Arjen harmauden hukuttaja: Vehnäterrierimme Hani

Blogissa on vietetty viime kuukaudet hiljaiseloa hyvästä syystä. Aika on kulunut kaikkeen muuhun. Syyskuukaudet ovat olleet aivan täynnä tavallista arkea eli opiskelua, töiden tekemistä ja perhe-elämää. Farmi on saanut hiljentyä rauhassa, eikä ulkona enää tee mieli puuhatakaan kuten kesällä. Pikkuisia juttuja on rakenneltu ja paranneltu sinne tänne, mutta massivisia projekteja mahtuu arkeemme tällä hetkellä vain tämä yksi.

Ei tähän voi olla ihastumatta! Pieni Haninalle.

Pieni uusi ystävämme on saapunut farmille ja olemme hiukan kipuilleet tasapainottaessamme arkea riittämään kolmelle pienelle lapselle sekä yhdelle karvaiselle hauvavauvalle. Totta puhuen välillä aikuisten hermot ovat olleet matkalla kohti ääretöntä ja sen yli. Pentukoiran hoito on kaikkea muuta kuin ohi mennen vasurilla tehtävää. Onneksi me asumme Pienen pienellä Farmilla! Täällä pennun kanssa ulkoilu tapahtuu niin helposti ja yksinkertaisesti verraten kerrostaloon. Pentu pissaa lattialle samantien lopettuaan päiväunet, syömisen tai leikkimisen. Ulos on siis päästävä heti. Kaupungissa pukisin ensin itseni, sitten lapset, sillä niitä ei voisi jättää yksin sisälle, etsisin koiralle hihnan ja vasta sitten rappukäytävän kautta pihalle. Pentu pissaisi saletisti lattialle. Nyt voin kaapata hauvan kainaloon, ulkovaattet toiseen, matkalla pukea crocsit ja olla ulkona alle minuutissa. Lapset voi jättää sisälle. Näen ne ikkunoista koko ajan. Näitä lyhyitä pissireissuja tehdään kutakuinkin kerta tuntiin.

Arkipäivien lenkkeily kokoonpano toimi hienosti ennen lumien tuloa. Nyt potkupyörät rullaavat aika huonosti valkoisessa maastossa.

Pidemmät ulkoilut mennään päivisin rennosti lasten joko metsätiellä humputellen tai ihan vain pihassa leikkien. Yllättävän hyvin ihan vain lasten leikkien seuraaminen ja mukana pysyminen riittää pennulle energiatason hallintaan. Illalla ulkoilee useimmiten minä ja Hani kaksistaan enemmän koulutus mielessä. Pitkiä lenkkejä ei pieni pentu vielä jaksa, mutta lyhkäselläkin lenkillä voi harjotella hihnakävelyä, luoksetuloa ja yleistä koiriksi käyttäytymistä. Nopeasti se on kaupunkialueella rivitalossa kasvanut Hani tottunut maalaismaisemaan. Muutamassa viikossa oli unohtunut autot kokonaan. Menimme eräänä iltana kaupunkiin harjoittelemaan hihnakävelyä katuvalojen alle ja toivoin törmääväni toiseen koiraan, jotta näen millainen reaktio niistä tulee. Koiraa emme nähneet, mutta jokainen ohi ajava auto saa pikkuhauvan yrittämään pakoa taka vasemmalle. Pikkaisen harjotusta olisi luultavasti paikallaan.


Tähän mennessä ei ole vielä kertaakaan päivän valon aikaan harmittanut lähteä Hanin kanssa pihalle. Sitä inhottavaa kello kuuden herätystä aamulla ei lasketa, sillä se varmasti inhottaa ketä hyvänsä. On jotenkin todella rentouttavaa kun nyt on  ihan oikea syy poistua perhehärdellistä hetkeksi. Koira pitää ulkoiluttaa, eikä tarvitse edes potea huonoa omaa tuntoa omasta ajasta metsälenkillä. ❤

