Onni on kätevä Isäntä

DSC01899
Pienestä ne tosi ammattilaiset aloittaa. Pitäähän jo (melkein) kaksivuotiaalla pysyä alumiinikola käsissä 🙂

On tämä vaan uskomaton kevät, sillä sitä ei oikeastaan ollutkaan. Sitä tömähdettiin ihan suoraan kesään. Hellelukemia on pitänyt jo niin pitkään, että voisi jo viilentyä. Pienenpienellä farmilla on ollut melkoisen hikinen työleiri jälleen. Muut vetäytyy terassikierrokselle kavereiden kanssa tai sisälle ilmastoinnin eteen rentoutumaan. Meillä tehdään jälleen pieni osa pihaa.

Onni on tuttavan kaivinkone, jota saa silloin tällöin lainaksi sekä Isäntä, joka osaa sitä ajaa tarvittaessa vaikkapa assistentti sylissään. Talon rakentamisen jälkeinen rahallisesti kuiva kausi sai meidät jättämään pihojen teon odottamaan. Kunhan vain päästiin tänne pian asumaan. Nyt sitä pihaa on sitten tehty palkoista osa kerrallaan. Kahtena vuonna on tehty nurmikkoa talon ympärille, mikä on muuten hiekkapakan päälle aika operaatio sekin. Nyt tänä vuonna Isäntä kaivoi uutta salaojaa pihaan, teki kellarille paikan, pohjat sekä kasvihuoneelle että leikkimökille ja vielä levitti uuttaa kivituhkapintaa ajoväylille. Aika tiivis paketti muutamalle päivälle, minkä kone meillä jouti olemaan.

Saana apukuskina
Kaivinkoneenkoppi on oikeastaan liian ahdas työskennellä lapsen kera, mutta minkäs teet kun koneessa isin sylissä on niin parasta

En ole mikään maalajiasiantuntija, mutta sen verran muistan koulusta, että me olemme todennäköisesti hietamaan päällä. Keväällä se on liejua. Näyttää kiinteältä, mutta upottaa nilkkaan asti. Pintakerros myös routii jonkin verran. Kesällä piha tuntuu ihan hyvälaatuiselta rantahiekalta ja kasvaa aika vähän mitään rikkaa. Kevään mutavelliä helpottamaan laitoimme pihaan kahteen kohtaan salaojat. Tosin, koska olemme montussa mäen päällä, ei niille ole mitään järkevää loppupistettä. Nyt ne on ohjattu kanalan eteen pihan matalimpaan kohtaan ja kaivon viereen. Jos edes osa suodattuisi meidän ajoittain vedettömään rengaskaivoon. Isäntä myy työkseen salaojaputkia ja aiemmin myös asensi niitä. Ojan kohdalle kaivettiin kapea ja melko syvä railo, jonka pohjalle putki laitettiin. Sen päälle tuli mursketta ja vielä pois kaivetut maat takaisin.

DSC01927
Tältä se pihaputki näyttää ennen peittämistä. Sen verran tuossa on kaivamista, että kone helpottaa huomattavasti jos putkea pitää vetää paljon.

Tuleva kellari ei ole vielä tämän vuoden asia. Sen on vain pakko odottaa paksumpaa lompakkoa ja lyhyempää työlistaa. Näin etenkin kun pohjalta löytyi niin iso kivi, ettei se hievahtanutkaan pikku kaivurin toimesta. Valitettavasti kellarin paikka on semmoisessa kohdassa, että isommalla koneella sinne olisi vaikea päästä istutettuja kasveja tuhoamatta. Isoja kiviä saa pienittyä ainakin etanadynamiitillä, mutta meillä on aiemminkin raksavaiheessa käytetty piinallisia kiviä ammatikseen halkovaan miestä. Hän toimittaa hankalat kivet käsiteltäviksi palasiksi hydraulikiilauksella. Se tosin maksaa jonkin verran, mutta taatusti homma hoituu. Muuten tuo kellarin paikka on hyvä. Pihan yläosassa oleva pohjoiseen avautuva luonnon rinne. Aiemmin nurmikon teon yhdeydessä muistimme jopa laittaa varausputken kellarin sähköille.

