Olen monesti huomannut, että kun pipoa alkaa kiristää ja kiireiset ruuhkavuodet uhkaavat hukuttaa minut jonnekin epätoivon pyörteisiin, on paras mennä pihalle, etsiä lapio, ja alkaa kaivamaan jotakin. Puutarhan hoidolla on ihmismieltä ja kehoa eheyttävä vaikutus. Ilmiölle on hieno nimikekin: toiminnallinen puutarhaterapia.

Siviiliammatissani olen terveydenhoitaja enkä terapeutti, mutta uskallan silti suositella puutarhan hoitoa ketukseen, etenkin jos olet sitä tyyppiä, jolla on tapana fyysisesti purkaa kiukkuaan, älä heittele astioita, kaiva jotain. Se auttaa.

Puutarhan hoidon on todettu alentavan stressiä, edesauttavan keskittymistä ja altistavan meidät maaperän bakteereille, joista pääsääntöisesti on terveydellemme hyötyä.

Vanhustenhoidossa ja mielenterveyskuntoutujien parissa hyödynnetään puutarhanhoitoa, virkistämään mieltä, pitämään yllä toimintakykyä ja tuottamaan onnistumisen ja saavuttamisen tunteita. Ei kuulosta terveen ihmisen korviin kummoiselta, mutta sellaiselle, jolla voimavaroja on vähän, tekee pienikin lisä paljon.

Päiväkotien pihoille tuodaan metsämaata, ja rohkaistaan lapsia möyrimään siinä niin paljon kuin vain intoa piisaa. Se on sitä mikrobeissa kylpemistä, jolla arvellaan olevan positiivisia vaikutuksia allergioiden sekä autoimmuunisairauksien ehkäisemiseen. Tätä terveyshyötyä yritän itse ajatella joka kerta kun lapset tulevat pihalta vaatteensa hukanneina, varpaista päälakeen asti kurassa ja hiekassa, hiukset täynnä takkuja ja oksan pätkiä sekä jalkapohjissa kanankakkaa. Jos johonkin uskon niin sitten siedätykseen. Eli kyynärpäitä myöten multaan mars!

Uusia tutkimustuloksia tulee jatkuvasti ja pääsääntöisesti ne kertovat samaa tarinaa, jonka vaistomme osaa kertoa meille muutenkin. Ihminen on osa luontoa ja siitä vieraantuminen ja eläminen liian steriilissä ympäristössä on meille haitallista. Kenties lääketieteen parissakin aletaan uskoa, että joskus vastaus ei löydy pilleripurkista.

Minusta on jotenkin koomista, että tieteen keinoin on todistettava miten yhteys luontoon ja etenkin maaperään tekee meille hyvää. Jokainen voi ihan itse tehdä pienen empiirisen kokeen ja mennä kokeilemaan miltä tuntuu nyppiä rikkoja, leikata nurmikkoa tai kylvää siemeniä. Väitän, että jokaiselle löytyy puutarhatyö, joka tekee hyvää. Sohvaperuna saa fyysistä harjoitetta kasvualustan kääntämisestä, stressaantunut voi nyppiä rikkoja, ja antaa samalla aivojen levätä, ja hartiajumista kärsivä voi tarttua haravaan.

Mikä puutarhatyö tekee minulle hyvää? Entisenä fyysisen työn tekijänä nautin siitä voiman tunteesta, kun siirtelee painavia taakkoja, kiviä tai multasäkkejä. Jännitysniskan aiheuttama päänsärky lähtee lapioimalla ja sitä minulla oli tänä keväänä erityisen paljon. Kiitos siitä kuuluu pääsykoekirjoille. Henkinen stressi helpottaa parhaiten kitkemällä tai kylvämällä, ja aikaan saatuja tuloksia ihastellessa sielu todella lepää ja hetkittäin osaan jopa pysähtyä siihen onnellisuuden tunteeseen.

Kaikkein paras flow tulee kuitenkin iltaisin kun lapset ovat nukkumassa ja liikenteen äänet ovat hiljentyneet. Hiippailen muina naisina terassilla roikkuvien amppelien lakastuneita kukintoja nyppimään. Viileä ja kostea yöilma, luonnon äänet tyynellä kelillä (viereisellä järvellä asuu kaulushaikara) ja päivän työt tehtynä. Sitä syvää rauhaa ei voita mikään.

Puutarhan hoidon yhteyttä terveyteen pohditaan myös alle listatuissa blogeissa. Käythän tutustumassa!

Korkeala

Caramellia

Riippumattomammaksi

Maalaiskaupungin piha

Sarin puutarhat

Tsajut

Sorakukka