Suuntana omavaraisuus: Pienen pieniä suunnitelmia

Joukko omavaraisuusblogeja järjestää vuodelle 2019 yhteispostaussarjan, jossa jokainen osallistuva bloggaaja kirjoittaa kuukauden ensimmäisenä maanantaina yhteisestä annetusta aiheesta omannäköisen blogikirjoituksen. Pienen pieni Farmi matkassa mukana. Punaisena lankana on miettiä miten omassa elämässään pyrkii kohti omavaraisempaa arkea. Kirjoittajien ei tarvitse olla pienen erämökin hard core -omavaraistelijoita vaan tavallisemmatkin tarinat käyvät kunhan on halua ja suunnitelmia tuottaa itse omalle perheelleen.

Sarjan ensimmäinen teksti on haaveilua ja suunnittelua. Miten tänä alkavana vuonna 2019 päästään lähemmäs omavaraista elämää? Mitä halutaan saavuttaa ja miten siihen päästään? Olen oppinut ensimmäisten kolmenkymmenen elinvuoteni aikana, että aina kannattaa suunnitella suuria ja tähdätä korkealle, silloin ei saavuta tavoitettaan, mutta pääsee paljon pidemmälle kuin menemällä sieltä missä ei aitaa koskaan ollutkaan.

Tänä vuonna aion kasvattaa enemmän kasviksia keskittyen niihin, joita meillä syödään eniten. Toivoisin, että niitä riittää myös ystävieni iloksi jaettavaksi. Haaveilen myös mehiläishoidon laajentamisesta sen verran kuin aikaa ja muita resursseja riittää. Tarvikkeet eivät suinkaan ole ilmaisia varsinkaan kun meillä ei ole puuseppää talossa. Opiskelen lisää hunajan käsittelystä sekä muista mehiläistuotteista kuten propoliksesta ja siitepölystä. Ravinnon proteiinien suhteen laajennamme valikoimaamme sisältämään lisää kalaa sekä uutena tuotteena kanin lihaa.

Sisällä talossa teemme kemikaalivallankumouksen! Turhista kemikaaleista hankkiudutaan eroon. Saippuan, voiteiden ja siivousaineiden valmistaminen itse on yksi tämän kauden tavoitteista. Toiminta pitää kuitenkin pitää sen verran hienovaraisena, ettei muutosvastarinta iske talomme miehisempiin asukkaisiin. Se, mitä ei itse kannata valmistaa, ostetaan eco-sertifioituna ja jätetään kemikaalipommit kauppaan.

Viime kesältä meiltä jäi paljon tekemättömiä töitä, joten ne siirtyvät tälle vuodelle. Isännän käden kunto rakennushommissa on vielä pieni arvoitus, joten tähän kesään lähdetään vasaran heilutuksen suhteen pienellä varauksella. Pienen pienen Farmin omavaraisuusastetta nostetaan ensi vuonna seuraavan listan mukaisesti:

Rakennussuunnitelmat:

  • Rakennetaan vihdoin ja viimein se oikea kasvihuone. Olen aivan kyllästynyt jahtaamaan tuulen pieksemää kasvihuoneen päällysmuovia pitkin tonttia. Suurin osa rakennustarvikkeistakin on jo pihassa valmiina.
  • Kellarin rakentaminen etenee hieman kun pohjalla oleva kaivurille liian iso kivi laitetaan palasiksi. Isännällä on tähän joku idea.
  • Rakennetaan vihdoin ja viimein loppuun kaksi kesää tekeillä ollut kanalan laajennus. Tällä hetkellä se on päätyseinää ja ikkunaa vaille valmis. Lisäksi kanala pitää maalata.
  • Isäntä haaveilee isosta autotallin ja -katoksen rakentamisesta, johon tulisi myös minulle hunajatilat. Suunnitelma on paisunut niin kalliiksi, että se ei ehkä vielä ihan ole ajankohtainen. Luvat voisi tosin hakea jo tänä vuonna.

Viljelysuunnitelmia:

  • Viljelypinta-alaa lisätään reilut 20 neliötä. Paikallisen hankkijan lempparimyyjäni on antanut hyviä neuvoja miten meidän hietapihaan saa viljelymaata ilman kuorma-autollista muualta tuotua multaa. Suunnitelman avainasemassa ovat turve, komposti ja puutarhajyrsin.
  • Ravinnekiertoa tehostetaan luomukonstein. Kompostia ja kanankakkaa meillä on omasta takaa, mutta uutena aloitetaan hyödyntämään lehmänlantaa naapurikylän luomunautatilalliselta. Yksi traktorikuormallinen on jo tilattu vaan ei vielä toimitettu meidän pihalle.
  • Tarvittavat taimet esikasvatetaan itse suurelta osin ja niitä pidetään sen verran ylimääräisiä, että tuttavillekin riittää jaettavaksi.
  • Omenatarhalla opetellaan omenapuiden hoitoa ja leikkaamista tulevin vuosien omenasatoa silmällä pitäen. Syksyn alemyynneistä ostetaan muutama talviomena lisää.
  • Pihan tyhjiksi jääviin nurkkauksiin aletaan hiljalleen tekemään pieniä niittyjä, joissa on pölyttäjille ja etenkin mehiläisille tärkeitä kasveja.
Viime vuoden viljelyä: Melkein omat (edellisen talomme pihasta) omenat pullossa, keväiset taimet sekä surullisen kuuluisa levoton kasvihuone.
Pienen pienen Farmin tummat kaunottaret