DSC01944
Toistaiseksi tuleva kellarin paikka palvelee hiekkalaatikkona

Uskomatonta kyllä Isäntä on ollut ihan supertehokas. Maanrakennusmies on vaihtunut välillä timpuriinkin. Nyt kaksi vuotta odotetut piharappuset ovat valmiit. Isäntä on taitavampi raksaaja kuin uskookaan. Jos ei se ole jotain hommaa aiemmin tehnyt, on uuden aloittaminen melkoisen pitkä välttelyn takana. Valmiiksi asti rakennetut kohteet on kuitenkin aina olleet hyviä ja toimivia. Nyt pihaportaita varten oli ammattitimpurilla tietätetyt reisipuut, joista keskimmäinen oli väärin mitoitettu. Sen sijaan, että ne olisi vain päällystänyt niin viallista keskustaa joutui koko ajan täyttämään jotenkin. Tämä oli ilmeisesti syy Isännän rappusten välttelylle. Ihanaa kun jotain valmistuu jossain päin pihaa ja vielä ihanampaa kun se on itse tehtyä. Arvostan suunnattomasti ihmisiä, joilla työkalut pysyy tukevasti tassuissa. Loppu osa rappusten rinnettä on minun hommia. Siihen ladotaan luonnonkivistä kivetystä, jossa on tarhakatajia seassa. Ihanan halpaa tehdä itse, mutta on siinä hommaakin.

DSC01895
Tästä kuvasta puuttuu vielä pari päivää myöhemmin asennettu kaiteen välipuu. Todella helpottaa kulkua ylä- ja alapihan välillä etenkin lapsille.

Tuo kivetys on melkoinen työmaa. Olen tehnyt sitä nyt kaksi vuotta aina silloin kun ei muuta akuutimpaa hommaa ole. Kivet ovat ystävälliseltä naapurihiekkakuopan mieheltä, mutta olen ne itse käynyt montulta etsimässä ja tuonut pihaan pakun paksissa. Ne painaa sen verran reilusti, että niitä ei montaa neliötä saa kerralla tuotua. Kivien kerääminen montulta vie yllättävän paljon aikaa, sillä niiden pitää olla melko tasakokoisia sopiakseen toistensa seuraan. Rinteeseen on alle levitetty suodatinkangas. Sitten on laitettu alareunaan kyllästetty puu rajaamaan reuna siistiksi. Puun kiinnittäminen tapahtuu meillä hakkaamalla sen molemmin puolin harjateräkset maahan. Kivet ladotaan kivituhka kerroksen päälle, jolla tarvittaessa tasataan kivien korkeuseroa. Lopuksi vielä saumataan samalla kivituhkalla. Sade tiivistää ajastaan saumat niin, että kivet pysyy paikoillaan. Tätä on nyt varmaan puolet pinta-alasta tehty.

Lapsilla on ollut jännittävät muutaman päivää kun pihassa on liikkunut kuorma-auto, kaivinkone, täryjyrä sekä puutarhajyrsin. Varsinkin poika on päristelijä. Moottorisaha oli ainoa, mitä hän ei uskaltanut mennä katsomaan lähemmin. Isäntä sahasi kanalan luona rankoja ja poika katseli kanalan sisältä. Tytöillä ei ole ongelmia moottorisahan kanssa. Heitä sai ennenminkin hätää hiukan kauemmas, etteivät tulleet itse klapeiksi.

Ihana mies tuo Isäntä. Talvella se miehittää sohvaa kuin karhu talviunilla, mutta kevät aurinko ajaa kiukkuisimmankin mörrikän ulos valoon. Sitten rupeaa asioita tapahtumaan. Pienenpieni farmi tarvitsee sujuvasti roolista toiseen vaihtavan yleismies jantusen. ♥

Maailmassa ei ole koskaan järjestystä, eilen oli liian kuumaa ja nyt on liian märkää. – Hemuli

Vauvauutisia Pienenpienellä Farmilla!

