Joistain asioista sitä vain jaksaa haaveilla vuodesta toiseen. Minulle se suuri unelma on ollut jo viimeiset kymmenen vuotta oma kasvihuone. Nuoruudessani minulla oli isäni rakentama iki-ihana kasvihuone, ja kotoa pois muuttaessani jouduin jättämään sen taakseni. Ei voi kuin todeta, että kaipaus on ollut suunnaton.

Olen huokaillut, odottanut, vihjaillut ja vaatinut. Rakennustarvikkeet olin hamstrannut jo pari vuotta aiemmin, mutta aina oli jotain miksi Isäntä ei voinut aloittaa rakennusprojektia. Viime kesänä se minulle jo luvattiin, mutta sitten Isännän käsi murtui.

Tänä kesänä se viimein tapahtui! Minä sain kasvihuoneeni, ja mikä parasta sain niitä tuplaten. Aina kannattaa haaveilla, joskus universumi vastaa.

Lasinen kasvipalatsi

Mistä yllätyslahjani Lasipalatsiksi nimeämäni kasvihuone sitten ilmaantui? Joskus vain tähdet ovat oikeassa asennossa ja elämään ilmaantuu oikeita enkeleitä. Pitkä tarina lyhyesti kerrottuna menee näin: Minulla on täti ja hänen miehensä, joiden kanssa meni useampi vuosi aivan liian vähällä yhteydenpidolla. Nyt tätä aikanaan erittäin tärkeää ja tiivistäkin yhteydenpitoa on elvytetty takaisin henkiin. Menetettyjä vuosia ei saa valitettavasti takaisin, mutta onneksi menetetyt ihmiset joskus saa.

Ja sitten se kasvihuone? Se on heidän tarpeettomaksi jäänyt kasvarinsa, joka muutti Pienen pienelle Farmille päästäkseen takaisin aktiivipalvelukseen. Toisen tarpeeton todella on toisen AARRE! ❤ En usko heidän läheskään ymmärtävän miten suuren aarteen heiltä sain.

Käytetyn kasvihuoneen siirtäminen on oma projektinsa, etenkin jos farmi on varustettu Isännällä, jonka mentaliteettiin kuulu rakentaa tapaan, joka kestäisi maanjäristyksenkin. Ensin vanhan, lentotaitoisen muovihuoneeni metallikehikko ja tiililattia purettiin pois alta. Sitten tilalle valettiin antura, johon muurattiin 10 cm paksut harkot. Lasipalatsiin harkkoja laitettiin yksi kierros.

Harkkojen päälle ruuvattiin alapuuksi kyllästetyt kakkosneloset ja niihin kiinnitettiin Lasipalatsin alumiinirunko. Oli muuten ensimmäinen kerta kun minä itse olin vastuussa betonivalusta. Isäntä teki mössöt ja minä täytin muottia. Tavallisesti kasvihuoneelle ei tehdä anturaa tai edes muurata harkkoja alle, mutta meidän Isäntä ja ne mahdolliset maanjäristykset ❤

Runko tuotiin Pienenpienelle Farmille kokonaisena peräkärryyn nostettuna. Alumiinisena se ei paljoa paina, kaksi aikuista kantaa sen helposti. Tosin kevyt kehikko myös vääntyy helposti, joten varovaisuus on valttia. Lasit ja niiden klipsit kulkivat erikseen, ja ne asennettiin paikalleen viimeisenä. Pesin jokaisen lasiruudun ennen paikoilleen laittamista, sillä irtonaisina ne pystyy pesemään kokonaan. Kiinnitettyinä niissä on aina pieni reunakaistale, johon ei rätillä pääse käsiksi.

Ohjeita kasaamiseen ei tarvittu kun oli purkaessa katsonut miten lasit oli alun perin kiinni. Koko operaatiossa hajosi kolme lasia, joihin sai uudet lasiliikkeestä sopuhintaan ja jo seuraavaksi päiväksi.

Onneksi tätini miehineen oli mukana lasien purussa sekä takaisin asennuksessa, sillä kahdestaan Isännän kanssa siinä olisi kestänyt tuplasti pidempään, ja samalla lapset pääsivät temuamaan heidän kanssaan. Väittäisin, että kaikilla osapuolilla oli mukavaa Lasipalatsia kasatessa.

Myöhemmin ladoin pohjalle vielä lattian käytetyistä tiilistä, joiden toivon varaavan kesän lämpöä syksyn koleisiin öihin. Kasvit saavat asustaa kasvatussäkeissä, sillä silloin kasvualustan vaihtaminen tarvittaessa on huomattavasti helpompaa.

Kasvihuoneiden rakennnusprojektit ovat pitkälti syy kaikkien muiden hommien viivästymiseen ja tekemättä jättämiseen. Eivätkä ne ole vielä valmiita vaan vasta käyttökuntoisia. Ulkotäytöt ja maisemointi jäävät nyt odottamaan hetkeä, jolloin ei ole muuta puuhaa. Parasta on, että mielikuvani paljaita jalkojani lämmittävästä tiililattiasta on vihdoinkin todellisuutta, ja tuntuu juuri siltä miltä haaveilin sen tuntuvan.