Kanojen BB-talo ja uudet asukkaat

DSC01990
Hieno käytöksinen kukkomme Taku. Hoitaa hyvin kanansa eikä ole pätkääkään vihainen. Väistää jopa taaperoa tunnollisesti. Vihainen kukko saisi kirvesterapiaa välittömästi.

Ensimmäisenä Pienenpienelle Farmille muutti perhe ja sitten sinne muutti kanoja. Kanalan rakentamisesta olenkin jo kirjoittanut aiemmin. Todettakoon tässä nyt vain lyhyesti, että kanala valmistui ennen taloa. Tärkeimmät asiat tietenkin ensin. Olimme maalle monien mahdollisuuksien paikkaan muuttava perhe. Meillä ei kaupungissa ollut Isännän allergian vuoksi sisälemmikkejä ja minun hevosenikin oli lähinnä minun oma juttu ja myös äidin omaa aikaa. Sattumuksien summana kun meillä viimein oli maaseudulla kahden ja puolen hehtaarin metsä hevostani varten, tuli se pihaan vain sinne haudattavaksi. Rikkinäinen ja vanhahko Pöljä-heppa ressuni.

Eläimiä taloon oli saatava välittömästi. Jotain joka asuu talon ulkopuolella, ei vaadi valtavia investointeja, mielellään siitä saisi olla jotain hyötyäkin ja lapsille iloa. En muista ollenkaan kuka keksi ajatuksen kanoista, mutta ajatuksesta tekoihin oli tässä asiassa erittäin lyhyt matka. Ihan ensimmäinen meille tullut parvi oli naapurikylän lammasfarmilla haudottuja sekarotuisia kanoja. Niille ei ollut juuri silloin sijaa heillä ja me olimme ihan kanakuumeen vallassa. Ne taidettiin palauttaa täysikasvuisina ja munivina kanoina lammasfarmille, koska minun oli taas pakko sotkea eettiset näkökulmat näinkin yksinkertaiseen asiaan.

Iiitin kanat
Iitin kanat ovat pääosin mustia kuten hiekkakylvyssä lekotteleva lady taustalla. Minun lemppareita ovat kuitenkin nämä meidän kaksi kirjavaa mammaa. Oletettavasti he ovat äiti ja tytär Viljonkka ja Mulan.

Suomessa on suojeltuja alkuperäiskantoja maatiaskanaa. Siis Suomen olosuhteisiin aikojen saatossa sopeutuneita kanoja. Ne ovat pitkälle jalostettuja tehokanoja terveempiä, pidempi ikäisiä, vaatimattomampia sekä värikirjossaan hauskemman näköisiä. Nämä kanakannat on nimetty löytöpaikkansa mukaan. Meillä on Iitin kantaa. Maatiaiskana on tehokanaa laiskempi munimaan. Tehokana tekee munan päivässä muutaman vuoden ajan. Maatis tekee arviolta 5,5 munaa viikossa, mutta useamman vuoden ajan.  Päivääkään ei olla kaduttu meidän maatiksia.

Ihmisten ja yleensä nisäkkäiden ajatusmaailmaan tottuneelle kana on hiukan erilainen. Toisinaan ne käyttäytyy aika brutaalisti toisiaan kohtaan ja parvi ajattelu menee aina edelle. Ne on myös ihan järjettömän epäluuloisia kaikkea uutta kohtaan. Varovaisimmat menee sekaisin, jos kanalan kuivikkeet muuttuu uuden värisiksi. Ensimmäisenä vuonna kanalan ihmettely oli etenkin Isännän ajanvietettä. Hän suhtautui todella suurella tunteella esimerkiksi nuoreen kukkoon, joka raiskasi hormonihöyryissään kana reppanoita ihan miten sattui. Pihalla oli useammin kuin kerran käynnissä huvittava näytelmä kun ensin sulat pöllyää kukon polkiessa Isännän lempparikanaa. Seuraava näky on kun Isäntä jahtaa raiskaajakukkoa pitkin metsää mesoten niin, että lapset oppi uutta sanavarastoa. Muistaakseni ei tullut kukkoa punaviinissä, mutta pataan se päätyi. Viimeisenä kostonaan oli muuten sitkeää pureksittavaa.