DSC01886Nenää kutittavaa haituvaa, pölyä, piipitystä ja kummallinen hurina kodinhoitohuoneen päädyssä kertoo meillä vauvauutisista. Farmilla on taas pieniä karvapalloja hautomakoneessa. On vaikea kuvitella mitään söpömpää kuin päivän tai kahden ikäinen pieni kananpoikanen kämmellä. Ne piipittää sievästi, nokkii hellästi kaikkea ja nukahtelevat muutaman minuutin välein ihan reporankana minne sattuu. Lapset asuisivat hautomakoneen edessä mikäli vanhemmat sen sallisivat ja kun ilta tulee ja lapset menee nukkumaan, asettuu siihen samaan paikkaan perheen aikuiset tipuja ihailemaan. On melkoinen harmi, että ne pöllyävät sen verran ettei Isännän allergia salli niiden asua sisällä pidempään.

DSC01846
Söpöliinit nukahtaa ekoina päivinään mihin sattuu 🙂

Meillä on nyt kahtena keväänä ollut omista munista haudottuja maatiaistipuja. Muutaman kanan olemme jättäneet itselle ja muut myyneet uusiin koteihin. Kukkoja ei oikein kukaan huoli niimpä niiden lyhyt elämä päättyy metsämonttuun, kun osaamme katsoa varmasti kuka on mitäkin sukupuolta. Kanoille tuntuu olevan uusia kotiehdokaita vaikka kuinka paljon muuallakin kuin meillä. Omiin tarpeisiin kanojen pito tuntuu olevan muotia muuallakin kuin 2,5 hehtaarin metsässä.

Suurin osa tipuja haudottavista omistaa itse pienen noin 20 munan koneen, osa on tehnyt hautomakoneen itse ja vakavammin homman suhtautuvilla on sitten isommat vehkeet. Niitä on useammanmallisia kannellisia ”vateja”, laatikoita, styrox-laatikoita ja suurimpana kaappeja, joihin munat menevät kokonaisina rullakkoina. Meillä ei ole omaa hautomakonetta, mutta onneksi meillä on ihania ystäviä, joiden kone joutaa lainaan näin keväällä. Lainakoneeseemme mahtuu 100 munaa. Siitosmunat eivät säily ikuisesti, niimpä me saamme kerättyä koneeseen noin 60 munaa ennen kuin vanhimmat alkaa olemaan liian vanhoja.

Hatomakoneessa pitää vähimmillään olla lämmönlähde ja kippo vedelle, josta haihtuva vesi suljetussa laatikossa tekee tarvittavaa kosteutta. Lisäksi on hyvä olla mittarit kosteudelle ja lämpötilalle. Paremmissa koneissa on vielä automaattinen kääntö tai muuten munia joutuu käydä itse pyörittelemässä. Koneessa pitää pysyä melko tarkasti oikea lämpötila ja kosteus, jotta haudonta onnistuu. Muutaman tunnin viilentymisen kehittyvä alkio kestää. Eihän se kanakaan ihan koko ajan pesässä haudo. Kyllä se kerran päivässä syö, juo ja jaloittelee. Eri lintulajien haudonta-aika vaihtelee, mutta kanoilla se on 21 vrk. Päivän tai kaksi haudonta saattaa mennä pidemmäksi. Tarkat lämpötila- ja kosteusarvot löytyy helposti googlettamalla.

Viikon hautomisen jälkeen meillä aletaan läpivalaista munia, jotta nähdään onko niissä mitään. Luurin taskulamppu on tähän kaikkein paras työkalu. Huone pimeäksi ja muna valon päälle.

DSC01697
Tämä muna on jäänyt tyhjäksi

Tämän vuoden konehaudonnat meni pieleen. Koneseen meni 60 munaa ja tipuja kuoriutui päälle 20. Reilu kymmenen ei koskaan lähtenyt kehittymään. Suurin osa oli mennyt kesken jossainvaiheessa ja yksi ei jaksanut kuoriutua. Jälkikäteen miettien yksi suuri ongelma oli meidän junnukukot. Kanarouvat eivät olleet vielä kuukausi sitten heistä kovin vakuuttuneita. Kukkopoika reppanat saivat yhtä usein rouvilta kiukkuisesti nokasta kuin pääsivät polkemaan. Toinen suuri ongelma on koneen säätimien sijainti korkeudella, johon lapset ylettävät. Juniori sääteli konetta useasti, niimpä lämpötila ja kosteus on ollut hyvinkin vaihteleva.

