Tämä on toinen kerta kun pääsen ehdottelemaan kodittomille mehiläisille muuttoa meille Pienen pienelle Farmille. Viime vuonna minulle tuli yksi paketillinen mehiläisiä ja koin sen vaivattomaksi tavaksi hankkia uusi yhdyskunta, siksi tänä vuonna tilasin kaksi. Paketissa on se hyvä puoli, että ne voi laittaa itse juuri siihen kalustoon mihin ne haluaa. Minä pesäytän ihan uuteen kalustoon uusille pohjukkeille. Näin ei tarvitse murehtia tummuvia kakkuja vähään aikaan. Pakettien kanssa toiminen on jotenkin ihan spesiaalin tuntuista tavallisempiin hoitotoimenpiteisiin nähden. Siinä pääsee aloittamaan alusta uuden pesän kanssa.Teknisesti paketin kanssa toimitaan hyvin samalla tyyppisesti kuin hatkat ottaneen parven kanssa.

Pakettimehiläiset tulevat kotiin keltaisissa multiboxeissa. Sisällä laatikossa on sokerivettä sisältävä juomapullo matkaeväänä ja kuningatar omassa kalikassaan seuramehiläisineen. Laatikko on niin tiivis ja vahva, ettei se rikkoudu lähettäessä. Kotona päällä oleva korkki otetaan pois. Siihen kiinnitettynyt juomapullo nousee samalla pois laatikosta. Tilalle vaihdetaan mukana tuleva yksinkertainen kansi. Samalla paketista kaivetaan emokalikka. Tässä kohtaa ilma alkaa olla jo sakeana lentävistä mehiläisistä ja minä ainakin tunnen pulssini kiihtyvän.

Emokalikka nidotaan pesään keskimmäisten kehien väliin rautalangastaan roikkumaan ja kalikan ruokintataikinaan pistetään tulitikulla reikä. Näin emo pääsee ajallaan vapautumaan kalikasta ja aloittamaan muninnan. Tässä kohtaa pesän voi sulkea ja laittaa jo valmiiksi päälle syöttölaatikon ja sinne sokerivedetkin sisään.

Sitten on aika henkäistä ja henkisesti valmistautua paketin avaamiseen ja tuhansien mehiläisten kohtaamiseen ihan kasvotusten. Minun ensimmäinen kontakti mehiläisiin oli viime kesänä kun pesäytin ensimmäisen pakettini. Vaati melko paljon psyykkista tsemppaamista avata laatikko ja päästää mehiläiset ulos. Kyllä se vielä tänäkin kesänä hiukan jännitti. Mehiläisiä ei tosin minun stressi juurikaan kiinnosta vaan ne suuntaavat kiltisti laatikostaan emon perään pesään. Kyllä luonto hoitaa omansa, ei tarvitsisi pienen farmarin turhaan murehtia.

Viimeisiä Maija Mehiläisiä voi harjalla ohjata kohti pesää ja samalla putsata laatikon sinne vielä jääneistä yksilöistä. Minulla menee yhden laatikon pesäyttämiseen odotteluineen noin 45 minuuttia. Eikä se ole ainakaan vielä ollut millään lailla vaikeaa. Tylsin homma on kasata laatikko pulloineen takaisin ja lähettää takaisin mehiläisten toimittajalle. Kaikille pörriäiskammoisille tämä olisi kyllä loistavaa terapiaa ja hermojen hallinnan opettelua.

Mehiläistenhoito on äärettömän koukuttava harrastus josta saa ihan konkreettisen palkkion. Meillä on kahdesta pesästä korjattu satoa kahdessa erässä. Tällä hetkellä hunajaa on reilu 40 kg. Hunajan linkoaminen tuntuu melko yksinkertaiselta, mutta sen jälkikäsittelyssä minulla on vielä valtavasti oppimista. Onneksi on tulevia mehiläiskesiä aikaa opetella.

Mehiläisten hoitamisesta olen oppinut lyhyessä ajassa myös paljon luonnosta ympärilläni. Tunnistan valtavasti uusia kasveja ja tiedän onko niistä mehiläisille mitään hyötyä, pystyn seuraamaan kasvukauden etenemistä ihan uudella tasolla ja ymmärrykseni luonnon monimuotoisuudesta ja sen herkästä tasapanosta on päässyt jo sille tasolle, että ymmärrän, etten ymmärrä tarpeeksi. Minä pidän tätä jonkin asteisena viisauden rajapyykkinä.

Viime viikkojen kiireen ja stressin keskellä mehiläispesät ovat olleet niitä paikkoja, jossa on ollut pakko pysähtyä hetkeen ja toimia rauhassa. Palaute hötkyilystä voi olla kivuliasta. Opettajat eivät aina kulje läppärilaukussa ja nauti kaupungin palkkaa. Joskus niitä ei opettaminen kiinnosta pätkääkään ja silti niiden viisaudessa riittää jaettavaa. Kiitos sinä pieni pörriäinen, joka viime viikolla pistit minua, koska en muistanut ajatella ennen toimimista. Pistojälki katoaa viikossa mutta ajatus pysyy pidempään.