Lumipuuhia ja kevään odotusta

En ole varsinainen talvi-ihminen. Onhan silloin kaunista, parhaimmillaan suorastaan säkenöivää, mutta pakkanen ja lumi aiheuttaa kaiken maailman ylimääräistä hommaa. Jotenkin mikään ei ole niin suoraviivaisen helppoa kuin kesäkelissä. Paras esimerkki tästä oli parin viikon takaa kun oli kanalan siivouksen aika. Meillä ei siivota kanalaa kunnolla kuin noin parin viikon välein. Välissä otetaan pahimpia pois ja …

Jatka artikkeliin Lumipuuhia ja kevään odotusta

#Suuntanaomavaraisuus: Pienen pieniä suunnitelmia

Joukko omavaraisuusblogeja järjestää vuodelle 2019 yhteispostaussarjan, jossa jokainen osallistuva bloggaaja kirjoittaa kuukauden ensimmäisenä maanantaina yhteisestä annetusta aiheesta omannäköisen blogikirjoituksen. Pienen pieni Farmi matkassa mukana. Punaisena lankana on miettiä miten omassa elämässään pyrkii kohti omavaraisempaa arkea. Kirjoittajien ei tarvitse olla pienen erämökin hard core -omavaraistelijoita vaan tavallisemmatkin tarinat käyvät kunhan on halua ja suunnitelmia tuottaa itse …

Jatka artikkeliin #Suuntanaomavaraisuus: Pienen pieniä suunnitelmia

Paukkuvia pakkasia piilossa

Koti ❤ Tähän mennessä tammikuu on ollut erittäin talvinen. Vuoropäivinä on hurjia pakkaslukemia ja vielä hurjempia lumimääriä. Lähimmällä säähavannointi asemalla Utissa on mitattu lumen määräksi yli 60 cm. Meillä ei taida kukaan olla erityisemmin talvi-ihminen. Mielummin käperrymme sisälle takan äärelle kuin lähtisimme pihalle palelemaan. Ulos mennään sen verran kuin Hani-hauva paleltumatta pystyy olemaan ja minkä …

Jatka artikkeliin Paukkuvia pakkasia piilossa

Arjen harmauden hukuttaja: Vehnäterrierimme Hani

Blogissa on vietetty viime kuukaudet hiljaiseloa hyvästä syystä. Aika on kulunut kaikkeen muuhun. Syyskuukaudet ovat olleet aivan täynnä tavallista arkea eli opiskelua, töiden tekemistä ja perhe-elämää. Farmi on saanut hiljentyä rauhassa, eikä ulkona enää tee mieli puuhatakaan kuten kesällä. Pikkuisia juttuja on rakenneltu ja paranneltu sinne tänne, mutta massivisia projekteja mahtuu arkeemme tällä hetkellä vain …

Jatka artikkeliin Arjen harmauden hukuttaja: Vehnäterrierimme Hani

Kasvimaalle asettuu hiljaisuus ja rakastunut kukko

Nyt se on taas hyväksyttävä, että kesä meni jo. Kasvimaa on työnsä tehnyt ja ansaitsee rauhan ja lumipeitteen. Junnu käy vieläkin ajoittain tutkimassa, josko siellä kuitenkin olisi mansikoita, herneitä tai penkkiin unohtunut porkkana. Ihana pieni maajussin alku, joka jaksaa suhtautua noin toiveikkaasti tarkastuskierroksiinsa. Kesällä kuvittelin, että tämä on se syksy kun minulla on aikaa ja …

Jatka artikkeliin Kasvimaalle asettuu hiljaisuus ja rakastunut kukko

Mehiläisten syyshoito

Nyt kun talvirauha on jo laskeutunut mehiläistarhoihin, on hyvä kirjoittaa siitä miten mehiläiset valmistellaan talveen. Itsekseen ne ei useimmiten selviä. Tarhamehiläistä ei ole tarkoitettu Suomen olosuhteisiin tai tarkemmin talveen. Moni ystäväni on luullut mehiläisten nukkuvan jotain talviunta tai, että vain kuningatar talvehtii ja muut kuolevat pois. Syksyllä viimeisimpinä munitut työläiset ja kuningatar talvehtivat tiukkana rykelmänä …

Jatka artikkeliin Mehiläisten syyshoito

Kalkkunoiden lahtaussunnuntai

Mietin koko viime viikon, voinko laittaa blogiin tekstiä kalkkunoiden teurastuksesta ja ruhon käsittelystä. Osa ihmisistä on oikeasti aika herkkiä tämmöiselle enkä tahtoisi aiheuttaa mielipahaa kenellekään. Toisaalta se on meille melko arkinen asia ja myös aihe, jota mietimme itse ensimmäisenä vuonna paljon, sillä tietoa siintä kuinka tämä välttämätön vaihe olisi parhain hoitaa kotioloissa ja itse tehden, …

Jatka artikkeliin Kalkkunoiden lahtaussunnuntai

Kesäkalkkunoista

Ennen vanhaan maalaistaloissa vietettiin syksyisin varsinaista runsauden juhlaa kun kasvukauden satoa kerättiin talvisäilöön. Etenkin eläinten määrää vähennettiin syksyisin, jotta ruokittavia suita olisi navetassa vähemmän ja kylläisiä ihmisiä tuvassa enemmän. Tuolloin omien eläinten kasvattaminen ruuaksi oli arkista, eikä kukaan sitä ihmetellyt. Myös suhde ruokaan oli suoraviivaisempi. Nykyisin on paljon ihmisiä, jotka sulkevat silmänsä siltä mistä se …

Jatka artikkeliin Kesäkalkkunoista

Pakettimehiläisten pesäyttäminen

Tämä on toinen kerta kun pääsen ehdottelemaan kodittomille mehiläisille muuttoa meille Pienen pienelle Farmille. Viime vuonna minulle tuli yksi paketillinen mehiläisiä ja koin sen vaivattomaksi tavaksi hankkia uusi yhdyskunta, siksi tänä vuonna tilasin kaksi. Paketissa on se hyvä puoli, että ne voi laittaa itse juuri siihen kalustoon mihin ne haluaa. Minä pesäytän ihan uuteen kalustoon …

Jatka artikkeliin Pakettimehiläisten pesäyttäminen

Postipaten kovasti odotettu paketti!

Sairastuvan pito Pienen pienellä Farmilla sen kun jatkuu. Isännän kädestä on kipsi poistettu, mutta käsi on tällä hetkellä käyttökelvoton. Kipsi oli painanut ja jäykistänyt kädestä sormien liikkeet lähes kokonaan. Ranne ei liiku myöskään. Leposärky on hiukan helpottanut, mutta ei käteen vieläkään voi kunnolla koskea. Käsikivun hiukan helpotettua, särkee jalka enemmän. Magneettikuvat paljastivat isännän sääressä murtuman, …

Jatka artikkeliin Postipaten kovasti odotettu paketti!