Kasvimaan saldoa vuodelta 2018

Tältä kesältä päälimmäiseksi jää mieleen erittäin ankara kuivuus. Kastelimme ja kastelimme iltaisin useammankin henkilön voimin ja silti kasvit riutuivat. Positiivista ja hiukan yllättävää oli se, ettei meidän onnettomasta kaivon tekeleestä loppunut vesi missään kohtaa. Joudun syömään sanojani sen suhteen. Meillä onkin ihan kelpo kaivo pihalla, vaikkei vesimäärä edelleenkään nouse edes puoleen metriin.

Valtavasta taimimäärästä, jotka kasvatin talven aikana, riitti meille ja muillekin taimia. Ostettuja taimia oli ennätyksellisen vähän. Vain kasvihuoneen taimet jouduin ostamaan. Muitan vieläkin miten valtavan suurin odotuksin seurasin loppu keväästä taimien kasvamista.

Peruna: Meillä oli tänä vuonna Annabellaa, joka kasvoi hyvin ja oli melko kauniskin katsella. Söimme ne ensin pois joten hirveän isoiksi ne eivät ehtineet. Asterixia hommasin Reko-ringistä eräältä perunan kasvattajalta. Se on ihana vanha lajike, josta tulee maailman parhaat lohkoperunat. Valitettavasti rupi kiusasi näitä punaisia kaunokaisia erittäin pahasti. Nyt viimeiseksi nostetut perunat olivat lähes kaikki Asterixia ja kooltaan ne olivat valtavia.

Juurespenkki: Porkkana kärsi kaksijalkaisista tuholaisista. Lapset harvensivat porkkanat niin tehokkaasti ettei syksyllä ollut enää mitään korjattavaa satoa. Menipähän ainakin hyvään käyttöön. Punajuuri kasvoi todella nihkeästi. Ihan muutama kunnon kokoiseksi ehtinyt pääsi kasvissosekeittoon asti. Lanttua vaivasi kaalikoi tai jonkin muu vastaava. Lehdet syötiin lähes kokonaan. Onneksi jaksoivat kuitenkin kasvaa. Kymmenkunta kunnollista lanttua saatiin. Palsternakka oli ensimmäistä vaan ei viimeistä vuotta kokeilussa. Tätä olisi selvästi pitänyt harventaa vielä löyhemmäksi. Nyt juuret olivat aika pieniä. Mustajuuri oli myös uusi tuttavuus ja sitä laiton vain ihan pari rivimetriä. Sato oli juureksista varmaan parhain. Reseptiehdotuksia tästä uudesta herkusta otetaan vastaan.

Sipulit: Valkosipuleita sain yhden ja sen lahjoitin rakkaalle ystävälle. Punasipuli kasvoi paikoin jättimäiseksi ja hopeasipulikin pärjäsi hienosti. Yllättaen varmana pitämäni keltasipuli ei kasvanut juuri ollenkaan. Varret ja sipulit mätänivät ihan omineen penkkiin ennen kuin kasvu oli edes kunnolla lähtenyt alkuun. Yhtään en osaa arvata tälle syytä. Purjo ei yllättänyt positiivisesti tänäkään vuonna. Sen kasvattamista en vain osaa.

Tomaatti: Ulkona kasvimaalla kasvanut tomaatti kitui koko alkukesän ja olin varma, ettei se tuota yhtään mitään. Syksymmällä se kuitenkin intoontui ja teki useamman kymmentä ihanaa sydämen mallista tomaattia. Kasvihuoneessa tuhoa teki latvamätä. Viimeisessä kasvatussäkissä oli muurahaispesä, joka häädettiin. Sen saman säkin kaikki tomaatit kärsivät latvamädästä. Olisko murkut vahingoittaneet jotenkin tamien juuria, ettei ne saaneet vettä hyödynnettyä? Muut tomaatit tekivät pienen sadon lähinnä syksy puolella. Kasvihuonettakin olisi pitänyt kastella selvästi enemmän.

