Korona-arestissa

Kotiarestissa Perheen keskeinen läheisyys alkaa ajoittain tulla jo korvistakin ulos. Nopeimmin sen huomaan lasten jatkuvasta tappelemisesta. Siispä meilläkin on alettu etsimään vaihtoehtoisia viihdykkeitä. Kaiken sortin mediat vain villitsee, joten lapset on päädytty ulkoistamaan mahdollisimman usein. He ovat rakentaneet majan tai kaksikin (en ole enää kärryillä), esikoinen on piirtänyt ja tehnyt legoista pienoismallin omasta talostaan pihassa, …

Jatka artikkeliin Korona-arestissa

Kesä alkoi jo, mutta keväthommat ovat edelleen kesken.

Miten tässä taas kävi näin? Sama juttu joka ikinen vuosi. Kesä on jo täällä, vaikka farmin kevättäkään ei ole vielä saatu pakettiin. Sohvaa ei ole juurikaan ehtinyt kuluttaa ja silti tuntuu, että surullisen kuuluisia työlista sen kun pitenee vaan. Meillä on tänä keväänä valettu, muurattu, kasattu, korjattu ja kaivinkoneella myllätty. Täryjyrä ja kuorma-auto ovat pyörineet …

Jatka artikkeliin Kesä alkoi jo, mutta keväthommat ovat edelleen kesken.

Kohti uutta pörriäiskesää

Mehiläisiähän hoidetaan vain sulan maan aikaan. Etenkin kesällä eikös? Tästä päätellen mehiläishoitajat voivat talven viettää sohvalla jalat ojossa hunajaa nautiskellen. Näin minä ainakin kuvittelin ennen omien mehiläisten saapumista Pienen pienelle Farmille. Elokuussa kerätään loput hunajat pois ja sitten heipat aina huhtikuulle asti. Little did I know... Tämmöinen näky oli pesillä ennen lapiokierrosta. Kouvolan suunnalla lunta …

Jatka artikkeliin Kohti uutta pörriäiskesää

#Suuntanaomavaraisuus: Esittäytyminen ja etenevät suunnitelmat

Mikä Pienen pieni Farmi on? Omavaraisuusblogien toisen yhteispostauksen aiheena on esittäytyminen ja suunnitelmien eteneminen. Aloitetaan siitä ensimmäisestä. Minä olen Susa ja kirjoitan perheeni elämästä Pienen pienellä Farmilla. Olen 30 ja rapiat päälle, osa-aikainen hoitsu, osa-aikainen opiskelija sekä enemmän kuin kokoaikainen kotiäiti. Oikeassa elämässäni Farmin ulkopuolella jonglööraan mahdottomien aikataulujen ja itse itseeni kohdistamien liian suurten vaatimusten …

Jatka artikkeliin #Suuntanaomavaraisuus: Esittäytyminen ja etenevät suunnitelmat

Lumipuuhia ja kevään odotusta

En ole varsinainen talvi-ihminen. Onhan silloin kaunista, parhaimmillaan suorastaan säkenöivää, mutta pakkanen ja lumi aiheuttaa kaiken maailman ylimääräistä hommaa. Jotenkin mikään ei ole niin suoraviivaisen helppoa kuin kesäkelissä. Paras esimerkki tästä oli parin viikon takaa kun oli kanalan siivouksen aika. Meillä ei siivota kanalaa kunnolla kuin noin parin viikon välein. Välissä otetaan pahimpia pois ja …

Jatka artikkeliin Lumipuuhia ja kevään odotusta

Onni on kätevä Isäntä

On tämä vaan uskomaton kevät, sillä sitä ei oikeastaan ollutkaan. Sitä tömähdettiin ihan suoraan kesään. Hellelukemia on pitänyt jo niin pitkään, että voisi jo viilentyä. Pienenpienellä farmilla on ollut melkoisen hikinen työleiri jälleen. Muut vetäytyy terassikierrokselle kavereiden kanssa tai sisälle ilmastoinnin eteen rentoutumaan. Meillä tehdään jälleen pieni osa pihaa. Onni on tuttavan kaivinkone, jota saa …

Jatka artikkeliin Onni on kätevä Isäntä

Vauvauutisia Pienenpienellä Farmilla!

Nenää kutittavaa haituvaa, pölyä, piipitystä ja kummallinen hurina kodinhoitohuoneen päädyssä kertoo meillä vauvauutisista. Farmilla on taas pieniä karvapalloja hautomakoneessa. On vaikea kuvitella mitään söpömpää kuin päivän tai kahden ikäinen pieni kananpoikanen kämmellä. Ne piipittää sievästi, nokkii hellästi kaikkea ja nukahtelevat muutaman minuutin välein ihan reporankana minne sattuu. Lapset asuisivat hautomakoneen edessä mikäli vanhemmat sen sallisivat …

Jatka artikkeliin Vauvauutisia Pienenpienellä Farmilla!

Kasvimaaunelmia

Pienenpieni farmi sijaitsee keskellä metsää. Mäellä, joka olisi erittäin hyvä hiekan, murskeen ja kiven ottamiseen. Hiekkamäkeen kallion päälle on myös erittäin hyvä rakentaa. Siinä vaiheessa en osannut huomioida yhtä minulle erittäin tärkeää seikkaa. Multaa meillä ei ollut ollenkaan. Ei sitten missään. Näin ollen kasvimaahaaveni alkoi keväällä 2016 soitolla ystävälliselle naapurihiekkakuopan urakoitsijalle. Sen lisäksi, että hän …

Jatka artikkeliin Kasvimaaunelmia

Taimia, taimia, taimia…

Tulevan kesän kasvukausi alkaa ikkunalaudalta tai minikasvihuoneesta taimien esikasvatuksella. Toisilla on tarkat aikataulut miten milloin ja mitä. Useimmiten heillä on myös laajalti kokemusta esikasvatuksesta ja hyvä sato vuodesta toiseen. Olen oppinut itsestäni monia juttuja taimikasvatuksen yhteydessä. Minä eksyn siemenhyllyille heti niiden saavuttua kauppoihin. Mielessäni kuvittelen Pienenpienen farmin täynnä kaikkea ihanaa kasvatettavaa. Aloitan pienten taimien kasvatuksen …

Jatka artikkeliin Taimia, taimia, taimia…