Kesäkalkkunoista

Ennen vanhaan maalaistaloissa vietettiin syksyisin varsinaista runsauden juhlaa kun kasvukauden satoa kerättiin talvisäilöön. Etenkin eläinten määrää vähennettiin syksyisin, jotta ruokittavia suita olisi navetassa vähemmän ja kylläisiä ihmisiä tuvassa enemmän. Tuolloin omien eläinten kasvattaminen ruuaksi oli arkista, eikä kukaan sitä ihmetellyt. Myös suhde ruokaan oli suoraviivaisempi. Nykyisin on paljon ihmisiä, jotka sulkevat silmänsä siltä mistä se liha on sinne muovipakettiin tullut. Onneksi tietoisuus ruuasta, sen laadusta ja alkuperästä on nyt varsin nouseva trendi ja etenkin lihatuotannon käytännöt ovat joutunut julkiseen syyniin.

Kanat ja kalkut
Nyt syksymmällä, kun kasvimaata ei enää tarvitse suojella ahmateilta, on kanat sekä kalkkunat enemmän vapaana pitkin pihaa. Kanat vaeltelevat pihassa lähes päivittäin ja kalkkunat silloin tällöin. Kumpikaan parvi ei lähde pihasta mihinkään.

Me herätämme hiukan ihmetystä etenkin minun kavereiden parissa, koska syömme lemmikkikalkkunamme syksyn tullen. Myönnän, että kuulostaa noin äkkiseltään melko brutaalilta. Meille on varsin selvää mikä ero on hyötyeläimellä ja lemmikillä. Hyötyeläin hankitaan, koska siitä halutaan jotain. Kanat ovat meillä pihan koristamisen lisäksi munien vuoksi. Kun ne tulevat liian vanhoiksi munimaan, ne poistetaan parvesta, jotta tilalle mahtuu hyödyllisempi yksilö. Kalkkunat tulevat keväällä, jotta ne voidaan kasvattaa isoksi ja syödä syksyllä. Tämä ei kuitenkaan estä meitä kiintymästä myös hyötyeläimiin ja kohtelemasta niitä hiukan lemmikkimäisesti.

Jotta voimme sanoa syövämme mahdollisimman hyvin tuotettua lihaa, huolehdimme eläimistämme parhaamme mukaan. Ne saavat tarpeeksi hyvää ruokaa ja puhdasta vettä. Niillä on mahdollisimman kuivat ja hyvät oltavat sisällä ja ulkona. Niiden kanssa vietetään aikaa, niille höpistään, viedään herkkuja ja niitä esitellään Pienen pienellä Farmilla vierailijoille. Jokaista lintua kohdellaan eläessään hyvin ja kun lopun on vääjäämättä tultava, toteutetaan se kotona, ilman kuljetusta mihinkään ja mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Näin meillä ajatellaan lihan tuottamisen olevan mahdollisimman eettistä.

Pienen pienellä farmilla ei ole navettaa tai muuta isoa eläinsuojaa. Tämä rajoittaa melko paljon eläinten pitoa. Toisaalta se on hyväkin. Minä olisin hommannut meille jo hevosia, highland-nautoja, lampaita, sikoja ja vaikka mitä muuta jos tilaa ja laidunta olisi enemmän. Butt-kalkkunat ovat meille sopiva valinta. Ne ovat hankintahinnaltaan edullisia, kasvavat teuraspainoon kesän aikana, ovat lapsiystävällisiä luonteeltaan ja melko helppohoitoisia. Noin 20 kg kalkkuna on vielä käsiteltävissä teurastaessa ja ruhoa käsiteltäessä.

Butit ovat jalostettu rotu kuten kanoissa broilerit ja tarvitsevat kesälläkin sateen ja tuulen suojan. Meillä kalkkunat asuvat omalla puolellaan kanalaa. Kuivikkeena niillä on hamppua. Ruuaksi tarjoillaan vaihtelevasti kauraa, kanojen rehua, ruuan jämiä, rikkaruohoja ja paikallisen salaattia kasvattavan puutarhan perkuujätettä eli kakkosluokan salaattia.

