Rauhallista ja ekologisempaa Joulua!

Pienelläkin tutkimisella netti on pullollaan ideoita ja listoja miten toteuttaa kulutushysterialta suojattu ekologisempi joulu. Pääajatuksena näyttäisi olevan Less is more -idea. Mieti mistä sinä (ja kannattaa ehkä kysyä myös perheeltä) olet valmis luopuman ilman, että se pilaa koko joulun. En olisi minä jos en olisi huomioinut myös muita eettisiä puolia joulun valmistelussa. Aina kun me avaamme lompakkomme jossakin kaupassa äänestämme samalla siitä millaisia tuotteita meillä myydään. Minä äänestän ja liputan aina tilaisuuden tullen kotimaisen, luomutuotannon ja kaikkein mieluiten paikallisen pientuottajan puolesta.

Tässä kahdeksan kohdan verran paranneltu joulu meidän perheen osalta. Kommenttikenttään, faceen tai Instaan voit kertoa sinun parannellusta joulusta. Ideoita kaivataan aina.

  1. Ruokaostoksissa hyödynsimme mahdollisimman paljon paikallista Rekoa. Lähituottajaringistä ostimme juurekset, juustot, jauhot ja lihaa. Parasta on se, että raha kulkee suoraan minulta tuottajalle ilman välikäsiä.
  2. Ruokalista on tänä vuonna mietitty niin, että jokaiselle on jotain ja joka vuonna syömättä jääneet ”pakolliset” joulun klassikkoruuat jätetään pois. Turhakkeiden listalle pääsivät: keitetyt perunat, makea makaronilaatikko, silli sekä puolet graavikalasta. Ainoat, joita tämä päätös tulee harmittamaan on varmasti kanat, jotka tavallisesti saavat kaikki jämät.
  3. Sukulaisille ja kummeille on selvästi vihjailtu, että lapsemme hukkuvat leluihin jo nyt. Lisää ei välttämättä tarvita paljoa ja jos leluja haluaa ostaa niin mieluiten useamman lapsen kestäviä kotimaisia leluja. Kummeista osa onkin jo ilmoittanut antavansa tänä vuonna lahjaksi esimerkiksi kesäisen huvipuistokäynnin tai rahaa. Eikä kukaan ole edes loukkaantunut näin töykeästä elitismistä, jossa ei halvat romut kelpaa 🙂
  4. Me olemme hommanneet aineettomia lahjoja. Kummilapsille sijoitetaan rahastoihin, tätini miehineen pääsi joulukonserttiin kanssani, Isäntä sai ensi kesälle keikkaliput ja anopille lahjakortti.
  5. Isolle osalle läheisiä lahjoitetaan ”omaa tuotantoa” hunajan ja hirven lihan muodossa. Kavereilleni leivoin maustekakut ja osa saikin jo aiemmin kalkkunan.
  6. Muovisia krääsäkoristeita en ole ostanut vielä ainuttakaan, vaikka ne ovat suuri heikkouteni. Vanhoissa samoissa koristeissa on muutenkin jotain nostalgista joulutunnelmaa.
  7. Jouluna meillä ainakin ajellaan kauheasti ympäriinsä. Tänä vuonna ei. Kolmen hautausmaan ja ainakin kahden kauppatäydennysreissun sijaan ollaan rauhassa kotona ja se mikä kaupasta unohtui saakin unohtua.
  8. Viimeisenä tärkeänä kohtana kaikki jätteet mitä jouluna syntyy kierrätetään. Jo se, että ottaa muovit ja pahvit pois sekajätteestä, tekee ihmeitä perinteisesti jouluähkystä kärsivälle jäteastialle.

Oikeastaan ne kaikkein tärkeimmät asiat joulussa ovat ihmiset sinun ympärilläsi. Pidetään siis niistä huolta, jotka oikeasti ovat tärkeitä ja unohdetaan turhakkeet ja niistä tuleva joulustressi. Vie lapsesi pulkkamäkeen ja koira pitkälle metsälenkille, paijaa puolisoasi illalla kahden kesken ja käy isovanhemmilla kylässä tai ainakin soita heille! Niin ja muista viedä kaikki jämäruuat kanoille ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s