Rakas Joulupukki <3

Tiedäthän, että olemme yrittäneet olla tänä vuonna kiltisti kuten aiempinakin vuosina. Joskus se onnistuu ja kodissamme vallitsee rauha ja ilo. Toisinaan ja varsin tiheään se taas ei onnistu. Tontut ovat varmaan kertoneet miltä silloin kodissamme kuulostaa. 

Tontut ovat varmaan myös kertoneet, että meillä menee materialistisessa mielessä varsin hyvin. Meillä paljon kaikkea mitä olemme matkan varrella sattuneet haluamaan. On laatikko kaupalla lasten leluja, piha puolillaan Isännän isompia leluja ja äidillä paljon astioista, jotka ovat liian kauniita käytettäväksi muutoin kuin ristiäisissä tai hautajaisissa. Olemme ostaneet kauniita kaappeja kauniille astioille ja lelulipastoja lasten leluille ja jos vielä nämä haluamisen kohteet lisääntyvät joudumme ostamaan lisää kaappeja jo ostamillemme ihanuuksille, jotka jäävät pölyyntymään uusiin kauniisiin kaappeihin ja värikkäisiin lasten säilytyskalusteisiin.

Kuva pixabaystä

Joskus aikuiset käyttäytyvä kuin lapset ja heittäytyvät haluamaan kaikkea, mitä emme oikeastaan tarvitse tai yön yli nukuttuamme edes halua. Mitä enemmän pysähdyn miettimään överijouluamme viime(kin) vuonna, sitä vähemmän haluan jatkaa sitä perinnettä. Niimpä rakas joulupukki tuo meille vain sen mitä tarvitsemme eikä sitä mitä me haluamme. Ajattelethan lahjapajallasi mahdollisimman eettisesti lahjoja valitessasi. Valitsethan aikaa ja muodin vaihtelua kestäviä, kotimaisia ja ekologisia lahjoja ja tuothan niitä vain hyvin kohtuullisesti. Meiltä ylijääneet lahjat voi viedä jollekin, joka tarvitsee niitä meitä enemmän, sillä me olemme onnekkaita, eikä meidän Joulusta jää mitään puuttumaan, vaikka lahjat tällä kertaa mahtuisivat yhteen juuttisäkkiin.

Kiitos ja nähdään 24. päivä joulukuuta!

Rakkain terveisin Susa

Arjen harmauden hukuttaja: Vehnäterrierimme Hani

Blogissa on vietetty viime kuukaudet hiljaiseloa hyvästä syystä. Aika on kulunut kaikkeen muuhun. Syyskuukaudet ovat olleet aivan täynnä tavallista arkea eli opiskelua, töiden tekemistä ja perhe-elämää. Farmi on saanut hiljentyä rauhassa, eikä ulkona enää tee mieli puuhatakaan kuten kesällä. Pikkuisia juttuja on rakenneltu ja paranneltu sinne tänne, mutta massivisia projekteja mahtuu arkeemme tällä hetkellä vain tämä yksi.

Ei tähän voi olla ihastumatta! Pieni Haninalle.

Pieni uusi ystävämme on saapunut farmille ja olemme hiukan kipuilleet tasapainottaessamme arkea riittämään kolmelle pienelle lapselle sekä yhdelle karvaiselle hauvavauvalle. Totta puhuen välillä aikuisten hermot ovat olleet matkalla kohti ääretöntä ja sen yli. Pentukoiran hoito on kaikkea muuta kuin ohi mennen vasurilla tehtävää. Onneksi me asumme Pienen pienellä Farmilla! Täällä pennun kanssa ulkoilu tapahtuu niin helposti ja yksinkertaisesti verraten kerrostaloon. Pentu pissaa lattialle samantien lopettuaan päiväunet, syömisen tai leikkimisen. Ulos on siis päästävä heti. Kaupungissa pukisin ensin itseni, sitten lapset, sillä niitä ei voisi jättää yksin sisälle, etsisin koiralle hihnan ja vasta sitten rappukäytävän kautta pihalle. Pentu pissaisi saletisti lattialle. Nyt voin kaapata hauvan kainaloon, ulkovaattet toiseen, matkalla pukea crocsit ja olla ulkona alle minuutissa. Lapset voi jättää sisälle. Näen ne ikkunoista koko ajan. Näitä lyhyitä pissireissuja tehdään kutakuinkin kerta tuntiin.

Arkipäivien lenkkeily kokoonpano toimi hienosti ennen lumien tuloa. Nyt potkupyörät rullaavat aika huonosti valkoisessa maastossa.

