Vuodenajoista ihanin on ehdottomasti syksy. Tänä vuonna se oikein korostuu paahteisen kesän jälkeen. Minulla on ystävinä niitä kesäihmisiä, jotka näyttävät saavan valtavasti energiaa auringon paisteesta. Mitä pahemmin se porottaa sitä enemmän nämä ihmiset suorastaan loistavat energiaa. Heillä on ollut suorastaan täydellinen kesä ja toivottavasti he ovat varastoineet aurinkovoimaa. Minä taas ennemminkin lakastun helteessä. Ei vain jaksa puuhata täysillä, jatkuvasti janottaa, hiki virtaa, iho palaa ja lopulta päätä särkee. Pahinta on kun ei koskaan tule pimeää. Miten sitä voi nukkua kunnolla kun aina on valoisaa?

Onneksi apu on jo matkalla. Trooppiset yöt ovat jo vaihtuneet kosteisiin ja pimeisiin syysöihin ja aamulla on raikasta ja kirpeää. Täydellistä! Vielä kun olisi ylimääräistä aikaa nauttia siitä. Loppukesän tuntuu olleen täynnä kaiken maailman menemisiä ja reissuja. On ollut mökkiviikonloppua, muumimaailmaa ja kyläjuhlia talkoineen. Se mitä oikeasti haluaisi tehdä on kerätä mustikoita ja sieniä, nostaa perunat, sipulit, porkkanat ja käydä entisellä naapurin papalla omenavarkaissa ja viedä saalis mehuasemalle. Mehiläistenkin kanssa on vielä tälle kaudelle puuhaa. Sitten on vielä elokuun paluu arkeen niin meillä kuin monissa muissakin perheissä.

Syksy on tuonut meille uusia tuulia. Esikoinen aloitti metsäeskarin, jossa ollaan ulkona metsässä koko eskariaika ympärivuoden. Heillä on kaupungin pienessä metsikössä kota, ulkohuussi ja pölkkyistä tehty istumapiiri. Siellä he syövät, leikkivät, opettelevat ja ihmettelevat uusia asioita ja etenkin luontoa ympärillään. Tyttö on melko tohkeissaan uudesta roolistaan ja ottaa sen tosissaan. Kotona isoksi kasvaminen näkyy vastuunkantona pikku askareissa. Tyttö on oikein kunnostautunut kananhoitajana ja haluaa auttaa kaikissa muissakin hommissa. Eskarilaisen täytyy kuulemma osallistua talon töihin. Äitinä olen hiukan yllättynyt tästä henkisestä kasvusta, mutta ylpeämpi en voisi olla!

Maaseudulla asumisessa on yllättäviä hankaluuksia. Koulukuljetuksen kanssa on hiukan käynnistymisvaikeuksia. Useimpina aamuina taksia ei ole saapunut ollenkaan. Onneksi tyttö ei tajua stressata yhtä paljon kuin äiti, joka kiltisti odottaa tytön kanssa pihalla aamuisin ja miettii saapuko kyyti tänään vai ei. Sinne se menee suureen maailmaan yhtään ujostelematta ilman vanhempiaan meidän reipastus.

Meille muille paluu arkeen tarkoittaa palapelin nimeltä kalenteri kokoon kasaamista. Minä taiteilen osa-aikaisen yötyön ja avoimen yliopiston luentojen kanssa. Junnut ovat osa-aikaisesti päiväkodissa. Isäntä yrittää pyörittää yritystään edelleen yksikätisenä. Ja kaiken tämän taustalla on Pienen pieni Farmi, johon kuluu aikaa ja energiaa, mutta joka antaa enemmän kuin ottaa. Silloin harvoin, kun päivälle ei ole varattu kilometrin mittaista työlistaa, voi aloittaa päivänsä kirpeässä syysaamussa kukka-amppeleista kuolleita kukkia nyppien ja antaen ajatuksen vaeltaa vapaasti. Illan pimetessä ei ulkohommia voi tehdä enää puoleen yöhön. Se on juuri sopiva tekosyy kaivaa esiin teemuki, kynttilät ja sukkapuikot. Syksy ❤