Parempaa ruokaa – ruokaremontti

Ihan omat kalkkunasuikaleet Teresa Välimäen reseptin mukaisessa marinadissa matkalla pakasteeseen. Nyt talvella näitä maistelleena ei voi kun harmitella, ettei laitettu kuin yhden kalkkunan fileet tähän tyyliin. Yhtä kätevä kuin kaupan broilerisuikaleet, mutta miljoonasti parempaa, eettisempää ja arvostetumpaa.

Eräs suurimmista haaveista liittyen muuttoon maaseudulle oli omakasvattama ruoka ja sen valmistaminen itse ilman eineksiä. Toki muutaman vuoden aikana, jonka olemme Farmilla olleet, on ajatus jalostunut tuosta eteenpäin, mutta se pohjimmainen idea säilyy. Vaikka tämä ei ole varsinaisesti mikään ruokablogi, koen tietyn tyyppisen ruokakulttuurin olevan olennainen osa ekologisempaa ja luonnonläheisempää elämäämme. Iso osa hukatuista resursseista liittyy ruokaan tavalla tai toisella. Siksi esittelen ajatuksiani tässä postauksessa.

Minä haluan opettaa lapsilleni mistä ruoka tulee ja mitä sen eteen tarvitsee oikeassa maailmassa tehdä. Haluan, että he tietävät miltä maistuu multainen porkkana suoraan kasvimaasta kähvellettynä ja miten perunoita kaivetaan maasta. Haluan heidän aikuisenakin muistavan, että vesiheinä on se ihana rikkakasvi, jota kanat rakastavat ja että kypsä tomaatti on pehmeä väristä huolimatta. Eniten haluan heidän kunnioittavan kaikkea elävää mitä kasvatamme ruuaksemme. Kaalia ei kunnioituksen puute kasvaessa juuri hetkauta, mutta kaikkien eläinten kaltoinkohtelu on turhaa julmuutta ja ehdottoman väärin. Haluan heidän ymmärtävän, että hyvää ruoka kasvatetaan suurella rakkaudella joko itse tai asiansa osaavien kotimaisten maajussien toimesta!

Ennen muinoin mekin olimme ihan perustavallinen suomalainen perhe varsin keskinkertaisella ruokavaliolla. Sika-nautajauhelihaa ja valmiiksi marinoitua broileria kului paljon ja kasviksia emme raaskineet ostaa, sillä ne tuntuivat kalleilta turhakkeilta kun ilmankin pärjää. Lähes joka ruoka oli ainakin osittain eineksistä kasattu. Ellei pääruoka niin ainakin sitten valmissalaatti. Lisäaineita söimme paljon, sillä arvostimme pitkää säilymistä tuoreutta enemmän. Ja totta kai hinta oli tärkeämpi kuin laatu eli halvinta mahdollista ulkomaista tuli monesti ostettua. Jossain matkan varrella hoksasin, että kotiruoka on edullisempaa ja oikeastaan ihan kivaa tehdä. Seuraavana neronleimauksena ymmärsin, että edullisuuden lisäksi se voi olla myös hyvää, terveellistä ja ekologista.

Aiemmassa ruokasuhteessamme syntyi hävikkiä niin, että oikein hävettää. Ja totta kai, jotta henkinen häpeä olisi maksimaalinen, heitimme ne sekajätteen mukana roskikseen. Ongelman pystyi tiivistämään kolmeen erityiseen kipupisteeseen. Ensinnäkin emme oikeastaan tajunneet kuinka paljon me söimme ruokaa. Kaupassa ostimme aina jääkaapin täydeltä ilman kummosempaa suunnitelmaa. Kaksi isoa ihmistä kyllä syökin paljon, mutta ei niin paljon. Ostimme ainakin puolet liikaa. Toisekseen uusavuttomina heitimme elintarvikkeet suoraan roskiin kun päiväys oli täynnä, emme edes yrittäneet arvioida olisiko se kuitenkin syötävää vielä kuten usein varmasti olisi ollut. Kolmas helmasyntimme oli, ettemme koskaan syöneet jämäruokaa eli aiemmilta ruokailuilta jääneitä ruokia. Ennemmin eineksiä kuin eilen tehty makaronilaatikko. Voi kun sitä on ollut typerä! Yhtä vanhaa on muualla tehty eines kuin kotikeittiön valmisruoka.