Pidemmät ulkoilut mennään päivisin rennosti lasten joko metsätiellä humputellen tai ihan vain pihassa leikkien. Yllättävän hyvin ihan vain lasten leikkien seuraaminen ja mukana pysyminen riittää pennulle energiatason hallintaan. Illalla ulkoilee useimmiten minä ja Hani kaksistaan enemmän koulutus mielessä. Pitkiä lenkkejä ei pieni pentu vielä jaksa, mutta lyhkäselläkin lenkillä voi harjotella hihnakävelyä, luoksetuloa ja yleistä koiriksi käyttäytymistä. Nopeasti se on kaupunkialueella rivitalossa kasvanut Hani tottunut maalaismaisemaan. Muutamassa viikossa oli unohtunut autot kokonaan. Menimme eräänä iltana kaupunkiin harjoittelemaan hihnakävelyä katuvalojen alle ja toivoin törmääväni toiseen koiraan, jotta näen millainen reaktio niistä tulee. Koiraa emme nähneet, mutta jokainen ohi ajava auto saa pikkuhauvan yrittämään pakoa taka vasemmalle. Pikkaisen harjotusta olisi luultavasti paikallaan.


Tähän mennessä ei ole vielä kertaakaan päivän valon aikaan harmittanut lähteä Hanin kanssa pihalle. Sitä inhottavaa kello kuuden herätystä aamulla ei lasketa, sillä se varmasti inhottaa ketä hyvänsä. On jotenkin todella rentouttavaa kun nyt on  ihan oikea syy poistua perhehärdellistä hetkeksi. Koira pitää ulkoiluttaa, eikä tarvitse edes potea huonoa omaa tuntoa omasta ajasta metsälenkillä. ❤

Kasvimaan saldoa vuodelta 2018

Tältä kesältä päälimmäiseksi jää mieleen erittäin ankara kuivuus. Kastelimme ja kastelimme iltaisin useammankin henkilön voimin ja silti kasvit riutuivat. Positiivista ja hiukan yllättävää oli se, ettei meidän onnettomasta kaivon tekeleestä loppunut vesi missään kohtaa. Joudun syömään sanojani sen suhteen. Meillä onkin ihan kelpo kaivo pihalla, vaikkei vesimäärä edelleenkään nouse edes puoleen metriin.

Valtavasta taimimäärästä, jotka kasvatin talven aikana, riitti meille ja muillekin taimia. Ostettuja taimia oli ennätyksellisen vähän. Vain kasvihuoneen taimet jouduin ostamaan. Muitan vieläkin miten valtavan suurin odotuksin seurasin loppu keväästä taimien kasvamista.

Peruna: Meillä oli tänä vuonna Annabellaa, joka kasvoi hyvin ja oli melko kauniskin katsella. Söimme ne ensin pois joten hirveän isoiksi ne eivät ehtineet. Asterixia hommasin Reko-ringistä eräältä perunan kasvattajalta. Se on ihana vanha lajike, josta tulee maailman parhaat lohkoperunat. Valitettavasti rupi kiusasi näitä punaisia kaunokaisia erittäin pahasti. Nyt viimeiseksi nostetut perunat olivat lähes kaikki Asterixia ja kooltaan ne olivat valtavia.

Juurespenkki: Porkkana kärsi kaksijalkaisista tuholaisista. Lapset harvensivat porkkanat niin tehokkaasti ettei syksyllä ollut enää mitään korjattavaa satoa. Menipähän ainakin hyvään käyttöön. Punajuuri kasvoi todella nihkeästi. Ihan muutama kunnon kokoiseksi ehtinyt pääsi kasvissosekeittoon asti. Lanttua vaivasi kaalikoi tai jonkin muu vastaava. Lehdet syötiin lähes kokonaan. Onneksi jaksoivat kuitenkin kasvaa. Kymmenkunta kunnollista lanttua saatiin. Palsternakka oli ensimmäistä vaan ei viimeistä vuotta kokeilussa. Tätä olisi selvästi pitänyt harventaa vielä löyhemmäksi. Nyt juuret olivat aika pieniä. Mustajuuri oli myös uusi tuttavuus ja sitä laiton vain ihan pari rivimetriä. Sato oli juureksista varmaan parhain. Reseptiehdotuksia tästä uudesta herkusta otetaan vastaan.

Sipulit: Valkosipuleita sain yhden ja sen lahjoitin rakkaalle ystävälle. Punasipuli kasvoi paikoin jättimäiseksi ja hopeasipulikin pärjäsi hienosti. Yllättaen varmana pitämäni keltasipuli ei kasvanut juuri ollenkaan. Varret ja sipulit mätänivät ihan omineen penkkiin ennen kuin kasvu oli edes kunnolla lähtenyt alkuun. Yhtään en osaa arvata tälle syytä. Purjo ei yllättänyt positiivisesti tänäkään vuonna. Sen kasvattamista en vain osaa.

