Joukko omavaraisuusblogeja järjestää vuodelle 2019 yhteispostaussarjan, jossa jokainen osallistuva bloggaaja kirjoittaa kuukauden ensimmäisenä maanantaina yhteisestä annetusta aiheesta omannäköisen blogikirjoituksen. Pienen pieni Farmi matkassa mukana. Punaisena lankana on miettiä miten omassa elämässään pyrkii kohti omavaraisempaa arkea. Kirjoittajien ei tarvitse olla pienen erämökin hard core -omavaraistelijoita vaan tavallisemmatkin tarinat käyvät kunhan on halua ja suunnitelmia tuottaa itse omalle perheelleen.
Sarjan ensimmäinen teksti on haaveilua ja suunnittelua. Miten tänä alkavana vuonna 2019 päästään lähemmäs omavaraista elämää? Mitä halutaan saavuttaa ja miten siihen päästään? Olen oppinut ensimmäisten kolmenkymmenen elinvuoteni aikana, että aina kannattaa suunnitella suuria ja tähdätä korkealle, silloin ei saavuta tavoitettaan, mutta pääsee paljon pidemmälle kuin menemällä sieltä missä ei aitaa koskaan ollutkaan.
Tänä vuonna aion kasvattaa enemmän kasviksia keskittyen niihin, joita meillä syödään eniten. Toivoisin, että niitä riittää myös ystävieni iloksi jaettavaksi. Haaveilen myös mehiläishoidon laajentamisesta sen verran kuin aikaa ja muita resursseja riittää. Tarvikkeet eivät suinkaan ole ilmaisia varsinkaan kun meillä ei ole puuseppää talossa. Opiskelen lisää hunajan käsittelystä sekä muista mehiläistuotteista kuten propoliksesta ja siitepölystä. Ravinnon proteiinien suhteen laajennamme valikoimaamme sisältämään lisää kalaa sekä uutena tuotteena kanin lihaa.
Sisällä talossa teemme kemikaalivallankumouksen! Turhista kemikaaleista hankkiudutaan eroon. Saippuan, voiteiden ja siivousaineiden valmistaminen itse on yksi tämän kauden tavoitteista. Toiminta pitää kuitenkin pitää sen verran hienovaraisena, ettei muutosvastarinta iske talomme miehisempiin asukkaisiin. Se, mitä ei itse kannata valmistaa, ostetaan eco-sertifioituna ja jätetään kemikaalipommit kauppaan.
Viime kesältä meiltä jäi paljon tekemättömiä töitä, joten ne siirtyvät tälle vuodelle. Isännän käden kunto rakennushommissa on vielä pieni arvoitus, joten tähän kesään lähdetään vasaran heilutuksen suhteen pienellä varauksella. Pienen pienen Farmin omavaraisuusastetta nostetaan ensi vuonna seuraavan listan mukaisesti:
Rakennussuunnitelmat:
- Rakennetaan vihdoin ja viimein se oikea kasvihuone. Olen aivan kyllästynyt jahtaamaan tuulen pieksemää kasvihuoneen päällysmuovia pitkin tonttia. Suurin osa rakennustarvikkeistakin on jo pihassa valmiina.
- Kellarin rakentaminen etenee hieman kun pohjalla oleva kaivurille liian iso kivi laitetaan palasiksi. Isännällä on tähän joku idea.
- Rakennetaan vihdoin ja viimein loppuun kaksi kesää tekeillä ollut kanalan laajennus. Tällä hetkellä se on päätyseinää ja ikkunaa vaille valmis. Lisäksi kanala pitää maalata.
- Isäntä haaveilee isosta autotallin ja -katoksen rakentamisesta, johon tulisi myös minulle hunajatilat. Suunnitelma on paisunut niin kalliiksi, että se ei ehkä vielä ihan ole ajankohtainen. Luvat voisi tosin hakea jo tänä vuonna.
Viljelysuunnitelmia:
- Viljelypinta-alaa lisätään reilut 20 neliötä. Paikallisen hankkijan lempparimyyjäni on antanut hyviä neuvoja miten meidän hietapihaan saa viljelymaata ilman kuorma-autollista muualta tuotua multaa. Suunnitelman avainasemassa ovat turve, komposti ja puutarhajyrsin.
- Ravinnekiertoa tehostetaan luomukonstein. Kompostia ja kanankakkaa meillä on omasta takaa, mutta uutena aloitetaan hyödyntämään lehmänlantaa naapurikylän luomunautatilalliselta. Yksi traktorikuormallinen on jo tilattu vaan ei vielä toimitettu meidän pihalle.