Hoitotoimina tarvitaan jatkuvaa ruokkimista ja kakan siivoamista, sillä nopeasti kasvava kalkkuna tekee näitä kahta jatkuvasti. Vesiä saa kantaa myös paljon, sillä me emme ainakaan ole vielä keksineet juottosysteemiä, mitä nämä eivät kaada tai sotke. Tarhaa saa myös olla siivoamassa, sillä syksyn sateet, kuivike ja kakka tekevät tarhasta nopeasti liejua. Tänä vuonna sain tarpeekseni tarhansiivouksesta ja vaihdoin kokonaan sekä kalkkunoiden että kanojen tarhan pohjat. Ensin kaivoin viitisen senttiä pintaa sontineen pois ja sitten kärräsin uudet pinnat tilalle. Kyllä taas kunto, känsät ja kokemus kasvoi yhden naisen maansiirtoyrityksessä.

Kalkkunoiden pohjia
Naapuri hiekkakuopan ystävällinen setä toimitti meille pyörökuormaajan kauhalla muutaman kuution seulottua hiekkaa tarhojen pohjaksi. Minun työvälineet ovat hiukan ympäristöystävällisemmät: kottikärryt ja tolppaan nojaava lapio. Kasan päällä oleva avustaja oli kuvan ottohetkellä lakossa.

Syksyllä alkaa kalkkunoiden kokovertailu. Tänä vuonna ne näyttävät olevan kasvusta hiukan jäljessä. Luulen, että se johtuu kuumasta kesästä. Kasvun sijaan osa energiasta on kulunut viilentämiseen. Kyllä niistä silti ihan kunnon paistit tulee ja viikonloppuna ensimmäinen erä teurastetaankin. Aloitamme lauman harventamisen aina isoimmista uroksista, sillä niille kehittyy usein jalkavikoja ja muita terveysongelmia. Pienimmät akat saavat olla luultavasti marraskuun loppupuolelle asti. Niitä jaetaan sitten harvoille ja valituille joulukalkkunoiksi. Se tuoksu, mikä lähtee savustetusta ja vielä lämpöisestä kalkkunasta, on ihan mielettömän herkullinen. Niin isoa paistia ei kerralla pysty syömään, joten iso osa päätyy pakastimeen. Savustettu kalkkunan liha on todella maukas, helppo ja monikäyttöinen elintarvike. Onneksi kohta on taas se aika.

tyttö ja kana
Tyttö ja sen lemmikkikana Primadonna. Kukko on linssilude Mozart, joka löytyy aina sieltä missä tapahtuu. Kertaallen se käveli minua eteisessä vastaan.

Meillä mutkaton suhtautuminen lihan kasvattamiseen on välittynyt lapsillekin. Eläimestä pidetään huolta ja sitten se syödään. Silti siintä pitää välittää ja siihen saa myös omalla tavallaan kiintyä. Kalkkunoita haliva ja kanoja kanteleva esikoinen on siintä hyvä esimerkki.

Kanojen BB-talo ja uudet asukkaat

DSC01990
Hieno käytöksinen kukkomme Taku. Hoitaa hyvin kanansa eikä ole pätkääkään vihainen. Väistää jopa taaperoa tunnollisesti. Vihainen kukko saisi kirvesterapiaa välittömästi.

Ensimmäisenä Pienenpienelle Farmille muutti perhe ja sitten sinne muutti kanoja. Kanalan rakentamisesta olenkin jo kirjoittanut aiemmin. Todettakoon tässä nyt vain lyhyesti, että kanala valmistui ennen taloa. Tärkeimmät asiat tietenkin ensin. Olimme maalle monien mahdollisuuksien paikkaan muuttava perhe. Meillä ei kaupungissa ollut Isännän allergian vuoksi sisälemmikkejä ja minun hevosenikin oli lähinnä minun oma juttu ja myös äidin omaa aikaa. Sattumuksien summana kun meillä viimein oli maaseudulla kahden ja puolen hehtaarin metsä hevostani varten, tuli se pihaan vain sinne haudattavaksi. Rikkinäinen ja vanhahko Pöljä-heppa ressuni.