Kotieläimiä koskevat suunnitelmat

  • Kesäksi hommataan lihakaneja kasvamaan. Todennäköisesti osa jää talveksikin. Ensin niille on kuitenkin tehtävä häkit. Myös kalkkunoita kasvatetaan jälleen kesäkaudella.
  • Mehiläispesistä tehdään jaokkeita viitisen kappaletta, jotta jatkossa niitä on kolmelle tarhalle: Marjatarhalle, vadelmatarhalle sekä kotitarhalle. Osa hunajasta pitää varmaan myydä tukkurille, sillä sen markkinointi ja myyminen vie yllättävän paljon aikaa. Kaikissa pesissä pyritään pitämään tumma kuningatar.
  • Kanaparvea lisätään haudontakoneen avulla kevättalvella. Alkuperäiset kanat ovat nyt jo kolmevuotiaita, joten niille etsitään mahdollisimman monelle uudet kodit kesäkanoina. Syksyllä tämä vuosiluokka viimeistään poistuu Viljonkkaa lukuunottamatta.

Muita toteutettavia haaveita

  • Tänä vuonna etsitään jostain aikaa kalastamiselle. Keväällä ollaan luultavasti mukana kylän rysän tyhjennysporukassa koko perheen voimin. Jäiden aikana pilkitään pannuahvenia, keväällä laitetaan katiskat järveen kutuhauille, kesällä uistellaan ja syksyllä opetellaan verkkokalastusta kylän vesialueilla. Perheen molemmat aikuiset tykkäävät kalastuksesta, mutta koska se on aika haastavaa kolmen pienen lapsen kanssa on tämä harrastus ollut tauolla viime vuodet.
  • Minä menen kursseille opettelemaan erilaisten mehiläistuotteiden tekoa ja opettelen saippuan ja kosmetiikan valmistusta kotikonstein ja kotikäyttöön.
  • Ruokavalion muuttamista kasvispainotteisemmaksi jatketaan niin hiljalleen, ettei Isäntä ja lapset rupea kapinoimaan. Lisätään myös kalan osuutta ruokavaliossa.
  • Luonnonantimien uusia esiintymiä opetellaan jälleen lähiympäristöstämme. Mustikat, puolukat, lakat ja tunnistamani sienet löytyy jo, mutta kuulin huhua, että ihan läheltä löytyisi karpaloitakin. Lisäksi on tarkoitus opetella ainakin muutaman villiyrtin käyttötapoja.
Yläkuvassa on kalastuskunnan rysäsaalista yhdeltä tyhjennyskerralta, Alakuvissa puuhia lasten kanssa: Hunajamyyntiappari markkinoilla sekä mustikkametsästyspartio.

Listana tämä vuosi näyttää olevan puuhaa täynnä ja niin elämän Pienen pienellä Farmilla tulee ollakin. Kuitenkin tasapainon löytämisen vuoksi yhtenä suurimmista henkilökohtaisista tavoitteista pidän rauhoittumisen opettelemista. Olen huomannut olevani aivan vauhtisokea tavoitteiden saavuttamisen suhteen. Tänä vuonna aion antaa itselleni ja myös Isännälle armoa ja hyväksyä sen, että kaikkea ei saa tänään. Joskus joutuu odottamaan huomiseen. Samaan henkisen kasvun tavoitteeseen lisään kärsivällisyyden lapsiamme kohtaan. Aion opetella hyväksymään sen, että lasten kanssa touhuaminen on hitaampaa ja monimutkaisempaa, mutta pitkässä juoksussa sen arvoista. Niimpä lapset saavat olla entistä monipuolisemmin mukana hommissa. Mehiläishoitoon saa osallistua vain esikoinen, mutta esimerkiksi kalastamisessa voi olla jokainen mukana puuhailemassa.

Tälläiseksi minä haaveilen vuoden 2019 muodostuvan Pienen pienellä Farmilla. Suunnitelmia saa mielellään kommentoida, kyseenalaistaa ja vielä mieluiten jakaa omia kokemuksiaan näistä. Käythän myös tutustumassa muiden touhukkaiden ja erilaisten bloggaajien suunnitelmiin ja haaveisiin omavaraisemmasta elämästä. Linkit blogeihin löytyy alta:

Paukkuvia pakkasia piilossa

Koti ❤

Tähän mennessä tammikuu on ollut erittäin talvinen. Vuoropäivinä on hurjia pakkaslukemia ja vielä hurjempia lumimääriä. Lähimmällä säähavannointi asemalla Utissa on mitattu lumen määräksi yli 60 cm. Meillä ei taida kukaan olla erityisemmin talvi-ihminen. Mielummin käperrymme sisälle takan äärelle kuin lähtisimme pihalle palelemaan. Ulos mennään sen verran kuin Hani-hauva paleltumatta pystyy olemaan ja minkä lumitöiden tekeminen vaatii.

Lumikone aamulenkillä

Tammikuussa on kuitenkin tärkeitäkin Farmi-hommia. Pitää suunnitella tulevaa kasvukautta. Tänä vuonna osallistun omavaraisbloggaajien yhteispostaukseen ja sen ensimmäisestä osasta voi lukea tarkemmin ensi kauden suunnitelmista. Yhteispostauksen päivämäärä on 4.2.