Tomaatit ja tytöt
Raakojen tomaattien lajittelutiimi. Tytöt keräsivät ja lajittelivat syksyn raa’at tomaatit munakennoihin kypsymään. Hienosti ovat muistaneet itse käydä satoa tarkistamassa.

Kurkut: Kasvihuoneen kurkut tekivät hyvin satoa. Tosin kurkut olivat helposti pistävän makuisia. Tämäkin ilmeisesti kuivuuden vuoksi. Kasvimaalla en meinannut saada ainuttakaan kurkkua selviämään taimivaihetta pidemmälle. Ne vain kuolivat. Syytä en varmuudella tiedä.

Maissi: Tähkiä tuli neljästä kasvista kahdeksan. Tämä kasvi oli kesän positiivinen yllättäjä. Ensimmäisen kerran saatiin syödä oma kasvattamia maisseja.

Maissit
Suurin osa tähkistä oli melko vaatimattoman kokoisia, mutta oli näitä isompiakin. Muutaman minuutin keittäminen suolavedessä ja oivariinia päälle. Nam!

Kaalit: Melkein jo skoolasin kaalisadon kunniaksi kesäkuun lopulla. Kirppoja ei näkynyt. Kuitenin joku muu tuholainen veteli kaalit heti kun ne kasvoivat liian isoiksi peitteensä alle. Lehtikaali selvisi jälleen, ruusukaaleissa oli jokunen maistamaton nuppu, muut kaalit olivat mennnyttä. Ei tarvinnut skoolata, muttta periksi ei anneta! Ensi vuonna uudelleen.

Muut: Pinaattia sain ensimmäisen sadon pakkaseen asti ja toisen söivät kanat. Mangoldi kasvoi kuten aina aiemminkin sata varmasti. Herneitä oli enemmän kuin kukaan jaksoi syödä. Ne kasvoivat todella hienosti.

Pikaeväät
Pinaattia, paprikaa ja chiliä omalta pihalta. Ihan parasta!

Kurpitsat: Ihan ekaa kertaa sain kasvatettua jättikurpitsan. Se on niin hieno! Varmana nakkina pitämäni kesäkurpitsa ei tehnyt muuta kuin kuolemaa koko kesän ja myskikurpitsa teki vain yhden kappaleen. Kanat tuhosivat suurimman osan taimista jo ensimmäisen istutusviikon jälkeen.

Kurpitsa
Tule jo taas kesä! Kaikille joilla kasvimaata ei ole koskaan, ollut suosittelen sitä kokeilemaan. Se tunne kun saa tälläisen setin noutaa keittiöön kokkaamista varten ❤

Yrtit kasvoivat hienosti, mutta nepä eivät ole mitenkään nirsoja olosuhteiden kanssa. Yrttipenkkiin lisättiin laventelia sekä ranskalaista rakuunaa. Nyt voi keväällä jännittää lähtevätkö ne kasvamaan uudelleen. Ne ovat siinä ja siinä talvehtivatko Suomessa. Yrttipenkin käytetyin kasvi oli ylivoimaisesti minttu, mojitoita kului helteissä aika paljon.

Marjoja tuli nihkeästi. Mansikat olivat kovia eivätkä kovinkaan hyvänmakuisia. Vadelmaa tuli yhdestä puskasta todella paljon ja muista ei juuri ollenkaan. Uusia versojakin kasvoi melko huonosti. Viinimarjat ja karviaiset tekivät muutamia marjoja, mutta ne ovatkin vasta ihan pikkaisia puskia melkein taimia.

Ensi kasvukaudelle mennään taas keväällä uudella innolla. Ja pimeiden helmikuun iltojen suurena ilona on taas selailla siemenkuvastoja ja suunnitella suuria. Ensi vuonna otan askeleen kohti järjestäytymistä. Aion liittyä hyötykasviyhditykseen ja hyödyntää heidän siemenkauppaansa.