Eläimiä taloon oli saatava välittömästi. Jotain joka asuu talon ulkopuolella, ei vaadi valtavia investointeja, mielellään siitä saisi olla jotain hyötyäkin ja lapsille iloa. En muista ollenkaan kuka keksi ajatuksen kanoista, mutta ajatuksesta tekoihin oli tässä asiassa erittäin lyhyt matka. Ihan ensimmäinen meille tullut parvi oli naapurikylän lammasfarmilla haudottuja sekarotuisia kanoja. Niille ei ollut juuri silloin sijaa heillä ja me olimme ihan kanakuumeen vallassa. Ne taidettiin palauttaa täysikasvuisina ja munivina kanoina lammasfarmille, koska minun oli taas pakko sotkea eettiset näkökulmat näinkin yksinkertaiseen asiaan.

Iiitin kanat
Iitin kanat ovat pääosin mustia kuten hiekkakylvyssä lekotteleva lady taustalla. Minun lemppareita ovat kuitenkin nämä meidän kaksi kirjavaa mammaa. Oletettavasti he ovat äiti ja tytär Viljonkka ja Mulan.

Suomessa on suojeltuja alkuperäiskantoja maatiaskanaa. Siis Suomen olosuhteisiin aikojen saatossa sopeutuneita kanoja. Ne ovat pitkälle jalostettuja tehokanoja terveempiä, pidempi ikäisiä, vaatimattomampia sekä värikirjossaan hauskemman näköisiä. Nämä kanakannat on nimetty löytöpaikkansa mukaan. Meillä on Iitin kantaa. Maatiaiskana on tehokanaa laiskempi munimaan. Tehokana tekee munan päivässä muutaman vuoden ajan. Maatis tekee arviolta 5,5 munaa viikossa, mutta useamman vuoden ajan.  Päivääkään ei olla kaduttu meidän maatiksia.

Ihmisten ja yleensä nisäkkäiden ajatusmaailmaan tottuneelle kana on hiukan erilainen. Toisinaan ne käyttäytyy aika brutaalisti toisiaan kohtaan ja parvi ajattelu menee aina edelle. Ne on myös ihan järjettömän epäluuloisia kaikkea uutta kohtaan. Varovaisimmat menee sekaisin, jos kanalan kuivikkeet muuttuu uuden värisiksi. Ensimmäisenä vuonna kanalan ihmettely oli etenkin Isännän ajanvietettä. Hän suhtautui todella suurella tunteella esimerkiksi nuoreen kukkoon, joka raiskasi hormonihöyryissään kana reppanoita ihan miten sattui. Pihalla oli useammin kuin kerran käynnissä huvittava näytelmä kun ensin sulat pöllyää kukon polkiessa Isännän lempparikanaa. Seuraava näky on kun Isäntä jahtaa raiskaajakukkoa pitkin metsää mesoten niin, että lapset oppi uutta sanavarastoa. Muistaakseni ei tullut kukkoa punaviinissä, mutta pataan se päätyi. Viimeisenä kostonaan oli muuten sitkeää pureksittavaa.

Nykyisin se olen minä, joka saattaa jäädä kanojen keskinäisiä suhteita seuraamaan. Ne on oikeastaan aika mukavaa katseltavaa hiukan kuin akvaarion tuijottaminen. Siihen hetkeen unohtuu ja omat ajatukset on kerrankin melko hiljaa. Ja omat kananmunat on muuten melkoisen iso juttu. Ne on ihan eri asia kuin kaupan tavara ja omavaraistaloutta parhaimmillan sekä helpoimmillaan.