DSC01694
Tässä munassa on elämänalku.

Iloitaan nyt kuitenkin näistä muutamasta tipusta ja toivotaan, että niissä on paljon kanoja. Rouvat saavat vielä hautoa kesän aikana jos haluavat, mutta koneeseen laitamme munia seuraavan kerran vasta vuoden päästä. Juhannuksen tietämillä tulee kalkkunoita, joten kyllä se kanala siintä täyttyy.

Hellepäiviä Pienenpienellä farmilla vietetään kanalassa tipuja ihaillen!

Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat!

Kasvimaaunelmia

DSC01551
Lumien sulamisen jälkeen kasvimaa on ankean näköinen. Viime vuoden ihanuuksista on jäljellä kuivia tikkuja ja ainoat vihreät ovat keväällä nopean startin saaneet rikkaruohot. Onneksi omaa kasvimaata osaa katsoa vaaleanvihreillä laseilla ja nähdä miltä se kesällä näyttää.

Pienenpieni farmi sijaitsee keskellä metsää. Mäellä, joka olisi erittäin hyvä hiekan, murskeen ja kiven ottamiseen. Hiekkamäkeen kallion päälle on myös erittäin hyvä rakentaa. Siinä vaiheessa en osannut huomioida yhtä minulle erittäin tärkeää seikkaa. Multaa meillä ei ollut ollenkaan. Ei sitten missään. Näin ollen kasvimaahaaveni alkoi keväällä 2016 soitolla ystävälliselle naapurihiekkakuopan urakoitsijalle. Sen lisäksi, että hän oli tuonnut meille pihan tekoa varten mursketta ja kivituhkaa, voisiko hän myös tuoda nuppikuorman tai pari perusmultaa.

Kasvimaani on todellinen työvoitto. Ruuhkavuosiin kuuluu, että kaikki asiat tapahtuu samaan aikaan. Me rakensimme taloa ja odotimme kuopusta syntyväksi kesän loppupuolella. Toukokuussa kun pihahommiin pääsin oli vauvamaha jo melkoisen hankala. Mutta niin se vaan liikkui naisvoimin 14 kuutiota multaa lapion ja kottikärryn voimin tulevan kasvimaan paikalle. Ai että olin itsestäni silloin ylpeä! Jälkikäteen ajatellen raksalla pyörineet kaverit on varmaan katsoneet että hullu nainen kun vimosillaan raskaana tuuppii ja kaivaa isoja kuormia maata, lapset pyörii siellä samassa mullassa ja isäntä rakentaa kanalaa. Eikä talokaan ollut vielä valmis. Jotkut haavet ovat vaan niin isoja, että toteuttamisen eteen on valmis vaikka siirtämään vuoria.

DSC00898 (1)
Ensimmäinen versio kasvimaasta oli näin yksinkertainen. Lapioin käytävien paikat tyhjäksi mullasta ja jäljelle jäivät kohopenkit. Väleissä oli olkikate hillitsemässä rikkojen kasvua.

Ensimmäisenä kasvukautena 2016 huomasin inhoavani kastelua, sillä vesi vain valui kohopenkeistä käytäviin. Toisekseen rikkojen nyppimiseen meni ikä ja terveys, sillä halusin ne pois myöskin penkkien reunoista ja käytäviltä. Kasveina oli  perunaa, porkkanaa, sipulia, punajuurta ja salaatteja. Sato oli hyvä ja ehdottomasti vaivan arvoinen. Rikkakasvi ja kastelu ongelmat jäivät mietityttämään ja pinta-alaa olisin toivonut jo tuolloin enemmän.

kasvimaa 2017
En halunnut kitkeä välejä enkä reunoja. Kokeilin muodikkaasti lavakauluksiin viljelyä. Osa kasvimaasta jäi vielä perinteiseen kohopenkkimalliin.

Kasvukausi 2017 oli koevuosi. Kasvit olivat osittain lavakauluksissa ja osittain avomaan kohopenkkeinä. Pidin lavakauluksista kovasti, mutta olin sijoitellut ne liian harvaan. Puutarhakuvissa ne yleensä olivat kauniisti yksittäin aseteltuina. Olisi pitänyt ymmärtää, ettei minun käytännöllinen mieleni arvostaisi tälläistä estetiikkaa. Kohopenkkejä oli helpompi kastella. Vesi ei karkaa poluille ja kitkeminen onnnistuu helpommin. Useimmiten ihan ergonomisestikin matalalla jakkaralla istuen. Alkukesän taistelin kirppojen kanssa, mutta tarpeeksi monet uudet taimet ostamalla sain viimein satoakin kaaleista. Porkkanoiden riesana oli jostain ilmestynyt myyrä, jolla oli erittäin hyvä maku. Se söi juuri tasan ne kaikkein isoimmat juurikkaat. Naatista nykäisy paljasti puolikkaan porkkanan. Isoimmat tuhot aiheutti meidän kalkkunat, jotka syövät kaikein eteentulevan vihreän. Minulle uutena tuttavuutena ihastuin lehtikaaliin. Se selvisi parhaiten kirpoista ja tuotti kelpo sadon.

Kasvimaan uudelleen muokkaus
Tällä hetkellä kasvimaani näyttää tältä. Mullat on kasattu, alle levitetty suodatinkangas, patolevyt on asennettu lavakauluksien suojaksi ja lopulta mullat lapattu takaisin.

Kasvukausi 2018 alkaa nyt. Lähes koko kasvimaa siirtyy lavakauluksiin. Kaivoin taas mullat kasalle hiekkapintaan saakka. Levitin alle suodatinkangasta koko myllättävän kasvimaan alueelle sekä aiemmin tulleiden lavakauluksien poluille. Lavakaulus on tavallista suojaamaton puuta eikä kestä maata ja sen kosteutta kovinkaan pitkään, mutta sisäpinnan voi suojata muovisella patolevyllä. Samaa materiaalia käytetään suojaamaan rakennusten sokkelia. Multa pitää patolevyn paikallaan eikä sitä tarvitse erikseen kiinnittää. Tässä myös hyvä jätteiden hyödyntämisvinkki jos joku tuttu rakentaa juuri taloa. Lopulta oman tuotannon kanankakkaa pohjalle, multaa päälle ja sekoitus. Kalkit levitän vasta kun kaikki laatikot on kasassa. Vielä hommaa riittää, mutta niin riittää kevätintoakin!

 

 

 

Taimia, taimia, taimia…

Ruukkutaimia
Kookosnapit siirrettynä turveruukkuihin. Ihania pikkukasveja! Kesän satoa voi jo melkein fiilistellä.

Tulevan kesän kasvukausi alkaa ikkunalaudalta tai minikasvihuoneesta taimien esikasvatuksella. Toisilla on tarkat aikataulut miten milloin ja mitä. Useimmiten heillä on myös laajalti kokemusta esikasvatuksesta ja hyvä sato vuodesta toiseen. Olen oppinut itsestäni monia juttuja taimikasvatuksen yhteydessä. Minä eksyn siemenhyllyille heti niiden saavuttua kauppoihin. Mielessäni kuvittelen Pienenpienen farmin täynnä kaikkea ihanaa kasvatettavaa. Aloitan pienten taimien kasvatuksen suurella innolla ja rakkaudella.  Sitten tulee kesä ja pihalla on kaikkea muutakin touhuamista. Ja sitten niitä pieniä kasvin alkuja karaistaan oikein kunnolla, kun ne välillä unohtuu kastella, viedä ulos tai tuoda sisään. Taimeni ovat kuin sitkeä suomenkansa. Heikot eivät selvinneet. Juuri nyt olen vielä ihan näiden pienten kasvien lumoissa ja isäntäkin huomattelee, että onko niitä joka välissä pakko käydä koskettelemassa. ON IHAN PAKKO!

Siemeniä
Yksi pussi sieltä, toinen täältä ja kolmas netistä. Pian huomaa pusseja olevan enemmän kuin rahaa tilillä. Kaikkia näitä aioin tänä vuonna jossain määrin kokeilla.