Tomaatti: Ulkona kasvimaalla kasvanut tomaatti kitui koko alkukesän ja olin varma, ettei se tuota yhtään mitään. Syksymmällä se kuitenkin intoontui ja teki useamman kymmentä ihanaa sydämen mallista tomaattia. Kasvihuoneessa tuhoa teki latvamätä. Viimeisessä kasvatussäkissä oli muurahaispesä, joka häädettiin. Sen saman säkin kaikki tomaatit kärsivät latvamädästä. Olisko murkut vahingoittaneet jotenkin tamien juuria, ettei ne saaneet vettä hyödynnettyä? Muut tomaatit tekivät pienen sadon lähinnä syksy puolella. Kasvihuonettakin olisi pitänyt kastella selvästi enemmän.

Tomaatit ja tytöt
Raakojen tomaattien lajittelutiimi. Tytöt keräsivät ja lajittelivat syksyn raa’at tomaatit munakennoihin kypsymään. Hienosti ovat muistaneet itse käydä satoa tarkistamassa.

Kurkut: Kasvihuoneen kurkut tekivät hyvin satoa. Tosin kurkut olivat helposti pistävän makuisia. Tämäkin ilmeisesti kuivuuden vuoksi. Kasvimaalla en meinannut saada ainuttakaan kurkkua selviämään taimivaihetta pidemmälle. Ne vain kuolivat. Syytä en varmuudella tiedä.

Maissi: Tähkiä tuli neljästä kasvista kahdeksan. Tämä kasvi oli kesän positiivinen yllättäjä. Ensimmäisen kerran saatiin syödä oma kasvattamia maisseja.

Maissit
Suurin osa tähkistä oli melko vaatimattoman kokoisia, mutta oli näitä isompiakin. Muutaman minuutin keittäminen suolavedessä ja oivariinia päälle. Nam!

Kaalit: Melkein jo skoolasin kaalisadon kunniaksi kesäkuun lopulla. Kirppoja ei näkynyt. Kuitenin joku muu tuholainen veteli kaalit heti kun ne kasvoivat liian isoiksi peitteensä alle. Lehtikaali selvisi jälleen, ruusukaaleissa oli jokunen maistamaton nuppu, muut kaalit olivat mennnyttä. Ei tarvinnut skoolata, muttta periksi ei anneta! Ensi vuonna uudelleen.

Muut: Pinaattia sain ensimmäisen sadon pakkaseen asti ja toisen söivät kanat. Mangoldi kasvoi kuten aina aiemminkin sata varmasti. Herneitä oli enemmän kuin kukaan jaksoi syödä. Ne kasvoivat todella hienosti.

Pikaeväät
Pinaattia, paprikaa ja chiliä omalta pihalta. Ihan parasta!

Kurpitsat: Ihan ekaa kertaa sain kasvatettua jättikurpitsan. Se on niin hieno! Varmana nakkina pitämäni kesäkurpitsa ei tehnyt muuta kuin kuolemaa koko kesän ja myskikurpitsa teki vain yhden kappaleen. Kanat tuhosivat suurimman osan taimista jo ensimmäisen istutusviikon jälkeen.

Kurpitsa
Tule jo taas kesä! Kaikille joilla kasvimaata ei ole koskaan, ollut suosittelen sitä kokeilemaan. Se tunne kun saa tälläisen setin noutaa keittiöön kokkaamista varten ❤

Yrtit kasvoivat hienosti, mutta nepä eivät ole mitenkään nirsoja olosuhteiden kanssa. Yrttipenkkiin lisättiin laventelia sekä ranskalaista rakuunaa. Nyt voi keväällä jännittää lähtevätkö ne kasvamaan uudelleen. Ne ovat siinä ja siinä talvehtivatko Suomessa. Yrttipenkin käytetyin kasvi oli ylivoimaisesti minttu, mojitoita kului helteissä aika paljon.

Marjoja tuli nihkeästi. Mansikat olivat kovia eivätkä kovinkaan hyvänmakuisia. Vadelmaa tuli yhdestä puskasta todella paljon ja muista ei juuri ollenkaan. Uusia versojakin kasvoi melko huonosti. Viinimarjat ja karviaiset tekivät muutamia marjoja, mutta ne ovatkin vasta ihan pikkaisia puskia melkein taimia.

Ensi kasvukaudelle mennään taas keväällä uudella innolla. Ja pimeiden helmikuun iltojen suurena ilona on taas selailla siemenkuvastoja ja suunnitella suuria. Ensi vuonna otan askeleen kohti järjestäytymistä. Aion liittyä hyötykasviyhditykseen ja hyödyntää heidän siemenkauppaansa.

Kasvimaalle asettuu hiljaisuus ja rakastunut kukko

Nyt se on taas hyväksyttävä, että kesä meni jo. Kasvimaa on työnsä tehnyt ja ansaitsee rauhan ja lumipeitteen. Junnu käy vieläkin ajoittain tutkimassa, josko siellä kuitenkin olisi mansikoita, herneitä tai penkkiin unohtunut porkkana. Ihana pieni maajussin alku, joka jaksaa suhtautua noin toiveikkaasti tarkastuskierroksiinsa.

Jäätynyt kehäkukka
Jäiset kehäkukat kauniina pakkasaamuna.

Kesällä kuvittelin, että tämä on se syksy kun minulla on aikaa ja energiaa laittaa kasvimaa talvikuntoon. Ottaa pois paleltuneet kasvien jäänteet, putsata rikat, viedä kasvupenkkeihin kalkkunankakkaa ja kalkkia kevättä odottamaan. Istutuslavojen välit olisivat kaivanneet vielä suodatinkankaan ja sen päälle kuorikkeen. Aika kuitenkin taas karkasi käsistäni ties minne. No ehkä ensi syksynä sitten tai sitä seuraavana.Jäinen vadelma

Kasvimaan kanssa on semmoinen ihanuus kuin talviloma. Muutaman kuukauden saa viettää ihan hiljaiseloa, kunnes taas kevään korvalla on aika ruveta taimikasvatukseen. Silloin sormet suorastaan syyhyävät päästä multaan. Nyt syksyllä ei oikeastaan haittaa, jos joskus ei olisikaan multaa kynsien alla. Sitä paitsi kaiken minkä nyt kasvimaalle jättää tekemättä löytää kyllä edestään sitten keväällä. Ei ne mihinkään katoa. Mitä nyt kasvien jäänteistä suurin osa maatuu mullaksi ja palaa ravinnekiertoon.

Olimme lasten kanssa niin reippaita, että hyödynsimme peruuntuneiden luentojen tyhjäksi jättäneen aikataulukolosen perunan ja juuresten nostoon. Sitä olisi varmaan pitänyt tehdä hiukan aiemmin, koska lähempänä pintamaata olleet perunat olivat jo ottaneet pakkasvahinkoa. Potaattia löytyi muutamasta vielä jäljellä olleesta penkistä pari ämpärillistä ja juureksia: lantua, mustajuuria, palsternakkaa oli puolet perunoiden määrästä. Ihan kelpo saalis.

Perunamaa saa kokea roolinvaihdon viljelykierron vuoksi. Ensi vuonna sen tilalla on viherlannoitetta, persiljaa ja valkosipulia. Perunaa etsiskellessäni kasasin myllätyn maan kohopenkeiksi ja teimme syyskylvöt samantien. Maahan meni kevättä odottamaan talvivalkosipulia, persiljaa ja porkkanaa. Tosin porkkana oli keväältä jäljelle jääneitä siemeniä, joten voi olla ettei ne sovellu syyskylvöihin. Aika ja lasten kärsivällisyys meiltä taas loppui kesken. Kalkunankakan lisääminen ja päälle tuleva olkipeitto saivat vielä odottaa.DSC02347

Puutarhahommissa puuhatessamme seurailimme Mozartin nuoren kukkomme puuhia. Se on jostain käsittämättömästä syystä ihan rakastunut esikoiseemme. Kukko vähät välittää parvestaan. Kulkee tytön perässä ympäri pihaa ja aina välillä viehkeästi tanssii tälle. Ihme pari nuo kaksi. Teimme lopulta puutarha hommia porukalla minä, kolme apuria ja rakastunut kukko, sillä kukkoa ei saatu palaamaan omiensa pariin. Se oli tulossa sisällekin Kisin perässä. Jos joidenkin mielestä oli hassua, kun tyttö kanteli Primadonna kanaa pitkin pihaa, niin pöhkö kukko on vielä hassumpi olento. Ei voi kuin nauraa nuoren herran tunteen palolle.

Viime viikot on olleet töiden ja opiskelun vuoksi todella kiiireisiä ja arki rikkonaista. Yhteenlaskettuja työpäiviä ja luentopäiviä on ollut enemmän kuin päiviä viikossa. Iltaluennolta onkin saanut mennä suoraan yöhön töihin ja pahimmillaan seuraavana päivänä sama homma. Yksi päivä kotona lasten kanssa eheyttää kummasti, vaikka meidän poppoon kanssa palaa kyllä pinnakin useamman kerran päivässä. Näin on kai muillakin uhmaikäisten vanhemmilla. Päivän loppusaldo on se mikä ratkaisee ja viimeistään unessa on kaksivuotiaskin todella söötti. Äidin osittainen vapaapäivä onkin sitten hyvä päättää roolin vaihdokseen ja mennä yövuoroon töihin.

Sitruunatimjami
Pieni kuuraa tekee kaikesta niin kaunista.

 

Mehiläisten syyshoito

Nyt kun talvirauha on jo laskeutunut mehiläistarhoihin, on hyvä kirjoittaa siitä miten mehiläiset valmistellaan talveen. Itsekseen ne ei useimmiten selviä. Tarhamehiläistä ei ole tarkoitettu Suomen olosuhteisiin tai tarkemmin talveen. Moni ystäväni on luullut mehiläisten nukkuvan jotain talviunta tai, että vain kuningatar talvehtii ja muut kuolevat pois. Syksyllä viimeisimpinä munitut työläiset ja kuningatar talvehtivat tiukkana rykelmänä pesässään. Rykelmän tai oikeastaan talvipallon keskellä on kuningatar, jonka hengissä pysyminen ratkaisee yhdyskunnan selviytymisen. Työläiset värisyttävät ympärillä siipiään ja luovat näin lämpöä koko yhdyskunnalle. Ne lämmittävät itse itsensä. Tarhaajan tehtävänä on huolehtia kaikesta muusta.

logo
Hunajan uusi logo

Eteläisemmissä maissa mehiläisille voidaan jättää niiden omaa hunajaa pesään talviruuaksi, mutta pohjoismaissa se ei toimi. Hunajasta pörriäisille tulee aikanaan kakkahätä ja pesästä ulostamaan poistunut paleltuu pihalle. Siksi Suomessakin annetaan hunajan poisoton jälkeen yhdyskuntaan sokerivettä, jonka reippaat pikkutyöläiset varastoi ja kuivattaa talviravinnoksi. Ihan perustaloussokerista kertyy suoleen vähemmän tavaraa ja silloin mehit voivat odottaa kevään ensimmäisiä lämpöisiä päiviä, jolloin koko porukka käy puhdistuslennolla.

Loppukesästä hunajaosastot kerätään pois ja koko porukka tiivistetään väkiluvun mukaan joko yhteen tai kahteen osastoon. Minä ruokin pörriäiseni syöttölaatikoilla, joka asetetaan pesäosastojen päälle ja täytetään sokerivedellä. Tähänkin on useampi tapa. Yksi yhdyskunta tarvitsee noin 20 kg kuivasokeria, jonka voi ihan kotikontein liuottaa haaleaan veteen. Liian kuumassa vedessä sokeri muuttuu rusehtavaksi eli karamellisoituu ja silloin se ei enää sovellu mehiläisille. Liuoksen vahvuus tulisi olla noin 60 %.

Ruokintalaatikko
Styroxista tehty ruokintalaatikko, jossa pleksin alle pääsevät mehiläiset hakemaan evästä. Isomman altaan puolle ei pörriäiset pääse hukkumisvaaran vuoksi.

Pikaisella matematiikalla laskettuna minun yhdeksän talvehtimaan mennyttä yhdyskuntaa sai noin 200 kiloa sokeria, sillä isommille pesille laitoin enemmän kuin 20 kiloa. Minun Pohjolan tummat mehiläiset talvehtivat pienemmällä sokerimäärällä kuin muut tarhamehiläiset. Tilastotieteellisenä taustatietona vielä, että kun Lidlin kärryn pakkaa kilon sokeripaketeilla ihan täyteen menee siihen 120 kiloa. Sain kaupassa kummastuneita katseita syksyllä kun ostin satoja kiloja sokeria, käymisastian, kymmenen litran kanistereita ja viinihiivaa. Tarvikkeet menivät siis omenaseikkailuun sekä mehiläisille, mutta kanssaihmiset luultavasti luulivat minun harrastavan kiljun tekoa isommassa kaavassa. Eräs rouvashenkilö katseli erityisen pahalla silmällä mukana kulkevia lapsia ja mutisi tuohtuneena seuralaiselleen. Ilmeisesti perheen äideillä ei saa olla paheellisia harrastuksia.

Talviruokinnan kanssa samaan aikaan mehiläisille tehdään Varroa punkin torjunta. Tapoja on monia kuten tarhaajiakin. Minä käytän valmiita Tymoli-liuskoja. Tymoli on alun perin orgaaninen aine, joka on voimakkaan antiseptinen. Sillä voidaan torjua ulkoloisia. Mehiläisille sitä laitetaan valmiina liuskana pesäosaston päälle, josta aineen haihtuminen häätää punkit, mutta oikein tehtynä ei vahingoita mehiläisiä. Haihtumisen tehostamiseksi laitan pesäosaston ja syöttölaatikon väliin korokekehän. Liuskojen pitää antaa olla pesässä 3 viikkoa. Punkintorjunta saattaa hiukan häiritä mehiläisten syömishaluja, joten tarhaajan pitää muistaa pitää kirjaa, että kaikki pesät varmasti saavat tarpeeksi sokeria ennen kuin kelit käyvät liian kylmiksi sokerin kuivaamiselle pesässä.

