Arjen harmauden hukuttaja: Vehnäterrierimme Hani

Blogissa on vietetty viime kuukaudet hiljaiseloa hyvästä syystä. Aika on kulunut kaikkeen muuhun. Syyskuukaudet ovat olleet aivan täynnä tavallista arkea eli opiskelua, töiden tekemistä ja perhe-elämää. Farmi on saanut hiljentyä rauhassa, eikä ulkona enää tee mieli puuhatakaan kuten kesällä. Pikkuisia juttuja on rakenneltu ja paranneltu sinne tänne, mutta massivisia projekteja mahtuu arkeemme tällä hetkellä vain tämä yksi.

Ei tähän voi olla ihastumatta! Pieni Haninalle.

Pieni uusi ystävämme on saapunut farmille ja olemme hiukan kipuilleet tasapainottaessamme arkea riittämään kolmelle pienelle lapselle sekä yhdelle karvaiselle hauvavauvalle. Totta puhuen välillä aikuisten hermot ovat olleet matkalla kohti ääretöntä ja sen yli. Pentukoiran hoito on kaikkea muuta kuin ohi mennen vasurilla tehtävää. Onneksi me asumme Pienen pienellä Farmilla! Täällä pennun kanssa ulkoilu tapahtuu niin helposti ja yksinkertaisesti verraten kerrostaloon. Pentu pissaa lattialle samantien lopettuaan päiväunet, syömisen tai leikkimisen. Ulos on siis päästävä heti. Kaupungissa pukisin ensin itseni, sitten lapset, sillä niitä ei voisi jättää yksin sisälle, etsisin koiralle hihnan ja vasta sitten rappukäytävän kautta pihalle. Pentu pissaisi saletisti lattialle. Nyt voin kaapata hauvan kainaloon, ulkovaattet toiseen, matkalla pukea crocsit ja olla ulkona alle minuutissa. Lapset voi jättää sisälle. Näen ne ikkunoista koko ajan. Näitä lyhyitä pissireissuja tehdään kutakuinkin kerta tuntiin.

Arkipäivien lenkkeily kokoonpano toimi hienosti ennen lumien tuloa. Nyt potkupyörät rullaavat aika huonosti valkoisessa maastossa.

Pidemmät ulkoilut mennään päivisin rennosti lasten joko metsätiellä humputellen tai ihan vain pihassa leikkien. Yllättävän hyvin ihan vain lasten leikkien seuraaminen ja mukana pysyminen riittää pennulle energiatason hallintaan. Illalla ulkoilee useimmiten minä ja Hani kaksistaan enemmän koulutus mielessä. Pitkiä lenkkejä ei pieni pentu vielä jaksa, mutta lyhkäselläkin lenkillä voi harjotella hihnakävelyä, luoksetuloa ja yleistä koiriksi käyttäytymistä. Nopeasti se on kaupunkialueella rivitalossa kasvanut Hani tottunut maalaismaisemaan. Muutamassa viikossa oli unohtunut autot kokonaan. Menimme eräänä iltana kaupunkiin harjoittelemaan hihnakävelyä katuvalojen alle ja toivoin törmääväni toiseen koiraan, jotta näen millainen reaktio niistä tulee. Koiraa emme nähneet, mutta jokainen ohi ajava auto saa pikkuhauvan yrittämään pakoa taka vasemmalle. Pikkaisen harjotusta olisi luultavasti paikallaan.


Tähän mennessä ei ole vielä kertaakaan päivän valon aikaan harmittanut lähteä Hanin kanssa pihalle. Sitä inhottavaa kello kuuden herätystä aamulla ei lasketa, sillä se varmasti inhottaa ketä hyvänsä. On jotenkin todella rentouttavaa kun nyt on  ihan oikea syy poistua perhehärdellistä hetkeksi. Koira pitää ulkoiluttaa, eikä tarvitse edes potea huonoa omaa tuntoa omasta ajasta metsälenkillä. ❤

Kasvimaalle asettuu hiljaisuus ja rakastunut kukko

Nyt se on taas hyväksyttävä, että kesä meni jo. Kasvimaa on työnsä tehnyt ja ansaitsee rauhan ja lumipeitteen. Junnu käy vieläkin ajoittain tutkimassa, josko siellä kuitenkin olisi mansikoita, herneitä tai penkkiin unohtunut porkkana. Ihana pieni maajussin alku, joka jaksaa suhtautua noin toiveikkaasti tarkastuskierroksiinsa.

Jäätynyt kehäkukka
Jäiset kehäkukat kauniina pakkasaamuna.

Kesällä kuvittelin, että tämä on se syksy kun minulla on aikaa ja energiaa laittaa kasvimaa talvikuntoon. Ottaa pois paleltuneet kasvien jäänteet, putsata rikat, viedä kasvupenkkeihin kalkkunankakkaa ja kalkkia kevättä odottamaan. Istutuslavojen välit olisivat kaivanneet vielä suodatinkankaan ja sen päälle kuorikkeen. Aika kuitenkin taas karkasi käsistäni ties minne. No ehkä ensi syksynä sitten tai sitä seuraavana.Jäinen vadelma

Kasvimaan kanssa on semmoinen ihanuus kuin talviloma. Muutaman kuukauden saa viettää ihan hiljaiseloa, kunnes taas kevään korvalla on aika ruveta taimikasvatukseen. Silloin sormet suorastaan syyhyävät päästä multaan. Nyt syksyllä ei oikeastaan haittaa, jos joskus ei olisikaan multaa kynsien alla. Sitä paitsi kaiken minkä nyt kasvimaalle jättää tekemättä löytää kyllä edestään sitten keväällä. Ei ne mihinkään katoa. Mitä nyt kasvien jäänteistä suurin osa maatuu mullaksi ja palaa ravinnekiertoon.