Kasvimaalle asettuu hiljaisuus ja rakastunut kukko

Nyt se on taas hyväksyttävä, että kesä meni jo. Kasvimaa on työnsä tehnyt ja ansaitsee rauhan ja lumipeitteen. Junnu käy vieläkin ajoittain tutkimassa, josko siellä kuitenkin olisi mansikoita, herneitä tai penkkiin unohtunut porkkana. Ihana pieni maajussin alku, joka jaksaa suhtautua noin toiveikkaasti tarkastuskierroksiinsa.

Jäätynyt kehäkukka
Jäiset kehäkukat kauniina pakkasaamuna.

Kesällä kuvittelin, että tämä on se syksy kun minulla on aikaa ja energiaa laittaa kasvimaa talvikuntoon. Ottaa pois paleltuneet kasvien jäänteet, putsata rikat, viedä kasvupenkkeihin kalkkunankakkaa ja kalkkia kevättä odottamaan. Istutuslavojen välit olisivat kaivanneet vielä suodatinkankaan ja sen päälle kuorikkeen. Aika kuitenkin taas karkasi käsistäni ties minne. No ehkä ensi syksynä sitten tai sitä seuraavana.Jäinen vadelma

Kasvimaan kanssa on semmoinen ihanuus kuin talviloma. Muutaman kuukauden saa viettää ihan hiljaiseloa, kunnes taas kevään korvalla on aika ruveta taimikasvatukseen. Silloin sormet suorastaan syyhyävät päästä multaan. Nyt syksyllä ei oikeastaan haittaa, jos joskus ei olisikaan multaa kynsien alla. Sitä paitsi kaiken minkä nyt kasvimaalle jättää tekemättä löytää kyllä edestään sitten keväällä. Ei ne mihinkään katoa. Mitä nyt kasvien jäänteistä suurin osa maatuu mullaksi ja palaa ravinnekiertoon.

Olimme lasten kanssa niin reippaita, että hyödynsimme peruuntuneiden luentojen tyhjäksi jättäneen aikataulukolosen perunan ja juuresten nostoon. Sitä olisi varmaan pitänyt tehdä hiukan aiemmin, koska lähempänä pintamaata olleet perunat olivat jo ottaneet pakkasvahinkoa. Potaattia löytyi muutamasta vielä jäljellä olleesta penkistä pari ämpärillistä ja juureksia: lantua, mustajuuria, palsternakkaa oli puolet perunoiden määrästä. Ihan kelpo saalis.

Perunamaa saa kokea roolinvaihdon viljelykierron vuoksi. Ensi vuonna sen tilalla on viherlannoitetta, persiljaa ja valkosipulia. Perunaa etsiskellessäni kasasin myllätyn maan kohopenkeiksi ja teimme syyskylvöt samantien. Maahan meni kevättä odottamaan talvivalkosipulia, persiljaa ja porkkanaa. Tosin porkkana oli keväältä jäljelle jääneitä siemeniä, joten voi olla ettei ne sovellu syyskylvöihin. Aika ja lasten kärsivällisyys meiltä taas loppui kesken. Kalkunankakan lisääminen ja päälle tuleva olkipeitto saivat vielä odottaa.DSC02347

Puutarhahommissa puuhatessamme seurailimme Mozartin nuoren kukkomme puuhia. Se on jostain käsittämättömästä syystä ihan rakastunut esikoiseemme. Kukko vähät välittää parvestaan. Kulkee tytön perässä ympäri pihaa ja aina välillä viehkeästi tanssii tälle. Ihme pari nuo kaksi. Teimme lopulta puutarha hommia porukalla minä, kolme apuria ja rakastunut kukko, sillä kukkoa ei saatu palaamaan omiensa pariin. Se oli tulossa sisällekin Kisin perässä. Jos joidenkin mielestä oli hassua, kun tyttö kanteli Primadonna kanaa pitkin pihaa, niin pöhkö kukko on vielä hassumpi olento. Ei voi kuin nauraa nuoren herran tunteen palolle.

