Tällä kertaa yhteispostauksessa kirjoitetaan työskentelyn taustamateriaalista eli kirjoista/videoista/kursseista/guruista, joista ammennamme inspiraatiota ja oppia omaan tekemiseen, ja totta kai kirjotetaan myös suunnitelmien etenemisestä. Linkit muiden bloggaajien inspiraation lähteille löytyvät tuttuun tapaan lopusta.
Sehän on varmaan jo tullut kaikille selväksi, että olen parantumaton intoilija. Haksahdan milloin mihinkin ja sitten on laitettava aina koko pakka täysin uusiksi uusimman idean mukaisesti. Viimeiset pari talvea olen kuluttanut valtavat määrät mehiläisistä kertovaa materiaalia ja unissanikin nähnyt kesäpäivänä lentäviä mehiläisiä siellä täällä. Yksi suurimmista inspiraation lähteistäni oli eräs kanssabloggaaja. Löysin hänen bloginsa etsiessäni tietoa mehiläisten hoidosta kokemuksena faktojen sijaan. Koska maailmalla on hassu tapa toimia, on tämä kyseinen blogi nykyisin osa #suuntanaomavaraisuus -yhteispostausta. Lauran uuden blogin Wannabee Farmarin löytää täältä.
Tämän talven Guruni ei ole mehiläismaailmasta vaan hyötypuutarhasta, ja hän on myös tulosta blogimaailmasta. Jossain ohimennen lukemassani facebook-keskustelussa mainittiin mies nimeltä Charles Dowding ja No Dig -menetelmä kasvattaa hyötykasveja puutarhassa. Laiskalle puutarhurille kaivamisen unohtaminen kuulosti niin houkuttelevalle, että ei muuta kuin asiaan perehtymään.
Charles on britti puutarhuri, joka kasvattaa hiukan kotipuutarhaa isommalla alalla yhtä sun toista vihannesta. Hän uskoo maaperän voimaan kasvattaa hyvä sato kunhan maata ja sen luontaista mikrobitoimintaa ruokitaan kompostilla. Kasvualustat päälystetään valmiilla kompostilla ja kasvit kylvetään tai istutetaan siihen. Maaperän rakennetta ei koskaa rikota kääntämällä tai muuten kaivamalla. Pinnan alla maaperällä on oma rakenteensa, johon kuuluvat matojen kolot, edellisten vuosien kasvien juuret, sienikasvustot ja muut ihmissilmälle näkymättömät rakenteet. Häiritsemätön kasvimaa on kiinteän tuntuinen, hyvin vettä läpäisevä ja kasvien helppo kasvaa. Parhaana puolena kääntämättömässä ja kompostilla ravitussa maassa ei kasva juurikaan rikkakasvit, jotka ovat tämän britti herran mukaan vain häirityn maaperän ongelma. Ei siis tarvitse kitkeä yhtä paljon kuin tavallisilla menetelmillä. Maan hyvän vesitalouden vuoksi viljelykset eivät keväällä ui ja kesällä kasteluntarve on pienenpi. Eikös kuulostakin täydelliseltä? Hankaluudeksi jää: Mistä saisi kuorma-autollisen valmista kompostia? Ei taida yksi lämpökompostori paljoa auttaa. Niille, joita asia jäi kiinnostamaan suosittelen tutustumaan guruni Youtube-kanavaan.
#Suuntanaomavaraisuus suunnitelmien eteneminen
Lumimäärä vielä hiukan häiritsee harrastuksia. Ei pääse rakentamaan, ei maata muokkaamaan eikä oikein muutakaan isoa. Siispä ulkona olen lähinnä kasannut mehiläiskamoja ja yrittänyt vauhdittaa kevättä lappaamalla kasvihuoneen rakennuspaikkaa lumesta vapaaksi.

Onneksi kevätkelit ovat hellineet pilkkijöitä. Omavaraisuutta on tavoiteltu kalastuksen muodossa useampanakin päivänä. Tosin ei ole Ahti aina pannuahvenia antanut tai edes muuta saalista. Kylän omissa pilkkikilpailuissakin ehdittiin piipahtamaan ja Isäntä meni ja voitti koko kisan. Madekeittoa ei tältä talvelta saatu, mutta kyllä pannuahvenet korvaavat yhden sopan. Minulle pilkkiminen on erityisen antoisaa liikunnan kannalta, sillä jostain käsittämättömästä syystä inhoan kaloihin koskemista. Juoksen siis pitkin jäätä kala koukussa jonkun pelastavan enkelin luokse, joka suostuu saaliini koukusta irrottamaan ja kiljun ja pompin pitkin jäätä kun kalat yllättäen sätkivät jaloissa lojuvassa pussissa. Tästäkin pienestä hankaluudesta huolimatta rakastan kalastamista lähes joka muodossa. Joskus on jopa hauskempaa jos ei ihan kaikki muumit ole laaksossa.

Sisällä tomaattien ja paprikoiden taimet kasvavat hienosti ikkunalla. Ostin tälle vuodelle lisäksi kasvilampun, sillä en ole aiemmin kasvattanut näin aikaisin laitettavia kasveja. Polttimo ja erikseen ostamani ”lamppu” maksoivat karvan alle 20 yhteensä ja on lisävalosta ollut hyötyä. Nyt on kylvettynä viisi sorttia paprikaa, yhdeksää eri tomaattia, kolmea chiliä ja laventelia. Vielä olisi paljon laitettavaa ja tällä viikolla onkin ruvettava hommiin sen tiimoilta.
Hankikannosta innostuen olen käynyt jälleen toiveikkaana mehiläispesiä tarkistelemassa ja viime lauantaina ainakin kahdella pesällä oli hiukan lentoa. Tosin hanki on edelleen pesien katon tasalla ja se hankikantokin oli hiukan pettävää. Noin joka viides askel kesti hangen pinnalla ja muut humpsahtivat yli polven. Siinä sitä inspiraatiota taas mitattiin kun pahrusin sen muutaman kymmenen metriä pihan perälle pesiä tarkistamaan. Hanilla oli ainakin hauskaa juosta mukana, kun minä olin ajoittain hangessa rähmälläni ja koiraa hanki kantoi.

