä. Isäntä on ollut toki vieressä neuvomassa, mutta minä olen ne hommat tehnyt. Ihan itse. Tuntuu, että olen samalla tavoittanut jotain vanhasta minästä. Minä olen fyysisesti vahva ja osaan mitä vain mihin haluan ryhtyä. Ajatus on voimaannuttava. Miksiköhän olin unohtanut sen?

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s