Olimme lasten kanssa niin reippaita, että hyödynsimme peruuntuneiden luentojen tyhjäksi jättäneen aikataulukolosen perunan ja juuresten nostoon. Sitä olisi varmaan pitänyt tehdä hiukan aiemmin, koska lähempänä pintamaata olleet perunat olivat jo ottaneet pakkasvahinkoa. Potaattia löytyi muutamasta vielä jäljellä olleesta penkistä pari ämpärillistä ja juureksia: lantua, mustajuuria, palsternakkaa oli puolet perunoiden määrästä. Ihan kelpo saalis.

Perunamaa saa kokea roolinvaihdon viljelykierron vuoksi. Ensi vuonna sen tilalla on viherlannoitetta, persiljaa ja valkosipulia. Perunaa etsiskellessäni kasasin myllätyn maan kohopenkeiksi ja teimme syyskylvöt samantien. Maahan meni kevättä odottamaan talvivalkosipulia, persiljaa ja porkkanaa. Tosin porkkana oli keväältä jäljelle jääneitä siemeniä, joten voi olla ettei ne sovellu syyskylvöihin. Aika ja lasten kärsivällisyys meiltä taas loppui kesken. Kalkunankakan lisääminen ja päälle tuleva olkipeitto saivat vielä odottaa.DSC02347

Puutarhahommissa puuhatessamme seurailimme Mozartin nuoren kukkomme puuhia. Se on jostain käsittämättömästä syystä ihan rakastunut esikoiseemme. Kukko vähät välittää parvestaan. Kulkee tytön perässä ympäri pihaa ja aina välillä viehkeästi tanssii tälle. Ihme pari nuo kaksi. Teimme lopulta puutarha hommia porukalla minä, kolme apuria ja rakastunut kukko, sillä kukkoa ei saatu palaamaan omiensa pariin. Se oli tulossa sisällekin Kisin perässä. Jos joidenkin mielestä oli hassua, kun tyttö kanteli Primadonna kanaa pitkin pihaa, niin pöhkö kukko on vielä hassumpi olento. Ei voi kuin nauraa nuoren herran tunteen palolle.

Viime viikot on olleet töiden ja opiskelun vuoksi todella kiiireisiä ja arki rikkonaista. Yhteenlaskettuja työpäiviä ja luentopäiviä on ollut enemmän kuin päiviä viikossa. Iltaluennolta onkin saanut mennä suoraan yöhön töihin ja pahimmillaan seuraavana päivänä sama homma. Yksi päivä kotona lasten kanssa eheyttää kummasti, vaikka meidän poppoon kanssa palaa kyllä pinnakin useamman kerran päivässä. Näin on kai muillakin uhmaikäisten vanhemmilla. Päivän loppusaldo on se mikä ratkaisee ja viimeistään unessa on kaksivuotiaskin todella söötti. Äidin osittainen vapaapäivä onkin sitten hyvä päättää roolin vaihdokseen ja mennä yövuoroon töihin.

Sitruunatimjami
Pieni kuuraa tekee kaikesta niin kaunista.

 

Mehiläisten syyshoito

Nyt kun talvirauha on jo laskeutunut mehiläistarhoihin, on hyvä kirjoittaa siitä miten mehiläiset valmistellaan talveen. Itsekseen ne ei useimmiten selviä. Tarhamehiläistä ei ole tarkoitettu Suomen olosuhteisiin tai tarkemmin talveen. Moni ystäväni on luullut mehiläisten nukkuvan jotain talviunta tai, että vain kuningatar talvehtii ja muut kuolevat pois. Syksyllä viimeisimpinä munitut työläiset ja kuningatar talvehtivat tiukkana rykelmänä pesässään. Rykelmän tai oikeastaan talvipallon keskellä on kuningatar, jonka hengissä pysyminen ratkaisee yhdyskunnan selviytymisen. Työläiset värisyttävät ympärillä siipiään ja luovat näin lämpöä koko yhdyskunnalle. Ne lämmittävät itse itsensä. Tarhaajan tehtävänä on huolehtia kaikesta muusta.

logo
Hunajan uusi logo

Eteläisemmissä maissa mehiläisille voidaan jättää niiden omaa hunajaa pesään talviruuaksi, mutta pohjoismaissa se ei toimi. Hunajasta pörriäisille tulee aikanaan kakkahätä ja pesästä ulostamaan poistunut paleltuu pihalle. Siksi Suomessakin annetaan hunajan poisoton jälkeen yhdyskuntaan sokerivettä, jonka reippaat pikkutyöläiset varastoi ja kuivattaa talviravinnoksi. Ihan perustaloussokerista kertyy suoleen vähemmän tavaraa ja silloin mehit voivat odottaa kevään ensimmäisiä lämpöisiä päiviä, jolloin koko porukka käy puhdistuslennolla.

Loppukesästä hunajaosastot kerätään pois ja koko porukka tiivistetään väkiluvun mukaan joko yhteen tai kahteen osastoon. Minä ruokin pörriäiseni syöttölaatikoilla, joka asetetaan pesäosastojen päälle ja täytetään sokerivedellä. Tähänkin on useampi tapa. Yksi yhdyskunta tarvitsee noin 20 kg kuivasokeria, jonka voi ihan kotikontein liuottaa haaleaan veteen. Liian kuumassa vedessä sokeri muuttuu rusehtavaksi eli karamellisoituu ja silloin se ei enää sovellu mehiläisille. Liuoksen vahvuus tulisi olla noin 60 %.

Ruokintalaatikko
Styroxista tehty ruokintalaatikko, jossa pleksin alle pääsevät mehiläiset hakemaan evästä. Isomman altaan puolle ei pörriäiset pääse hukkumisvaaran vuoksi.