- Tarvittavat taimet esikasvatetaan itse suurelta osin ja niitä pidetään sen verran ylimääräisiä, että tuttavillekin riittää jaettavaksi.
- Omenatarhalla opetellaan omenapuiden hoitoa ja leikkaamista tulevin vuosien omenasatoa silmällä pitäen. Syksyn alemyynneistä ostetaan muutama talviomena lisää.
- Pihan tyhjiksi jääviin nurkkauksiin aletaan hiljalleen tekemään pieniä niittyjä, joissa on pölyttäjille ja etenkin mehiläisille tärkeitä kasveja.


Kotieläimiä koskevat suunnitelmat
- Kesäksi hommataan lihakaneja kasvamaan. Todennäköisesti osa jää talveksikin. Ensin niille on kuitenkin tehtävä häkit. Myös kalkkunoita kasvatetaan jälleen kesäkaudella.
- Mehiläispesistä tehdään jaokkeita viitisen kappaletta, jotta jatkossa niitä on kolmelle tarhalle: Marjatarhalle, vadelmatarhalle sekä kotitarhalle. Osa hunajasta pitää varmaan myydä tukkurille, sillä sen markkinointi ja myyminen vie yllättävän paljon aikaa. Kaikissa pesissä pyritään pitämään tumma kuningatar.
- Kanaparvea lisätään haudontakoneen avulla kevättalvella. Alkuperäiset kanat ovat nyt jo kolmevuotiaita, joten niille etsitään mahdollisimman monelle uudet kodit kesäkanoina. Syksyllä tämä vuosiluokka viimeistään poistuu Viljonkkaa lukuunottamatta.
Muita toteutettavia haaveita
- Tänä vuonna etsitään jostain aikaa kalastamiselle. Keväällä ollaan luultavasti mukana kylän rysän tyhjennysporukassa koko perheen voimin. Jäiden aikana pilkitään pannuahvenia, keväällä laitetaan katiskat järveen kutuhauille, kesällä uistellaan ja syksyllä opetellaan verkkokalastusta kylän vesialueilla. Perheen molemmat aikuiset tykkäävät kalastuksesta, mutta koska se on aika haastavaa kolmen pienen lapsen kanssa on tämä harrastus ollut tauolla viime vuodet.
- Minä menen kursseille opettelemaan erilaisten mehiläistuotteiden tekoa ja opettelen saippuan ja kosmetiikan valmistusta kotikonstein ja kotikäyttöön.
- Ruokavalion muuttamista kasvispainotteisemmaksi jatketaan niin hiljalleen, ettei Isäntä ja lapset rupea kapinoimaan. Lisätään myös kalan osuutta ruokavaliossa.
- Luonnonantimien uusia esiintymiä opetellaan jälleen lähiympäristöstämme. Mustikat, puolukat, lakat ja tunnistamani sienet löytyy jo, mutta kuulin huhua, että ihan läheltä löytyisi karpaloitakin. Lisäksi on tarkoitus opetella ainakin muutaman villiyrtin käyttötapoja.

Listana tämä vuosi näyttää olevan puuhaa täynnä ja niin elämän Pienen pienellä Farmilla tulee ollakin. Kuitenkin tasapainon löytämisen vuoksi yhtenä suurimmista henkilökohtaisista tavoitteista pidän rauhoittumisen opettelemista. Olen huomannut olevani aivan vauhtisokea tavoitteiden saavuttamisen suhteen. Tänä vuonna aion antaa itselleni ja myös Isännälle armoa ja hyväksyä sen, että kaikkea ei saa tänään. Joskus joutuu odottamaan huomiseen. Samaan henkisen kasvun tavoitteeseen lisään kärsivällisyyden lapsiamme kohtaan. Aion opetella hyväksymään sen, että lasten kanssa touhuaminen on hitaampaa ja monimutkaisempaa, mutta pitkässä juoksussa sen arvoista. Niimpä lapset saavat olla entistä monipuolisemmin mukana hommissa. Mehiläishoitoon saa osallistua vain esikoinen, mutta esimerkiksi kalastamisessa voi olla jokainen mukana puuhailemassa.
