Suuntana omavaraisuus: Pienen pieniä suunnitelmia

Joukko omavaraisuusblogeja järjestää vuodelle 2019 yhteispostaussarjan, jossa jokainen osallistuva bloggaaja kirjoittaa kuukauden ensimmäisenä maanantaina yhteisestä annetusta aiheesta omannäköisen blogikirjoituksen. Pienen pieni Farmi matkassa mukana. Punaisena lankana on miettiä miten omassa elämässään pyrkii kohti omavaraisempaa arkea. Kirjoittajien ei tarvitse olla pienen erämökin hard core -omavaraistelijoita vaan tavallisemmatkin tarinat käyvät kunhan on halua ja suunnitelmia tuottaa itse omalle perheelleen.

Sarjan ensimmäinen teksti on haaveilua ja suunnittelua. Miten tänä alkavana vuonna 2019 päästään lähemmäs omavaraista elämää? Mitä halutaan saavuttaa ja miten siihen päästään? Olen oppinut ensimmäisten kolmenkymmenen elinvuoteni aikana, että aina kannattaa suunnitella suuria ja tähdätä korkealle, silloin ei saavuta tavoitettaan, mutta pääsee paljon pidemmälle kuin menemällä sieltä missä ei aitaa koskaan ollutkaan.

Tänä vuonna aion kasvattaa enemmän kasviksia keskittyen niihin, joita meillä syödään eniten. Toivoisin, että niitä riittää myös ystävieni iloksi jaettavaksi. Haaveilen myös mehiläishoidon laajentamisesta sen verran kuin aikaa ja muita resursseja riittää. Tarvikkeet eivät suinkaan ole ilmaisia varsinkaan kun meillä ei ole puuseppää talossa. Opiskelen lisää hunajan käsittelystä sekä muista mehiläistuotteista kuten propoliksesta ja siitepölystä. Ravinnon proteiinien suhteen laajennamme valikoimaamme sisältämään lisää kalaa sekä uutena tuotteena kanin lihaa.

Sisällä talossa teemme kemikaalivallankumouksen! Turhista kemikaaleista hankkiudutaan eroon. Saippuan, voiteiden ja siivousaineiden valmistaminen itse on yksi tämän kauden tavoitteista. Toiminta pitää kuitenkin pitää sen verran hienovaraisena, ettei muutosvastarinta iske talomme miehisempiin asukkaisiin. Se, mitä ei itse kannata valmistaa, ostetaan eco-sertifioituna ja jätetään kemikaalipommit kauppaan.

Viime kesältä meiltä jäi paljon tekemättömiä töitä, joten ne siirtyvät tälle vuodelle. Isännän käden kunto rakennushommissa on vielä pieni arvoitus, joten tähän kesään lähdetään vasaran heilutuksen suhteen pienellä varauksella. Pienen pienen Farmin omavaraisuusastetta nostetaan ensi vuonna seuraavan listan mukaisesti:

Rakennussuunnitelmat:

  • Rakennetaan vihdoin ja viimein se oikea kasvihuone. Olen aivan kyllästynyt jahtaamaan tuulen pieksemää kasvihuoneen päällysmuovia pitkin tonttia. Suurin osa rakennustarvikkeistakin on jo pihassa valmiina.
  • Kellarin rakentaminen etenee hieman kun pohjalla oleva kaivurille liian iso kivi laitetaan palasiksi. Isännällä on tähän joku idea.
  • Rakennetaan vihdoin ja viimein loppuun kaksi kesää tekeillä ollut kanalan laajennus. Tällä hetkellä se on päätyseinää ja ikkunaa vaille valmis. Lisäksi kanala pitää maalata.
  • Isäntä haaveilee isosta autotallin ja -katoksen rakentamisesta, johon tulisi myös minulle hunajatilat. Suunnitelma on paisunut niin kalliiksi, että se ei ehkä vielä ihan ole ajankohtainen. Luvat voisi tosin hakea jo tänä vuonna.

Viljelysuunnitelmia:

  • Viljelypinta-alaa lisätään reilut 20 neliötä. Paikallisen hankkijan lempparimyyjäni on antanut hyviä neuvoja miten meidän hietapihaan saa viljelymaata ilman kuorma-autollista muualta tuotua multaa. Suunnitelman avainasemassa ovat turve, komposti ja puutarhajyrsin.
  • Ravinnekiertoa tehostetaan luomukonstein. Kompostia ja kanankakkaa meillä on omasta takaa, mutta uutena aloitetaan hyödyntämään lehmänlantaa naapurikylän luomunautatilalliselta. Yksi traktorikuormallinen on jo tilattu vaan ei vielä toimitettu meidän pihalle.
  • Tarvittavat taimet esikasvatetaan itse suurelta osin ja niitä pidetään sen verran ylimääräisiä, että tuttavillekin riittää jaettavaksi.
  • Omenatarhalla opetellaan omenapuiden hoitoa ja leikkaamista tulevin vuosien omenasatoa silmällä pitäen. Syksyn alemyynneistä ostetaan muutama talviomena lisää.
  • Pihan tyhjiksi jääviin nurkkauksiin aletaan hiljalleen tekemään pieniä niittyjä, joissa on pölyttäjille ja etenkin mehiläisille tärkeitä kasveja.
Viime vuoden viljelyä: Melkein omat (edellisen talomme pihasta) omenat pullossa, keväiset taimet sekä surullisen kuuluisa levoton kasvihuone.
Pienen pienen Farmin tummat kaunottaret

Kotieläimiä koskevat suunnitelmat

  • Kesäksi hommataan lihakaneja kasvamaan. Todennäköisesti osa jää talveksikin. Ensin niille on kuitenkin tehtävä häkit. Myös kalkkunoita kasvatetaan jälleen kesäkaudella.
  • Mehiläispesistä tehdään jaokkeita viitisen kappaletta, jotta jatkossa niitä on kolmelle tarhalle: Marjatarhalle, vadelmatarhalle sekä kotitarhalle. Osa hunajasta pitää varmaan myydä tukkurille, sillä sen markkinointi ja myyminen vie yllättävän paljon aikaa. Kaikissa pesissä pyritään pitämään tumma kuningatar.
  • Kanaparvea lisätään haudontakoneen avulla kevättalvella. Alkuperäiset kanat ovat nyt jo kolmevuotiaita, joten niille etsitään mahdollisimman monelle uudet kodit kesäkanoina. Syksyllä tämä vuosiluokka viimeistään poistuu Viljonkkaa lukuunottamatta.