Pikaisella matematiikalla laskettuna minun yhdeksän talvehtimaan mennyttä yhdyskuntaa sai noin 200 kiloa sokeria, sillä isommille pesille laitoin enemmän kuin 20 kiloa. Minun Pohjolan tummat mehiläiset talvehtivat pienemmällä sokerimäärällä kuin muut tarhamehiläiset. Tilastotieteellisenä taustatietona vielä, että kun Lidlin kärryn pakkaa kilon sokeripaketeilla ihan täyteen menee siihen 120 kiloa. Sain kaupassa kummastuneita katseita syksyllä kun ostin satoja kiloja sokeria, käymisastian, kymmenen litran kanistereita ja viinihiivaa. Tarvikkeet menivät siis omenaseikkailuun sekä mehiläisille, mutta kanssaihmiset luultavasti luulivat minun harrastavan kiljun tekoa isommassa kaavassa. Eräs rouvashenkilö katseli erityisen pahalla silmällä mukana kulkevia lapsia ja mutisi tuohtuneena seuralaiselleen. Ilmeisesti perheen äideillä ei saa olla paheellisia harrastuksia.

Talviruokinnan kanssa samaan aikaan mehiläisille tehdään Varroa punkin torjunta. Tapoja on monia kuten tarhaajiakin. Minä käytän valmiita Tymoli-liuskoja. Tymoli on alun perin orgaaninen aine, joka on voimakkaan antiseptinen. Sillä voidaan torjua ulkoloisia. Mehiläisille sitä laitetaan valmiina liuskana pesäosaston päälle, josta aineen haihtuminen häätää punkit, mutta oikein tehtynä ei vahingoita mehiläisiä. Haihtumisen tehostamiseksi laitan pesäosaston ja syöttölaatikon väliin korokekehän. Liuskojen pitää antaa olla pesässä 3 viikkoa. Punkintorjunta saattaa hiukan häiritä mehiläisten syömishaluja, joten tarhaajan pitää muistaa pitää kirjaa, että kaikki pesät varmasti saavat tarpeeksi sokeria ennen kuin kelit käyvät liian kylmiksi sokerin kuivaamiselle pesässä.

Tymoli-liuskat
Ylimmän pesälaatikon kehien päälle asetetaan wettexiin imeytetty Tymoli. Reunoilla näkyy puukehikko, jonka avulla päälle tuleva ruokintalaatikko, ei ole ihan kiinni Tymolissa.

Nyt lokakuun alkupuolella kaikki ruokinnat on tehty ja tymolihommat hoidettu. Joulukuussa mehiläisille tehdään vielä toinen hiukan erilainen punkkihäätö, mutta siintä kirjoitan sitten aikanaan. Nyt kauniin ja lämpöisen kelin sattuessa käyn vielä keräämässä syöttölaatikot pois, supistan lentoaukot, jotta pesä pysyy helpommin lämpimänä ja viimeiseksi köytän pesät kiinni kuormaliinoilla, ettei mikään myrsky, metsäneläin tai utelias ihminen avaa pesiä talven aikana. Siellä on hyvä tyttöjen pitää talvea ja valmistautua seuraavan kevään kukkaloistoon.

Talven aikana tarhaaja vetää hiukan henkeä, ostaa ja kasaa seuraavan kauden kalustoa. Suunnitelmia olisi tehtävä ensi kaudeksi. Laajentaako vaiko ei, sitä sietää miettiä. Hunajaakin olisi kaupattavaksi ja siitä vielä ihan oma postaus ( lue: mainos) piakoin!

Toinen kesä mehiläistarhaajana on siis ohitse ja talvihommatkin ihan viimeisiä vaille. Ihanaa, rentouttavaa ja jotenkin niin meditatiivista hommaa. Suosittelen kaikille kiireistä arkea eläville. Tähän jää niin koukkuun. Oman yhteyden luonnon kiertoon voi suorastaan tuntea. ❤

 

Kalkkunoiden lahtaussunnuntai

Mietin koko viime viikon, voinko laittaa blogiin tekstiä kalkkunoiden teurastuksesta ja ruhon käsittelystä. Osa ihmisistä on oikeasti aika herkkiä tämmöiselle enkä tahtoisi aiheuttaa mielipahaa kenellekään. Toisaalta se on meille melko arkinen asia ja myös aihe, jota mietimme itse ensimmäisenä vuonna paljon, sillä tietoa siintä kuinka tämä välttämätön vaihe olisi parhain hoitaa kotioloissa ja itse tehden, on aika vähän saatavilla. Siispä rakas lukijani jos olet ajatuksiltasi herkkä ja haavoittuvainen koskien eläimen teurastamisesta ÄLÄ LUE PIDEMMÄLLE! Tämän postauksen sisältö saattaa järkyttää.

Kalkkuna
Pihan koristeet hommissaan. Kanalan lähettyvillä on saanut varoa, ettei tallaa miinaan.

Kuten koko kalkkunoiden pidossa yritämme tehdä ruuaksi päätyvien eläimien elämän ja kuoleman mahdollisimman hyväksi. Jos nyt on semmoista käsitettä kuin hyvä kuolema. Evira säätelee Suomessa ruuaksi päätyvien eläinten teurastamista ja kalkkunastakin on omat ohjeensa tilalla suoritettavaan teurastukseen. Oleellisinta on tietää mitä tekee ja tehdä se nopeasti ja tehokkaasti. Ja näin sivusta tätä asiaa seuranneena laittaisin hommaan mieluiten halkoja ikänsä hakanneen 100 kg miehen kuin sukkapuikkoja pääasiallisesti käyttävän 50 kg neiti-ihmisen.