Tymoli-liuskat
Ylimmän pesälaatikon kehien päälle asetetaan wettexiin imeytetty Tymoli. Reunoilla näkyy puukehikko, jonka avulla päälle tuleva ruokintalaatikko, ei ole ihan kiinni Tymolissa.

Nyt lokakuun alkupuolella kaikki ruokinnat on tehty ja tymolihommat hoidettu. Joulukuussa mehiläisille tehdään vielä toinen hiukan erilainen punkkihäätö, mutta siintä kirjoitan sitten aikanaan. Nyt kauniin ja lämpöisen kelin sattuessa käyn vielä keräämässä syöttölaatikot pois, supistan lentoaukot, jotta pesä pysyy helpommin lämpimänä ja viimeiseksi köytän pesät kiinni kuormaliinoilla, ettei mikään myrsky, metsäneläin tai utelias ihminen avaa pesiä talven aikana. Siellä on hyvä tyttöjen pitää talvea ja valmistautua seuraavan kevään kukkaloistoon.

Talven aikana tarhaaja vetää hiukan henkeä, ostaa ja kasaa seuraavan kauden kalustoa. Suunnitelmia olisi tehtävä ensi kaudeksi. Laajentaako vaiko ei, sitä sietää miettiä. Hunajaakin olisi kaupattavaksi ja siitä vielä ihan oma postaus ( lue: mainos) piakoin!

Toinen kesä mehiläistarhaajana on siis ohitse ja talvihommatkin ihan viimeisiä vaille. Ihanaa, rentouttavaa ja jotenkin niin meditatiivista hommaa. Suosittelen kaikille kiireistä arkea eläville. Tähän jää niin koukkuun. Oman yhteyden luonnon kiertoon voi suorastaan tuntea. ❤

 

Kalkkunoiden lahtaussunnuntai

Mietin koko viime viikon, voinko laittaa blogiin tekstiä kalkkunoiden teurastuksesta ja ruhon käsittelystä. Osa ihmisistä on oikeasti aika herkkiä tämmöiselle enkä tahtoisi aiheuttaa mielipahaa kenellekään. Toisaalta se on meille melko arkinen asia ja myös aihe, jota mietimme itse ensimmäisenä vuonna paljon, sillä tietoa siintä kuinka tämä välttämätön vaihe olisi parhain hoitaa kotioloissa ja itse tehden, on aika vähän saatavilla. Siispä rakas lukijani jos olet ajatuksiltasi herkkä ja haavoittuvainen koskien eläimen teurastamisesta ÄLÄ LUE PIDEMMÄLLE! Tämän postauksen sisältö saattaa järkyttää.

Kalkkuna
Pihan koristeet hommissaan. Kanalan lähettyvillä on saanut varoa, ettei tallaa miinaan.

Kuten koko kalkkunoiden pidossa yritämme tehdä ruuaksi päätyvien eläimien elämän ja kuoleman mahdollisimman hyväksi. Jos nyt on semmoista käsitettä kuin hyvä kuolema. Evira säätelee Suomessa ruuaksi päätyvien eläinten teurastamista ja kalkkunastakin on omat ohjeensa tilalla suoritettavaan teurastukseen. Oleellisinta on tietää mitä tekee ja tehdä se nopeasti ja tehokkaasti. Ja näin sivusta tätä asiaa seuranneena laittaisin hommaan mieluiten halkoja ikänsä hakanneen 100 kg miehen kuin sukkapuikkoja pääasiallisesti käyttävän 50 kg neiti-ihmisen.

Meillä on aina ollut Pienen pienellä Farmilla isompi porukka hoitamassa kalkkunoiden teurastuksen. Useimmiten osallistujat ovat niitä, jotka saavat kalkkunan paistin joululahjaksi. Me ikäänkuin lahjotetaan ne elävinä ja lahjan saaja tulee itse hoitelemaan loput. Meistä tämä on toimiva ratkaisu monellakin tapaa. Me arvostamme sitä, että eläimet kasvatetaan, hoidetaan, teurastetaan ja valmistetaan ruuaksi itse. Niimpä lahjoitamme kalkkunalahjat niille, joiden tiedämme arvostavan samoja asioita. Todella nämä arvot allekirjoittavat pystyvät teurastamaan oman paistinsa. Toisekseen näissä ystävissämme on vanhempia, jotka haluavat lastensakin ymmärtävän mistä liha tulee. Niimpä meidän teurastuspäivän porukassa on melkein puolet lapsia. Emännät on mukana myös, vaikkei tähän asti ainakaan itse työssä. Kun kukaan ei suhtaudu asiaan sen kummosemmin, ei lapsetkaan ymmärrä kauhistella. Osalla lapsista on suorastaan ihanan fiksuja ajatuksia kalkkunoiden hemmottelusta ennen teurastamista. He syöttävät linnuille herkkuja ja kohtelevat niitä erityisen hyvin. Paikallaolijoista kukaan ei ole vielä toistaiseksi järkyttynyt teurastuksesta. Ei edes esikoisen uusi eskarista löytynyt poikaystävä, jonka tyttö yllättäen kutsui meille ensi kertaa kylään katsomaan kalkkunan teurastamista. Minä kyselin pojan äidiltä varovasti, että kai he tiesivät mihin ovat tulleet ja ennen kaikkea mitä katsomaan.