Nykyisin pyrimme omavaraisuuteen, mutta emme ole valmiita luopumaan lähikaupan tuomasta helppoudesta arjessa ja kyllä syömme edelleen ajoittain eineksiä. Jotkut einesateriat ovat kulttiklassikoita eikä niitä voi korvata kuten maksalaatikko tai lasten rakastamat pinaattiletut. Myös kellarin puute rajoittaa omavaraosuutta etenkin talvella.

Paljon on ruokailussamme muuttunut muutamassa vuodessa. Ensinnäkin minä suunnittelen ruokalistat ja ostan tarvikkeet suunnitelman mukaisesti. Nykyisin lista on jopa tehty Prisman hyllyjärjestyksen mukaan ja jos isäntä lähtee yksin kauppaan sisältää se jopa tarvikkeen merkin. Kuulostaa varmasti joidenkin korvaan aika moiselta turhan nysväämiseltä, mutta lue edelleen niin selostan kyllä miksi tämä kannattaa.

Kaikkea ihanuuksia kerättynä. Sienet melkein pihasta, omenat edellisen talon pihalta, paprikat kasvihuoneesta ja hunaja pihan laidalta.

Aiemmin ostetun halvimman mahdollisen tuotteen on korvannut parhaiten meidän arvojen mukaiset huomattavasti kalliimmat tuotteet. Luen paljon ravinnosta ja terveydestä julkaistuja uutisia ja seuraan myös maatalouden ja ruokateollisuudesta julkisuuteen tulevia juttuja. Seuraavista kriteereistä pitää täyttyä mahdollisimman moni: kotimaisuus, luomu, e-koodittomuus, pieni hiilijalanjälki, tuottajan osuus hinnasta pitää olla suuri ja ruuan pitää olla perusterveellistä.

Teen itse ruokaa paljon. Useimpina päivinä valmistan kaksi ateriaa ihan alusta alkaen. Myös kahvipöytä tai juhlatarjoilut teen lähes aina itse. Ne maistuvat kaupan versioita paremmilta. Tosin, koska ruuhkavuodet ovat mahdottomia, teen usein useamman aterian yhdellä kertaa. Hellassahan on levyjä neljä ja uuniin mahtuu vielä jotain. Kahteen ruokaan menee vain puolet ajasta ja kerralla voi esivalmistella useamman ruuan kasvikset. Edellisilta päiviltä jääneet jämät on hyvä käyttää hyödyksi uudessa ruuassa.

Olemme sekasyöjiä, mutta käytämme kasviksia valtavasti ja ne mieluiten ostan Rekoringistä suoraan tuottajalta isompina setteinä tai paikallisesta ruokakaupasta vähintään kotimaisena ja mieluiten luomuna. Toki hedelmissä joutuu kotimaisuudesta tinkimään. Marjoja, sieniä, mehuja ja hilloja meillä on kaapit pullollaan jo valmiiksi. Viljatuotteita kuten jauhot, ryynit ja hiutaleet voi ostaa luomunakin useammaltakin tuottajalta suoraan. Pelkkää vehnää on arjestamme vähennetty reilusti. Leipä tuppaa olemaan ruista tai kauraa ja siis oikeasti näitä eikä vain vehnäleipää, jossa muita viljoja on nimeksi. Puurot ovat useimmiten kaurasta tai speltistä.

Maitotuotteet ovat lähes poikkeuksetta luomua ja itse maito purkiltaan punainen ja homogenoimaton. Suurin osa perheestämme juo kuitenkin muuta kuin maitoa. Nuorimmat tykkäävät kauramaidosta ja aikuisille käy vesi. Juustoja kuluu paljon, mutta nekin on mahdollista ostaa suoraan paikallisilta tuottajilta esim. rekon kautta.

