Tarina yhdestä muikusta

Iso tavoite tälle vuodelle on opetella hyödyntämään lähijärvien kalastusmahdollisuutta osana meidän perheen arkiruokailua. Pienenpienen Farmin oston yhteydessä saimme käyttöoikeudet kahden muutaman kilometrin sisällä olevan järven yhteisiin ranta-alueisiin, ja lisäksi kylästämme löytyy ihania Isäntiä, jotka ovat valmiita lainaamaan venettään tämmöisille sunnuntaikalastajille. Mitäpä muuta enää kalaomavaraisuuteen tarvittaisiinkaan? Venetraileri perään ja menoksi!

Ihan ummikkoja emme sentään ole. Mato-onki, pilkkionki, vetouistelu, katiska, rysä sekä verkot ovat tuttuja työvälineitä, mutta niitä olemme käyttäneet lähinnä satunnaisesti. Aiemmin olen kirjoittanut kylän yhteisestä rysäprojektista. Sen voit lukea tästä.

Peräkärryyn kasattu rysäsaalis: hopeakylkiä toisen vieressä

Se, että osaat kutakuinkin käyttää kalastukseen tarvittavia välineitä, ei tee sinusta kalastajaa. Vähintään puolet taidosta on tietää mikä pyydys sopii mihinkin järveen ja millekin kalalle ja mihin aikaan vuodesta sitä kannattaisi sinne järveen tarjota. Joten kun kuulet vanhojen isäntien kertoilevan mihin ennen muinoin kannatti pyydys laskea, pidä korvat höröllä. Kalat eivät vuosien kulumisesta välitä.

Nyt tätä kirjoittaessa projekti muikun muilutus savupönttöön ei ole ollut suuri menestystarina. Isäntä ja naapurikylän kalamies ovat kahdesti uittaneet verkkoja ja molemmilla kerroilla on saaliiksi saatu yksi muikku. Toivoa siis on, mutta suuri läpimurto odottaa edelleen.

Toki on saatu muutakin saalista. Ensimmäisellä yrityksellä oli koko verkon alalaita tupaten täynnä kymmenen senttisiä ahvenia ja särkiä, joiden kalastaminen on oikeastaan hoitokalastusta. Isompi silmäisessä verkossa puolestaan oli kaksi juuri mitan täyttävää kuhaa, jotka ruisjauhoissa leivitettynä ja voissa paistettuina katosivat nopeasti perempaan talteen.

Paikallisten ukkojen kalastusvinkeistä päätellen muikut odottavat edelleen viileämpiä vesiä, jotta kutuhetket olisivat käsillä. Tuolloin ne saapuvat sankoin joukoin mataliin vesiin treffeille ja oikein sijoitetussa verkossa on kalaa enemmän kuin kalastajaperhe toivoisikaan. Sitä odottaessa en panisi pahakseni muutamaa harjoituskierrosta ja lisää kuhaa, ehkä muutama isohko ahven sekä paria pienehköä haukea.

Pääosin sisävedet ovat kalakantojen ja muutenkin vesistöjen hoitoa ajatellen alikalastettuja, joten kaikki kynnelle kykenevät kalastamaan vaan! Se on mukavaa hommaa etenkin hyvässä seurassa ja vielä jos ahkerat verkonputsaajat saavat pullakahvit urakan päätteeksi 🙂

4 kommenttia artikkeliin ”Tarina yhdestä muikusta

  1. Kutumuikun pyynnistä ei ole oikein kokemusta, kun syksyllä tuntuu metsästys vievän kaiken ajan kalastukselta. Kesällä kyllä muikkua pyydetään ja silloinhan se yleensä majailee syvänteissä. Mutta missä syvyydessä, se onkin koko kesän vakio puheenaihe kylällä. Ei puhuta säästä vaan siitä, minkä pituisilla naruilla kukakin on viime aikona muikkua pyytänyt 😀 Jos syvänteessä on vettä 20 metriä, niin muikkuparvi saattaa olla 10 metrissä eli verkon kohoissa täytyy olla 8 metrin narut. Parasta on tietysti hakeutua sellaisen kalastajan juttusille, jolla on kaikuluotain veneessä. Sillä kun näkee parhaiten, missä syvyydessä muikkuparvi on.

    Tykkää

    1. Meillä yrittivät kalastajat päästä osingoille kaikuluotainelämän ihanuudesta ja varman parven löysivätkin juuri oikeasta syvyydestä, ja olivat varmoja onnistumisestaan. Kumma juttu kun verkossa ei seuraavana päivänä ollutkaan sitä varmaa parvea.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s