#suuntanaomavaraisuus: Kesän saldo

Tämä kirjoitus on osa #suuntanaomavaraisuus-yhteispostausta. Linkit muiden kirjoittajien postauksiin löydät lopusta. Tällä kertaa kirjoitamme tämän kauden yhteenvetoa. Tammikuisen suunnittelupostaukseni voit lukea tästä. Kuten saatat huomata, ei taaskaan saavutettu jokaista tavoitetta.

Vuorokaudesta loppuivat tunnit kesken, vaikka hyrräsin pihalla niin pitkään kuin valoa riitti. Aika tuntuu olevan joka vuosi se todellinen tekemistä rajoittava resurssi. Valitettavasti olen aina vaan sokea sen suhteen mihin aikani ja energiani todellisuudessa riittävät, enkä oikein edelleenkään osaa tehdä pihahommia lasten tahdilla ja tarpeeksi kärsivällisesti. Omia henkisiä tavoitteitani en siis saavuttanut.

Kauden 2019 kasvimaaonnistumiset

Ensimmäistä vuotta kokeilussa ollut talvivalkosipuli osoittautui menestykseksi. Laitoin sen ihan kokeilu mielessä marraskuussa kohopenkkeihin perunamaalle ja peitin olkikatteella. Seuraava työvaihe oli sadonkorjuu. Superhelppoa ja tuloksena isoja valkosipuleita, vaikken tehnyt yhtään vakavasti otettavia kitkemiskierroksia.

Mansikat tekivät ison sadon. Keväällä kaadoimme mansikkamaan vierestä isohkon koivun, joka selvästi varasti mansikoiden vedet ja ravinteet, sillä kituuttavat mansikkapuskat olivat tänä kesänä elämänsä vedossa.

Keväinen yrttipenkki

Yrtit olivat jälleen talvehtineet hyvin. Salvia, laventeli ja ranskalainen rakuuna selvisivät talvesta ilman aputoimia, vaikka olin odottanut joutuvani marssimaan taimikauppaan niitä uusimaan. Vähemmän herkät yrtit näyttävät yrittävän maailman valloitusta, etenkin Mojitominttu.

Puutarhamokat 2019

Kasvit, joista ei kummoista satoa tänä vuonna saatu: porkkana, sipulit, herneet, kaalit, chilit, purjo, mangoldi, tilli, persilja, salaatti, punajuuret, perunat, kesäkurpitsa, avomaankurkku, palsternakka, lanttu ja paprikat.

Ja sitten niitä syitä esiin. Kuivuutta voi syyttää suurimman osan kohdalla, mutta todellisuudessa kyse oli kastelukannujen kantajassa, joka jätti kasvit oman onnensa nojaan. Olen laiska puutarhuri. Miksi en koskaan keväisin muista sitä suunnitellessani kauden istutuksia?

Syksyinen omenatarha: tästä ei vielä osaa sanoa tuleeko siitä hitti vai huti. Anoppilassa on pieni joutopelto, johon yritämme saada omenatarhaa aikaiseksi. Saas nähdä kui meitin käy.

Tuholaiset veivät kaalit, kun myrsky repi päällä olleen harson rikki. Ei olisi kannattanut juhlia sitä ettei kirppoja näkynyt kun kaalikoit hoitivat saman asian. Lanttu ja retiisi kokivat saman kohtalon. Ilmeisesti nyt oli paha kaalikoi vuosi, sillä meilläpäin ei öljykasvien viljelijat saaneet myöskään satoa tänä vuonna.

Chilit ja paprikat kärsivät kirvoista sekä vielä tunnistamattomiksi jääneistä pienistä kärpäsennäköisistä tuholaisista. Chilistä ei satoa ollenkaan ja paprikastakin vain hiukan. Kasvihuoneissa kurkku ja tomaatit tuottivat kuitenkin ihan kelvollisen sadon, vaikka pääsin istuttamaan ne vasta hiukan ennen juhannusta.

Kasvihuoneissa näytti ja tuoksui ihanalta

Perunamaa olisi pitänyt vaihtaa toiseen paikkaan. Niitä vaivaa perunarupi, jota on valtavasti, ja lisäksi Annabella kärsi perunarutosta. Harmi, että meillä on tuota multamaata hyvin rajatusti. Silloin on vaikea pitää yllä viljelykiertoa.