Viime viikot on olleet töiden ja opiskelun vuoksi todella kiiireisiä ja arki rikkonaista. Yhteenlaskettuja työpäiviä ja luentopäiviä on ollut enemmän kuin päiviä viikossa. Iltaluennolta onkin saanut mennä suoraan yöhön töihin ja pahimmillaan seuraavana päivänä sama homma. Yksi päivä kotona lasten kanssa eheyttää kummasti, vaikka meidän poppoon kanssa palaa kyllä pinnakin useamman kerran päivässä. Näin on kai muillakin uhmaikäisten vanhemmilla. Päivän loppusaldo on se mikä ratkaisee ja viimeistään unessa on kaksivuotiaskin todella söötti. Äidin osittainen vapaapäivä onkin sitten hyvä päättää roolin vaihdokseen ja mennä yövuoroon töihin.

Sitruunatimjami
Pieni kuuraa tekee kaikesta niin kaunista.

 

Mehiläisten syyshoito

Nyt kun talvirauha on jo laskeutunut mehiläistarhoihin, on hyvä kirjoittaa siitä miten mehiläiset valmistellaan talveen. Itsekseen ne ei useimmiten selviä. Tarhamehiläistä ei ole tarkoitettu Suomen olosuhteisiin tai tarkemmin talveen. Moni ystäväni on luullut mehiläisten nukkuvan jotain talviunta tai, että vain kuningatar talvehtii ja muut kuolevat pois. Syksyllä viimeisimpinä munitut työläiset ja kuningatar talvehtivat tiukkana rykelmänä pesässään. Rykelmän tai oikeastaan talvipallon keskellä on kuningatar, jonka hengissä pysyminen ratkaisee yhdyskunnan selviytymisen. Työläiset värisyttävät ympärillä siipiään ja luovat näin lämpöä koko yhdyskunnalle. Ne lämmittävät itse itsensä. Tarhaajan tehtävänä on huolehtia kaikesta muusta.

logo
Hunajan uusi logo

Eteläisemmissä maissa mehiläisille voidaan jättää niiden omaa hunajaa pesään talviruuaksi, mutta pohjoismaissa se ei toimi. Hunajasta pörriäisille tulee aikanaan kakkahätä ja pesästä ulostamaan poistunut paleltuu pihalle. Siksi Suomessakin annetaan hunajan poisoton jälkeen yhdyskuntaan sokerivettä, jonka reippaat pikkutyöläiset varastoi ja kuivattaa talviravinnoksi. Ihan perustaloussokerista kertyy suoleen vähemmän tavaraa ja silloin mehit voivat odottaa kevään ensimmäisiä lämpöisiä päiviä, jolloin koko porukka käy puhdistuslennolla.

Loppukesästä hunajaosastot kerätään pois ja koko porukka tiivistetään väkiluvun mukaan joko yhteen tai kahteen osastoon. Minä ruokin pörriäiseni syöttölaatikoilla, joka asetetaan pesäosastojen päälle ja täytetään sokerivedellä. Tähänkin on useampi tapa. Yksi yhdyskunta tarvitsee noin 20 kg kuivasokeria, jonka voi ihan kotikontein liuottaa haaleaan veteen. Liian kuumassa vedessä sokeri muuttuu rusehtavaksi eli karamellisoituu ja silloin se ei enää sovellu mehiläisille. Liuoksen vahvuus tulisi olla noin 60 %.

Ruokintalaatikko
Styroxista tehty ruokintalaatikko, jossa pleksin alle pääsevät mehiläiset hakemaan evästä. Isomman altaan puolle ei pörriäiset pääse hukkumisvaaran vuoksi.