Nykyisin se olen minä, joka saattaa jäädä kanojen keskinäisiä suhteita seuraamaan. Ne on oikeastaan aika mukavaa katseltavaa hiukan kuin akvaarion tuijottaminen. Siihen hetkeen unohtuu ja omat ajatukset on kerrankin melko hiljaa. Ja omat kananmunat on muuten melkoisen iso juttu. Ne on ihan eri asia kuin kaupan tavara ja omavaraistaloutta parhaimmillan sekä helpoimmillaan.

Nuorikko
”Pikkutiput” ovat jo näin isoja. Sulkautuneet hienosti ja reippaita kuin mikä. Vielä joukossa on paljon kukkoja. Kohta onkin aika antaa niille reipasta niskahierontaa ja vähentää niiden määrää. Kukoille ei kotia tahdo löytyä eikä meillä ole tiloja kasvattaa niitä pataan sopiviksi asti.

Tällä viikolla BB-taloon tuli uusia kesäasukkaita. Konehaudotut kananuorikot yhdistettiin isojen kanojen parveen ja niiden tilalle erikseen tuli 10 kalkkunaa. Buttikalkkunat on lihantuotantoon jalostettuja broilerin vastineita. Ne kasvaa nopeasti, syö valtavasti, lisääntyvät huonosti luonnostaan ja kakkaavat tolkuttomasti. Ne ehtivät Suomen lyhyessä kesässä pakastin kuntoon toisin kuin alkuperäisemmät kalkkunarodut. Tässä asiassa olen saanut vielä omatuntoni olemaan hiljaa, vaikka nämä ovatkin pilalle jalostettuja ja usein lyhytikäisiä. Hyvänä puolena niissä on pelottomuus ja uteliaisuus ihmistä kohtaan. Ne ovat hiukan jälkeen jääneen yksinkertaisia, kömpelöitä, ystävällisiä ja herkuilla täysin lahjottavissa. Meillä lapset on tykästyneet butteihin lemmikkeinä. Minä tykkään niistä erityisesti suoraan savustuspöntöstä tulleina.

DSC02013
Butti- kalkkunat ovat melko säälittävän näköisiä. Minusta näyttä aikan siltä kun niillä olisi kokoa liian isot sulat päällä. Lisäksi ne ovat kanatipuihin verraten kömpelöitä, hitaita ja passiivisia. Ruokakupille ne kyllä tulevat yllättävän vauhdilla.

Tämän kesän haasteena on aidata kasvimaa niin, ettei sinne mene tuholaisia. Butti parvi niittää sen tyhjäksi samantien, kanat kylpee pienessäkin läntissä paljasta multaa kaivaen kaiken vierestä ylös ja lapset syövät mansikat jo raakileina. Aitaverkkoa vaan ostamaan.

Pienenpienellä farmilla linnut ovat lemmikkejä, omavaraisuutta ruuan suhteen sekä tärkeä opetus lapsille mistä ruoka tulee ja mitä sen eteen pitää tehdä. Vanhin lapsista on melkoinen höpöttäjä ja aiheuttaa aina välillä kummallisa tilanteita puhumalla teurastamisesta, metsästämisestä ja lemmikkien syömisestä. Hän ei ymmärrä, miksi jollekin toiselle nämä ovat kummallisia puheenaiheita, sillä hänelle ravintoketju ja itse kasvatettu ruoka ovat normaaliarkea. Tässä koen meidän onnistuneen vanhempina.

Onnellisten kanojen munia saa kasvattamalla ne itse.

Vauvauutisia Pienenpienellä Farmilla!