Meillä on aina ollut Pienen pienellä Farmilla isompi porukka hoitamassa kalkkunoiden teurastuksen. Useimmiten osallistujat ovat niitä, jotka saavat kalkkunan paistin joululahjaksi. Me ikäänkuin lahjotetaan ne elävinä ja lahjan saaja tulee itse hoitelemaan loput. Meistä tämä on toimiva ratkaisu monellakin tapaa. Me arvostamme sitä, että eläimet kasvatetaan, hoidetaan, teurastetaan ja valmistetaan ruuaksi itse. Niimpä lahjoitamme kalkkunalahjat niille, joiden tiedämme arvostavan samoja asioita. Todella nämä arvot allekirjoittavat pystyvät teurastamaan oman paistinsa. Toisekseen näissä ystävissämme on vanhempia, jotka haluavat lastensakin ymmärtävän mistä liha tulee. Niimpä meidän teurastuspäivän porukassa on melkein puolet lapsia. Emännät on mukana myös, vaikkei tähän asti ainakaan itse työssä. Kun kukaan ei suhtaudu asiaan sen kummosemmin, ei lapsetkaan ymmärrä kauhistella. Osalla lapsista on suorastaan ihanan fiksuja ajatuksia kalkkunoiden hemmottelusta ennen teurastamista. He syöttävät linnuille herkkuja ja kohtelevat niitä erityisen hyvin. Paikallaolijoista kukaan ei ole vielä toistaiseksi järkyttynyt teurastuksesta. Ei edes esikoisen uusi eskarista löytynyt poikaystävä, jonka tyttö yllättäen kutsui meille ensi kertaa kylään katsomaan kalkkunan teurastamista. Minä kyselin pojan äidiltä varovasti, että kai he tiesivät mihin ovat tulleet ja ennen kaikkea mitä katsomaan.

Meillä toimitaan seuraavasti: Isäntä nappaa kalkkunan kiinni tarhasta ja tuo sen pölkylle, jonka vieressä on iso saavi. Kirveen käyttäjä katkaisee kalkkunan kaulan kerta laakilla. Tässä kohtaa kalkkunan refleksit saavat vallan, vaikkei aivot ole enää yhteydessä loppu ruumiiseen. Kalkkuna yrittää lähteä lentoon ilman päätä. Se hakkaa siivillä lujaa aiheuttaen mustelmia sekä pitelijälleen että itselleen, mikä vaikuttaa negatiivisesti lihan laatuun. Tämä vuoksi meillä päätön kalkkuna tiputetaan pölkyn vieressä olevaan saaviin. Siellä se ei mahdu räpiköimään niin paljoa. Tämä on kunnon äijähommaa. Teurastuksen hoitavien on oltava tarpeeksi vahvoja pitelemään kalkkunaa, ettei se satuta itseään ja ennen kaikkea, että kirveen heiluttajalla on parhaat mahdolliset olosuhteet osua suoraan ja tarpeeksi kovaa. Kuka ikinä sitä kirvestä käyttää on oltava sekä vahva että tarkka. Kaulaa saa iskeä kovaa, että se menee poikki, eikä sitä mennä yrittämään puoli terävällä kirveellä vaan kunnon fiskarssit kehiin. Kuoleman on oltava ehdottomasti välitön!

Ruhon putsaaminen
Ruhon käsittely vielä vaiheessa. Suurin osa sulista on jo poissa ja loput jäävätkin melkein kokonaan poistettaviin ruumin osiin. Me teurastamme ulkona, joten maatilavanerista kasattu väliaikaispöytä palvelee hyvin tarkoitustaan.

Päätön kalkkunan ruho saa hetken olla, että veret valuvat ulos. Sitten sitä uitetaan pari minuuttia noin 70 asteisessa vedessä. Meillä on tätä varten iso rauta pata tulilla. Kylvyn ideana on helpottaa höyhenten poistamista. Kylvyn jälkeen se useimmiten irtoavat ihan vain silittämällä. Ei tarvitse nyppiä. Sisälmykset poistetaan, jalat ja siivet katkaistaan toisesta nivelestä ja koska meillä menee kalkkunat savustukseen nahkaa ei nyljetä vaan se jätetään paikalleen. Muuten liha kuivuu helpommin savustuksen aikana. Viimeiseksi ruho pestään ja laitetaan saaviin odottamaan suolausta.

Ruhon voi suolata joko ruiskuttamalla neulalla siihen suolaliuosta tai uittamalla sitä suolaliemessä usemman päivän. Meillä kalkkuna oli suolakylvyssä neljä päivää ja se oli tämän kokoiselle linnulle oikein sopiva. Suolaliuos on 10 %. Savustukseen meni 12 tuntia meitä osaavamman savustajan toimesta ja lopputulos oli todella herkullinen.

Kalkkunan paisti
Eräs lahjakalkkunan saaja ei ollut astiaa valitessaan ottanut huomioon paistin kokoa. Emännän iso taikinakuppi oli huvittava pikkuinen kalkkunan kotiin kuljetukseen.

Lahtaussunnuntai lopetaan kahvipöytään. Kaikki paikalla olijat kestitetään, mutta teurastusporukka saa ennen sisään pääsemistä vaihtaa vaatteet ja pestä jäljet sekä pihalta että itsestään. Tunnelma on iloinen ja kaikilla on kalkkuna kotiin viemisinä. Seuraava sosiaalinen tapahtuma on kun kalkkunat tulevat savustuksesta. Jokainen on itse suolannut lintunsa ja tuo sen meille savustusta edellisenä päivänä. Isäntä hoitaa linnut savustajalle ja pois sieltä, jolloin pihalla ( ja kahvipöydässä) käy taas autoralli, kun kalkkunat haetaan kotiin. Ihanaa on, että on myös joukko ihmisiä jotka eivät kokonaista kalkkunaa saa, mutta tulevat meille maistelemaan meidän savupaistia, kun se on vielä lämmin. Meistä erittäin suuri osa tätä koko kalkkunarallia on jakaa se meidän ystävien kanssa. Sillä paras ruoka on se jonka voi läheistensä kanssa jakaa <3.