Nuorikko
”Pikkutiput” ovat jo näin isoja. Sulkautuneet hienosti ja reippaita kuin mikä. Vielä joukossa on paljon kukkoja. Kohta onkin aika antaa niille reipasta niskahierontaa ja vähentää niiden määrää. Kukoille ei kotia tahdo löytyä eikä meillä ole tiloja kasvattaa niitä pataan sopiviksi asti.

Tällä viikolla BB-taloon tuli uusia kesäasukkaita. Konehaudotut kananuorikot yhdistettiin isojen kanojen parveen ja niiden tilalle erikseen tuli 10 kalkkunaa. Buttikalkkunat on lihantuotantoon jalostettuja broilerin vastineita. Ne kasvaa nopeasti, syö valtavasti, lisääntyvät huonosti luonnostaan ja kakkaavat tolkuttomasti. Ne ehtivät Suomen lyhyessä kesässä pakastin kuntoon toisin kuin alkuperäisemmät kalkkunarodut. Tässä asiassa olen saanut vielä omatuntoni olemaan hiljaa, vaikka nämä ovatkin pilalle jalostettuja ja usein lyhytikäisiä. Hyvänä puolena niissä on pelottomuus ja uteliaisuus ihmistä kohtaan. Ne ovat hiukan jälkeen jääneen yksinkertaisia, kömpelöitä, ystävällisiä ja herkuilla täysin lahjottavissa. Meillä lapset on tykästyneet butteihin lemmikkeinä. Minä tykkään niistä erityisesti suoraan savustuspöntöstä tulleina.

DSC02013
Butti- kalkkunat ovat melko säälittävän näköisiä. Minusta näyttä aikan siltä kun niillä olisi kokoa liian isot sulat päällä. Lisäksi ne ovat kanatipuihin verraten kömpelöitä, hitaita ja passiivisia. Ruokakupille ne kyllä tulevat yllättävän vauhdilla.

Tämän kesän haasteena on aidata kasvimaa niin, ettei sinne mene tuholaisia. Butti parvi niittää sen tyhjäksi samantien, kanat kylpee pienessäkin läntissä paljasta multaa kaivaen kaiken vierestä ylös ja lapset syövät mansikat jo raakileina. Aitaverkkoa vaan ostamaan.

Pienenpienellä farmilla linnut ovat lemmikkejä, omavaraisuutta ruuan suhteen sekä tärkeä opetus lapsille mistä ruoka tulee ja mitä sen eteen pitää tehdä. Vanhin lapsista on melkoinen höpöttäjä ja aiheuttaa aina välillä kummallisa tilanteita puhumalla teurastamisesta, metsästämisestä ja lemmikkien syömisestä. Hän ei ymmärrä, miksi jollekin toiselle nämä ovat kummallisia puheenaiheita, sillä hänelle ravintoketju ja itse kasvatettu ruoka ovat normaaliarkea. Tässä koen meidän onnistuneen vanhempina.

Onnellisten kanojen munia saa kasvattamalla ne itse.

Onnettomia aikatauluja, uudet mehiläiset ja pentukuumetta

Joskus olen tavattoman optimistinen aikataulujen suhteen. Useimmiten se johtaa noin kymmenen minuutin krooniseen myöhästelyyn, mutta tällä kertaa ylitin itseni aikataulusokeudellani. Mahdottoman helteinen keskiviikko päivä alkoi aamu puoli kahdeksalta 70 km kotoa yövuoron lopettamiseen. Seuraava etappi oli Kouvolan keskustassa kun kävin vaihtamassa Isännän kanssa auton, että hän sai pakun töitä varten. Sitten kotiin nukkumaan. Olin sopinut jo aiemmin sille illalle Karkkilassa tapaamisen vehnäterrieri kasvattajan kanssa ja takaisin tulomatkalla ottaisin kyytiin Tuusulasta ostamani mehiläispesät. Suunnitelma oli hyvä ja toteutettavissa. Säästäisin monta kilometriä ajaessani molemmat reissut lännen suuntaan kerralla.