DSC01886Nenää kutittavaa haituvaa, pölyä, piipitystä ja kummallinen hurina kodinhoitohuoneen päädyssä kertoo meillä vauvauutisista. Farmilla on taas pieniä karvapalloja hautomakoneessa. On vaikea kuvitella mitään söpömpää kuin päivän tai kahden ikäinen pieni kananpoikanen kämmellä. Ne piipittää sievästi, nokkii hellästi kaikkea ja nukahtelevat muutaman minuutin välein ihan reporankana minne sattuu. Lapset asuisivat hautomakoneen edessä mikäli vanhemmat sen sallisivat ja kun ilta tulee ja lapset menee nukkumaan, asettuu siihen samaan paikkaan perheen aikuiset tipuja ihailemaan. On melkoinen harmi, että ne pöllyävät sen verran ettei Isännän allergia salli niiden asua sisällä pidempään.

DSC01846
Söpöliinit nukahtaa ekoina päivinään mihin sattuu 🙂

Meillä on nyt kahtena keväänä ollut omista munista haudottuja maatiaistipuja. Muutaman kanan olemme jättäneet itselle ja muut myyneet uusiin koteihin. Kukkoja ei oikein kukaan huoli niimpä niiden lyhyt elämä päättyy metsämonttuun, kun osaamme katsoa varmasti kuka on mitäkin sukupuolta. Kanoille tuntuu olevan uusia kotiehdokaita vaikka kuinka paljon muuallakin kuin meillä. Omiin tarpeisiin kanojen pito tuntuu olevan muotia muuallakin kuin 2,5 hehtaarin metsässä.

Suurin osa tipuja haudottavista omistaa itse pienen noin 20 munan koneen, osa on tehnyt hautomakoneen itse ja vakavammin homman suhtautuvilla on sitten isommat vehkeet. Niitä on useammanmallisia kannellisia ”vateja”, laatikoita, styrox-laatikoita ja suurimpana kaappeja, joihin munat menevät kokonaisina rullakkoina. Meillä ei ole omaa hautomakonetta, mutta onneksi meillä on ihania ystäviä, joiden kone joutaa lainaan näin keväällä. Lainakoneeseemme mahtuu 100 munaa. Siitosmunat eivät säily ikuisesti, niimpä me saamme kerättyä koneeseen noin 60 munaa ennen kuin vanhimmat alkaa olemaan liian vanhoja.

Hatomakoneessa pitää vähimmillään olla lämmönlähde ja kippo vedelle, josta haihtuva vesi suljetussa laatikossa tekee tarvittavaa kosteutta. Lisäksi on hyvä olla mittarit kosteudelle ja lämpötilalle. Paremmissa koneissa on vielä automaattinen kääntö tai muuten munia joutuu käydä itse pyörittelemässä. Koneessa pitää pysyä melko tarkasti oikea lämpötila ja kosteus, jotta haudonta onnistuu. Muutaman tunnin viilentymisen kehittyvä alkio kestää. Eihän se kanakaan ihan koko ajan pesässä haudo. Kyllä se kerran päivässä syö, juo ja jaloittelee. Eri lintulajien haudonta-aika vaihtelee, mutta kanoilla se on 21 vrk. Päivän tai kaksi haudonta saattaa mennä pidemmäksi. Tarkat lämpötila- ja kosteusarvot löytyy helposti googlettamalla.

Viikon hautomisen jälkeen meillä aletaan läpivalaista munia, jotta nähdään onko niissä mitään. Luurin taskulamppu on tähän kaikkein paras työkalu. Huone pimeäksi ja muna valon päälle.

DSC01697
Tämä muna on jäänyt tyhjäksi

Tämän vuoden konehaudonnat meni pieleen. Koneseen meni 60 munaa ja tipuja kuoriutui päälle 20. Reilu kymmenen ei koskaan lähtenyt kehittymään. Suurin osa oli mennyt kesken jossainvaiheessa ja yksi ei jaksanut kuoriutua. Jälkikäteen miettien yksi suuri ongelma oli meidän junnukukot. Kanarouvat eivät olleet vielä kuukausi sitten heistä kovin vakuuttuneita. Kukkopoika reppanat saivat yhtä usein rouvilta kiukkuisesti nokasta kuin pääsivät polkemaan. Toinen suuri ongelma on koneen säätimien sijainti korkeudella, johon lapset ylettävät. Juniori sääteli konetta useasti, niimpä lämpötila ja kosteus on ollut hyvinkin vaihteleva.