 

Kesäkalkkunoista

Ennen vanhaan maalaistaloissa vietettiin syksyisin varsinaista runsauden juhlaa kun kasvukauden satoa kerättiin talvisäilöön. Etenkin eläinten määrää vähennettiin syksyisin, jotta ruokittavia suita olisi navetassa vähemmän ja kylläisiä ihmisiä tuvassa enemmän. Tuolloin omien eläinten kasvattaminen ruuaksi oli arkista, eikä kukaan sitä ihmetellyt. Myös suhde ruokaan oli suoraviivaisempi. Nykyisin on paljon ihmisiä, jotka sulkevat silmänsä siltä mistä se liha on sinne muovipakettiin tullut. Onneksi tietoisuus ruuasta, sen laadusta ja alkuperästä on nyt varsin nouseva trendi ja etenkin lihatuotannon käytännöt ovat joutunut julkiseen syyniin.

Kanat ja kalkut
Nyt syksymmällä, kun kasvimaata ei enää tarvitse suojella ahmateilta, on kanat sekä kalkkunat enemmän vapaana pitkin pihaa. Kanat vaeltelevat pihassa lähes päivittäin ja kalkkunat silloin tällöin. Kumpikaan parvi ei lähde pihasta mihinkään.

Me herätämme hiukan ihmetystä etenkin minun kavereiden parissa, koska syömme lemmikkikalkkunamme syksyn tullen. Myönnän, että kuulostaa noin äkkiseltään melko brutaalilta. Meille on varsin selvää mikä ero on hyötyeläimellä ja lemmikillä. Hyötyeläin hankitaan, koska siitä halutaan jotain. Kanat ovat meillä pihan koristamisen lisäksi munien vuoksi. Kun ne tulevat liian vanhoiksi munimaan, ne poistetaan parvesta, jotta tilalle mahtuu hyödyllisempi yksilö. Kalkkunat tulevat keväällä, jotta ne voidaan kasvattaa isoksi ja syödä syksyllä. Tämä ei kuitenkaan estä meitä kiintymästä myös hyötyeläimiin ja kohtelemasta niitä hiukan lemmikkimäisesti.

Jotta voimme sanoa syövämme mahdollisimman hyvin tuotettua lihaa, huolehdimme eläimistämme parhaamme mukaan. Ne saavat tarpeeksi hyvää ruokaa ja puhdasta vettä. Niillä on mahdollisimman kuivat ja hyvät oltavat sisällä ja ulkona. Niiden kanssa vietetään aikaa, niille höpistään, viedään herkkuja ja niitä esitellään Pienen pienellä Farmilla vierailijoille. Jokaista lintua kohdellaan eläessään hyvin ja kun lopun on vääjäämättä tultava, toteutetaan se kotona, ilman kuljetusta mihinkään ja mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Näin meillä ajatellaan lihan tuottamisen olevan mahdollisimman eettistä.

Pienen pienellä farmilla ei ole navettaa tai muuta isoa eläinsuojaa. Tämä rajoittaa melko paljon eläinten pitoa. Toisaalta se on hyväkin. Minä olisin hommannut meille jo hevosia, highland-nautoja, lampaita, sikoja ja vaikka mitä muuta jos tilaa ja laidunta olisi enemmän. Butt-kalkkunat ovat meille sopiva valinta. Ne ovat hankintahinnaltaan edullisia, kasvavat teuraspainoon kesän aikana, ovat lapsiystävällisiä luonteeltaan ja melko helppohoitoisia. Noin 20 kg kalkkuna on vielä käsiteltävissä teurastaessa ja ruhoa käsiteltäessä.

Butit ovat jalostettu rotu kuten kanoissa broilerit ja tarvitsevat kesälläkin sateen ja tuulen suojan. Meillä kalkkunat asuvat omalla puolellaan kanalaa. Kuivikkeena niillä on hamppua. Ruuaksi tarjoillaan vaihtelevasti kauraa, kanojen rehua, ruuan jämiä, rikkaruohoja ja paikallisen salaattia kasvattavan puutarhan perkuujätettä eli kakkosluokan salaattia.

Hoitotoimina tarvitaan jatkuvaa ruokkimista ja kakan siivoamista, sillä nopeasti kasvava kalkkuna tekee näitä kahta jatkuvasti. Vesiä saa kantaa myös paljon, sillä me emme ainakaan ole vielä keksineet juottosysteemiä, mitä nämä eivät kaada tai sotke. Tarhaa saa myös olla siivoamassa, sillä syksyn sateet, kuivike ja kakka tekevät tarhasta nopeasti liejua. Tänä vuonna sain tarpeekseni tarhansiivouksesta ja vaihdoin kokonaan sekä kalkkunoiden että kanojen tarhan pohjat. Ensin kaivoin viitisen senttiä pintaa sontineen pois ja sitten kärräsin uudet pinnat tilalle. Kyllä taas kunto, känsät ja kokemus kasvoi yhden naisen maansiirtoyrityksessä.

Kalkkunoiden pohjia
Naapuri hiekkakuopan ystävällinen setä toimitti meille pyörökuormaajan kauhalla muutaman kuution seulottua hiekkaa tarhojen pohjaksi. Minun työvälineet ovat hiukan ympäristöystävällisemmät: kottikärryt ja tolppaan nojaava lapio. Kasan päällä oleva avustaja oli kuvan ottohetkellä lakossa.