Muita toteutettavia haaveita

  • Tänä vuonna etsitään jostain aikaa kalastamiselle. Keväällä ollaan luultavasti mukana kylän rysän tyhjennysporukassa koko perheen voimin. Jäiden aikana pilkitään pannuahvenia, keväällä laitetaan katiskat järveen kutuhauille, kesällä uistellaan ja syksyllä opetellaan verkkokalastusta kylän vesialueilla. Perheen molemmat aikuiset tykkäävät kalastuksesta, mutta koska se on aika haastavaa kolmen pienen lapsen kanssa on tämä harrastus ollut tauolla viime vuodet.
  • Minä menen kursseille opettelemaan erilaisten mehiläistuotteiden tekoa ja opettelen saippuan ja kosmetiikan valmistusta kotikonstein ja kotikäyttöön.
  • Ruokavalion muuttamista kasvispainotteisemmaksi jatketaan niin hiljalleen, ettei Isäntä ja lapset rupea kapinoimaan. Lisätään myös kalan osuutta ruokavaliossa.
  • Luonnonantimien uusia esiintymiä opetellaan jälleen lähiympäristöstämme. Mustikat, puolukat, lakat ja tunnistamani sienet löytyy jo, mutta kuulin huhua, että ihan läheltä löytyisi karpaloitakin. Lisäksi on tarkoitus opetella ainakin muutaman villiyrtin käyttötapoja.
Yläkuvassa on kalastuskunnan rysäsaalista yhdeltä tyhjennyskerralta, Alakuvissa puuhia lasten kanssa: Hunajamyyntiappari markkinoilla sekä mustikkametsästyspartio.

Listana tämä vuosi näyttää olevan puuhaa täynnä ja niin elämän Pienen pienellä Farmilla tulee ollakin. Kuitenkin tasapainon löytämisen vuoksi yhtenä suurimmista henkilökohtaisista tavoitteista pidän rauhoittumisen opettelemista. Olen huomannut olevani aivan vauhtisokea tavoitteiden saavuttamisen suhteen. Tänä vuonna aion antaa itselleni ja myös Isännälle armoa ja hyväksyä sen, että kaikkea ei saa tänään. Joskus joutuu odottamaan huomiseen. Samaan henkisen kasvun tavoitteeseen lisään kärsivällisyyden lapsiamme kohtaan. Aion opetella hyväksymään sen, että lasten kanssa touhuaminen on hitaampaa ja monimutkaisempaa, mutta pitkässä juoksussa sen arvoista. Niimpä lapset saavat olla entistä monipuolisemmin mukana hommissa. Mehiläishoitoon saa osallistua vain esikoinen, mutta esimerkiksi kalastamisessa voi olla jokainen mukana puuhailemassa.

Tälläiseksi minä haaveilen vuoden 2019 muodostuvan Pienen pienellä Farmilla. Suunnitelmia saa mielellään kommentoida, kyseenalaistaa ja vielä mieluiten jakaa omia kokemuksiaan näistä. Käythän myös tutustumassa muiden touhukkaiden ja erilaisten bloggaajien suunnitelmiin ja haaveisiin omavaraisemmasta elämästä. Linkit blogeihin löytyy alta:

Ihan pähkinöinä biojätteestä

Onko outoa jos on ihan haksahtanut kompostointiin? Hädin tuskin malttaa odottaa bioastian täyttymistä, että pääsee sen viemään ja kurkkaamaan taas pakkasessa hienosti käynnissä pysyvään kompostiin. Jätteiden vähentäminen ja ravinteiden kiertäminen omalla tontilla on jo jonkin aikaa ollut eräs kärkihanke Pienen pienellä Farmilla.

Biojäte on puutarhan paras kaveri! Kuten lastemme suuri idoli Rekku ryhmä hausta sanoisi: ” Älä heitä pois. Käytä pois.”

Isäntä osti minulle reilu vuosi sitten synttärilahjaksi pitkään haaveilemani lämpökompostorin. Useimmilla kompostoijilla taitaa olla Biolanin lämpökompostori, mutta meillä on Jita. Se on edullisempi ja ihan yhtä toimiva. Parasta Jitan kompostorissa on, että siihen on saanut uusia osia. Syksyinen myrskytuuli sai jostain käsittämättömästä syystä saanut todella jämäkän kannen auki ja irti. Valmistajalta sai tilattua uuden kannen.

Koko viime vuoden se moobeli oli meidän pihalla käytössä, enkä oikein tavoittanut sen sielunelämää. Kunnes minulle viimein valkeni, että kompostointi on taito! Ja kuten mikä tahansa muu taito, myös se vaatii hiukan opettelua. Ensimmäiseksi piti ymmärtää, mikä ero on kompostoitumisella ja mädäntymisellä. Molempia prosesseja työstää pieneliöt, mutta kompostoitumisessa ne tarvitsevat happea. Mädäntymistä tapahtuu taas liian tiiviissä kompostissa. Hyvin toimivassa kompostissa jäte ”palaa” ja tuoksuu miellyttävälle. Minusta se haisee juurileivälle. Mätänevää kompostia taas ei viitsi kukaan haistella, mieleen tulee lähinnä mätä kananmuna.

Jitan superhyvä lämpökompostori. Ulkolämpötila on -12 astetta ja kompostorissa on edelleen kesä ja +35.

Jätteen kompostoitumiseen tarvitaan hiilipitoista seosainetta kuten valmiit kompostikuivikkeet tai omia seoksia kuten turvetta, haketta, purua tai kuivaa puutarhajätettä. Hiilen parina toimii typpi, jota keittiöjäte kompostiin kertyy joskus liikaakin. Meillä ollaan sen verran laiskoja, että käytämme pääosin valmista pussikuiviketta ja sen lisäksi haketta. Biojätteen kanssa kuiviketta laitan yleensä kaksi osaa jätettä ja yksi osa kuiviketta. Ympärivuotinen kompostointi vaati lämpökompostorin, mutta noin 9 kk vuodesta pärjää lautakehikolla tai muulla laatikolla. Tuholaisten pääsy kompostiin on estettävä ellei sitten halua rottia ja hiiriä kasvattaa.

