Tiedäthän, että olemme yrittäneet olla tänä vuonna kiltisti kuten aiempinakin vuosina. Joskus se onnistuu ja kodissamme vallitsee rauha ja ilo. Toisinaan ja varsin tiheään se taas ei onnistu. Tontut ovat varmaan kertoneet miltä silloin kodissamme kuulostaa.
Tontut ovat varmaan myös kertoneet, että meillä menee materialistisessa mielessä varsin hyvin. Meillä paljon kaikkea mitä olemme matkan varrella sattuneet haluamaan. On laatikko kaupalla lasten leluja, piha puolillaan Isännän isompia leluja ja äidillä paljon astioista, jotka ovat liian kauniita käytettäväksi muutoin kuin ristiäisissä tai hautajaisissa. Olemme ostaneet kauniita kaappeja kauniille astioille ja lelulipastoja lasten leluille ja jos vielä nämä haluamisen kohteet lisääntyvät joudumme ostamaan lisää kaappeja jo ostamillemme ihanuuksille, jotka jäävät pölyyntymään uusiin kauniisiin kaappeihin ja värikkäisiin lasten säilytyskalusteisiin.

Joskus aikuiset käyttäytyvä kuin lapset ja heittäytyvät haluamaan kaikkea, mitä emme oikeastaan tarvitse tai yön yli nukuttuamme edes halua. Mitä enemmän pysähdyn miettimään överijouluamme viime(kin) vuonna, sitä vähemmän haluan jatkaa sitä perinnettä. Niimpä rakas joulupukki tuo meille vain sen mitä tarvitsemme eikä sitä mitä me haluamme. Ajattelethan lahjapajallasi mahdollisimman eettisesti lahjoja valitessasi. Valitsethan aikaa ja muodin vaihtelua kestäviä, kotimaisia ja ekologisia lahjoja ja tuothan niitä vain hyvin kohtuullisesti. Meiltä ylijääneet lahjat voi viedä jollekin, joka tarvitsee niitä meitä enemmän, sillä me olemme onnekkaita, eikä meidän Joulusta jää mitään puuttumaan, vaikka lahjat tällä kertaa mahtuisivat yhteen juuttisäkkiin.
Kiitos ja nähdään 24. päivä joulukuuta!
Rakkain terveisin Susa