Syksyllä alkaa kalkkunoiden kokovertailu. Tänä vuonna ne näyttävät olevan kasvusta hiukan jäljessä. Luulen, että se johtuu kuumasta kesästä. Kasvun sijaan osa energiasta on kulunut viilentämiseen. Kyllä niistä silti ihan kunnon paistit tulee ja viikonloppuna ensimmäinen erä teurastetaankin. Aloitamme lauman harventamisen aina isoimmista uroksista, sillä niille kehittyy usein jalkavikoja ja muita terveysongelmia. Pienimmät akat saavat olla luultavasti marraskuun loppupuolelle asti. Niitä jaetaan sitten harvoille ja valituille joulukalkkunoiksi. Se tuoksu, mikä lähtee savustetusta ja vielä lämpöisestä kalkkunasta, on ihan mielettömän herkullinen. Niin isoa paistia ei kerralla pysty syömään, joten iso osa päätyy pakastimeen. Savustettu kalkkunan liha on todella maukas, helppo ja monikäyttöinen elintarvike. Onneksi kohta on taas se aika.

tyttö ja kana
Tyttö ja sen lemmikkikana Primadonna. Kukko on linssilude Mozart, joka löytyy aina sieltä missä tapahtuu. Kertaallen se käveli minua eteisessä vastaan.

Meillä mutkaton suhtautuminen lihan kasvattamiseen on välittynyt lapsillekin. Eläimestä pidetään huolta ja sitten se syödään. Silti siintä pitää välittää ja siihen saa myös omalla tavallaan kiintyä. Kalkkunoita haliva ja kanoja kanteleva esikoinen on siintä hyvä esimerkki.

Pakettimehiläisten pesäyttäminen

Tämä on toinen kerta kun pääsen ehdottelemaan kodittomille mehiläisille muuttoa meille Pienen pienelle Farmille. Viime vuonna minulle tuli yksi paketillinen mehiläisiä ja koin sen vaivattomaksi tavaksi hankkia uusi yhdyskunta, siksi tänä vuonna tilasin kaksi. Paketissa on se hyvä puoli, että ne voi laittaa itse juuri siihen kalustoon mihin ne haluaa. Minä pesäytän ihan uuteen kalustoon uusille pohjukkeille. Näin ei tarvitse murehtia tummuvia kakkuja vähään aikaan. Pakettien kanssa toiminen on jotenkin ihan spesiaalin tuntuista tavallisempiin hoitotoimenpiteisiin nähden. Siinä pääsee aloittamaan alusta uuden pesän kanssa.Teknisesti paketin kanssa toimitaan hyvin samalla tyyppisesti kuin hatkat ottaneen parven kanssa.mehiläisten marssi

Pakettimehiläiset tulevat kotiin keltaisissa multiboxeissa. Sisällä laatikossa on sokerivettä sisältävä juomapullo matkaeväänä ja kuningatar omassa kalikassaan seuramehiläisineen. Laatikko on niin tiivis ja vahva, ettei se rikkoudu lähettäessä. Kotona päällä oleva korkki otetaan pois. Siihen kiinnitettynyt juomapullo nousee samalla pois laatikosta. Tilalle vaihdetaan mukana tuleva yksinkertainen kansi. Samalla paketista kaivetaan emokalikka. Tässä kohtaa ilma alkaa olla jo sakeana lentävistä mehiläisistä ja minä ainakin tunnen pulssini kiihtyvän.

Emokalikka nidotaan pesään keskimmäisten kehien väliin rautalangastaan roikkumaan ja kalikan ruokintataikinaan pistetään tulitikulla reikä. Näin emo pääsee ajallaan vapautumaan kalikasta ja aloittamaan muninnan. Tässä kohtaa pesän voi sulkea ja laittaa jo valmiiksi päälle syöttölaatikon ja sinne sokerivedetkin sisään.

Mehiläisiä marssimassa
Suurin osa mehiläisistä marssii kiltisti lentolautaa myöten pesään. Vain hyvin pieni osa parvesta lentelee ympäriinsä, vaikka multiboxia kopauttaakin lentolautaa vasten.

Sitten on aika henkäistä ja henkisesti valmistautua paketin avaamiseen ja tuhansien mehiläisten kohtaamiseen ihan kasvotusten. Minun ensimmäinen kontakti mehiläisiin oli viime kesänä kun pesäytin ensimmäisen pakettini. Vaati melko paljon psyykkista tsemppaamista avata laatikko ja päästää mehiläiset ulos. Kyllä se vielä tänäkin kesänä hiukan jännitti. Mehiläisiä ei tosin minun stressi juurikaan kiinnosta vaan ne suuntaavat kiltisti laatikostaan emon perään pesään. Kyllä luonto hoitaa omansa, ei tarvitsisi pienen farmarin turhaan murehtia.

Viimeisiä Maija Mehiläisiä voi harjalla ohjata kohti pesää ja samalla putsata laatikon sinne vielä jääneistä yksilöistä. Minulla menee yhden laatikon pesäyttämiseen odotteluineen noin 45 minuuttia. Eikä se ole ainakaan vielä ollut millään lailla vaikeaa. Tylsin homma on kasata laatikko pulloineen takaisin ja lähettää takaisin mehiläisten toimittajalle. Kaikille pörriäiskammoisille tämä olisi kyllä loistavaa terapiaa ja hermojen hallinnan opettelua.