Tälläiseksi minä haaveilen vuoden 2019 muodostuvan Pienen pienellä Farmilla. Suunnitelmia saa mielellään kommentoida, kyseenalaistaa ja vielä mieluiten jakaa omia kokemuksiaan näistä. Käythän myös tutustumassa muiden touhukkaiden ja erilaisten bloggaajien suunnitelmiin ja haaveisiin omavaraisemmasta elämästä. Linkit blogeihin löytyy alta:
- Korkeala
- Maalaiskaupungin piha
- Urban Farmin kaupunkiviljely
- Riippumattomammaksi
- Harmaa torppa
- Palokankaan pientila
- Metsäläisten elämää
- Rakkautta ja maanantimia
- Torpan tyttö
- Iso-Orvokkiniitty
- Caramellia
- Varmuusvara
- Sarin puutarhat
- Villa Koira
- Luomulaakso
- Airot ulapalla
- Tsajut
- Mrs Sinn
- Jovelan talopäiväkirja
- Laura eli Javis
Hienoja suunnitelmia 🙂 Voi kunpa itsekin ehtisin perehtymään mehiläistenhoidon maailmaan..
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Askeleitani kohti omavaraisuutta: Suunnitelmat | Laura eli Javis
Aivan mahtavan kuuloiset suunnitelmat, tavoitteenne kuulostavat tosi paljon samankaltaisilta kuin meillä, veikkaanpa siis että täältä on paljon inspiraatiota luvassa vielä kevään ja kesän mittaan! Mehiläiset ja lihakanit aivan erityisesti kiinnostavat, molempien hankinnasta olen haaveillut myös.
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Suunnitelmia kesälle - Iso-orvokkiniitty
Jotenkin mahtavaa, että joku joskus sanoo suoraan. Hunajan myyminen on aikaa vievää hommaa. Kiitos! En enää haaveile mehiläisistä pysyn naapurin hunaja purkin reunalla enkä alakkaan yrittämään itse.
Jotenkin tulee yleisesti sellainen kuva, että kaikki on tosi helppoa ja tosta noin vain. Ei se voi olla niin kaikki vaatii vähintään itsenäistä opiskelua asiaa kuin asiaa kohtaan.
Hienoja suunnitelmia ja isännälle paranemisia.
TykkääTykkää
MInä kun luulin vähentäneeni radikaalisti kesän suunnitelmia, mutta kyllä lista on aika jäätävä… Onneksi sinun työlista on ihan samaa luokkaa. 🙂 Vertaistuki on aina ihanaa.
TykkääTykkää
Kemikaalivallankumous kuulostaa mielenkiintoiselta. Upeita suunnitelmia, jään innolla odottamaan jatkoa 🙂
TykkääTykkää
Mehiläiset ja niityt! Mahtava yhdistelmä. Sadon määrä ja laatu paranevat ja lisäbonuksena omaa hunajaa. Meillä vasta haaveissa nämä.
TykkääTykkää
Hienoja suunnitelmia 🙂 Toivottavasti löydätte aikaa kalastukselle ja saalistakin saatte. Me kalastamme eniten talvella verkoilla ja se vie aikaa noin kaksi tuntia viikossa. Mielenkiinnolla jään seuraamaan teidän suunnitelmia ja niiden toteutumista 🙂
TykkääTykkää
Eilen isäntä kysele, että pääsisikö erään tutun kalastajan mukaan verkoille, mutta täällä on jäällä lunta yli 70 cm. Ei ollut kalastajankaan mielenkiinto riittänyt jäälle lähtöön.
TykkääTykkää
Ihanalta kuulostaa! Lapset saavat arvokasta oppia ja mieleenpainuvia kokemuksia puuhatessaan mukana. Ei sitten isona tarvitse opetella perunan kasvatusta netistä niinkuin minun 😀
TykkääTykkää
Ensin meinasin revetä että eikä kuka opettelee perunankasvatusta netistä, mutta sitten tajusin, että minä olen tehnyt samaa. Sen mitä lapsuuden mummolasta muistaa ei ehkä ole kovin vahva pohja lähteä tekemään mitään. Siintä kyllä jäin monttu auki kun kaverini viime kesänä ihmetteli suureen ääneen, että kasvaako kurkku tuommoisessa köynnöksessä. Hänellä ei ilmeisesti ole ollut lapsuudessaan mummon kasvimaata. Hassua miten sitä pitää joitain asioita itsestään selvyyksinä eikä siunauksena.
TykkääTykkää
Ihan kuin lukisi omia haaveitani ja suunnitelmiani! Se kunnon kasvihuone ja maakellari, sekä kanalan laajennus olisivat täälläkin toivelistan kärjessä! 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Voi kun tykkään… Olen myös huomioinut että kannattaa kasvattaa vain sitä mikä itsellä kuluu ja jättää eksoottiset kokeilut hmmm. ehkä sinne eläkkeelle 🙂 Vaihtotaloutta ajatellen tietysti olisi hyvä olla jotain vaihdokkiakin kasvamassa. Ehkä.