Lihaa emme kaupasta osta kuin satunnaisen pekonipaketin kerran kuussa ja leikkeleitä, koska Isäntä pitää niistä. Broilerin syönti loppui meillä kokonaan uutisointiin niissä olevista antibioottijäämistä ja resistenteistä bakteereista. Syömämme liha on joko itse kasvatettua kalkkunaa, metsästettyä hirveä tai suoraan paikalliselta possun tai naudan kasvattajalta ostettua jalostamatonta lihaa. Jauhamme, marinoimme tai vain leikkaamme ne itse sopiviksi ennen pakastamista, jolloin käyttäminen on helppoa. Ostamme lihamme kerran tai kaksi vuodessa useamman kymmenen kiloa nautaa tai puolikas possu kerrallaan. Hinta jää näin kaupan valikoimaa edullisemmaksi.

Viime kesän perunoita ja sipulia, isänpäiväkakku sekä maailman ihaninta talviruokaa madekeittoa!

Tässä muutamia pääpointteja miten minä yritän parhaani mukaan tarjota perheelleni laadukkaampaa, ekologisempaa ja parempaa ruokaa. Yllättävää on, että ruokalaskumme ovat pienentyneet, vaikka lapsia on syntynyt kaksi lisää, aikuiset edelleen syövät liikaa ja emäntä heittäytyy ihme hipiksi kauppareissuilla. Paljon kerralla on halvempaa kuin vähän ja usein. Pientuottaja on joskus edullisempi kuin ruokakauppa. Kasvikset ovat lihaa terveellisempiä, paremman makuisia ja edullisempia. Ja lopulta jokainen hävikiksi joutunut elintarvike on kuin seteleitä (ja maapallon riittämättömiä resursseja) heittäisi roskiin. Ja jos tämä kuulostaa työläältä, niin se sitä onkin. Ensi alkuun. Nopeasti tästä tulee rutiinia ja sitten sitä ihmettelee, miksi on kuvitellut eettisemman kotikeittiön olevan vaikeaa tai kallista. Hetkittäin uudet tiedot lisäävät tuskaa, mutta pääosin siinä lisääntyy oma viisaus sekä hyvinvointi.

Suuntana omavaraisuus: Pienen pieniä suunnitelmia

Joukko omavaraisuusblogeja järjestää vuodelle 2019 yhteispostaussarjan, jossa jokainen osallistuva bloggaaja kirjoittaa kuukauden ensimmäisenä maanantaina yhteisestä annetusta aiheesta omannäköisen blogikirjoituksen. Pienen pieni Farmi matkassa mukana. Punaisena lankana on miettiä miten omassa elämässään pyrkii kohti omavaraisempaa arkea. Kirjoittajien ei tarvitse olla pienen erämökin hard core -omavaraistelijoita vaan tavallisemmatkin tarinat käyvät kunhan on halua ja suunnitelmia tuottaa itse omalle perheelleen.

Sarjan ensimmäinen teksti on haaveilua ja suunnittelua. Miten tänä alkavana vuonna 2019 päästään lähemmäs omavaraista elämää? Mitä halutaan saavuttaa ja miten siihen päästään? Olen oppinut ensimmäisten kolmenkymmenen elinvuoteni aikana, että aina kannattaa suunnitella suuria ja tähdätä korkealle, silloin ei saavuta tavoitettaan, mutta pääsee paljon pidemmälle kuin menemällä sieltä missä ei aitaa koskaan ollutkaan.

Tänä vuonna aion kasvattaa enemmän kasviksia keskittyen niihin, joita meillä syödään eniten. Toivoisin, että niitä riittää myös ystävieni iloksi jaettavaksi. Haaveilen myös mehiläishoidon laajentamisesta sen verran kuin aikaa ja muita resursseja riittää. Tarvikkeet eivät suinkaan ole ilmaisia varsinkaan kun meillä ei ole puuseppää talossa. Opiskelen lisää hunajan käsittelystä sekä muista mehiläistuotteista kuten propoliksesta ja siitepölystä. Ravinnon proteiinien suhteen laajennamme valikoimaamme sisältämään lisää kalaa sekä uutena tuotteena kanin lihaa.

