Lähimetsä <3

Parasta Pienen pienellä Farmilla asumisessa on heti kotiovelta alkava luonto. Etenkin nyt marja- ja sienikauden huipentuessa hiljalleen finaaliinsa on mahtavaa kävellä omalta kotiovelta 50 m ja huomata olevansa ihan metsässä. Jaloissa mustikkavarvukkoa, pään päällä isoa  humisevaa metsää ja silmien edessä panoraamakuva meidän kodista. Liian monta vuotta piti kasvaa ennenkuin osasi arvostaa luonnon täydellistä rauhaa ja sen antamaa energiaa. Oikeastaan vasta kun koti on täyttynyt lapsiperheen jatkuvalla taustahälinällä on oppinut arvostamaan mölinän puutetta. Hassua on, että vaikka lapset ovat mukana metsässä, eivät he pilaa hiljaisuutta, vaikka kuinka paljon kiljuvat. Metsään mahtuu möykkää ja elämää, leikkiä ja riehumistakin.

Kiireisen arjen keskellä ei tarvitse varata koko päivää mustikoiden keruuta varten kun sitä voi tehdä pienissä aikataulun tyhjissä kohdissa tunnin siellä ja puoli tuntia täällä. Näin meillä on tänä syksynä yritetty mustikoita haalia pakkaseen. Tehotiimi äiti ja ipanat on ollut taas vauhdissa! Kengät jalkaan, ämpärit ja poimurit mukaan ja sitten mennään. Kaksi pienintä istuvat yleensä keskellä mättäitä ja syövät suoraan puskista. Riitaa syntyy lähinnä kun pitäisi arpoa vuoroja kannolta alas hyppäämiseen. Isoin ipana kerää ihan itse poimurilla marjoja omaan ämpäriinsä. Tyttöä on 6v ja kerää melkein samaan tahtiin kuin minä. Uskomaton tyyppi. Minä en sen ikäisenä ottanut edes ämpäriä mukaan kun metsässä syötiin jonkun tunnollisen ja ahkeran kerääjän ämpäristä.

Tontut mustikkapuskissa
Pieni hetki ikuistettua täydellisyyttä ❤

Sieniä meillä kerätään myös ahkerasti, mutta olemme valitettavan yksipuolisia tunnistamaan sieniä. Oikeataan olemme keränneet vain kantarelleja, mustatorvisieniä ja suppilovahveroita. Harmittaa ihan kävellä metsässä ja katsella kaikkia tunnistamatta jääneitä sieniä. Tämän syksyn missioni onkin oppia uusia ruokasieniä ja myös käyttää niitä. Olen turhankin arka kokeilemaan uusia. KVG ei aina toimi keskellä pusikkoa, joten mukana kulkee usein ihan oikea sienikirja. Taskukokoinen ja pehmeäkantinen ei juuri menoa hidasta, mutta helpottaa kummasti lajien tunnistamista. Tähän mennessä olen missiotani toteuttanut muutamalla herkkutatilla ja ensi metsäkierrokselta kerätään kelta- ja isohaperoita, sillä niitä on joka puolella valtavasti.

Kantsuja
Syksyn ensimmäinen sato oli yllättävän hyvä. Muut sienestäjät eivät varmaankaan olleet vielä havahtuneet.

Aiempina syksyinä meillä sienestäminen on ollut aikuisten omaa aikaa. Minun asteikossani ihan oikeat treffit. Vain minä ja Isäntä kerrankin rauhassa ilman lapsia. Tänä syksynä Isännästä ei ole sienestämään. Rikkinaisen käden lisäksi hän on sairastanut monta viikkoa keuhkokuumetta. Onneksi esikoinen on aina vapaaehtoinen puskassa möyrijä ja hän on todella tarkkasilmäinen sienibongari. Omien sanojensa mukaan hän rakastaa metsää. ❤

Metsässä samoilun jälkeen kiireesti kotiin ja sieniä putsaamaan. Parasta mitä uunissa voi paistaa on sieni-pekonipiirakka. Piirakasta ylijääneet sienet paistan ilman voita. Kun niistä on neste haihtunut, voi ne pakastaa. Talvella voi herkutella Hirvimurekkeella ja sienikastikkeella. Paljon parempaa kotiruokaa ei voi olla: Itse kerätty, metsästetty, säilötty, valmistettu ja SYÖTY!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s