Omavaraiset on Riikka Kaihovaaran Ylelle ohjaama dokumenttisarja omavaraisuudesta. Sarjassa seurataan neljän omavaraisuuteen pyrkijän elämää keväästä syksyyn. Me omavaraisuusbloggaajat saimme kunnian katsoa sarjan ennen sen varsinaista julkaisupäivää. Lisäksi pääsimme kirjoittamaan omista ajatuksistamme sarjaan liittyen 🙂 Lopusta löytyy taas linkit muiden kirjoituksiin.

Päähenkilöt

Päätähtinä sarjassa on kolmen talouden henkilöt, jotka todistavat hyvin toteen sen, ettei omavaraistelijat ole mitenkään identtistä porukkaa, eivät motiiveiltaan, päämääriltään eikä valitsemaltaan tavalta toteuttaa elämäntapaansa.

Kaikkein suurimmalla vakaumuksella ellei suorastaan härkäpäisesti omavaraisesti haluaa elää itseään erakoksi tituleeraava Rainer, joka asuu omassa yksinäisyydessään keskellä metsää. Hän ei pidä ihmisistä. Koiransa on hänelle arvokkaampaa seuraa. Rainer on omavaraisuudessaan melkoisen pitkällä. Hänellä ei ole juoksevaa vettä, viemäriä tai autoa ja kaupassa käyntiä hän inhoaa. Dokumenttiprojektissa hän haluaa eroon sähköliittymästäkin.

Perheen äiti Erja luotsaa pientilaa, joka on keskittynyt pääosin eläinten pitoon. Hänen suurena haaveena ja päämääränä kesälle on vaatteiden valmistaminen kokonaan itse. Perheen lampaista saadaan villaa, josta Erja kehrää lankaa. Siinä missä Rainerin elämää värittää vapaaehtoinen erakkous ja sosiaalisten kontaktien välttäminen, on Erjan elämässä isossa osassa ihan tavallinen perhe-elämä. Lapset pyörii arjessa ja askareissa mukana, aika ja energia tuntuvat olevan kortilla ja kuitenkin Erja haaveilee ja suunnittelee ehtivänsä/jaksavansa vielä monta projektia ennen syksyä

Milka ja Jussi ovat pariskunta, joille omavaraisuus näyttää olevan osa isompaa henkistä vakaumusta elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Tässä perhekunnasta välittyy katsojallekin positiivinen ja seesteisen tuntuinen elämän asenne. Heidän haasteenaan dokumentissa on oman kodin puute. Dokumenttia kuvatessa he ovat vuokralla pienessä punaisessa saaritorpassa.

Monta näkökulmaa omavaraisuuteen

Aloittaessani katsomaan sarjaa odotin jotain Tanskalaisen maajussin tyylistä kevyttä puuhasarjaa, jossa tekeminen on keskiössä. Sen sijaan huomasin päätyneeni tutkimusmatkalle omavaraisuuden psykologiseen puoleen: Miksi oli suurempi aihe kuin miten ja minkä sorttista henkistä kanttia vaatii olla mahdollisimman omavarainen.

Mitä omavaraisuuteen tulee ovat sarjan tähdet raskasta sarjaa ja yhteiskunnan oravan pyörästä joko kokonaan hypänneitä tai ainakin jo hyppyä varten vauhtia kerääviä. Kukaan heistä ei tunnu käyvän kodin ulkopuolella töissä, mikä näkyy elämän erilaisena ja luonnollisempana rytmittymisenä.

Katsojan on hyvä pitää mielessä, että omavaraistelua on niin montaa sorttia kuin on sen tekijää. Sarja antaa etenkin ensimmäisessä jaksossaan todella ankaran kuvan omavaraisuudesta. Modernissa yhteiskunnassa meillä on onneksi varaa valita parhaat palat omavaraisuudesta ja muuten elää yhteiskunnan tarjoamaa perusarkea.

Mitä sarjasta jäi päähän pyörimään?

Yllättäen täällä koronakevään sanelemassa perhearjessa tunnen eniten samaistuvani Erjan elämään. Hänellä on miljoona projektia suunnitteilla ja vielä lisää vasta haaveiluasteella. Valittavasti vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja ja perhearkikin työllistää. Yritä siinä nyt johonkin ihanaan omaan projektiin uppoutua.

Milkan ja Jussin rauha ja hidas elämän rytmi puolestaan ajatuksena houkuttaa, mutta minulla ei olisi rohkeutta elää heidän tavallaan hyvin yksinkertaisella ja minimalistisella tavalla.

Mediassa arvaillaan tuoko tämä koronakevät ja yhteiskunnan haavoittuvaisuuteen herääminen uuden omavaraisuuden buumin. Siinä mielessä dokumenttisarja osuu ajallisesti naulan kantaan. Tosin aihetta on käsitelty varsin raskaasti ja ongelmalähtöisesti. Katsomisen jälkeen päähän ei jää mitenkään ruusuista kuvaa omavaraistelusta, mikä on minusta väärin. Etenkin Rainer tuntuu tekevän asioita motivaationaan inhosta jotakin kohtaan useimmiten kanssaihmisiä.

Meillä ainakin omavaraistellaan rakkaudesta lajiin eli positiivisen näkökulman kautta, ja se auttaa jaksamaan väistämättä eteen tulevien ongelmien kanssa. Siksi suosittelisin aloittamaan tutustumisen omavaraisuuteen Tanskalaisen maajussin loputtoman toiveikkuuden ja positiivisen energian kautta, ja vasta kun ajatus maalaiselämän ihanuudesta on tarpeeksi vahva, kannattaa tutustua sen raadollisuuteen Omavaraiset dokumenttisarjan näkökantilta.

Minusta sarja on ehdottomasti katsomisen arvoinen kokonaisuudessaan. Ensimmäisen jakson ankaruus helpottaa hiukan toisessa jaksossa ja päähahmojen elämää avataan erilailla. Elämäntapojen moninaisuus ja niitä toteuttavien ihmisten mietteisiin tutustuminen opettaa katsojalle aina myös jotain itsestään, ja se jos jokin on ajan ja energian hyötykäyttöä.

Kiitos YLE mahdollisuudesta tutustua tähän sarjaan jo ennakkoon! Tämä oli uusi ja mielenkiintoinen blogiprojekti 🙂