Ja kun olet jo toivosi heittänyt Äiti Maa päättää yllättää.

Positiivisiakin yllätyksiä tuli. Näennäisen kuolleet kurpitsan taimet, jotka heitin paskalaan, tekivät huippusadon: seitsemän isoa talvikurpitsaa, joista painavin ylitti 11 kg. Luulen, että tämän kasvupyrähdyksen tarkoituksena on opettaa puutarhurille nöyryyttä. Ne kasvit joihin toivoni kohdistin eivät tuottaneet, mutta pois heittämäni epäkelvot kukoistavat. Tätä opetusta voisi soveltaa elämään yleisimminkin.

Kurpitsat oli kerättävä hiukan raakoina pakkasten edeltä turvaan. Nyt ne ovat kypsyneet sisätiloissa selväti oranssimmaksi.

Toinen katkeran suloinen yllättäjä oli hunajasato. Tänä vuonna moni mehiläisfarmari on valitellut huonoa satoa. Meillä kuitenkin korjattiin hunajaa kuudesta pesästä noin 60 kg per pesä. Kysymys kuuluukin, että mihin ihmeeseen minä saan kaupiteltua reilut 300 kg hunajaa? Se on sitten torireissu poikineen…

Kauden ehkä suurin yllätys oli, että kerrankin saimme kaikki aiotut rakennusprojektit tehtyä: Kanala on laajennettu, kasvihuoneita tuli tuplasti suunniteltuun nähden ja jopa autotalliprojektin maatyöt on valmiit. Isäntä on ollut ihan liekeissä. Bonuksena veronpalautukset mahdollisivat patiokivetyksen teon.

Kotieläinsuunnitelmat

Kerrankin sain jätettyä meille konehaudotuista tipuista tarpeeksi monta nuorentaakseni parvea, ja kuten suunnittelin vanhimmat kanamme menivät kesäkanoiksi. Tappioitakin tuli. Punainen paholainen -kukko osoittautui paholaiseksi ja hyökki poikamme päälle. Siitä ei siis tullut minun vaaleaa ihanaa siitoskukkoa, vaan paisti. Isoin menetys oli kuitenkin esikoisen oma kana Primadonna, joka kuoli yllättäen syystä, jota emme saaneet selville kanaa pintapuolisesti tutkimalla.

Kalkkunat tuli, hämmästytti meitä jälleen typeryydellään, ihastutti pölhöilyllään ja poistuvat huomenna muhevimmille matomaille. Kyllä huomaa, että broilerikalkkuna on ihmisen tekemä. Tavan evoluution päätepisteitä, kun Isäntä teurasti kaksi parven isointa, jonottivat muut portilla katsellen ja ihmetellen, että olisiko seuraavaksi kenen vuoro päästä tuonne Isännän kainaloon pölkkyä halimaan. Samalla kanat, joilla ei ole näköyhteyttä pölkylle panikoivat hurjana.

Mehiläispesiä on edelleen sen yhdeksän. Määrä ei lisääntynyt. Tämän vuoden kahdella jaokkeella korvasin viime talven tappiot, ja totta puhuen nähtyäni konkreettisesti miten paljon hunajaa tulee, olen aika hyvilläni, ettei pesämäärä kasvanut ainakaan vielä.

Lihapupu asia etenee myös. Sunnuntaina kun kalkkunat ovat poistuneet, menee niiden tilat siivoukseen ja tilalle majoitetaan Farmin uudet asukkaat: kaksi lihakani naarasta. Näistä kaupat on jo sovittu ja toimitus meille tapahtuu viikon päästä. Jatkossa kalkkunat käyttää tilaa kesällä ja puput talvella. Sitä minne kanatiput tungetaan, en ole vielä ratkaissut. Voi kumpa olisi pihassa iso navetta!