Meillä toimitaan seuraavasti: Isäntä nappaa kalkkunan kiinni tarhasta ja tuo sen pölkylle, jonka vieressä on iso saavi. Kirveen käyttäjä katkaisee kalkkunan kaulan kerta laakilla. Tässä kohtaa kalkkunan refleksit saavat vallan, vaikkei aivot ole enää yhteydessä loppu ruumiiseen. Kalkkuna yrittää lähteä lentoon ilman päätä. Se hakkaa siivillä lujaa aiheuttaen mustelmia sekä pitelijälleen että itselleen, mikä vaikuttaa negatiivisesti lihan laatuun. Tämä vuoksi meillä päätön kalkkuna tiputetaan pölkyn vieressä olevaan saaviin. Siellä se ei mahdu räpiköimään niin paljoa. Tämä on kunnon äijähommaa. Teurastuksen hoitavien on oltava tarpeeksi vahvoja pitelemään kalkkunaa, ettei se satuta itseään ja ennen kaikkea, että kirveen heiluttajalla on parhaat mahdolliset olosuhteet osua suoraan ja tarpeeksi kovaa. Kuka ikinä sitä kirvestä käyttää on oltava sekä vahva että tarkka. Kaulaa saa iskeä kovaa, että se menee poikki, eikä sitä mennä yrittämään puoli terävällä kirveellä vaan kunnon fiskarssit kehiin. Kuoleman on oltava ehdottomasti välitön!

Ruhon putsaaminen
Ruhon käsittely vielä vaiheessa. Suurin osa sulista on jo poissa ja loput jäävätkin melkein kokonaan poistettaviin ruumin osiin. Me teurastamme ulkona, joten maatilavanerista kasattu väliaikaispöytä palvelee hyvin tarkoitustaan.

Päätön kalkkunan ruho saa hetken olla, että veret valuvat ulos. Sitten sitä uitetaan pari minuuttia noin 70 asteisessa vedessä. Meillä on tätä varten iso rauta pata tulilla. Kylvyn ideana on helpottaa höyhenten poistamista. Kylvyn jälkeen se useimmiten irtoavat ihan vain silittämällä. Ei tarvitse nyppiä. Sisälmykset poistetaan, jalat ja siivet katkaistaan toisesta nivelestä ja koska meillä menee kalkkunat savustukseen nahkaa ei nyljetä vaan se jätetään paikalleen. Muuten liha kuivuu helpommin savustuksen aikana. Viimeiseksi ruho pestään ja laitetaan saaviin odottamaan suolausta.

Ruhon voi suolata joko ruiskuttamalla neulalla siihen suolaliuosta tai uittamalla sitä suolaliemessä usemman päivän. Meillä kalkkuna oli suolakylvyssä neljä päivää ja se oli tämän kokoiselle linnulle oikein sopiva. Suolaliuos on 10 %. Savustukseen meni 12 tuntia meitä osaavamman savustajan toimesta ja lopputulos oli todella herkullinen.

Kalkkunan paisti
Eräs lahjakalkkunan saaja ei ollut astiaa valitessaan ottanut huomioon paistin kokoa. Emännän iso taikinakuppi oli huvittava pikkuinen kalkkunan kotiin kuljetukseen.

Lahtaussunnuntai lopetaan kahvipöytään. Kaikki paikalla olijat kestitetään, mutta teurastusporukka saa ennen sisään pääsemistä vaihtaa vaatteet ja pestä jäljet sekä pihalta että itsestään. Tunnelma on iloinen ja kaikilla on kalkkuna kotiin viemisinä. Seuraava sosiaalinen tapahtuma on kun kalkkunat tulevat savustuksesta. Jokainen on itse suolannut lintunsa ja tuo sen meille savustusta edellisenä päivänä. Isäntä hoitaa linnut savustajalle ja pois sieltä, jolloin pihalla ( ja kahvipöydässä) käy taas autoralli, kun kalkkunat haetaan kotiin. Ihanaa on, että on myös joukko ihmisiä jotka eivät kokonaista kalkkunaa saa, mutta tulevat meille maistelemaan meidän savupaistia, kun se on vielä lämmin. Meistä erittäin suuri osa tätä koko kalkkunarallia on jakaa se meidän ystävien kanssa. Sillä paras ruoka on se jonka voi läheistensä kanssa jakaa <3.

 

Seikkailu omenoiden maailmaan

Aiemmassa talossamme oli vanhan ajan puutarha, jossa oli tietenkin paljon omenapuita. Talon alkuperäiset asukkaat olivat tehneet syksyisin hyvän tilin myymällä toreilla oman pihan omenoita ja luultavasti siksi puita oli alunperin melkein 20. Onneksi tontti oli jossain kohtaa 70-luvulla jaettu kahtia ja osa omenapuista oli päätynyt näin naapurin pihalle. Meidän aikaamme puita ole enää yhdeksän. Hyvänä omenavuonna olimme hukkua omenoihin ja huononakin saimme kyllä syömäomenat kotipihasta. Vanhojen puiden lajikkeet olivat useimmat unohtuneet historian hämäriin, mutta muutama oli tunnistettavissa. Åkero on hyvin omaleimaisen näköinen sekä makuinen. Punakanelin tunnistaa jokainen. Lopuista saimme vain valaistuneita arvauksia. Joka tapauksessa oli kesä-, syys- sekä talviomeniakin reilusti yli oman tarpeen.

Tänä syksynä oli jälleen oikein kunnon omenavuosi. Meillä on Pienen pienellä Farmilla kyllä omenapuita. Ne vain ovat vasta toissavuonna istutettuja pikkutaimia. Saimme siis yhdestä puusta yhteensä noin kuusi omenaa, jotka nekin junnu pisteli poskeensa omatoimisesti ja hiukan raakana. Siinä  aikani asiaa huokailtuani otin yhteyttä vanhan talomme uusiin omistajiin ja kuinka ollakaan hekin olivat hukkumaisillaan omeniin. Saimme luvalla käydä omenavarkaissa niin paljon kuin vain jaksoimme kotiin kantaa.

Tästä se ajatus sitten lähti ja varasin ajan mehuasemalle omenoineni. 55 kg omenoita muuttui sopivasti 30 litraksi ihanaa tuorepuristettua omenamehua erään lauantaisen perheseikkailun aikana. Eikä mehuaseman taksakaan ollut päätä huimaava. Asemalla puristettu mehu voidaan joko pastöroida, jolloin omenoiden mikrobitoiminta lakkaa eikä mehu pilaannu niin helposti tai vain puristaa mehuksi ilman tätä kuumennusta. Meillä mehu meni säilytykseen pakasteeseen, jolloin mikrobit saivat jäädä mehuun ihan semmoisenaan. Pastöroitu mehu olisi säilynyt ihan kellarissakin.

Mehuasemalla
Sinne ne menee vaivalla kerätyt omenat murskattaviksi ja sitten puristettaviksi. Mehua tehdessä ei onneksi omenan pintavioilla ole merkitystä, sillä tänä vuonna lähes kaikki omenat olivat pintaviallisia.

Jo alunperin ajatuksena oli kokeilla osasta mehua siiderin tekoa. Niimpä haimme Prismasta käymisastian, viinihiivaa ja netistä etsimme ohjeita käymisprosessiin. Jännittävää nähdä mitä siintä tulee. Nyt omenamehu on ollut tekeytymässä jo muutaman viikon ja astian pulputtaminen on hiljennyt selvästi. Saamiemme ohjeiden mukaisesti annamme juoman vielä joitakin viikkoja olla ja sitten pullotamme siiderimme. Naapurin positiivisen näkemyksen mukaan: Jos ei vielä ollut maha sekaisin, niin kohta on taatusti.

Omenat puntarilla
Meidän jälkeen tulleen asiakkaan omenat puntarilla. Mehuasemalla oli kiirettä ja asiakkaita oli jonoksi asti, vaikka ajat varataan etukäteen.

Tästä omenaseikkailusta innoittuneena Isäntä soitti minulle eräänä päivänä töistä: ”Hei! Ostin juuri 20 omenapuuta ja 7 päärynäpuuta.” Innoissaan ei ollut edes tarkistanut lajikkeita. Osti vain Hankkijan taimitarhan tyhjäksi omenapuista. Meille ne eivät mahdu eikä maaperäkään ole oikein otollinen, mutta anopilla on joutopellon pätkä. Sinne siis tulee Pienen pienen Farmin uusin laajennus eli Hedelmätarha! Ainoa mutta asiassa on Isännän edelleen toimimaton oikea käsi. Siitä voi lyhyellä päättelyllä miettiä kuka kaivaa yksin lapioineen 27 hedelmäpuuta maahan? Ja sitten on vielä opeteltava niitä leikkaamaan. Oma Hedelmätarha ja sinne tietenkin myös mehiläisiä töihin ❤