TykkääTykkää
Pitäisi tutustua peremmin lähikylien maajusseihin jos vaikka saisi viriteltyä enemmän vaihtokauppaa yhden sun toisen asian suhteen. Se on ollut kyllä suunnitelmissa jo aiemmin.
TykkääTykkää
Mehiläiset kyllä kiinnostaisivat, kirjahyllyyn on hankittuna useita kirjojakin aiheesta. Tässä ollaan vaan sellaisella seudulla että Voi Hyvin-hunajan mehiläiset lentelevät lähialueella. Joten olen sitten miettinyt, että kannattaako minun laittaa useita satasia omiin mehiläisiin kun on kuitenkin lähituotettua hunajaa ihan vieressä. Mehiläisten sielunelämä kyllä kiinnostaisi kovasti, pesien seuraaminen on varmasti mielenkiintoista puuhaa! Täällä tosin on myös paljon karhuja, joten niiden vierailuihin pitäisi myös varautua, ihan pihan nurkalle ei kannata täällä pesää laittaa 🙂
TykkääTykkää
Jo pörriäiset kiinnostaa, eikä omia halua niin kysypä ottaisivatko sinut pesille mukaan? Useimmilla tarhaajilla on useampi puku ja kaluston raahaamisessa useammat kädet on ihan plussaa. Siinä voi sitten miettiä, että omiako vai ei?
TykkääTykkää
Ihanan kuuloiset suunnitelmat ja mahtavaa, että lapset pääsevät pienestäpitäen mukaan puuhiin.
TykkääTykkää
Meidän junnu 2 v on sitä osastoa, että se on joko ulkoistettava kokonaan tontilta pois jos haluaa tehdä rauhassa tai otettava reilusti mukaan ja osoitettava sille oma homma. Muuten joko autaa omatoimisesti tai rupeaa silkkaan pahan tekoon estääkseen muita puuhaamasta ilman sitä. Pelottavin ilmiö maailmassa on tylsistynyt 2v ja työkaluja esillä…
TykkääTykkää
Totta puhut. Hunajan markkinoiminen ja itse myyminen vie todella paljon aikaa ja voimia. Moni ajattelee sen menevän ihan itsestään, mutta kyllä siinä saa töitä paiskia ja seisoskella monilla markkinoilla ja Reko-jakeluissa.
Me tehtiin viime kesänä jo ennakkoon sopimus Hunajayhtymän kanssa, että myydään sitten kaikki ylimenevä sinne, jota ei itse alkutuottajana ”saada” myydä.
TykkääTykkää
Sinun blogisi on ollut minulle valtavan inspiraation lähde etenkin ne ensimmäiset julkaisut. Luin niitä kun etsin netistä ympäriinsä kokemuksia mehiläisten hoidosta. Olet suorastaan osasyyllinen siihen, että olen korviani myöten hullaantunut mehiläisiin.
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Omavaraistelua vuonna 2019
Wau mitä suunnitelmia! Ihan mahtavia! Ja kemikaalivallankumous! Samoilla ajatuksilla liikutaan täälläkin – just tänään laitoin blogiin ohjeen kotitekoiselle tiskiaineelle, joka toimii loistavasti!
Tuo, että kasvattaa sellaista, jota tulee syötyäkin, on fiksua. Myönnän auliisti ensimmäisenä kesänä täällä pihalla kasvaneen vaikka mitä, kun alkuinnostus oli niin valtava. Siitä sitten seuraavina vuosina on keskitytty juuri tuohon, että laitetaan sitä mitä käytetäänkin, ja se tietysti toimii parhaiten, kun niillä kasvateilla pääsee maaliin saakka 🙂
TykkääTykkää
Pitääkin käydä tiskiaine tsekkaamassa. Tällä hetkellä nää kemikaalien vähentämisideat kiinnostaa valtavasti.
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Haaveena omavaraisuus, suunnitelma vuodelle 2019 - ku ite tekee
Päivitysilmoitus: Omavaisuus sarjan aloitus vuodelle 2019 - Korkeala
Päivitysilmoitus: #suuntanaomavaraisuus: Reseptit jakoon ja etenevät suunnitelmat – Pienenpieni farmi
Päivitysilmoitus: #suuntanaomavaraisuus: Kesän saldo – Pienenpieni farmi