#suuntanaomavaraisuus
Tässä vielä kanssabloggaajien linkit ja vinkit omavaraisuuteen. Ihanan monta eri näkökulmaa samaan asiaan. Minulle ainakin alkaa muodostumaan jo selvät omat lempparit, mutta totta kai luen ne kaikki!
Puutarhahetki – Suurien unelmien puutarhablogi
Päivitysilmoitus: Suunnittelun suuri suu – Sorakukka
Omat mehiläiset ovat kyllä aivan parasta. Meillä oli kaverin kanssa hetken aikaa kimppapesät, mutta ne sijaitsivat itselleni hankalassa paikassa ja homma jäi siihen. Jonain päivänä haluan kyllä omia mehiläisiä omaan pihaan 🙂
TykkääTykkää
Ne oiskin aika kivoja sitten kun lapset on sen verran isoja, et voi niiden kanssa puljata pörriäisiä.
TykkääTykkää
Nyt on kyllä pakko alkaa tutustua paremmin tuohon No Dig- systeemiin. Kiitos linkistä.
TykkääTykkää
Aika moni muukin näyttää valinneen yhdeksi oppi-isistään tämän saman miehen.
TykkääLiked by 1 henkilö
Maaperäeliöiden elinympäristön ylläpito kompostilla on ihan huippua!
TykkääTykkää
Ongelmaksi jää mistä saisi muutaman nuppikuorman kompostia 🙂
TykkääTykkää
Charles on huippu, hyvä kun intoilu lentää myös maaperän parantamisen suuntaan. Tunnistan intoilijan myös itsessäni, perhe vaan huokailee kun selitän innoissani jotain uutta..
TykkääTykkää
Niin tuttua tuo huokailu 🙂
TykkääTykkää
Kiitos linkkivinkeistä! Menee katseluun täällä!
Siellä pääsee vielä pilkille. Täällä on kevät edennyt sinne saakka, että pilkille jos menisi, joutuisi uimaan kalat kiinni 😉
TykkääTykkää
Katselimme Charlesia yhden lauantai päivän talvella. Tämmöselle kielitaidottomalle jäi silti oleellinen mieleen ihan katselemalla. Ainoa mitä puheesta ymmärsimme oli se komposti, komposti, komposti 🙂
TykkääTykkää
Se onkin varmaan se oleellisin sanoma 🙂
TykkääTykkää
Kevät tulee niiiin nopeaan, kohta nuo sinun mehiläispesäsikin ovat jo kuivalla maalla 🙂 Millaiset pesäkehikot sinulla on, onko ne jotain komposiittia tai muovirakennetta tms? Isälläni oli aikoinaan itse rakennetut puupesät, ja niissä oli aika isosti painoa (varsinkin kesän lopulla tietenkin) Itseä on mietityttänyt systeemien paino melkein eniten, ja että jos saan joskus itselleni mehiläisiä niin mahtaisinko jaksaa niitä pesiä edes käsitellä…
TykkääTykkää
Styrox-pesiksi noita kevyt pesiä sanotaan, mutta miusta se rakenne on enemmän finfoamin tuntuista. Eivät paina juuri mitään. Sisältö saattaakin sitten olla loppukesästä todella hevi! Ja pesälaatikoita on kahta kokoa LG on tuo normi ja F on puolet sen korkeudesta, jolloin yksittäinen laatikko on kevyempi, mutta joutuu nostamaan useamman laatikon.
TykkääTykkää
Minä haen ensimmäisen mehiläispesäni alkukesästä ja panikoin kaikkea valmiiksi. Tuli hienosti ostettua hunajalinko ja sen jälkeen tajusin että nyt täytyy lingon mukaan ostella pesät jotta saan oikean kokoiset kehät niihin :, D Eniten pelottaa se että osaanko ajoissa lisätä pesään kerroksia kun pesä heräilee tulevaan kauteen. Pöhlö mikä pöhlö.
TykkääTykkää
Ei taida Charles aavistaakaan, minkälainen fanikerho hänellä täällä Suomessa kytee 😀
Mehiläistouhut ovat kertakaikkiaan kiehtovia ❤ Toivottavasti lumet sulavat teillä pian, niin pääsen niitä blogisi kautta seurailemaan. Tänne Teiskoon on ainakin ensi viikolle luvattu reippaita lumisateita, plääh. Vanhatkaan eivät ole vielä lähteneet. Tuplaplääh.
TykkääTykkää
Me hankimme mehiläispesät viime kesänä ja kovasti olemme jännittäneet niiden selviämistä talvesta. Ainakin tässä vaiheessa näyttäisi, että kaikki on kunnossa, tosin lunta on täälläkin vielä jonkin verran pesien ympärillä. Aurinkoista huhtikuuta!
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Omavaraisuuteen liittyvä kirjallisuus - ku ite tekee
Omien mehiläisten hunaja on varmasti super hyvää. Sain Puutarhahetki-blogin Tiiulta loppuvuodesta purkin heidän hunajaa ja voi, miten ihanaa se olikaan. Hjam 🙂 Mukavaa toukokuuta!
TykkääTykkää
Tuo no dig metodi kuulostaa mielenkiintoiselta ja moni on Charlesia suositellut. Pakko kyllä perehtyä tarkemmin!
TykkääTykkää