Hunajasaalis
Yhdellä linkouskerralla tuli satoa tämän verran. Purkit loppuivat jo kertaalleen ja siksi kotikäyttöön jäävä hunaja pääsi pilttipurkkiin 🙂

Mehiläistenhoito on äärettömän koukuttava harrastus josta saa ihan konkreettisen palkkion. Meillä on kahdesta pesästä korjattu satoa kahdessa erässä. Tällä hetkellä hunajaa on reilu 40 kg. Hunajan linkoaminen tuntuu melko yksinkertaiselta, mutta sen jälkikäsittelyssä minulla on vielä valtavasti oppimista. Onneksi on tulevia mehiläiskesiä aikaa opetella.

Mehiläisten hoitamisesta olen oppinut lyhyessä ajassa myös paljon luonnosta ympärilläni. Tunnistan valtavasti uusia kasveja ja tiedän onko niistä mehiläisille mitään hyötyä, pystyn seuraamaan kasvukauden etenemistä ihan uudella tasolla ja ymmärrykseni luonnon monimuotoisuudesta ja sen herkästä tasapanosta on päässyt jo sille tasolle, että ymmärrän, etten ymmärrä tarpeeksi. Minä pidän tätä jonkin asteisena viisauden rajapyykkinä.

Viime viikkojen kiireen ja stressin keskellä mehiläispesät ovat olleet niitä paikkoja, jossa on ollut pakko pysähtyä hetkeen ja toimia rauhassa. Palaute hötkyilystä voi olla kivuliasta. Opettajat eivät aina kulje läppärilaukussa ja nauti kaupungin palkkaa. Joskus niitä ei opettaminen kiinnosta pätkääkään ja silti niiden viisaudessa riittää jaettavaa. Kiitos sinä pieni pörriäinen, joka viime viikolla pistit minua, koska en muistanut ajatella ennen toimimista. Pistojälki katoaa viikossa mutta ajatus pysyy pidempään.

 

Postipaten kovasti odotettu paketti!

Sairastuvan pito Pienen pienellä Farmilla sen kun jatkuu. Isännän kädestä on kipsi poistettu, mutta käsi on tällä hetkellä käyttökelvoton. Kipsi oli painanut ja jäykistänyt kädestä sormien liikkeet lähes kokonaan. Ranne ei liiku myöskään. Leposärky on hiukan helpottanut, mutta ei käteen vieläkään voi kunnolla koskea. Käsikivun hiukan helpotettua, särkee jalka enemmän. Magneettikuvat paljastivat isännän sääressä murtuman, jota ei paranna muu kuin aika. Hissukseen saa kävellä, mutta taitaa olla töihin meno vielä liikaa. Tähän päälle vielä meidän keskimmäinen nappasi jostain enterorokon. Hän on ihan päästä varpaisiin kirjava, mutta onneksi muita oireita ei juurikaan ole. Näissä puitteissa on melko haastavaa saada elämä järjestettyä.

Minulla on mennyt viikko ihan hujauksessa, kun olen hoitanut lapset, kuskannut Isäntää työasioiden perässä, tehnyt muutaman yövuoron ennen keskimmäisen sairastumista, hoitanut linnut ja mehiläiset. Alkuviikosta kävin jo niin kierroksilla, etten enää osannnut nukkuakaan. Puuhasin puoleen yöhön ja yrittäessäni nukkua heräilin kymmenisen kertaa yössä ja näin välissä painajaisia. Onneksi meno on nyt hiukan tasaantunut ja viime yöt on saanut nukuttua kuin tukki. Parin kunnolla nukutun yön jälkeen elämä näyttää taas valoisammalta.

Mehiläispostia
Postinjakajalla oli mukanaan tammikuusta asti odotettuja ihanuuksia. Kirjekuoreen oli pakattu neljä uutta pohjolan tummaa kuningatarta. Keltaiset multiboxit sisälsivät kaksi lisää työmehiläisineen. Lapsia surisevat paketit kiinnostivat ihan tuhottomasti varsinkin multiboxien rakosissa näkyvät mehiläisten jalat.

Alkuviikosta tuli kauan odotettua postia. Maanantaina Oulusta lähti paketti, joka sisälsi kaksi laatikollista pakettimehiläisiä sekä pikakirje, jossa oli neljä uutta emoa eli mehiläiskuningattaria. Kävin tekemässä kahdelle uudelle emolle jaokkeet marjatarhalla keskiviikkona, sillä oletin pakettien saapuvan tuolloin. Kotiovelle toimitettavaa mehiläispakettia kannattaa seurata postin sivuilta ja lisäksi postinjakajan tulisi soittaa ja sopia paketin toimitusajankohta. Postista ei koskaan soitettu. Sen sijaan Isäntä soitti, että paketit on pihassa ja että postinjakaja oli eilen laittanut postilaatikkoomme surisevan paketin. Hiukan tuli kiire, sillä postilaatikko on paahteisessa paikassa enkä halunnut paahdettuja mehiläisiä. Olin kyllä vahtinut suorastaan liiankin tiheään pikakirjeen matkaa postin seurantakoodin avulla. Sen mukaan kuningattarien piti olla lajittelussa Helsingissä eikä meidän postilaatikossa.

Onneksi vahinkoa ei ollut päässyt tapahtumaan, sillä kuoressa oli neljä elävää ja reippaannäköistä emoa seuralaisineen. Näistä kaksi nidoin rautalangan pätkillä uusien jaokkeiden keskimmäisten kehien väliin samalla tavalla kuin pakettimehiläisten kuningattarille tehdään. Kuljetuskapuloissa olleet seuralaiset nitistin pois ja kulkuaukot tukkineisiin sokeritaikinoihin tein reiät tulitikuilla. Jaokkeisiin olin aiemmin päivällä kasannut isommista pesistäni pari peitettyä sikiökakkua, avosikiökakun hoitajineen, muutaman hunajakakun ja siitepölykakun. Lisäksi harjasin sikiökakuilta mehiläisiä mukaan. Ajatuksena on, kun jaokkeen siirtää vähän kauemmas emopesästä, mukaan joutuneet vanhemmat lentomehiläiset palaavat vanhaan emopesään ja nuoret pesää hoitavat työläiset jäävät jaokkeeseen. Nuoret mehiläiset hyväksyvät uuden emon helpommin kuin vanhat.