Sisällä talossa teemme kemikaalivallankumouksen! Turhista kemikaaleista hankkiudutaan eroon. Saippuan, voiteiden ja siivousaineiden valmistaminen itse on yksi tämän kauden tavoitteista. Toiminta pitää kuitenkin pitää sen verran hienovaraisena, ettei muutosvastarinta iske talomme miehisempiin asukkaisiin. Se, mitä ei itse kannata valmistaa, ostetaan eco-sertifioituna ja jätetään kemikaalipommit kauppaan.

Viime kesältä meiltä jäi paljon tekemättömiä töitä, joten ne siirtyvät tälle vuodelle. Isännän käden kunto rakennushommissa on vielä pieni arvoitus, joten tähän kesään lähdetään vasaran heilutuksen suhteen pienellä varauksella. Pienen pienen Farmin omavaraisuusastetta nostetaan ensi vuonna seuraavan listan mukaisesti:

Rakennussuunnitelmat:

  • Rakennetaan vihdoin ja viimein se oikea kasvihuone. Olen aivan kyllästynyt jahtaamaan tuulen pieksemää kasvihuoneen päällysmuovia pitkin tonttia. Suurin osa rakennustarvikkeistakin on jo pihassa valmiina.
  • Kellarin rakentaminen etenee hieman kun pohjalla oleva kaivurille liian iso kivi laitetaan palasiksi. Isännällä on tähän joku idea.
  • Rakennetaan vihdoin ja viimein loppuun kaksi kesää tekeillä ollut kanalan laajennus. Tällä hetkellä se on päätyseinää ja ikkunaa vaille valmis. Lisäksi kanala pitää maalata.
  • Isäntä haaveilee isosta autotallin ja -katoksen rakentamisesta, johon tulisi myös minulle hunajatilat. Suunnitelma on paisunut niin kalliiksi, että se ei ehkä vielä ihan ole ajankohtainen. Luvat voisi tosin hakea jo tänä vuonna.

Viljelysuunnitelmia:

  • Viljelypinta-alaa lisätään reilut 20 neliötä. Paikallisen hankkijan lempparimyyjäni on antanut hyviä neuvoja miten meidän hietapihaan saa viljelymaata ilman kuorma-autollista muualta tuotua multaa. Suunnitelman avainasemassa ovat turve, komposti ja puutarhajyrsin.
  • Ravinnekiertoa tehostetaan luomukonstein. Kompostia ja kanankakkaa meillä on omasta takaa, mutta uutena aloitetaan hyödyntämään lehmänlantaa naapurikylän luomunautatilalliselta. Yksi traktorikuormallinen on jo tilattu vaan ei vielä toimitettu meidän pihalle.
  • Tarvittavat taimet esikasvatetaan itse suurelta osin ja niitä pidetään sen verran ylimääräisiä, että tuttavillekin riittää jaettavaksi.
  • Omenatarhalla opetellaan omenapuiden hoitoa ja leikkaamista tulevin vuosien omenasatoa silmällä pitäen. Syksyn alemyynneistä ostetaan muutama talviomena lisää.
  • Pihan tyhjiksi jääviin nurkkauksiin aletaan hiljalleen tekemään pieniä niittyjä, joissa on pölyttäjille ja etenkin mehiläisille tärkeitä kasveja.
Viime vuoden viljelyä: Melkein omat (edellisen talomme pihasta) omenat pullossa, keväiset taimet sekä surullisen kuuluisa levoton kasvihuone.
Pienen pienen Farmin tummat kaunottaret