Pikaisella matematiikalla laskettuna minun yhdeksän talvehtimaan mennyttä yhdyskuntaa sai noin 200 kiloa sokeria, sillä isommille pesille laitoin enemmän kuin 20 kiloa. Minun Pohjolan tummat mehiläiset talvehtivat pienemmällä sokerimäärällä kuin muut tarhamehiläiset. Tilastotieteellisenä taustatietona vielä, että kun Lidlin kärryn pakkaa kilon sokeripaketeilla ihan täyteen menee siihen 120 kiloa. Sain kaupassa kummastuneita katseita syksyllä kun ostin satoja kiloja sokeria, käymisastian, kymmenen litran kanistereita ja viinihiivaa. Tarvikkeet menivät siis omenaseikkailuun sekä mehiläisille, mutta kanssaihmiset luultavasti luulivat minun harrastavan kiljun tekoa isommassa kaavassa. Eräs rouvashenkilö katseli erityisen pahalla silmällä mukana kulkevia lapsia ja mutisi tuohtuneena seuralaiselleen. Ilmeisesti perheen äideillä ei saa olla paheellisia harrastuksia.

Talviruokinnan kanssa samaan aikaan mehiläisille tehdään Varroa punkin torjunta. Tapoja on monia kuten tarhaajiakin. Minä käytän valmiita Tymoli-liuskoja. Tymoli on alun perin orgaaninen aine, joka on voimakkaan antiseptinen. Sillä voidaan torjua ulkoloisia. Mehiläisille sitä laitetaan valmiina liuskana pesäosaston päälle, josta aineen haihtuminen häätää punkit, mutta oikein tehtynä ei vahingoita mehiläisiä. Haihtumisen tehostamiseksi laitan pesäosaston ja syöttölaatikon väliin korokekehän. Liuskojen pitää antaa olla pesässä 3 viikkoa. Punkintorjunta saattaa hiukan häiritä mehiläisten syömishaluja, joten tarhaajan pitää muistaa pitää kirjaa, että kaikki pesät varmasti saavat tarpeeksi sokeria ennen kuin kelit käyvät liian kylmiksi sokerin kuivaamiselle pesässä.

Tymoli-liuskat
Ylimmän pesälaatikon kehien päälle asetetaan wettexiin imeytetty Tymoli. Reunoilla näkyy puukehikko, jonka avulla päälle tuleva ruokintalaatikko, ei ole ihan kiinni Tymolissa.

Nyt lokakuun alkupuolella kaikki ruokinnat on tehty ja tymolihommat hoidettu. Joulukuussa mehiläisille tehdään vielä toinen hiukan erilainen punkkihäätö, mutta siintä kirjoitan sitten aikanaan. Nyt kauniin ja lämpöisen kelin sattuessa käyn vielä keräämässä syöttölaatikot pois, supistan lentoaukot, jotta pesä pysyy helpommin lämpimänä ja viimeiseksi köytän pesät kiinni kuormaliinoilla, ettei mikään myrsky, metsäneläin tai utelias ihminen avaa pesiä talven aikana. Siellä on hyvä tyttöjen pitää talvea ja valmistautua seuraavan kevään kukkaloistoon.

Talven aikana tarhaaja vetää hiukan henkeä, ostaa ja kasaa seuraavan kauden kalustoa. Suunnitelmia olisi tehtävä ensi kaudeksi. Laajentaako vaiko ei, sitä sietää miettiä. Hunajaakin olisi kaupattavaksi ja siitä vielä ihan oma postaus ( lue: mainos) piakoin!

Toinen kesä mehiläistarhaajana on siis ohitse ja talvihommatkin ihan viimeisiä vaille. Ihanaa, rentouttavaa ja jotenkin niin meditatiivista hommaa. Suosittelen kaikille kiireistä arkea eläville. Tähän jää niin koukkuun. Oman yhteyden luonnon kiertoon voi suorastaan tuntea. ❤