DSC01694
Tässä munassa on elämänalku.

Iloitaan nyt kuitenkin näistä muutamasta tipusta ja toivotaan, että niissä on paljon kanoja. Rouvat saavat vielä hautoa kesän aikana jos haluavat, mutta koneeseen laitamme munia seuraavan kerran vasta vuoden päästä. Juhannuksen tietämillä tulee kalkkunoita, joten kyllä se kanala siintä täyttyy.

Hellepäiviä Pienenpienellä farmilla vietetään kanalassa tipuja ihaillen!

Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat!

Kevätviikonloppu Pienenpienellä farmilla

Toukokuun ensimmäinen viikonloppu oli pitkästä aikaa lupaus kesästä. Sää oli lämmin ja aurinkoinen, linnut lauloivat ja Isäntä pukeutui raksamieheksi. Kevään rakennusprojekti numero yksi saatiin jo hyvälle mallille. Ensimmäisenä kesänämme Pienenpienelle farmille rakennettiin kanala. Kanojen pito alkoi pienestä haaveesta kuudesta kanasta ja kukosta. Saataisiin ihan omantuotannon kananmunia!

Alkuperäinen kanaparvi
Pienenpienen farmin ensimmäiset Iitinkanat olivat seurallista sorttia. Ne tottuivat nopeasti kulkemaan pihassa omineen.

Nykyisin vakituista siipikarjaa on 11 kanaa, kaksi kukkoa ja satunnaisesti kanojen itse hautomia tipuja. Kesäksi tulee taas 10 kalkkunaa ja juuri nyt hautomakoneessa on 61 kananmunaa, joten odotamme perheenlisäystä vielä tälle viikolle. Kanala on auttamatta liian pieni majoittamaan koko komppania, vaikka tipuista iso osa muuttaa ajan kanssa uusiin koteihin.

Alunperin kanala rakennettiin kauhealla kiireellä mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleista. Talon rakennuksen jäljiltä kassa oli todella kuiva ja suurin yksittäinen kustannus taisi olla itse kanojen hinta. Puutavara kanalaan on Isännän omasta metsästä kaadettu ja sahoitettu jo aiemmin. Ikkunat, ovi ja kattopellit on purettu kaveripariskunnan ostaman maatilan purkutalosta. Eristeet olivat jostain rakennusprojektista jääneitä jämäpaloja osaksi styroksia ja osaksi kivivillaa. Maatilavanerit ja kanaverkot jouduimme ostamaan kaupasta ihan tavalliseen tapaan. Koko rakennuksen kustannukset olivat jotain 400 € luokkaa. Hyvin säästetty sekä lompakkoa että ympäristöä. Rakennustavaraa kannattaa kierrättää aina kun se on mahdollista ja järkevää.

Uusista kuvista näkee miten laajennus kasaantuu. Kakkosnelos runkoon sisäpuolelle maatilavaneria, välissä kivivillat ja ulkopuolelle tuulensuojalevy. Päälimmäiseksi jatkuu vanhan osan pinnalla oleva vaakalaudoitus. Vanha osa on rakennettu samalla tavalla. Ensi talvea ajatellen pitää jotenkin tehostaa kanalan ilmanvaihtoa. Pieni koppi alkaa helposti haista ammoniakille, eikä kovalla pakkasella viitsi ovi levällään tuulettaa. Tämmöiseen tarkoitukseen voisi kuulemma hankkia sähköllä toimivan huippuimurin tuuletusputken päähän? Kun Isäntä on saanut oman osansa tehtyä, pitää minun reippaasti tarttua maalipensseliin ja sutia kanala sen asukkaille sopivan väriseksi. Tehdään hempeän vaaleanpunaista Pienenpienen farmin rouville. Samaa väriä kuin mehiläispesämme ovat. Oven pieleen ajattelin tehdä kyltin, jossa lukee Kanala. On varmaan turha haaveilla, että isäntä tekisi ikkunan- ja ovenpielisiin koristeet. Niin höveliksi se ei vielä ole muuttunut, vaikka minä olenkin.