Viime vuonna kompostimme oli talven umpijäässä ja keväällä haisi aivan hirveälle. Olimme laittaneet liian vähän kuiviketta, kastelleet kompostia liikaa ja jättäneet sen sekoittamatta. Meinasin luovuttaa koko homman. Keväällä se kuitenkin suli ja lähti käyntiin. Mehuasemareisulta tuoduilla omenapuristeella se suorastaan villiintyi ja lämpö oli viikon verran päälle 60 astetta. Samalla syttyi minun suuri kompostirakkautenikin. On huumaavaa onnistua jossain. Kesällä ahmin kompostikirjoja ja ylpeänä kärräsin kompostituotetta sinne tänne pitkin pihaa. Hämmentävän ihanaa lapikoida omaa jätettään. Olla kyynärpäitä myöten siinä itsessään. Olisipa jätehuolto aina näin kivaa.

Aloitteleville kompostoijille toivotan kärsivällisyyttä. Jälkikäteen olen oppinut, että tavallinen lämpökompostori pitää olla puolitäysi toimiakseen, ja että sitä lämpömittaria tuijottaessa tekee itsensä hulluksi. Lämpömittari ei välttämättä osu kompostin kuumimpaan osaan ollenkaan. Toimivassa kompostissa on miellyttävä maanläheinen tuoksu, massaa, josta saa juuri ja juuri puristettua pisaran nestettä sekä tuotoksena puolivalmista kompostia. Sen pitäisi lämpökompostorin jäljiltä vielä tekeytyä ollakseen multaa. Tarkennuksena vielä, että kompostorimainoksissa pömpelistä lapioitu multa ja todellisuudessa kompostista tuleva puolivalmis komposti ovat kaksi eri asiaa…

Palaan kompostointiaiheeseen vielä tarkemmin joskus myöhemmin, sillä se on varsinaista ekotaidetta ja tapoja on tuhansia. Oleellista on kuitenkin, että biojäte ei kuulu sekajätteeseen, eikä sitä aina tarvitse kunnan toimesta kuskata mihinkään. Kompostin voi perustaa ihan omalle pihalle. Toivottavasti kaikki, jotka ovat harkintavaiheessa kompostin hommaamisen suhteen innostuvat asiasta. Kompostointi on koukuttavaa puuhaa ja kasvimaa kiittää.

Kasvimaan saldoa vuodelta 2018

Tältä kesältä päälimmäiseksi jää mieleen erittäin ankara kuivuus. Kastelimme ja kastelimme iltaisin useammankin henkilön voimin ja silti kasvit riutuivat. Positiivista ja hiukan yllättävää oli se, ettei meidän onnettomasta kaivon tekeleestä loppunut vesi missään kohtaa. Joudun syömään sanojani sen suhteen. Meillä onkin ihan kelpo kaivo pihalla, vaikkei vesimäärä edelleenkään nouse edes puoleen metriin.

Valtavasta taimimäärästä, jotka kasvatin talven aikana, riitti meille ja muillekin taimia. Ostettuja taimia oli ennätyksellisen vähän. Vain kasvihuoneen taimet jouduin ostamaan. Muitan vieläkin miten valtavan suurin odotuksin seurasin loppu keväästä taimien kasvamista.

Peruna: Meillä oli tänä vuonna Annabellaa, joka kasvoi hyvin ja oli melko kauniskin katsella. Söimme ne ensin pois joten hirveän isoiksi ne eivät ehtineet. Asterixia hommasin Reko-ringistä eräältä perunan kasvattajalta. Se on ihana vanha lajike, josta tulee maailman parhaat lohkoperunat. Valitettavasti rupi kiusasi näitä punaisia kaunokaisia erittäin pahasti. Nyt viimeiseksi nostetut perunat olivat lähes kaikki Asterixia ja kooltaan ne olivat valtavia.

Juurespenkki: Porkkana kärsi kaksijalkaisista tuholaisista. Lapset harvensivat porkkanat niin tehokkaasti ettei syksyllä ollut enää mitään korjattavaa satoa. Menipähän ainakin hyvään käyttöön. Punajuuri kasvoi todella nihkeästi. Ihan muutama kunnon kokoiseksi ehtinyt pääsi kasvissosekeittoon asti. Lanttua vaivasi kaalikoi tai jonkin muu vastaava. Lehdet syötiin lähes kokonaan. Onneksi jaksoivat kuitenkin kasvaa. Kymmenkunta kunnollista lanttua saatiin. Palsternakka oli ensimmäistä vaan ei viimeistä vuotta kokeilussa. Tätä olisi selvästi pitänyt harventaa vielä löyhemmäksi. Nyt juuret olivat aika pieniä. Mustajuuri oli myös uusi tuttavuus ja sitä laiton vain ihan pari rivimetriä. Sato oli juureksista varmaan parhain. Reseptiehdotuksia tästä uudesta herkusta otetaan vastaan.

Sipulit: Valkosipuleita sain yhden ja sen lahjoitin rakkaalle ystävälle. Punasipuli kasvoi paikoin jättimäiseksi ja hopeasipulikin pärjäsi hienosti. Yllättaen varmana pitämäni keltasipuli ei kasvanut juuri ollenkaan. Varret ja sipulit mätänivät ihan omineen penkkiin ennen kuin kasvu oli edes kunnolla lähtenyt alkuun. Yhtään en osaa arvata tälle syytä. Purjo ei yllättänyt positiivisesti tänäkään vuonna. Sen kasvattamista en vain osaa.

Tomaatti: Ulkona kasvimaalla kasvanut tomaatti kitui koko alkukesän ja olin varma, ettei se tuota yhtään mitään. Syksymmällä se kuitenkin intoontui ja teki useamman kymmentä ihanaa sydämen mallista tomaattia. Kasvihuoneessa tuhoa teki latvamätä. Viimeisessä kasvatussäkissä oli muurahaispesä, joka häädettiin. Sen saman säkin kaikki tomaatit kärsivät latvamädästä. Olisko murkut vahingoittaneet jotenkin tamien juuria, ettei ne saaneet vettä hyödynnettyä? Muut tomaatit tekivät pienen sadon lähinnä syksy puolella. Kasvihuonettakin olisi pitänyt kastella selvästi enemmän.

Tomaatit ja tytöt
Raakojen tomaattien lajittelutiimi. Tytöt keräsivät ja lajittelivat syksyn raa’at tomaatit munakennoihin kypsymään. Hienosti ovat muistaneet itse käydä satoa tarkistamassa.

Kurkut: Kasvihuoneen kurkut tekivät hyvin satoa. Tosin kurkut olivat helposti pistävän makuisia. Tämäkin ilmeisesti kuivuuden vuoksi. Kasvimaalla en meinannut saada ainuttakaan kurkkua selviämään taimivaihetta pidemmälle. Ne vain kuolivat. Syytä en varmuudella tiedä.

Maissi: Tähkiä tuli neljästä kasvista kahdeksan. Tämä kasvi oli kesän positiivinen yllättäjä. Ensimmäisen kerran saatiin syödä oma kasvattamia maisseja.

Maissit
Suurin osa tähkistä oli melko vaatimattoman kokoisia, mutta oli näitä isompiakin. Muutaman minuutin keittäminen suolavedessä ja oivariinia päälle. Nam!

Kaalit: Melkein jo skoolasin kaalisadon kunniaksi kesäkuun lopulla. Kirppoja ei näkynyt. Kuitenin joku muu tuholainen veteli kaalit heti kun ne kasvoivat liian isoiksi peitteensä alle. Lehtikaali selvisi jälleen, ruusukaaleissa oli jokunen maistamaton nuppu, muut kaalit olivat mennnyttä. Ei tarvinnut skoolata, muttta periksi ei anneta! Ensi vuonna uudelleen.

Muut: Pinaattia sain ensimmäisen sadon pakkaseen asti ja toisen söivät kanat. Mangoldi kasvoi kuten aina aiemminkin sata varmasti. Herneitä oli enemmän kuin kukaan jaksoi syödä. Ne kasvoivat todella hienosti.

Pikaeväät
Pinaattia, paprikaa ja chiliä omalta pihalta. Ihan parasta!

Kurpitsat: Ihan ekaa kertaa sain kasvatettua jättikurpitsan. Se on niin hieno! Varmana nakkina pitämäni kesäkurpitsa ei tehnyt muuta kuin kuolemaa koko kesän ja myskikurpitsa teki vain yhden kappaleen. Kanat tuhosivat suurimman osan taimista jo ensimmäisen istutusviikon jälkeen.

Kurpitsa
Tule jo taas kesä! Kaikille joilla kasvimaata ei ole koskaan, ollut suosittelen sitä kokeilemaan. Se tunne kun saa tälläisen setin noutaa keittiöön kokkaamista varten ❤

Yrtit kasvoivat hienosti, mutta nepä eivät ole mitenkään nirsoja olosuhteiden kanssa. Yrttipenkkiin lisättiin laventelia sekä ranskalaista rakuunaa. Nyt voi keväällä jännittää lähtevätkö ne kasvamaan uudelleen. Ne ovat siinä ja siinä talvehtivatko Suomessa. Yrttipenkin käytetyin kasvi oli ylivoimaisesti minttu, mojitoita kului helteissä aika paljon.

Marjoja tuli nihkeästi. Mansikat olivat kovia eivätkä kovinkaan hyvänmakuisia. Vadelmaa tuli yhdestä puskasta todella paljon ja muista ei juuri ollenkaan. Uusia versojakin kasvoi melko huonosti. Viinimarjat ja karviaiset tekivät muutamia marjoja, mutta ne ovatkin vasta ihan pikkaisia puskia melkein taimia.

Ensi kasvukaudelle mennään taas keväällä uudella innolla. Ja pimeiden helmikuun iltojen suurena ilona on taas selailla siemenkuvastoja ja suunnitella suuria. Ensi vuonna otan askeleen kohti järjestäytymistä. Aion liittyä hyötykasviyhditykseen ja hyödyntää heidän siemenkauppaansa.

Kasvimaalle asettuu hiljaisuus ja rakastunut kukko

Nyt se on taas hyväksyttävä, että kesä meni jo. Kasvimaa on työnsä tehnyt ja ansaitsee rauhan ja lumipeitteen. Junnu käy vieläkin ajoittain tutkimassa, josko siellä kuitenkin olisi mansikoita, herneitä tai penkkiin unohtunut porkkana. Ihana pieni maajussin alku, joka jaksaa suhtautua noin toiveikkaasti tarkastuskierroksiinsa.

Jäätynyt kehäkukka
Jäiset kehäkukat kauniina pakkasaamuna.

Kesällä kuvittelin, että tämä on se syksy kun minulla on aikaa ja energiaa laittaa kasvimaa talvikuntoon. Ottaa pois paleltuneet kasvien jäänteet, putsata rikat, viedä kasvupenkkeihin kalkkunankakkaa ja kalkkia kevättä odottamaan. Istutuslavojen välit olisivat kaivanneet vielä suodatinkankaan ja sen päälle kuorikkeen. Aika kuitenkin taas karkasi käsistäni ties minne. No ehkä ensi syksynä sitten tai sitä seuraavana.Jäinen vadelma

Kasvimaan kanssa on semmoinen ihanuus kuin talviloma. Muutaman kuukauden saa viettää ihan hiljaiseloa, kunnes taas kevään korvalla on aika ruveta taimikasvatukseen. Silloin sormet suorastaan syyhyävät päästä multaan. Nyt syksyllä ei oikeastaan haittaa, jos joskus ei olisikaan multaa kynsien alla. Sitä paitsi kaiken minkä nyt kasvimaalle jättää tekemättä löytää kyllä edestään sitten keväällä. Ei ne mihinkään katoa. Mitä nyt kasvien jäänteistä suurin osa maatuu mullaksi ja palaa ravinnekiertoon.

Olimme lasten kanssa niin reippaita, että hyödynsimme peruuntuneiden luentojen tyhjäksi jättäneen aikataulukolosen perunan ja juuresten nostoon. Sitä olisi varmaan pitänyt tehdä hiukan aiemmin, koska lähempänä pintamaata olleet perunat olivat jo ottaneet pakkasvahinkoa. Potaattia löytyi muutamasta vielä jäljellä olleesta penkistä pari ämpärillistä ja juureksia: lantua, mustajuuria, palsternakkaa oli puolet perunoiden määrästä. Ihan kelpo saalis.

Perunamaa saa kokea roolinvaihdon viljelykierron vuoksi. Ensi vuonna sen tilalla on viherlannoitetta, persiljaa ja valkosipulia. Perunaa etsiskellessäni kasasin myllätyn maan kohopenkeiksi ja teimme syyskylvöt samantien. Maahan meni kevättä odottamaan talvivalkosipulia, persiljaa ja porkkanaa. Tosin porkkana oli keväältä jäljelle jääneitä siemeniä, joten voi olla ettei ne sovellu syyskylvöihin. Aika ja lasten kärsivällisyys meiltä taas loppui kesken. Kalkunankakan lisääminen ja päälle tuleva olkipeitto saivat vielä odottaa.DSC02347

Puutarhahommissa puuhatessamme seurailimme Mozartin nuoren kukkomme puuhia. Se on jostain käsittämättömästä syystä ihan rakastunut esikoiseemme. Kukko vähät välittää parvestaan. Kulkee tytön perässä ympäri pihaa ja aina välillä viehkeästi tanssii tälle. Ihme pari nuo kaksi. Teimme lopulta puutarha hommia porukalla minä, kolme apuria ja rakastunut kukko, sillä kukkoa ei saatu palaamaan omiensa pariin. Se oli tulossa sisällekin Kisin perässä. Jos joidenkin mielestä oli hassua, kun tyttö kanteli Primadonna kanaa pitkin pihaa, niin pöhkö kukko on vielä hassumpi olento. Ei voi kuin nauraa nuoren herran tunteen palolle.

Viime viikot on olleet töiden ja opiskelun vuoksi todella kiiireisiä ja arki rikkonaista. Yhteenlaskettuja työpäiviä ja luentopäiviä on ollut enemmän kuin päiviä viikossa. Iltaluennolta onkin saanut mennä suoraan yöhön töihin ja pahimmillaan seuraavana päivänä sama homma. Yksi päivä kotona lasten kanssa eheyttää kummasti, vaikka meidän poppoon kanssa palaa kyllä pinnakin useamman kerran päivässä. Näin on kai muillakin uhmaikäisten vanhemmilla. Päivän loppusaldo on se mikä ratkaisee ja viimeistään unessa on kaksivuotiaskin todella söötti. Äidin osittainen vapaapäivä onkin sitten hyvä päättää roolin vaihdokseen ja mennä yövuoroon töihin.

Sitruunatimjami
Pieni kuuraa tekee kaikesta niin kaunista.

 

Seikkailu omenoiden maailmaan

Aiemmassa talossamme oli vanhan ajan puutarha, jossa oli tietenkin paljon omenapuita. Talon alkuperäiset asukkaat olivat tehneet syksyisin hyvän tilin myymällä toreilla oman pihan omenoita ja luultavasti siksi puita oli alunperin melkein 20. Onneksi tontti oli jossain kohtaa 70-luvulla jaettu kahtia ja osa omenapuista oli päätynyt näin naapurin pihalle. Meidän aikaamme puita ole enää yhdeksän. Hyvänä omenavuonna olimme hukkua omenoihin ja huononakin saimme kyllä syömäomenat kotipihasta. Vanhojen puiden lajikkeet olivat useimmat unohtuneet historian hämäriin, mutta muutama oli tunnistettavissa. Åkero on hyvin omaleimaisen näköinen sekä makuinen. Punakanelin tunnistaa jokainen. Lopuista saimme vain valaistuneita arvauksia. Joka tapauksessa oli kesä-, syys- sekä talviomeniakin reilusti yli oman tarpeen.

Tänä syksynä oli jälleen oikein kunnon omenavuosi. Meillä on Pienen pienellä Farmilla kyllä omenapuita. Ne vain ovat vasta toissavuonna istutettuja pikkutaimia. Saimme siis yhdestä puusta yhteensä noin kuusi omenaa, jotka nekin junnu pisteli poskeensa omatoimisesti ja hiukan raakana. Siinä  aikani asiaa huokailtuani otin yhteyttä vanhan talomme uusiin omistajiin ja kuinka ollakaan hekin olivat hukkumaisillaan omeniin. Saimme luvalla käydä omenavarkaissa niin paljon kuin vain jaksoimme kotiin kantaa.

Tästä se ajatus sitten lähti ja varasin ajan mehuasemalle omenoineni. 55 kg omenoita muuttui sopivasti 30 litraksi ihanaa tuorepuristettua omenamehua erään lauantaisen perheseikkailun aikana. Eikä mehuaseman taksakaan ollut päätä huimaava. Asemalla puristettu mehu voidaan joko pastöroida, jolloin omenoiden mikrobitoiminta lakkaa eikä mehu pilaannu niin helposti tai vain puristaa mehuksi ilman tätä kuumennusta. Meillä mehu meni säilytykseen pakasteeseen, jolloin mikrobit saivat jäädä mehuun ihan semmoisenaan. Pastöroitu mehu olisi säilynyt ihan kellarissakin.

Mehuasemalla
Sinne ne menee vaivalla kerätyt omenat murskattaviksi ja sitten puristettaviksi. Mehua tehdessä ei onneksi omenan pintavioilla ole merkitystä, sillä tänä vuonna lähes kaikki omenat olivat pintaviallisia.

Jo alunperin ajatuksena oli kokeilla osasta mehua siiderin tekoa. Niimpä haimme Prismasta käymisastian, viinihiivaa ja netistä etsimme ohjeita käymisprosessiin. Jännittävää nähdä mitä siintä tulee. Nyt omenamehu on ollut tekeytymässä jo muutaman viikon ja astian pulputtaminen on hiljennyt selvästi. Saamiemme ohjeiden mukaisesti annamme juoman vielä joitakin viikkoja olla ja sitten pullotamme siiderimme. Naapurin positiivisen näkemyksen mukaan: Jos ei vielä ollut maha sekaisin, niin kohta on taatusti.

Omenat puntarilla
Meidän jälkeen tulleen asiakkaan omenat puntarilla. Mehuasemalla oli kiirettä ja asiakkaita oli jonoksi asti, vaikka ajat varataan etukäteen.

Tästä omenaseikkailusta innoittuneena Isäntä soitti minulle eräänä päivänä töistä: ”Hei! Ostin juuri 20 omenapuuta ja 7 päärynäpuuta.” Innoissaan ei ollut edes tarkistanut lajikkeita. Osti vain Hankkijan taimitarhan tyhjäksi omenapuista. Meille ne eivät mahdu eikä maaperäkään ole oikein otollinen, mutta anopilla on joutopellon pätkä. Sinne siis tulee Pienen pienen Farmin uusin laajennus eli Hedelmätarha! Ainoa mutta asiassa on Isännän edelleen toimimaton oikea käsi. Siitä voi lyhyellä päättelyllä miettiä kuka kaivaa yksin lapioineen 27 hedelmäpuuta maahan? Ja sitten on vielä opeteltava niitä leikkaamaan. Oma Hedelmätarha ja sinne tietenkin myös mehiläisiä töihin ❤

Hyötypuutarhan kuulumisia

Tämä aihe on minulle erityisen rakas ja arvokas. Rakastan kasvimaatani. Parasta kotoilua minulle on laittaa puutarhahanskat käteen ja mennä kasvimaalle puuhaamaan. Siellä on aina jotain tekemistä. Useimmiten minulla on ainakin kolme aloitettua ja sitten kesken jätettyä projektia.  Kasvimaan aiemmista kausista ja perustamisesta voi lukea tästä.