Toinen huomio itsestäni on, että taimiviljelmäni vain paisuu vuosi vuodelta. Kuvittelen viljeleväni vuosittain vain muutamia kasveja, joita meillä varmasti käytetään. Todellisuus onkin jotain muuta. Oikeasti siemenpussit pitäisi pitää kaikki yhdestä ja samassa paikasta ja tehdä lista siitä mitä aikoo viljellä. Ostin useamman saman siemenpussin enkä huomioinut viime kaudelta jääneitä siemeniä ollenkaan.  Huonoin mahdollinen vaihtoehto on avata ensimmäisenä netti ja ruveta sieltä etsimään siemeniä. Minulle toi posti tämän jälkeen kaikkea hyvin erikoista, mutta ei välttämättä tarpeellista. Onneksi on Hankkija. Se on ihan isännän työpaikan vieressä ja sieltä löytyi kaikki tavalliset siemenet, joita oikeasti tarvitsin. Kyllä minä ne erikoisuudetkin kasvatan, mutta sadon varmuus onkin toinen juttu.

Minikasvihuone
Terassin ovesta ei keväisin kuljeta, sillä se avautuu lounaaseen ja ulottuu lähes lattiaan asti. Täydellinen paikka minikasvihuoneelle.

Käytän ensimmäisessä vaiheessa kasvualustana siemenille kookosnappeja, sekä niille tarkoitettuja muovilaatikoita. Kuvassa alempi hylly on niitä täynnä. Napit pitää ensin turvottaa vedessä ja sitten niihin laitetaan siemenet. Kurpitsan siemenet olivat hiukan liian isoja ja niitä laitoin varmuuden vuoksi myös perinteisesti ruukkuun suoraan. Ne kyllä kasvoivat kummassakin. Säästelias puutarhuri laittaa vain siemenen tai kaksi per nappi, mutta kyllä minulta lipsahti varsinkin pieniä siemeniä reilusti. Lapset tykkäävät ylimääräisten taimien harventamisesta, sillä iso osa niistä on syötäviä. Sirkkalehtien ilmestyttyä istutan koko napin turveruukkuun hiukan syvemmälle, jotta taimista tulee tukevia. Viime vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa kookosnappeja enkä tajunnut, että ne pitää istuttaa pikku taimina nappeinnen päivineen multaan. Ihmettelin vain kun taimet eivät tahtoneet kasvaa juuri sirkkalehtiä pidemmälle.

Istutuspöytä
Tomaatin pikkutaimet siirtyy ruukkuihin. Ensin kuitenkin tärkein: kuppi hyvää kahvia ja lasten päiväunista nauttiminen. Mikään ei voita hiljaista hetkeä keskellä päivää.

Kolmas asia, jonka olen itsestäni taimikasvattajana oppinut, että en tunnista taimia ulkonäön perusteella varsinkaan sirkkalehti vaiheessa. Useampana vuonna minulla on ollut ensin tomaatin taimet, sitten purjon taimet, ja loppu sekalaisia taimia, jotka ovat joko kategoriaa kurkku/kurpitsa tai jokin kaali. Nyt huomasin puutarhaliikkeessä siemenpussien välissä Nelson Gardenin puisia nimikylttejä kasveille. Muovisia en halua, koska se on ihan turhaa muovin tuhlausta. Ensin kirjoitin nimet kyltteihin ihan tavallisella ohutkärkisellä tussilla, mutta ensimmäisen kastelu kerran jälkeen huomasin, että permanent kalvotussi on parempi valinta. Olisi pitänyt laittaa kyltit samantien, sillä tänä vuonna tiedän kaikki muut taimet paitsi laventelin ja viidakkokurkun.

Nyt vain muistan huolehtia pienistä kasveista, ihailla ja silitellä niitä mielin määrin isännän katseista välittämättä. Joskus meillä Pienenpienellä farmilla, jopa minä osaan pysähtyä ihmettelemään kasvua ja nauttimaan hetkestä. Lapset osaavat tämän luonnostaan. He saattavat kesken kiireisen leikin pysähtyä täysin ihailemaan kaikkia muita nopeammin kasvavaa jättikurpitsaa. ❤

Learning how to garden is learning how to slow down