Kalikat
Uudet emot toimitetaan muovissa kalikoissa, joissa on emon lisäksi muutama seuramehiläinen. Matkassa on eväänä sokeritaikinaa, jolla tukitaan mehiläisten kulkureitti ulos. Teippaus varmistaa ettei sisältö pakene kuljetuksen aikana.

Kaksi muuta emoa menivät korvaamaan vanhoja emoja. Viime vuonna ostetussa pakettimehiläispesässä oli emo ruvennut munimaan pelkkiä kuhnureita. Paketin toimittanut Pohjanmaan hunajakeskus kertoi syyksi, että emolta oli loppunut pariutumislennolta saadut siittiöt kesken huonojen lentosäiden vuoksi. Emon urosten houkuttelureissun kurjat kelit eivät ole heidän vikaansa tai hallittavissaan, mutta tarjoutuivat kuitenkin korvausvastuuseen ”huonosta” emosta. TODELLA hyvää asiakaspalvelua sanon minä.

Kuhnurimunijaemon olin poistanut pesästä jo aiemmin tilanteen huomattuani, joten se pesä oli emoton jo valmiiksi. Otin uudelle emolle yhden ja ainoan pesässä olleen sikiöosaston päälle kokonaan uuden pesälaatikon pohjukkeilla. Vaihdoin muutaman alalaatikon peittosikiökehän uuden emon laatikkoon mukanaan muutamia työläisiä. Uuden ja vanhan laatikon väliin jätin sanomalehden sivun, johon törkkäsin pari pientä reikää. Toivottavasti mehiläisetkin ymmärtävät, että tässä olisi nyt mahdollisuus hiljalleen tutustua ja hyväksyä pesään uusi ihastuttava kuningatar.

Viimeinen neljästä emosta meni toiseen isoista pesistä. Siihen, joka on hiukan kiukkuinen, samantien kehien katsomiseen reagoiva ja pistävätkin pahalaiset. Aiemmin keväällä ostetun pesän myyjän kertoman mukaan nämä ovat italialaisia, mutta siinä missä italialaiset ovat sarjakuvamehiläisten näköisiä keltaraitaisia, ovat nämä huomattavan tummia. Olisivatko kuitenkin vapaasti pariutuneita sekoituksia. Paras lääke agressiiviseen yhdyskuntaan on vaihtaa ne muninut emo. Siispä kiukkuinen pahatar pihalle ja uusi oikeasti tumma kaunotar tilalle. Tein ison pesän päälle pienen jaokkeen, jonka lentoaukko oli eri suuntaan. Väliin laitoin puukehäisen paksun sulkuristikon, johon olin nitonut metallista hyönteisverkkoa. Tämän ideana on pitää jaokkeen mehiläiset erillään alempien kerrosten mehiläisistä. Jaokkeeseen meni tavallinen sisältö kuten aiemmin tekemissäni jaokkeissa, mutta en harjannut mukaan ylimääräisiä mehiläisiä. Siellä on siis vain avosikiökakulla hoitotöissä olleet oletetusti nuoret mehiläiset. Emon nidoin kuljetuskapuloineen jälleen kehien väliin. Kunhan se on kunnolla alkanut munimaan ja sen oma porukka on kuoriutunut sikiökehistä, käyn poistamassa pesästä vanhan emon ja annan sen päivän verran olla emoton. Sitten vasta otan sulkuristikon välistä pois ja järjestän uuden emon laatikon pesän pohjalle.

Korostan vielä, että en ole mikään konkari mehiläishoidossa. Nämä melko seikkaperäiset ohjeet valitsin mehiläisfoorumeilla olleista useista emonvaihto-ohjeista. Tähänkin kuten moneen muuhunkin mehiläishoiton toimenpiteeseen on yhtä monta tapaa kuin on hoitajaakin. Yritin valita mahdollisimman varmoja tapoja toimia, sillä uudet emot ovat arvokkaita. Erityisen kallisarvoisia ovat alkuperäisrotuiset Pohjoisen tummat mehiläiset. Juuri tätä kirjoittaessani on Suomessa kansainvälinen SICAMM-kongressi, johon kokoontuvat tumman mehiläisen suojelusta kiinnostuneet alansa ammattilaiset sekä innokkaat harrastajat. Olisimpa minäkin voinut olla siellä, mutta työt olivat tällä kertaa tiellä kuten sairastupakin. Isäntä oli bongannut Yleltä uutisista asiaa SICAMMista ja ihmetellyt että oliko nämä nyt niitä tummia mehiläisiä, joista minä jaksan meuhkata jatkuvasti. Ehkä hänellekin nyt valkenee, miksi joku ehdoin tahdoin haluaa vaikeimmin saatavia, vihaisiksi luultuja, kalleimpia ja harvinaisimpia mehiläisiä Suomessa. Se on se geenipohjan säilyttäminen ja alkuperäisrotujen suojeleminen. ❤

Postauksesta alkaa tulemaan melko pitkä, joten pakettimehiläisten pesäyttäminen on aiheena vasta seuraavalla kerralla. Se kannattaa ehdottomasti lukea jos yhtään on kiinnostunut mehiläisistä. Ei ole ihan joka päiväistä touhua pesäyttää pakettimehiläisiä.