Syysfiilikset

Paras projekti tässä syksyssä on ollut kalastus, ja kyllä olemme saaneet muikkujakin jo kahdella viime reissulla. Isommissa verkoissa oli kuhia ja haukikin, Ei hassumpaa ja Isäntä on aika ylpeää poikaa ❤

Tämän vuoden osalta minä olen valmis. Enää ei meillä kukaan puhku keväistä energiaa ja pioneerihenkeä. Onkin aika siirtyä sisähommiin, kaivaa esiin kynttilät ja sukkapuikot. Isäntä viipyy hirvimetsällä varmaan jouluun asti ja lapset ovat kuulemma laittaneet leikkimökin jo talviteloille.

Blogi toki jatkuu normaalisti, sillä ilman kasvimaatakin Pienenpienellä Farmilla tapahtuu yhtä sun toista. Yhteispostauksiakin on vielä tälle vuodelle luvassa.

Muiden omavaraistelijoiden teksteihin pääset alla olevista linkeistä. Onneksi kohta on jo maanantai, jolloin minäkin pääsen lukemaan mitä heille kuuluu ja miten kesä meni. 🙂

Harmaa Torppa

Puutarhahetki- Suurien unelmien puutarhablogi

Sarin puutarha

Palokankaan pientila

Metsäläisten elämää

Torpan tyttö

Sorakukka

Tsajut

Rakkautta ja maanantimia

Caramellia

Varmuusvara

Korkeala

Riippumattomammaksi

Alussa oli vehkosuo

Laura eli Javis

Jovelan talopäiväkirja

Villa Kotiranta

9 kommenttia artikkeliin ”#suuntanaomavaraisuus: Kesän saldo

  1. Marketta

    Onnistumisia, epäonnistumisia ja ajan puutetta, niitä on mahtunut meidänkin kesään. Mutta on tää silti niin antoisaa touhua että!

    Kovasti siellä teilläkin koko ajan tapahtuu!

    Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: Marraskuun kuulumiset * Caramellia

  3. Päivitysilmoitus: Kesän aikana touhuttua | Sorakukka

  4. Päivitysilmoitus: Miten onnistui omavaraisuus 2019?

  5. Mielenkiintoista kuulla että salvia ja laventeli ovat talvehtineet, en olisi Suomen oloissa uskonut. Yritän itse kasvattaa marokonminttua, se on minusta se ”ainoa oikea” minttuteen aines. Vanhoihin ämpäreihin istutetut taimet selvisivät viime talvesta, joten ehkä uskallan hankkia niitä lisää. Ja toki kissoille pitää kasvattaa kissanminttua… Noista kurpitsoista olen suorastaan kateellinen, hankin yhden talvikurpitsataimen ja sain siitä pari tennispallon kokoista kurpitsaa 😀 Kanoille lyhyt riemu…

    Ikävää että teillekin osui vihainen kukko. Meillähän aiempi kukko lopetettiin juurikin vihaisuuden takia, mikään koulutus tai opetus ei auttanut vaan päälle tuli. Mutta kukkoja on koko ajan niin paljon tarjolla ettei kannata pitää sellaista lintua mitä ei voi turvallisesti hoitaa. Itse tein sen päätöksen etten myynyt/antanut uusiin koteihin yhtään vihaisen kukon kukkojälkeläistä vaikka koteja olisikin ollut tarjolla. En halunnut ottaa riskiä ongelman periytymisestä.

    Mitä sitten tulee tilanpuutteeseen niin aina on olemassa työmaaparakit… 😉 Sellaisen varmaan itse hommaisin jos iskisi lämpimän sisätilan puute. Mutta tuurista kiinni löytääkö sellaisen sopivan kuljetusmatkan päästä kun taitaa se kuljetus maksaa eniten parakin hankinnassa.

    Tykkää

    1. Mulla on yrttipenkki kahden ison kiven kainalossa hyvin suojaisessa paikassa, joka näyttäisi pitävän hengissä paljon semmoista minkä minäkään en uskonut selviävän. Tuo laventeli jaksaa hämmästyttää joka kevät. Kukoissa on todellakin positiivinen ongelma, että niitä on saatavilla vaikka kuinka paljon. Harmi vain, että se parven rumin rääpäle kukko on usein se todella hyvä tapainen ja ihana luonteinen, kun taas komeat yksilöt osoittautuu minun tuurilla aina enemmän tai vähemmän viallisiksi.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s