Suunnitelma pissi siinä kohtaa kun tulin luvanneeksi itseni tekemään ylimääräisiä yövuoroja juuri tiistai – perjantai. Niimpä aurinkoisen keskiviikon ajokilometrit olivat rapiat 500 km kolmella välietapilla, hirveällä kiireellä ja neljän tunnin unilla. Onneksi koiranpentuja ihailtiin kahvikuppi kädessä, sillä ruokataukoakaan ei mahtunut ajoreitille. Työt olisi alkaneet 21.00 ja minä olin siellä 23.30. Uusi ennätys siis. Onneksi olin työtoverin kanssa asian jo sopinut etukäteen.

Kuva pesän sisältä
Uudet italiaano neitoset. Nämä ovatkin hiukan minun aiempia tummia mehiläisiä ärhäkämpiä.

Kuvassa on meidän uusimmat tulokkaat. Kaksi isoa yhdyskuntaa italialaista rotua edustavia tarhamehiläisiä. Viime vuonna ostettu pesä oli eri rotua. Mehiläisten hoitajana olen aivan noviisi ja lähinnä toimin valaistuneiden arvausten ja Youtube-videoiden varassa. Yhden kurssinkin ja useamman kirjan olen aiheesta käynyt, mutta nisäkkäiden kanssa toimimiseen verraten hyönteisten ajatusmaailma on jotain ihan muuta ja todella kiehtovaa. Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka eivät ole mahdottoman allergisia mehiläisen pistoille ja jotka luulevat tietävänsä jotain jostain. Ennen Pienenpienelle farmille muuttoa luin jostain aikakauslehdestä juttua miten lisätä omavaraisuus astetta pienillä teoilla ja ilman maatilaa. Kymmenen kohdan listalle oli eläinmaailmasta päässeet kanat ja mehiläiset eli munat ja hunaja. Meillä on nyt molempia enkä luovu enää kummastakaan lajista. Mehit on loputtoman mysteerisiä ja kiehtovia ja kanojen päätöntä BB-taloa katselee jo mielummin kuin huonoa jenkkikomediaa. Kirjoittelen molemmista eläimistä tarkempaa tekstiä joskus myöhemmin kun saan ensin edustavat otokset heistä.

Pentukuume on iskenyt taloomme niin pahasti, että ainoa lääke on hommata se pentu. Isäntä pahalainen on allerginen, mutta sietää yllättävän montaa koirayksilöä ilman oireita. Niimpä etsimme näitä ns. allergiaystävällisiä rotuja, jotka tosin eivät ole allergisoimattomia kokonaan. Me luotamme siedätykseen. Se toimi Isännän ja minun hevoseni välillä hienosti. Eniten suosituksia saimme bichon friseestä, villakoirasta ja vehnäterrieristä. Valitettavasti aiemman talomme naapurilla oli kääpiövillakoira. Olemme pysyvästi sen tuttavuuden traumatisoimia. Se koira räksytti pensasaitamme takana non stoppina vähintään puolet päivästä. Siunattua taukoa tuli vain perheen ollessa mökillä. Ei siis ikinä villakoiraa! Bichon frisee taas on hurmannut meidät joka kerran kun olemme sellaisen jossain nähneet, mutta me etsimme koiraa kulkemaan meidän mukana vähän joka paikassa myös vaikeammassa metsämaastossa. Vehnäterrieri kuulostaa siihen sopivammalta.

Olimme jo jonossa yhteen pentueeseen, mutta valitettavasti siihen ei syntynyt tarpeeksi montaa narttua. Tämä oli varmaan onni onnettomuudessa, sillä sitten otin yhteyttä kasvattajaan, joka suunnittelee pentuja tälle kesälle. Yhden tapaamisen perusteella olen jo ihan myyty. Tuleva emo on täydellinen. Kasvattaja vaikuttaa maalaisjärkeä omaavalta ja tarpeeksi jämäkältä. Luotan siihen, että hän osaa ja uskaltaa meille sanoa suoraan jos teemme jotain pennun kanssa ihan väärin. Jos et itse osaa, luota johonkin jolla on osaamista. Kasvattaja tädin vehnikset olivat ihanampia kuin kuvittelin. Ne rakastivat ihmisiä, mutta eivät riehuneet kahta ensimmäistä tuntia jaloissa. Ne oli kauniita ja sopivan kokoisia. Ennen kaikkea ne ovat monipuolisia touhuamaan tarkoitettuja koiria, ei käsilaukussa kuljetettavia vauvahauvoja. Nyt olemme onnellisesti odottavia. Tosin odotamme vasta nartulle juoksuja, mutta jotakin sentään. Hassuinta on, että pahin pantukuume tuntuu olevan Isännällä.

Butit
Meidän viime vuoden kalkkunoista oli mahdotonta saada hyviä kuvia. Ne änki aina linssiin kiinni. Tämä kuva on marraskuulta eli ovat lopullisessa koossaan. Ainoa ongelma näissä on tarhan kunnossapito, kalkkunat muussaa sen liejuksi.

Pienenpienen farmin eläimet ne vain lisääntyy. Olemme sopineet, että meille tulee vain yksi uusi laji vuodessa, jotta homma kestää lapasessa ja harkitsemme tarpeeksi tarkkaan jokainen uuden lajin sopivuutta meille. Kanat olivat todella lyhyt harkinta. Kalkkuna maistuu todella hyvältä ja positiisenä yllätyksenä se on täydellinen lemmikki lapsi perheeseen. Ne rakastaa ketä tahansa ihmistä. Mehiläisiä ei juurikaan harkittu. Hullaannuin niihin viime vuoden tammikuussa niin totaalisesti. Intopinkoilijalta katosi kaikki jarrut ihan parissa päivässä. Alkuperäinen syy tutustua aiheeseen taisi olla pölyttäjien tärkeys kasvikunnalle.

Toistaiseksi meillä on kaikki eläimet olleet hyötynäkökulmaa ajatellen. Oikeastaan ihan kiva, että joku on ihan vain lemmikki etenkin lasten kannalta. Vanhin on jo niin sisäistänyt tämän hyötyeläin asetelman, että selittää hoidossa täteille ja kavereille lemmikkien teurastamista tajuamatta ollenkaan, että joidenkin lapsien ajatuksen mukaan liha tulee oikeasti muovipaketista, eikä koskaan ole ollut elävä, oikea eläin. Tärkeä moraalinen opetus sinäänsä: kasvata ja pidä hyvin ja lopulta syö ja arvoista oma kasvattamaasi ruokaa!

Vauvauutisia Pienenpienellä Farmilla!

DSC01886Nenää kutittavaa haituvaa, pölyä, piipitystä ja kummallinen hurina kodinhoitohuoneen päädyssä kertoo meillä vauvauutisista. Farmilla on taas pieniä karvapalloja hautomakoneessa. On vaikea kuvitella mitään söpömpää kuin päivän tai kahden ikäinen pieni kananpoikanen kämmellä. Ne piipittää sievästi, nokkii hellästi kaikkea ja nukahtelevat muutaman minuutin välein ihan reporankana minne sattuu. Lapset asuisivat hautomakoneen edessä mikäli vanhemmat sen sallisivat ja kun ilta tulee ja lapset menee nukkumaan, asettuu siihen samaan paikkaan perheen aikuiset tipuja ihailemaan. On melkoinen harmi, että ne pöllyävät sen verran ettei Isännän allergia salli niiden asua sisällä pidempään.

DSC01846
Söpöliinit nukahtaa ekoina päivinään mihin sattuu 🙂

Meillä on nyt kahtena keväänä ollut omista munista haudottuja maatiaistipuja. Muutaman kanan olemme jättäneet itselle ja muut myyneet uusiin koteihin. Kukkoja ei oikein kukaan huoli niimpä niiden lyhyt elämä päättyy metsämonttuun, kun osaamme katsoa varmasti kuka on mitäkin sukupuolta. Kanoille tuntuu olevan uusia kotiehdokaita vaikka kuinka paljon muuallakin kuin meillä. Omiin tarpeisiin kanojen pito tuntuu olevan muotia muuallakin kuin 2,5 hehtaarin metsässä.

Suurin osa tipuja haudottavista omistaa itse pienen noin 20 munan koneen, osa on tehnyt hautomakoneen itse ja vakavammin homman suhtautuvilla on sitten isommat vehkeet. Niitä on useammanmallisia kannellisia ”vateja”, laatikoita, styrox-laatikoita ja suurimpana kaappeja, joihin munat menevät kokonaisina rullakkoina. Meillä ei ole omaa hautomakonetta, mutta onneksi meillä on ihania ystäviä, joiden kone joutaa lainaan näin keväällä. Lainakoneeseemme mahtuu 100 munaa. Siitosmunat eivät säily ikuisesti, niimpä me saamme kerättyä koneeseen noin 60 munaa ennen kuin vanhimmat alkaa olemaan liian vanhoja.

Hatomakoneessa pitää vähimmillään olla lämmönlähde ja kippo vedelle, josta haihtuva vesi suljetussa laatikossa tekee tarvittavaa kosteutta. Lisäksi on hyvä olla mittarit kosteudelle ja lämpötilalle. Paremmissa koneissa on vielä automaattinen kääntö tai muuten munia joutuu käydä itse pyörittelemässä. Koneessa pitää pysyä melko tarkasti oikea lämpötila ja kosteus, jotta haudonta onnistuu. Muutaman tunnin viilentymisen kehittyvä alkio kestää. Eihän se kanakaan ihan koko ajan pesässä haudo. Kyllä se kerran päivässä syö, juo ja jaloittelee. Eri lintulajien haudonta-aika vaihtelee, mutta kanoilla se on 21 vrk. Päivän tai kaksi haudonta saattaa mennä pidemmäksi. Tarkat lämpötila- ja kosteusarvot löytyy helposti googlettamalla.

Viikon hautomisen jälkeen meillä aletaan läpivalaista munia, jotta nähdään onko niissä mitään. Luurin taskulamppu on tähän kaikkein paras työkalu. Huone pimeäksi ja muna valon päälle.

DSC01697
Tämä muna on jäänyt tyhjäksi

Tämän vuoden konehaudonnat meni pieleen. Koneseen meni 60 munaa ja tipuja kuoriutui päälle 20. Reilu kymmenen ei koskaan lähtenyt kehittymään. Suurin osa oli mennyt kesken jossainvaiheessa ja yksi ei jaksanut kuoriutua. Jälkikäteen miettien yksi suuri ongelma oli meidän junnukukot. Kanarouvat eivät olleet vielä kuukausi sitten heistä kovin vakuuttuneita. Kukkopoika reppanat saivat yhtä usein rouvilta kiukkuisesti nokasta kuin pääsivät polkemaan. Toinen suuri ongelma on koneen säätimien sijainti korkeudella, johon lapset ylettävät. Juniori sääteli konetta useasti, niimpä lämpötila ja kosteus on ollut hyvinkin vaihteleva.

DSC01694
Tässä munassa on elämänalku.

Iloitaan nyt kuitenkin näistä muutamasta tipusta ja toivotaan, että niissä on paljon kanoja. Rouvat saavat vielä hautoa kesän aikana jos haluavat, mutta koneeseen laitamme munia seuraavan kerran vasta vuoden päästä. Juhannuksen tietämillä tulee kalkkunoita, joten kyllä se kanala siintä täyttyy.

Hellepäiviä Pienenpienellä farmilla vietetään kanalassa tipuja ihaillen!

Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat!