Pienen pienen Farmin #lupiinihaaste

Hei! Koska olet mennyt edellisen kerran kotiin tai kylään kukkakimppu kädessäsi? Olisiko aika taas ilahduttaa rakkaintasi, äitiäsi, ystävääsi tai vaikkapa lepytellä anoppia poimimalla matkaan mukaan valtava kimppu kukkia?

Haastan kaikki kynnelle kykenevät viemään kukkia läheisilleen ja samalla torjumaan haitallista vieraslajia Suomen luonnosta! Osallistu sinäkin Pienen pienen Farmin #lupiinihaasteeseen kerran tai useamminkin. Kerää mahdollisimman iso kimppu ja ilahduta sinulle tärkeää ihmistä. Voit myös postata kuvan kimpustasi someen tunnisteella #lupiinihaaste, jotta muutkin pääsevät ihailemaan kukkaloistoa. Haasta myös kaverisi mukaan. Laitetaan somemaailma kukkimaan!

Komealupiini

Värikäs ja kaunis tienvieruksien ihastus on Suomen luontoon kuulumaton hernekasvi, joka leviää erittäin tehokkaasti ja samalla syrjäyttää tieltään meidän alkuperäistä niittykasvillisuutta. Lupiini on monivuotinen ja leviää pääosin siemenistä, jolloin osa sen torjuntaa on niittää (tai poimia) kukat ennen siementen kypsymistä. Pienempiä kasvustoja kannattaa kaivaa juurineen ylös ja tuhota.

Lupiini rehevöittää maaperää sitomalla juuriinsa typpeä ilmasta, jolloin alkuperäinen niukkaan ravinnetilanteeseen sopeutunut niittykasvillisuus ei enää pärjää lupiinin rehevöittämässä maassa. Ja jos juuri siellä mietit, että mitä sitten jos tienvarret ovat kerrankin kauniita, niin muistathan, että lupiini leviää myös luonnon niityille, käytöstä poistuneille pelloille ja jopa metsiin. Se valtaa elinympäristöä kaikkialta ja köyhdyttää lajikirjoamme.

Lupiinin kokonaan hävittäminen Suomesta on melko mahdotonta, mutta nyt olisikin tärkeää rajoittaa sen siementen leviämistä. Siksi siis kaikki kukkakimppujen keruuseen! Naapurin pihalta en ehkä keräisi, ihan jo naapurisovun säilymiseksi, mutta lupiini rehottaa hallitsemattomasti ympäriinsä. Varmasti kaikille halukkaille löytyy kimpun materiaali jostain lähiympäristöstään .

Ilahduta ystävää kukilla ja pelasta samalla pala suomalaista luontoa! #lupiinihaaste

2 kommenttia artikkeliin ”Pienen pienen Farmin #lupiinihaaste

  1. Urban Farming

    Olen yllättynyt, miten paljon vastustusta tuli somessa lupiinien hävitykseen liittyen. En ollut aiemmin tiennyt, miten voimakas suhde ihmisillä on lupiiniin, niin harvoin sitä on oikeasti ihmisillä näkynyt vaaseissa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s