Kotieläimiä koskevat suunnitelmat

  • Kesäksi hommataan lihakaneja kasvamaan. Todennäköisesti osa jää talveksikin. Ensin niille on kuitenkin tehtävä häkit. Myös kalkkunoita kasvatetaan jälleen kesäkaudella.
  • Mehiläispesistä tehdään jaokkeita viitisen kappaletta, jotta jatkossa niitä on kolmelle tarhalle: Marjatarhalle, vadelmatarhalle sekä kotitarhalle. Osa hunajasta pitää varmaan myydä tukkurille, sillä sen markkinointi ja myyminen vie yllättävän paljon aikaa. Kaikissa pesissä pyritään pitämään tumma kuningatar.
  • Kanaparvea lisätään haudontakoneen avulla kevättalvella. Alkuperäiset kanat ovat nyt jo kolmevuotiaita, joten niille etsitään mahdollisimman monelle uudet kodit kesäkanoina. Syksyllä tämä vuosiluokka viimeistään poistuu Viljonkkaa lukuunottamatta.

Muita toteutettavia haaveita

  • Tänä vuonna etsitään jostain aikaa kalastamiselle. Keväällä ollaan luultavasti mukana kylän rysän tyhjennysporukassa koko perheen voimin. Jäiden aikana pilkitään pannuahvenia, keväällä laitetaan katiskat järveen kutuhauille, kesällä uistellaan ja syksyllä opetellaan verkkokalastusta kylän vesialueilla. Perheen molemmat aikuiset tykkäävät kalastuksesta, mutta koska se on aika haastavaa kolmen pienen lapsen kanssa on tämä harrastus ollut tauolla viime vuodet.
  • Minä menen kursseille opettelemaan erilaisten mehiläistuotteiden tekoa ja opettelen saippuan ja kosmetiikan valmistusta kotikonstein ja kotikäyttöön.
  • Ruokavalion muuttamista kasvispainotteisemmaksi jatketaan niin hiljalleen, ettei Isäntä ja lapset rupea kapinoimaan. Lisätään myös kalan osuutta ruokavaliossa.
  • Luonnonantimien uusia esiintymiä opetellaan jälleen lähiympäristöstämme. Mustikat, puolukat, lakat ja tunnistamani sienet löytyy jo, mutta kuulin huhua, että ihan läheltä löytyisi karpaloitakin. Lisäksi on tarkoitus opetella ainakin muutaman villiyrtin käyttötapoja.
Yläkuvassa on kalastuskunnan rysäsaalista yhdeltä tyhjennyskerralta, Alakuvissa puuhia lasten kanssa: Hunajamyyntiappari markkinoilla sekä mustikkametsästyspartio.

Listana tämä vuosi näyttää olevan puuhaa täynnä ja niin elämän Pienen pienellä Farmilla tulee ollakin. Kuitenkin tasapainon löytämisen vuoksi yhtenä suurimmista henkilökohtaisista tavoitteista pidän rauhoittumisen opettelemista. Olen huomannut olevani aivan vauhtisokea tavoitteiden saavuttamisen suhteen. Tänä vuonna aion antaa itselleni ja myös Isännälle armoa ja hyväksyä sen, että kaikkea ei saa tänään. Joskus joutuu odottamaan huomiseen. Samaan henkisen kasvun tavoitteeseen lisään kärsivällisyyden lapsiamme kohtaan. Aion opetella hyväksymään sen, että lasten kanssa touhuaminen on hitaampaa ja monimutkaisempaa, mutta pitkässä juoksussa sen arvoista. Niimpä lapset saavat olla entistä monipuolisemmin mukana hommissa. Mehiläishoitoon saa osallistua vain esikoinen, mutta esimerkiksi kalastamisessa voi olla jokainen mukana puuhailemassa.

Tälläiseksi minä haaveilen vuoden 2019 muodostuvan Pienen pienellä Farmilla. Suunnitelmia saa mielellään kommentoida, kyseenalaistaa ja vielä mieluiten jakaa omia kokemuksiaan näistä. Käythän myös tutustumassa muiden touhukkaiden ja erilaisten bloggaajien suunnitelmiin ja haaveisiin omavaraisemmasta elämästä. Linkit blogeihin löytyy alta: