Onko outoa jos on ihan haksahtanut kompostointiin? Hädin tuskin malttaa odottaa bioastian täyttymistä, että pääsee sen viemään ja kurkkaamaan taas pakkasessa hienosti käynnissä pysyvään kompostiin. Jätteiden vähentäminen ja ravinteiden kiertäminen omalla tontilla on jo jonkin aikaa ollut eräs kärkihanke Pienen pienellä Farmilla.

Isäntä osti minulle reilu vuosi sitten synttärilahjaksi pitkään haaveilemani lämpökompostorin. Useimmilla kompostoijilla taitaa olla Biolanin lämpökompostori, mutta meillä on Jita. Se on edullisempi ja ihan yhtä toimiva. Parasta Jitan kompostorissa on, että siihen on saanut uusia osia. Syksyinen myrskytuuli sai jostain käsittämättömästä syystä saanut todella jämäkän kannen auki ja irti. Valmistajalta sai tilattua uuden kannen.

Koko viime vuoden se moobeli oli meidän pihalla käytössä, enkä oikein tavoittanut sen sielunelämää. Kunnes minulle viimein valkeni, että kompostointi on taito! Ja kuten mikä tahansa muu taito, myös se vaatii hiukan opettelua. Ensimmäiseksi piti ymmärtää, mikä ero on kompostoitumisella ja mädäntymisellä. Molempia prosesseja työstää pieneliöt, mutta kompostoitumisessa ne tarvitsevat happea. Mädäntymistä tapahtuu taas liian tiiviissä kompostissa. Hyvin toimivassa kompostissa jäte ”palaa” ja tuoksuu miellyttävälle. Minusta se haisee juurileivälle. Mätänevää kompostia taas ei viitsi kukaan haistella, mieleen tulee lähinnä mätä kananmuna.

Jätteen kompostoitumiseen tarvitaan hiilipitoista seosainetta kuten valmiit kompostikuivikkeet tai omia seoksia kuten turvetta, haketta, purua tai kuivaa puutarhajätettä. Hiilen parina toimii typpi, jota keittiöjäte kompostiin kertyy joskus liikaakin. Meillä ollaan sen verran laiskoja, että käytämme pääosin valmista pussikuiviketta ja sen lisäksi haketta. Biojätteen kanssa kuiviketta laitan yleensä kaksi osaa jätettä ja yksi osa kuiviketta. Ympärivuotinen kompostointi vaati lämpökompostorin, mutta noin 9 kk vuodesta pärjää lautakehikolla tai muulla laatikolla. Tuholaisten pääsy kompostiin on estettävä ellei sitten halua rottia ja hiiriä kasvattaa.

Viime vuonna kompostimme oli talven umpijäässä ja keväällä haisi aivan hirveälle. Olimme laittaneet liian vähän kuiviketta, kastelleet kompostia liikaa ja jättäneet sen sekoittamatta. Meinasin luovuttaa koko homman. Keväällä se kuitenkin suli ja lähti käyntiin. Mehuasemareisulta tuoduilla omenapuristeella se suorastaan villiintyi ja lämpö oli viikon verran päälle 60 astetta. Samalla syttyi minun suuri kompostirakkautenikin. On huumaavaa onnistua jossain. Kesällä ahmin kompostikirjoja ja ylpeänä kärräsin kompostituotetta sinne tänne pitkin pihaa. Hämmentävän ihanaa lapikoida omaa jätettään. Olla kyynärpäitä myöten siinä itsessään. Olisipa jätehuolto aina näin kivaa.

Aloitteleville kompostoijille toivotan kärsivällisyyttä. Jälkikäteen olen oppinut, että tavallinen lämpökompostori pitää olla puolitäysi toimiakseen, ja että sitä lämpömittaria tuijottaessa tekee itsensä hulluksi. Lämpömittari ei välttämättä osu kompostin kuumimpaan osaan ollenkaan. Toimivassa kompostissa on miellyttävä maanläheinen tuoksu, massaa, josta saa juuri ja juuri puristettua pisaran nestettä sekä tuotoksena puolivalmista kompostia. Sen pitäisi lämpökompostorin jäljiltä vielä tekeytyä ollakseen multaa. Tarkennuksena vielä, että kompostorimainoksissa pömpelistä lapioitu multa ja todellisuudessa kompostista tuleva puolivalmis komposti ovat kaksi eri asiaa…

Palaan kompostointiaiheeseen vielä tarkemmin joskus myöhemmin, sillä se on varsinaista ekotaidetta ja tapoja on tuhansia. Oleellista on kuitenkin, että biojäte ei kuulu sekajätteeseen, eikä sitä aina tarvitse kunnan toimesta kuskata mihinkään. Kompostin voi perustaa ihan omalle pihalle. Toivottavasti kaikki, jotka ovat harkintavaiheessa kompostin hommaamisen suhteen innostuvat asiasta. Kompostointi on koukuttavaa puuhaa ja kasvimaa kiittää.