Siemeninventaario on myös jo suoritettu. Harmittaa ihan miten hyvin viime vuodelta on siemeniä säästynyt. Kevään parhaita puolia on kotiin saapuvat kasvikatalogit. Niihin voi uppoutu tunneiksi ja suunnitella ja haaveilla mitä ostaisi ja mihin päin pihaa sen sijoittaisi. Nyt valitettavasti lähes kaikkia siemeniä on. Oikeastaan tilattavaksi jäi vain muutamia lajikkeita tomaatteja ja paprikoita sekä herneet. Istukassipulit ja siemenperunat saa Isäntä tuoda Hankkijalta tänä vuonna. Lisäksi olen ilmoittautunut siemenkiertokirjeeseen, jossa kirjekuori kiertää viljelijältä toiselle ja jokainen ottaa sieltä haluamansa siemenet ja laittaa muita siemeniä tilalle. Maltan tuskin odottaa, että se kolahtaa postilaatikosta. Siemenkirjeen järjestää ihana Maatiaiskananen.

Vanha kenkälaatikko toimittaa aarrearkun virkaa. Sinne on säilötty kasviensiemeniä ja taimikasvatustarvikkeita

Sisähommiin on kuulunut myös #muovitonarkihaaste. Voihan tuska millaisia määriä meillä kuluu muoviin pakattuja elintarvikkeita. Tytöillä oli synttärit ja niihin leipoessa tuli etenkin maitotuotteiden pakkauksia runsaasti. Tyypillisin roska oli tuorejuustopakkaus ja pahviset kermatetrat. Voin jo valmiiksi kuvitella miten haastavaa helmikuusta tulee kun muovin määrää pitää pystyä vähentämään. Äkkiseltään arvioiden meillä tulee tilavuudeltaan eniten pakkausmuovia, sitten kartonkia ja vasta kolmantena sekajätettä. Lisäksi kierrätämme erikseen biojätteen, paperin, metallin, lasin, kankaat, palutettavat pullot sekä paristot. Kun viimeinen vaippapöksy lakkaa tarvitsemasta vaippoja, vähenee sekäjätteen määrä todella vähiin. #muovitonarkihaasteen parasta puoli on jätteen määrän ja laadun tiedostaminen.

Lastensynttärijuhliin keksitty kierrätysvinkki: Kauppaan unohtuneen kertsipöytäliinan voi korvata remontista jäljelle jääneellä tapetilla. Tapetti rullautuu hienosti päistään pöydän reunojen ympärille ja pysyy siksi hyvin paikoillaan.

Talvi on hyvää aikaa miettiä omia elintapojaan. Moni vastaanottaa uuden vuoden aloittamalla kunto- tai laihdutuskuurin. Meillä on ekologisempi elämä -kuuri. Olen käynyt läpi arkeamme ja etsinyt pieniä kohteita, joita parantamalla elämme parempaa elämää niin itsemme kuin ympäristön kannalta. Näistä pienistä muutoksista vielä lisää kunhan käyn kameran kanssa pyörimässä pitkin taloamme.

Lopuksi vielä kaikille talvesta kärsiville lohduksi, että kyllä se kevät sieltä tulee. Jossei sitä muualta huomaa, niin kannattaa käydä kanalassa. Siellä on aloitettu joka keväinen haudontaoperaatio. Ilman hanskoja ei ole mitään asiaa munia noutamaan. Tosi elämän Angry Birdit ❤

Arjen harmauden hukuttaja: Vehnäterrierimme Hani

Blogissa on vietetty viime kuukaudet hiljaiseloa hyvästä syystä. Aika on kulunut kaikkeen muuhun. Syyskuukaudet ovat olleet aivan täynnä tavallista arkea eli opiskelua, töiden tekemistä ja perhe-elämää. Farmi on saanut hiljentyä rauhassa, eikä ulkona enää tee mieli puuhatakaan kuten kesällä. Pikkuisia juttuja on rakenneltu ja paranneltu sinne tänne, mutta massivisia projekteja mahtuu arkeemme tällä hetkellä vain tämä yksi.

Ei tähän voi olla ihastumatta! Pieni Haninalle.

Pieni uusi ystävämme on saapunut farmille ja olemme hiukan kipuilleet tasapainottaessamme arkea riittämään kolmelle pienelle lapselle sekä yhdelle karvaiselle hauvavauvalle. Totta puhuen välillä aikuisten hermot ovat olleet matkalla kohti ääretöntä ja sen yli. Pentukoiran hoito on kaikkea muuta kuin ohi mennen vasurilla tehtävää. Onneksi me asumme Pienen pienellä Farmilla! Täällä pennun kanssa ulkoilu tapahtuu niin helposti ja yksinkertaisesti verraten kerrostaloon. Pentu pissaa lattialle samantien lopettuaan päiväunet, syömisen tai leikkimisen. Ulos on siis päästävä heti. Kaupungissa pukisin ensin itseni, sitten lapset, sillä niitä ei voisi jättää yksin sisälle, etsisin koiralle hihnan ja vasta sitten rappukäytävän kautta pihalle. Pentu pissaisi saletisti lattialle. Nyt voin kaapata hauvan kainaloon, ulkovaattet toiseen, matkalla pukea crocsit ja olla ulkona alle minuutissa. Lapset voi jättää sisälle. Näen ne ikkunoista koko ajan. Näitä lyhyitä pissireissuja tehdään kutakuinkin kerta tuntiin.

Arkipäivien lenkkeily kokoonpano toimi hienosti ennen lumien tuloa. Nyt potkupyörät rullaavat aika huonosti valkoisessa maastossa.