Joka kausi olemme satoa saaneet. Suurimman osan käytämme tuoreeltaan itse ja osan lahjoitan Pienen pienellä Farmilla vieraileville ystävilleni.  On ihanaa esitellä kasvimaatani muille ja jakaa sen antimia sellaisille, jotka myös käyttävät niitä. Minulla on muutama ihan erityisen arvokas ystävä, jotka ovat kiinnostuneet itse alusta lähtien kokkaamisesta oikein tuotetuista raaka-aineista.

Kasvimaan aarteiden säilöminen on minulle melko uutta. Olen toki hilloja keitellyt meille ja vieraillekin. Anoppi on erikoistunut mehujen keittämiseen ja meidän perhe ne suurimmaksi osaksi juo. Persiljaa, tilliä ja vahveroita olen pakastanut. Vasta viime talvena olen havahtunut siihen miten paljon meillä käytetään pakastettuja kasviksia talven aikana: papuja, pinaattia,  herneitä, porkkanaa, maissia yms. Näen valtavasti vaivaa kun yritän etsiä niitä mahdollisimman lähellä tuotettuna. Niimpä usein kaupassa käydessäni käyn useamman merkkisessä hypermarketissa. Osa pakastevihanneksista löytyy kotimaisina S- ja osa K-merkkisestä kaupasta, mutta omia kasviksia voisi itsekin pakastaa talven varalle. Pikainen tarkistus googlella vahvisti, että martoilla on jälleen kerran hyvät ohjeet miten toimia ja mitkä kasviksista pitää ensin ryöpätä. Eläköön Martat ja eläköön omakasvatetut kasvikset! Tätä sitten loppu kesästä luvassa, kun uusi kakkospakastinkin on jo hommattu.

En usko, että kasviksemme täyttävät virallisia luomukriteereitä. Käytämme lannoittamiseen ja maanparantamiseen kalkkunoidemme ja kanojemme lantaa eivätkä ne syö pelkkää luomua. Isännän mielestä luomurehu on liian kallista ja meiltä jääneet ruuantähteetkään ole kokonaan luomua, vaikka hyvin ne kanoille kelpaavat. Jos ja kun käytän teollisia lannoitteita valitsen luomumerkittyjä enkä käytä kemiallisia torjunta-aineita. Viime vuoden kirppataistelussa tosin melkein jo kaduin päätöstäni olla myrkyttämättä.

Tällä hetkellä kasvimaa alkaa näyttämään suorastaan herkulliselta. Juhannuksen sateet tulivat vastauksena rukouksiin ja kasvit ottivat niistä kunnon kasvuspurtin. Kitkemiset on jääneet rästiin tässä sairastuvan pidossa. Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tässä kuvaterveisiä kasvimaaltani.

pinaattia tynnyrissä
Tässä kaksi viikkoa sitten otetussa kuvassa pinaatti on jo hyvännäköinen, mutta Mangoldi vielä pientä.

Juurespenkki
Tänä vuonna laitoin todella vähän juureksia. Näistäkin puolet joutuu matkan varrella harventamaan. Reunoilla kiertää lanttu ja erivärisiä punajuuria. Keskellä on pieniä palsternakan alkuja. Samettiruusua laitan sinne tänne, koska sillä on tuholaisia häätävä vaikutus.

kaalit
Vastoin kaikkia odotuksia taidan saada tänä vuonna kaalia. Aiempina vuosina kirpat ovat tuhonneet kaalit jo taimina. Nyt ne kasvoivat taimina kasvutunnelissa. Eikä kirppoja ole näkynyt. Kolmessa lavakauluksessa on sekaisin kukka-, parsa-, suippo- ja kurttukaalia. Myös brysselin kaalin taimia laitoin, mutta niille taisi kevään kuivana kautena käydä huonosti. Tiheässä ovat nämäkin, mutta kanat syövät harvennetut kaalit mielellään. En vain raaskisi näitä harventaa. Ongelmana alkaa olla kasvien koko, sillä ne eivät enää mahdu kasvutunneliinsa kunnolla.

Kaalit ja purjo ovat olleet monena vuonna todella hankalia kasvattaa. Kaali kerää tuholaisia kuin magneetti ja purjo ei vaan kasva. Kaali näyttäisi nyt hyvältä ja purjon suhteen olen toiveikas. Olen lannoittanut purjolaatikkoa reilusti aiempaa enemmän. Vielä ei voi korkata skumppaa, mutta jos kunnon sato sattuisi tulemaan, varmasti skoolaan. Minulla ja näiden kahden kasvin kasvattamisella kasvattamisella on ollut vaikea historia.

sipulit
Sipulia on laitettuna kaikkialle, mihin jäi hiukankin tilaa. Meillä käytetään sipulia todella paljon ja se loppuu kesken joka vuosi. Onneksi rekosta saa ihania ja paikallisia sipuleita. Tänä vuonna laitoin istukkaita seoksen, jossa oli kelta- puna. ja hopeasipulia. Kaikki lajikkeet näyttäisivät kasvavan yhtä hyvin.

Valkosipuliakin on muutamia hyviä yksilöitä. Tosin minulle valkeni vasta tänä keväänä, että valkosipuli kannattaisi tehdä syyskylvönä. Miksi sitten niitä myydään taimiliikkeissä vain keväisin? Tänä syksynä kokeilen laittaa valkosipulia maahan odottamaan kevättä. Pitääkin selvittää mitä kaikkea muuta voisi kasvattaa syyskylvöinä.

Tämän kasvukauden ongelma näyttäisi olevan avomaankurkku. Se ei vaan kasva. Kasvi menee varresta alkaen jotenkin kuivaksi ja lopulta katkeaa tai kokonaan lakastuu. Naamakirjan puutarhakeskusteluista apua pyytäessäni sain useampia arveluita mikä voisi olla vikana. Arvailuja olivat kylmä tuuli tai kasteluvesi, ravinnepuutokset, liian tiivis maa sekä kaivovedellä kastelusta johtuva maan happamoituminen. Toiveikkaasti laitan vielä yhden setin taimia kasvamaan tällä kertaa ihan uuteen kasvualustaan, jossa on turvetta estämään tiivistymistä, kalkkia happamoitumisen vuoksi ja kaupan varmasti oikein tasapainotetut lannoitteet. Onneksi kurkku kasvaa nopeasti.

Kesäkurpitsa
Ainoa kanojen kylpyinnokkuudelta säästynyt kurpitsa kasvaa hienosti. Viime vuonna saimme valtavan ison ja komean kasvin, joka ei muistanut tehdä yhtään hedelmää. Kalkkunankakka kasa taisi olla liiankin hyvä hyvä lehtien ja varren kasvattamiseen.

Mansikkakausi alkaa olla ehtoo puolella. Parhaimmillaan marjoja tuli reilusti. Mansikkapenkkimme on Isännän aluetta. Hän muisti kastella mansikkamaan joka ilta ja tarkkaili mansikoiden kasvua. Nyt Isäntä itse poimii marjat yksikätisyydestä huolimatta. Hän ei varmaan itse tajua miten suuresti ihailen tätä tiedostamatonta hullaantumista mansikan viljelyyn.

Hyvä puoli keskellä metsää asumisessa on, että meillä ei linnut käy syömässä mansikoita. Emme tarvitse verkkoja, koska ei meillä ole variksia, harakoita tai muita liian fiksuja siivekkäitä. Suurin tuholainen mansikkamaalla on meidän junnu. Hän auttaa iskää keräämällä kaikki raakileetkin eikä iskä yhdellä kädellä pysty itse keräämään ja pitelemään poikaa kauempana. Joskus pojan saa harhautettua laittamalla hänet syömään ruohosipulia siksi aikaa. Laitan joka vuosi lisää ruohosipulia kasvamaan, koska se on lasten herkku. Lisätuppojen istuttamisesta huolimatta sitä ei vieläkään riitä ruuanlaittoon asti.

Alkukesän kuivuus ja helle aiheuttivat paljon ylimääräistä työtä. Onneksi teimme Pienen pienelle farmille kaivon. Isäntä ratkaisi kastelukannurallin jo aiemmin ostamalla Tallinnan reissultaan tuliaisiksi pumpun kaivoon korvaamaan aiemman uppopumpun. Nyt siinä riittää teho pumpata vesi kasvimaalle asti letkua pitkin. Suoraan kasveillehan tätä kylmää vettä ei saa laittaa, mutta kasvimaan viereen tynnyreihin kylläkin. Auringon lämmittämä kasteluvesi sopii paremmin. Joku aviovaimo saattaisi toivoa laivalta tuliaisiksi hajuvettä ja uusinta meikkivoidetta, mutta minun listalla oli paikallisesta rautakaupasta työkalupakki, muutamia työkaluja, letkua. pumppu ja saamatta jäänyt sirppi.

Kuivuudesta on minun pieniä ongelmia suurempiakin seurauksia. Ammatikseen ruokaa kasvattavat tilalliset ovat saamassa ennätyshuonon sadon. Toinen huono vuosi jo valmiiksi huonosti kannattavalle alalle. Jos voisin johonkin asiaan vaikuttaa isossa kuvassa nostaisin tämän ammattikunnan arvostusta ja työstään saamaa palkkiota. Tuetaan paikallista ruuantuotantoa ja ostetaan kotimaisia tuotteita niin kauan kun niitä riittää. Luulisi kovimmankin äijän körilään sydämen heltyvän, sillä myös kotimainen mallasohra on kuivuudesta kärsineiden viljojen listalla.

On hämmentävää taas kerran huomata, että kesä on jo näin pitkällä. Iso osa kasvukaudesta on jo takana päin. Hyvänä puolena on, että vaikka kotikasvimaalta ei vielä valtavia satoja irtoakaan, niin kaupoissa ja toreilla on jo valtavasti ihania uuden kauden kasviksia. Niiden syöminen edesauttaa omaa terveyttä, edistää ekologista peltohehtaarien käyttöä ja parantaa kotimaisten viljelijöiden taloutta. Sitäpaitsi ne maistuvat ylivertaisilta talvisiin tuontikasviksiin verrattuna.

Ihmiset meidän ympärillä <3 ja miten katastrofista eteenpäin

Kuinka ollakaan arki Pienen pienellä farmilla hakee uomaansa Isännän onnettomuuden jälkeen. Se on raskasta ja stressaavaa. Kalenteri on melkein mahdoton kasata lastenvahtivuorojen osalta ja iso osa hommia jää koko ajan rästiin ajan ja käsien puutteen vuoksi. Kyllä me tästäkin selvitään.

Vetää erittäin nöyräksi ja käsittämättömän kiitolliseksi miten olemme saaneet avuntarjouksia ja voimaa ympärillämme olevilta ihmisiltä. Juhannusviikon työvuorotkin melkein saatiin järjestettyä. Vain viimeisin yö jäi tekemättä, sillä keskimmäisemme sairastui. Kerralla flunssa, korvatulehdus, silmätulehdus sekä virtsatieinfektio. Huomasin olevani ihan äärimmilleni venytetty kun yritin järjestellä siihenkin pelastusrengasta työvuoron ajaksi, kunnes tajusin, että tavalliset vanhemmat jäävät kotiin sairaan lapsen kanssa. Sen ymmärtäminen sai minut pysähtymään. Joskus on ihan sallittua nostaa kädet pystyyn ja todeta, että nyt ei enää ole keinoja järjestää asioita. Jäin siis kotiin ja vuori nousi harteiltani.

Rakentaminen siirtyi syksyyn pientä poikkeusta lukuunottamatta. Lapset saivat kuin saivatkin leikkimökkinsä, ja se riemu mikä siitä tuli, oli rajaton. Eräänä iltana ilmaantui naapurikylän Siekkelin puutyöstä mökin meille myynyt yrittäjä itse kasaamaan sen loppuun. Ihan pyytämättä ja auttamisenhalusta. Pari tuntia hän lastemme kanssa mökkiä viimeisteli ja sitten kolmikkomme sai suuren toiveensa toteen. Tämä ei siis ole sponssidiili vaan iso mies suurella sydämellä. Kiitos sinne mihin se kuuluu. Siekkelin puutyö ja Timo ❤

Leikkimökki
Valmistumista seuraavana aamuna sisustamisinto valtasi lapset. Tässä ylpeä kolmikko omalla kuistilla.

Kasvihuonerotiskokin saatiin korjattua. Se oli muovitta kaksi vuorokautta juhannuksen myrkyissä ja silti kaikki taimet näyttävät selviytyneen. Onneksi ne olivat vielä niin matalia ja tiililattia alla varastoi lämpöä. Korjaamiseen tarvittiin Isäntä työjohtajaksi ja minä, ämmi ja ukko käsiksi. Tähän katastrofiin meillä olisi ollut muitakin reippaita avuntarjoajia. Molemmilla sivuseinillä on poikittaiset metalliputket. Niiden alle ruuvattiin laudat ja lyhyet puukalikat niiden väliin niin että muovi ja pitkittäisputket puristuivat lautojen väliin. Nyt muovi on pysyvästi paikoillaan tai jos hirmumyrsky iskee repeytyy se niin pahasti, että sen voi unohtaa kokonaan. Tämä puolen tunnin pikku-urakka helpotti minun mieltä valtavasti.

Kasvihuoneen puut
Tässä Isännän nerokas patentti. Ulkopuolella on myös lauta ja päälystemuovi on näiden välissä. Helmoja pitelee edelleen tiilet.

Kanalan laajennus jäi myöskin kesken, mutta onneksi kalkut mahtuvat nyt valmiina oleviin tiloihin hyvän aikaa. Isäntä ei myöskään pääse nyt pikkukukkoja lopettamaan, joten ne jäävät pihaan kasvamaan. Ehkä jopa pataan asti. Isomman sarjan kukko puolestaan alkoi käydä parvessa akuutiksi häiriöksi. Minusta ei ole kukkoja lopettamaan, mutta nuorimmaisen lapsemme kummi pelasti meidät tästä pulasta. Metsämiehille kukon lopettaminen on pikku juttu, eikä siinä kauaa kestänyt kun häirikkö oli vainaa ja montussa. Kiitos tästä avusta!

Minun osakseni jää Pienen pienellä Farmilla huolehtia lähinnä jo aloitetuista kesäprojekteista sekä hoitaa koti. Ne olivat minun hommia jo alunperinkin. Farmin lyhennetty työlista näyttää nyt tälläiseltä.

  • Huolehdi kasvimaasta ja kasvihuoneesta
  • Hoida mehiläiset ja tee jaokkeet
  • Kanojen hoitaminen
  • Perunan kitkeminen
  • Hunajan linkoaminen ja purkittaminen
  • Ja sitten ne miljoona muuta matkan varrella huomattavaa pikku hommaa

Juhannuksen sateet ovat saaneet koko pihan hurjaan kasvupyrähdykseen. Hyötykasvien osalta sitä on todellakin odotettu, mutta vauhdikkaimman spurtin tuntuu saaneen rikkaruohot. Peruna meinasi jo hukkua rikkojen sekaan. Etenkin saviheinä oli villiintynyt perunaa korkeammaksi. Onneksi tämä homma sujuu hyvin lastenkin kanssa. Rikat ovat tarpeeksi isoja tyttöjen tunnistettaviksi ja parastahan on viedä täysi rikkaämpäri kanojen iloksi.

perunamaa juhannuksen jälkeen
Osittain kitketyltä perunamaalta paljastui ihan kelpo varsia. Lajikkeina meillä on tänä vuonna minun mummola muistojen Asterixia ja uutena kokeiluna Annabellaa.

Jitan lämpökompostori
Jotain siintä puuttuu. Isäntä huomasi tämän sisältä asti ja minä olin kävellyt ohi useasti asiaa näkemättä.

Myrskytuulet olivat tehneet meillä muutakin vahinkoa. Lämpökompostorista oli jostain käsittämättömästä syystä lähtenyt kansi irti ja saranat ovat rikki. Jitan lämpökompostori on melko jähmeä avata ja sulkea, joten ei ymmärrä miten tuuli on saanut siintä otteen. Toistaiseksi kansi on päällä irtonaisena ja painona on muutama tiili. Isäntä soitteli tehtaalle ja sieltä saamme uuden kannen. Ihanaa kun tavarat eivät ole kertakäyttöisiä ja asiakaspalvelu pelaa.

Vaikka minä tuota tuuli asiaa valitan, niin on siintä hyötyäkin. Kun sattuu tyyni keli, ei pihalla voi rauhassa olla. Siellä on mäkäräisiä ja paarmoja ihan mustanaan ja ne syövät elävältä. Lisäksi pyykit kuivuu vauhdilla kun nostaa kuivaustelineen kuistille. Tosin melkein jokaista kuivattua koneellista vastaan saa käydä telineen kalastamassa pihamaalta takaisin kuistille useammin kuin kerran. Tuotekehittelyä vaille tämäkin asia. Tai oikeastaan meillähän on pihassa iso putkista kasattava pyykkiteline, joka odottaa jalkojen maahan valamista. On odottanut jo viime syksystä asti.

Perhearjen järkkääminen on kaikkein haastavin homma. Lapsenvahdit on kultaakin kalliimpia. Etenkin minun töiden suhteen. Kuinka monella perheellä on kolmelle pienelle lapselle yökyläpaikka neljäksi yöksi putkeen keskimäärin joka viikko. Onnekkaita ovat ne, joilla on apuun rientäviä isovanhempia. Kodin suhteen yritän työstää omaa asennettani. On vain pakko hyväksyä, että eteiseen ei kenkien sekaan enää mahdu, tiskit ja pyykit on pitkin poikin ja pesemättä, vieraat eivät välttämättä saakaan itse leivottua paakelsia kahvin kanssa ja leluja, pihalta kantautunutta hiekkaa ja askartelujen palasia on joka paikassa. Pääasia, että kaikki tärkeät on ruokittu, nukutettu, pesty, tarpeeksi huomioitu ja halittu. Eläimet ja kasvit on onneksi nopea hoitoisempia.

Loppujen lopuksi vaikeuksien edessä voi joko itkeä ja luovuttaa tai nauraa ja voittaa. Siirtymä ensimmäisestä toiseen saattaa meillä joskus hiukan kestää, mutta kyllä me siihen pääsemme. Lapset nopeiten, minä seuraavana ja Isäntä kipujensa kanssa vielä joskus. Vielä kerran kiitos kaikille meidän ihmisille!