Minä kävin lauantaina tyttöjen kanssa Viherpeukaloiden Valkelan myymälän kevätkauden avajaisissa. Kasvien lisäksi paikalla oli elävää musiikkia sekä kahvi ja pulla tarjoilut. Pullat sekä tarjoukset olivat hyviä. Matkaan tarttui liljojen sipuleita, maaperän pH-testipaketti sekä lasten mieliksi ilmakasveja. Liljat menevät tulppaaneiden kaveriksi kivenjuureen ja ilmakasvit sisälle lasipottiin, johon laitetaan hiekkaa pohjalle. Laitan siitä kuvia, kun saan homman hoidettua. Vaikka tavallisesti en kesäkukkia harrasta niiden lyhyen iän vuoksi, niin nyt oli Petunioita ja Pelargonioita niin kauniita, että taidan tehdä poikkeuksen.

Pelargonia
Pelargoniasta löysin näin hienon version. Tämä olisi viherkasvinakin hieno jos haluaa näitä talvettaa sisätiloissa.

Huomasin aiemmin viikolla, että pihalle aiemmin tehty nurmikko kasvoi huonosti ja kasvimaa sekä kukkapenkit tuppaavat sammaloitumaan. Silloinhan luulisi kasvualustan olevan liian hapan. Siispä testataan multa. Viherpeukaloilta ostettu pH-testipaketti riittää kahdeksaan testiin ja maksoi hiukan alle 20 €. Sen verran voisin pulittaa jo ihan siitä ilosta, että pääsee leikkimään kuin yläasteen kemian tunnilla konsanaan.

Testi on helppokäyttöinen ja siinä on suomenkieliset ohjeet. Putkeen laitetaan ensin hiukan testattavaa maata. Päälle kaadetaan tiettyyn määrään asti mukana tulevaa tislattua vettä ja vielä perään tabletti. Korkki päälle ja sekoitetaan kunnes tabletti on liuennut. Sitten annetaan sakan laskeutua pohjalle ja luetaan tulos. Meillä huonosti kasvava nurmikko oli ihan liian hapan ja kasvimaakin hiukan liian hapan. Onneksi on Hankkija. Isäntä oli tuonut töistä tullessaan muutaman kalkkisäkin, joilla pääsee alkuun kalkitsemisen kanssa.

Kalkkia
Isäntä oli ajatustenlukija. Näitä minä pH-testin jälkeen kaipasinkin

Meille multa on kaikki paikalle tuotua muutaman vuoden sisään. Se on kalkittua palaneen hevosen lannan ja turpeen seosta ystävälliseltä naapurihiekkakuopanmieheltä. Kasvit kuitenkin kuluttavat kalkkia kasvaessaan ja osa kaikista ravinteista varmasti valuu meillä veden mukana mullan läpi maaperään. Asiaa pitäisi korjata ylläpitokalkitsemalla, joka minulta unohtuu melkein joka kevät. Kalkitahan voisi jo hangen päälle. Pussin ohjetta seuraamalla siihenkin menee yllättävän paljon kalkkia 10 – 20 kg sadalle neliölle nurmeä. Meillä enemmän, koska maa oli päässyt liian happamaksi. Kolme säkkiä kaikkiaan pitäisi levitellä ympäriinsä. Samalla vaivalla taidan lannoittaa nurmen kanankakalla. Pitäähän sitä päästä monen vuoden tauon jälkeen nurmikkoa ajamaan. Viime vuonna annettiin nurmen vielä kasvaa rauhassa kun se oli vasta tehty.

Seuraavissa teksteissä kerron hiukan ikuisuusprojektistani luonnonkivien kanssa, muistellaan talonrakennusaikaa sekä ihmetellään millainen perhe tilaa kuorikettakin kuorma-autokuormallisen.

Jos keväällä istuu ulkona ihan hiljaa voi kuulla kesän tulevan