Pidemmät ulkoilut mennään päivisin rennosti lasten joko metsätiellä humputellen tai ihan vain pihassa leikkien. Yllättävän hyvin ihan vain lasten leikkien seuraaminen ja mukana pysyminen riittää pennulle energiatason hallintaan. Illalla ulkoilee useimmiten minä ja Hani kaksistaan enemmän koulutus mielessä. Pitkiä lenkkejä ei pieni pentu vielä jaksa, mutta lyhkäselläkin lenkillä voi harjotella hihnakävelyä, luoksetuloa ja yleistä koiriksi käyttäytymistä. Nopeasti se on kaupunkialueella rivitalossa kasvanut Hani tottunut maalaismaisemaan. Muutamassa viikossa oli unohtunut autot kokonaan. Menimme eräänä iltana kaupunkiin harjoittelemaan hihnakävelyä katuvalojen alle ja toivoin törmääväni toiseen koiraan, jotta näen millainen reaktio niistä tulee. Koiraa emme nähneet, mutta jokainen ohi ajava auto saa pikkuhauvan yrittämään pakoa taka vasemmalle. Pikkaisen harjotusta olisi luultavasti paikallaan.


Tähän mennessä ei ole vielä kertaakaan päivän valon aikaan harmittanut lähteä Hanin kanssa pihalle. Sitä inhottavaa kello kuuden herätystä aamulla ei lasketa, sillä se varmasti inhottaa ketä hyvänsä. On jotenkin todella rentouttavaa kun nyt on  ihan oikea syy poistua perhehärdellistä hetkeksi. Koira pitää ulkoiluttaa, eikä tarvitse edes potea huonoa omaa tuntoa omasta ajasta metsälenkillä. ❤

Kasvimaalle asettuu hiljaisuus ja rakastunut kukko

Nyt se on taas hyväksyttävä, että kesä meni jo. Kasvimaa on työnsä tehnyt ja ansaitsee rauhan ja lumipeitteen. Junnu käy vieläkin ajoittain tutkimassa, josko siellä kuitenkin olisi mansikoita, herneitä tai penkkiin unohtunut porkkana. Ihana pieni maajussin alku, joka jaksaa suhtautua noin toiveikkaasti tarkastuskierroksiinsa.

Jäätynyt kehäkukka
Jäiset kehäkukat kauniina pakkasaamuna.

Kesällä kuvittelin, että tämä on se syksy kun minulla on aikaa ja energiaa laittaa kasvimaa talvikuntoon. Ottaa pois paleltuneet kasvien jäänteet, putsata rikat, viedä kasvupenkkeihin kalkkunankakkaa ja kalkkia kevättä odottamaan. Istutuslavojen välit olisivat kaivanneet vielä suodatinkankaan ja sen päälle kuorikkeen. Aika kuitenkin taas karkasi käsistäni ties minne. No ehkä ensi syksynä sitten tai sitä seuraavana.Jäinen vadelma

Kasvimaan kanssa on semmoinen ihanuus kuin talviloma. Muutaman kuukauden saa viettää ihan hiljaiseloa, kunnes taas kevään korvalla on aika ruveta taimikasvatukseen. Silloin sormet suorastaan syyhyävät päästä multaan. Nyt syksyllä ei oikeastaan haittaa, jos joskus ei olisikaan multaa kynsien alla. Sitä paitsi kaiken minkä nyt kasvimaalle jättää tekemättä löytää kyllä edestään sitten keväällä. Ei ne mihinkään katoa. Mitä nyt kasvien jäänteistä suurin osa maatuu mullaksi ja palaa ravinnekiertoon.

Olimme lasten kanssa niin reippaita, että hyödynsimme peruuntuneiden luentojen tyhjäksi jättäneen aikataulukolosen perunan ja juuresten nostoon. Sitä olisi varmaan pitänyt tehdä hiukan aiemmin, koska lähempänä pintamaata olleet perunat olivat jo ottaneet pakkasvahinkoa. Potaattia löytyi muutamasta vielä jäljellä olleesta penkistä pari ämpärillistä ja juureksia: lantua, mustajuuria, palsternakkaa oli puolet perunoiden määrästä. Ihan kelpo saalis.

Perunamaa saa kokea roolinvaihdon viljelykierron vuoksi. Ensi vuonna sen tilalla on viherlannoitetta, persiljaa ja valkosipulia. Perunaa etsiskellessäni kasasin myllätyn maan kohopenkeiksi ja teimme syyskylvöt samantien. Maahan meni kevättä odottamaan talvivalkosipulia, persiljaa ja porkkanaa. Tosin porkkana oli keväältä jäljelle jääneitä siemeniä, joten voi olla ettei ne sovellu syyskylvöihin. Aika ja lasten kärsivällisyys meiltä taas loppui kesken. Kalkunankakan lisääminen ja päälle tuleva olkipeitto saivat vielä odottaa.DSC02347

Puutarhahommissa puuhatessamme seurailimme Mozartin nuoren kukkomme puuhia. Se on jostain käsittämättömästä syystä ihan rakastunut esikoiseemme. Kukko vähät välittää parvestaan. Kulkee tytön perässä ympäri pihaa ja aina välillä viehkeästi tanssii tälle. Ihme pari nuo kaksi. Teimme lopulta puutarha hommia porukalla minä, kolme apuria ja rakastunut kukko, sillä kukkoa ei saatu palaamaan omiensa pariin. Se oli tulossa sisällekin Kisin perässä. Jos joidenkin mielestä oli hassua, kun tyttö kanteli Primadonna kanaa pitkin pihaa, niin pöhkö kukko on vielä hassumpi olento. Ei voi kuin nauraa nuoren herran tunteen palolle.

Viime viikot on olleet töiden ja opiskelun vuoksi todella kiiireisiä ja arki rikkonaista. Yhteenlaskettuja työpäiviä ja luentopäiviä on ollut enemmän kuin päiviä viikossa. Iltaluennolta onkin saanut mennä suoraan yöhön töihin ja pahimmillaan seuraavana päivänä sama homma. Yksi päivä kotona lasten kanssa eheyttää kummasti, vaikka meidän poppoon kanssa palaa kyllä pinnakin useamman kerran päivässä. Näin on kai muillakin uhmaikäisten vanhemmilla. Päivän loppusaldo on se mikä ratkaisee ja viimeistään unessa on kaksivuotiaskin todella söötti. Äidin osittainen vapaapäivä onkin sitten hyvä päättää roolin vaihdokseen ja mennä yövuoroon töihin.

Sitruunatimjami
Pieni kuuraa tekee kaikesta niin kaunista.

 

Mehiläisten syyshoito

Nyt kun talvirauha on jo laskeutunut mehiläistarhoihin, on hyvä kirjoittaa siitä miten mehiläiset valmistellaan talveen. Itsekseen ne ei useimmiten selviä. Tarhamehiläistä ei ole tarkoitettu Suomen olosuhteisiin tai tarkemmin talveen. Moni ystäväni on luullut mehiläisten nukkuvan jotain talviunta tai, että vain kuningatar talvehtii ja muut kuolevat pois. Syksyllä viimeisimpinä munitut työläiset ja kuningatar talvehtivat tiukkana rykelmänä pesässään. Rykelmän tai oikeastaan talvipallon keskellä on kuningatar, jonka hengissä pysyminen ratkaisee yhdyskunnan selviytymisen. Työläiset värisyttävät ympärillä siipiään ja luovat näin lämpöä koko yhdyskunnalle. Ne lämmittävät itse itsensä. Tarhaajan tehtävänä on huolehtia kaikesta muusta.

logo
Hunajan uusi logo

Eteläisemmissä maissa mehiläisille voidaan jättää niiden omaa hunajaa pesään talviruuaksi, mutta pohjoismaissa se ei toimi. Hunajasta pörriäisille tulee aikanaan kakkahätä ja pesästä ulostamaan poistunut paleltuu pihalle. Siksi Suomessakin annetaan hunajan poisoton jälkeen yhdyskuntaan sokerivettä, jonka reippaat pikkutyöläiset varastoi ja kuivattaa talviravinnoksi. Ihan perustaloussokerista kertyy suoleen vähemmän tavaraa ja silloin mehit voivat odottaa kevään ensimmäisiä lämpöisiä päiviä, jolloin koko porukka käy puhdistuslennolla.

Loppukesästä hunajaosastot kerätään pois ja koko porukka tiivistetään väkiluvun mukaan joko yhteen tai kahteen osastoon. Minä ruokin pörriäiseni syöttölaatikoilla, joka asetetaan pesäosastojen päälle ja täytetään sokerivedellä. Tähänkin on useampi tapa. Yksi yhdyskunta tarvitsee noin 20 kg kuivasokeria, jonka voi ihan kotikontein liuottaa haaleaan veteen. Liian kuumassa vedessä sokeri muuttuu rusehtavaksi eli karamellisoituu ja silloin se ei enää sovellu mehiläisille. Liuoksen vahvuus tulisi olla noin 60 %.

Ruokintalaatikko
Styroxista tehty ruokintalaatikko, jossa pleksin alle pääsevät mehiläiset hakemaan evästä. Isomman altaan puolle ei pörriäiset pääse hukkumisvaaran vuoksi.

Pikaisella matematiikalla laskettuna minun yhdeksän talvehtimaan mennyttä yhdyskuntaa sai noin 200 kiloa sokeria, sillä isommille pesille laitoin enemmän kuin 20 kiloa. Minun Pohjolan tummat mehiläiset talvehtivat pienemmällä sokerimäärällä kuin muut tarhamehiläiset. Tilastotieteellisenä taustatietona vielä, että kun Lidlin kärryn pakkaa kilon sokeripaketeilla ihan täyteen menee siihen 120 kiloa. Sain kaupassa kummastuneita katseita syksyllä kun ostin satoja kiloja sokeria, käymisastian, kymmenen litran kanistereita ja viinihiivaa. Tarvikkeet menivät siis omenaseikkailuun sekä mehiläisille, mutta kanssaihmiset luultavasti luulivat minun harrastavan kiljun tekoa isommassa kaavassa. Eräs rouvashenkilö katseli erityisen pahalla silmällä mukana kulkevia lapsia ja mutisi tuohtuneena seuralaiselleen. Ilmeisesti perheen äideillä ei saa olla paheellisia harrastuksia.

Talviruokinnan kanssa samaan aikaan mehiläisille tehdään Varroa punkin torjunta. Tapoja on monia kuten tarhaajiakin. Minä käytän valmiita Tymoli-liuskoja. Tymoli on alun perin orgaaninen aine, joka on voimakkaan antiseptinen. Sillä voidaan torjua ulkoloisia. Mehiläisille sitä laitetaan valmiina liuskana pesäosaston päälle, josta aineen haihtuminen häätää punkit, mutta oikein tehtynä ei vahingoita mehiläisiä. Haihtumisen tehostamiseksi laitan pesäosaston ja syöttölaatikon väliin korokekehän. Liuskojen pitää antaa olla pesässä 3 viikkoa. Punkintorjunta saattaa hiukan häiritä mehiläisten syömishaluja, joten tarhaajan pitää muistaa pitää kirjaa, että kaikki pesät varmasti saavat tarpeeksi sokeria ennen kuin kelit käyvät liian kylmiksi sokerin kuivaamiselle pesässä.

Tymoli-liuskat
Ylimmän pesälaatikon kehien päälle asetetaan wettexiin imeytetty Tymoli. Reunoilla näkyy puukehikko, jonka avulla päälle tuleva ruokintalaatikko, ei ole ihan kiinni Tymolissa.

Nyt lokakuun alkupuolella kaikki ruokinnat on tehty ja tymolihommat hoidettu. Joulukuussa mehiläisille tehdään vielä toinen hiukan erilainen punkkihäätö, mutta siintä kirjoitan sitten aikanaan. Nyt kauniin ja lämpöisen kelin sattuessa käyn vielä keräämässä syöttölaatikot pois, supistan lentoaukot, jotta pesä pysyy helpommin lämpimänä ja viimeiseksi köytän pesät kiinni kuormaliinoilla, ettei mikään myrsky, metsäneläin tai utelias ihminen avaa pesiä talven aikana. Siellä on hyvä tyttöjen pitää talvea ja valmistautua seuraavan kevään kukkaloistoon.

Talven aikana tarhaaja vetää hiukan henkeä, ostaa ja kasaa seuraavan kauden kalustoa. Suunnitelmia olisi tehtävä ensi kaudeksi. Laajentaako vaiko ei, sitä sietää miettiä. Hunajaakin olisi kaupattavaksi ja siitä vielä ihan oma postaus ( lue: mainos) piakoin!

Toinen kesä mehiläistarhaajana on siis ohitse ja talvihommatkin ihan viimeisiä vaille. Ihanaa, rentouttavaa ja jotenkin niin meditatiivista hommaa. Suosittelen kaikille kiireistä arkea eläville. Tähän jää niin koukkuun. Oman yhteyden luonnon kiertoon voi suorastaan tuntea. ❤

 

Kalkkunoiden lahtaussunnuntai

Mietin koko viime viikon, voinko laittaa blogiin tekstiä kalkkunoiden teurastuksesta ja ruhon käsittelystä. Osa ihmisistä on oikeasti aika herkkiä tämmöiselle enkä tahtoisi aiheuttaa mielipahaa kenellekään. Toisaalta se on meille melko arkinen asia ja myös aihe, jota mietimme itse ensimmäisenä vuonna paljon, sillä tietoa siintä kuinka tämä välttämätön vaihe olisi parhain hoitaa kotioloissa ja itse tehden, on aika vähän saatavilla. Siispä rakas lukijani jos olet ajatuksiltasi herkkä ja haavoittuvainen koskien eläimen teurastamisesta ÄLÄ LUE PIDEMMÄLLE! Tämän postauksen sisältö saattaa järkyttää.

Kalkkuna
Pihan koristeet hommissaan. Kanalan lähettyvillä on saanut varoa, ettei tallaa miinaan.

Kuten koko kalkkunoiden pidossa yritämme tehdä ruuaksi päätyvien eläimien elämän ja kuoleman mahdollisimman hyväksi. Jos nyt on semmoista käsitettä kuin hyvä kuolema. Evira säätelee Suomessa ruuaksi päätyvien eläinten teurastamista ja kalkkunastakin on omat ohjeensa tilalla suoritettavaan teurastukseen. Oleellisinta on tietää mitä tekee ja tehdä se nopeasti ja tehokkaasti. Ja näin sivusta tätä asiaa seuranneena laittaisin hommaan mieluiten halkoja ikänsä hakanneen 100 kg miehen kuin sukkapuikkoja pääasiallisesti käyttävän 50 kg neiti-ihmisen.

Meillä on aina ollut Pienen pienellä Farmilla isompi porukka hoitamassa kalkkunoiden teurastuksen. Useimmiten osallistujat ovat niitä, jotka saavat kalkkunan paistin joululahjaksi. Me ikäänkuin lahjotetaan ne elävinä ja lahjan saaja tulee itse hoitelemaan loput. Meistä tämä on toimiva ratkaisu monellakin tapaa. Me arvostamme sitä, että eläimet kasvatetaan, hoidetaan, teurastetaan ja valmistetaan ruuaksi itse. Niimpä lahjoitamme kalkkunalahjat niille, joiden tiedämme arvostavan samoja asioita. Todella nämä arvot allekirjoittavat pystyvät teurastamaan oman paistinsa. Toisekseen näissä ystävissämme on vanhempia, jotka haluavat lastensakin ymmärtävän mistä liha tulee. Niimpä meidän teurastuspäivän porukassa on melkein puolet lapsia. Emännät on mukana myös, vaikkei tähän asti ainakaan itse työssä. Kun kukaan ei suhtaudu asiaan sen kummosemmin, ei lapsetkaan ymmärrä kauhistella. Osalla lapsista on suorastaan ihanan fiksuja ajatuksia kalkkunoiden hemmottelusta ennen teurastamista. He syöttävät linnuille herkkuja ja kohtelevat niitä erityisen hyvin. Paikallaolijoista kukaan ei ole vielä toistaiseksi järkyttynyt teurastuksesta. Ei edes esikoisen uusi eskarista löytynyt poikaystävä, jonka tyttö yllättäen kutsui meille ensi kertaa kylään katsomaan kalkkunan teurastamista. Minä kyselin pojan äidiltä varovasti, että kai he tiesivät mihin ovat tulleet ja ennen kaikkea mitä katsomaan.

Meillä toimitaan seuraavasti: Isäntä nappaa kalkkunan kiinni tarhasta ja tuo sen pölkylle, jonka vieressä on iso saavi. Kirveen käyttäjä katkaisee kalkkunan kaulan kerta laakilla. Tässä kohtaa kalkkunan refleksit saavat vallan, vaikkei aivot ole enää yhteydessä loppu ruumiiseen. Kalkkuna yrittää lähteä lentoon ilman päätä. Se hakkaa siivillä lujaa aiheuttaen mustelmia sekä pitelijälleen että itselleen, mikä vaikuttaa negatiivisesti lihan laatuun. Tämä vuoksi meillä päätön kalkkuna tiputetaan pölkyn vieressä olevaan saaviin. Siellä se ei mahdu räpiköimään niin paljoa. Tämä on kunnon äijähommaa. Teurastuksen hoitavien on oltava tarpeeksi vahvoja pitelemään kalkkunaa, ettei se satuta itseään ja ennen kaikkea, että kirveen heiluttajalla on parhaat mahdolliset olosuhteet osua suoraan ja tarpeeksi kovaa. Kuka ikinä sitä kirvestä käyttää on oltava sekä vahva että tarkka. Kaulaa saa iskeä kovaa, että se menee poikki, eikä sitä mennä yrittämään puoli terävällä kirveellä vaan kunnon fiskarssit kehiin. Kuoleman on oltava ehdottomasti välitön!

Ruhon putsaaminen
Ruhon käsittely vielä vaiheessa. Suurin osa sulista on jo poissa ja loput jäävätkin melkein kokonaan poistettaviin ruumin osiin. Me teurastamme ulkona, joten maatilavanerista kasattu väliaikaispöytä palvelee hyvin tarkoitustaan.

Päätön kalkkunan ruho saa hetken olla, että veret valuvat ulos. Sitten sitä uitetaan pari minuuttia noin 70 asteisessa vedessä. Meillä on tätä varten iso rauta pata tulilla. Kylvyn ideana on helpottaa höyhenten poistamista. Kylvyn jälkeen se useimmiten irtoavat ihan vain silittämällä. Ei tarvitse nyppiä. Sisälmykset poistetaan, jalat ja siivet katkaistaan toisesta nivelestä ja koska meillä menee kalkkunat savustukseen nahkaa ei nyljetä vaan se jätetään paikalleen. Muuten liha kuivuu helpommin savustuksen aikana. Viimeiseksi ruho pestään ja laitetaan saaviin odottamaan suolausta.

Ruhon voi suolata joko ruiskuttamalla neulalla siihen suolaliuosta tai uittamalla sitä suolaliemessä usemman päivän. Meillä kalkkuna oli suolakylvyssä neljä päivää ja se oli tämän kokoiselle linnulle oikein sopiva. Suolaliuos on 10 %. Savustukseen meni 12 tuntia meitä osaavamman savustajan toimesta ja lopputulos oli todella herkullinen.

Kalkkunan paisti
Eräs lahjakalkkunan saaja ei ollut astiaa valitessaan ottanut huomioon paistin kokoa. Emännän iso taikinakuppi oli huvittava pikkuinen kalkkunan kotiin kuljetukseen.

Lahtaussunnuntai lopetaan kahvipöytään. Kaikki paikalla olijat kestitetään, mutta teurastusporukka saa ennen sisään pääsemistä vaihtaa vaatteet ja pestä jäljet sekä pihalta että itsestään. Tunnelma on iloinen ja kaikilla on kalkkuna kotiin viemisinä. Seuraava sosiaalinen tapahtuma on kun kalkkunat tulevat savustuksesta. Jokainen on itse suolannut lintunsa ja tuo sen meille savustusta edellisenä päivänä. Isäntä hoitaa linnut savustajalle ja pois sieltä, jolloin pihalla ( ja kahvipöydässä) käy taas autoralli, kun kalkkunat haetaan kotiin. Ihanaa on, että on myös joukko ihmisiä jotka eivät kokonaista kalkkunaa saa, mutta tulevat meille maistelemaan meidän savupaistia, kun se on vielä lämmin. Meistä erittäin suuri osa tätä koko kalkkunarallia on jakaa se meidän ystävien kanssa. Sillä paras ruoka on se jonka voi läheistensä kanssa jakaa <3.

 

Kesäkalkkunoista

Ennen vanhaan maalaistaloissa vietettiin syksyisin varsinaista runsauden juhlaa kun kasvukauden satoa kerättiin talvisäilöön. Etenkin eläinten määrää vähennettiin syksyisin, jotta ruokittavia suita olisi navetassa vähemmän ja kylläisiä ihmisiä tuvassa enemmän. Tuolloin omien eläinten kasvattaminen ruuaksi oli arkista, eikä kukaan sitä ihmetellyt. Myös suhde ruokaan oli suoraviivaisempi. Nykyisin on paljon ihmisiä, jotka sulkevat silmänsä siltä mistä se liha on sinne muovipakettiin tullut. Onneksi tietoisuus ruuasta, sen laadusta ja alkuperästä on nyt varsin nouseva trendi ja etenkin lihatuotannon käytännöt ovat joutunut julkiseen syyniin.

Kanat ja kalkut
Nyt syksymmällä, kun kasvimaata ei enää tarvitse suojella ahmateilta, on kanat sekä kalkkunat enemmän vapaana pitkin pihaa. Kanat vaeltelevat pihassa lähes päivittäin ja kalkkunat silloin tällöin. Kumpikaan parvi ei lähde pihasta mihinkään.

Me herätämme hiukan ihmetystä etenkin minun kavereiden parissa, koska syömme lemmikkikalkkunamme syksyn tullen. Myönnän, että kuulostaa noin äkkiseltään melko brutaalilta. Meille on varsin selvää mikä ero on hyötyeläimellä ja lemmikillä. Hyötyeläin hankitaan, koska siitä halutaan jotain. Kanat ovat meillä pihan koristamisen lisäksi munien vuoksi. Kun ne tulevat liian vanhoiksi munimaan, ne poistetaan parvesta, jotta tilalle mahtuu hyödyllisempi yksilö. Kalkkunat tulevat keväällä, jotta ne voidaan kasvattaa isoksi ja syödä syksyllä. Tämä ei kuitenkaan estä meitä kiintymästä myös hyötyeläimiin ja kohtelemasta niitä hiukan lemmikkimäisesti.

Jotta voimme sanoa syövämme mahdollisimman hyvin tuotettua lihaa, huolehdimme eläimistämme parhaamme mukaan. Ne saavat tarpeeksi hyvää ruokaa ja puhdasta vettä. Niillä on mahdollisimman kuivat ja hyvät oltavat sisällä ja ulkona. Niiden kanssa vietetään aikaa, niille höpistään, viedään herkkuja ja niitä esitellään Pienen pienellä Farmilla vierailijoille. Jokaista lintua kohdellaan eläessään hyvin ja kun lopun on vääjäämättä tultava, toteutetaan se kotona, ilman kuljetusta mihinkään ja mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Näin meillä ajatellaan lihan tuottamisen olevan mahdollisimman eettistä.

Pienen pienellä farmilla ei ole navettaa tai muuta isoa eläinsuojaa. Tämä rajoittaa melko paljon eläinten pitoa. Toisaalta se on hyväkin. Minä olisin hommannut meille jo hevosia, highland-nautoja, lampaita, sikoja ja vaikka mitä muuta jos tilaa ja laidunta olisi enemmän. Butt-kalkkunat ovat meille sopiva valinta. Ne ovat hankintahinnaltaan edullisia, kasvavat teuraspainoon kesän aikana, ovat lapsiystävällisiä luonteeltaan ja melko helppohoitoisia. Noin 20 kg kalkkuna on vielä käsiteltävissä teurastaessa ja ruhoa käsiteltäessä.

Butit ovat jalostettu rotu kuten kanoissa broilerit ja tarvitsevat kesälläkin sateen ja tuulen suojan. Meillä kalkkunat asuvat omalla puolellaan kanalaa. Kuivikkeena niillä on hamppua. Ruuaksi tarjoillaan vaihtelevasti kauraa, kanojen rehua, ruuan jämiä, rikkaruohoja ja paikallisen salaattia kasvattavan puutarhan perkuujätettä eli kakkosluokan salaattia.

Hoitotoimina tarvitaan jatkuvaa ruokkimista ja kakan siivoamista, sillä nopeasti kasvava kalkkuna tekee näitä kahta jatkuvasti. Vesiä saa kantaa myös paljon, sillä me emme ainakaan ole vielä keksineet juottosysteemiä, mitä nämä eivät kaada tai sotke. Tarhaa saa myös olla siivoamassa, sillä syksyn sateet, kuivike ja kakka tekevät tarhasta nopeasti liejua. Tänä vuonna sain tarpeekseni tarhansiivouksesta ja vaihdoin kokonaan sekä kalkkunoiden että kanojen tarhan pohjat. Ensin kaivoin viitisen senttiä pintaa sontineen pois ja sitten kärräsin uudet pinnat tilalle. Kyllä taas kunto, känsät ja kokemus kasvoi yhden naisen maansiirtoyrityksessä.

Kalkkunoiden pohjia
Naapuri hiekkakuopan ystävällinen setä toimitti meille pyörökuormaajan kauhalla muutaman kuution seulottua hiekkaa tarhojen pohjaksi. Minun työvälineet ovat hiukan ympäristöystävällisemmät: kottikärryt ja tolppaan nojaava lapio. Kasan päällä oleva avustaja oli kuvan ottohetkellä lakossa.

Syksyllä alkaa kalkkunoiden kokovertailu. Tänä vuonna ne näyttävät olevan kasvusta hiukan jäljessä. Luulen, että se johtuu kuumasta kesästä. Kasvun sijaan osa energiasta on kulunut viilentämiseen. Kyllä niistä silti ihan kunnon paistit tulee ja viikonloppuna ensimmäinen erä teurastetaankin. Aloitamme lauman harventamisen aina isoimmista uroksista, sillä niille kehittyy usein jalkavikoja ja muita terveysongelmia. Pienimmät akat saavat olla luultavasti marraskuun loppupuolelle asti. Niitä jaetaan sitten harvoille ja valituille joulukalkkunoiksi. Se tuoksu, mikä lähtee savustetusta ja vielä lämpöisestä kalkkunasta, on ihan mielettömän herkullinen. Niin isoa paistia ei kerralla pysty syömään, joten iso osa päätyy pakastimeen. Savustettu kalkkunan liha on todella maukas, helppo ja monikäyttöinen elintarvike. Onneksi kohta on taas se aika.

tyttö ja kana
Tyttö ja sen lemmikkikana Primadonna. Kukko on linssilude Mozart, joka löytyy aina sieltä missä tapahtuu. Kertaallen se käveli minua eteisessä vastaan.

Meillä mutkaton suhtautuminen lihan kasvattamiseen on välittynyt lapsillekin. Eläimestä pidetään huolta ja sitten se syödään. Silti siintä pitää välittää ja siihen saa myös omalla tavallaan kiintyä. Kalkkunoita haliva ja kanoja kanteleva esikoinen on siintä hyvä esimerkki.