Onnettomia aikatauluja, uudet mehiläiset ja pentukuumetta

Joskus olen tavattoman optimistinen aikataulujen suhteen. Useimmiten se johtaa noin kymmenen minuutin krooniseen myöhästelyyn, mutta tällä kertaa ylitin itseni aikataulusokeudellani. Mahdottoman helteinen keskiviikko päivä alkoi aamu puoli kahdeksalta 70 km kotoa yövuoron lopettamiseen. Seuraava etappi oli Kouvolan keskustassa kun kävin vaihtamassa Isännän kanssa auton, että hän sai pakun töitä varten. Sitten kotiin nukkumaan. Olin sopinut jo aiemmin sille illalle Karkkilassa tapaamisen vehnäterrieri kasvattajan kanssa ja takaisin tulomatkalla ottaisin kyytiin Tuusulasta ostamani mehiläispesät. Suunnitelma oli hyvä ja toteutettavissa. Säästäisin monta kilometriä ajaessani molemmat reissut lännen suuntaan kerralla.

Suunnitelma pissi siinä kohtaa kun tulin luvanneeksi itseni tekemään ylimääräisiä yövuoroja juuri tiistai – perjantai. Niimpä aurinkoisen keskiviikon ajokilometrit olivat rapiat 500 km kolmella välietapilla, hirveällä kiireellä ja neljän tunnin unilla. Onneksi koiranpentuja ihailtiin kahvikuppi kädessä, sillä ruokataukoakaan ei mahtunut ajoreitille. Työt olisi alkaneet 21.00 ja minä olin siellä 23.30. Uusi ennätys siis. Onneksi olin työtoverin kanssa asian jo sopinut etukäteen.

Kuva pesän sisältä
Uudet italiaano neitoset. Nämä ovatkin hiukan minun aiempia tummia mehiläisiä ärhäkämpiä.

Kuvassa on meidän uusimmat tulokkaat. Kaksi isoa yhdyskuntaa italialaista rotua edustavia tarhamehiläisiä. Viime vuonna ostettu pesä oli eri rotua. Mehiläisten hoitajana olen aivan noviisi ja lähinnä toimin valaistuneiden arvausten ja Youtube-videoiden varassa. Yhden kurssinkin ja useamman kirjan olen aiheesta käynyt, mutta nisäkkäiden kanssa toimimiseen verraten hyönteisten ajatusmaailma on jotain ihan muuta ja todella kiehtovaa. Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka eivät ole mahdottoman allergisia mehiläisen pistoille ja jotka luulevat tietävänsä jotain jostain. Ennen Pienenpienelle farmille muuttoa luin jostain aikakauslehdestä juttua miten lisätä omavaraisuus astetta pienillä teoilla ja ilman maatilaa. Kymmenen kohdan listalle oli eläinmaailmasta päässeet kanat ja mehiläiset eli munat ja hunaja. Meillä on nyt molempia enkä luovu enää kummastakaan lajista. Mehit on loputtoman mysteerisiä ja kiehtovia ja kanojen päätöntä BB-taloa katselee jo mielummin kuin huonoa jenkkikomediaa. Kirjoittelen molemmista eläimistä tarkempaa tekstiä joskus myöhemmin kun saan ensin edustavat otokset heistä.

Pentukuume on iskenyt taloomme niin pahasti, että ainoa lääke on hommata se pentu. Isäntä pahalainen on allerginen, mutta sietää yllättävän montaa koirayksilöä ilman oireita. Niimpä etsimme näitä ns. allergiaystävällisiä rotuja, jotka tosin eivät ole allergisoimattomia kokonaan. Me luotamme siedätykseen. Se toimi Isännän ja minun hevoseni välillä hienosti. Eniten suosituksia saimme bichon friseestä, villakoirasta ja vehnäterrieristä. Valitettavasti aiemman talomme naapurilla oli kääpiövillakoira. Olemme pysyvästi sen tuttavuuden traumatisoimia. Se koira räksytti pensasaitamme takana non stoppina vähintään puolet päivästä. Siunattua taukoa tuli vain perheen ollessa mökillä. Ei siis ikinä villakoiraa! Bichon frisee taas on hurmannut meidät joka kerran kun olemme sellaisen jossain nähneet, mutta me etsimme koiraa kulkemaan meidän mukana vähän joka paikassa myös vaikeammassa metsämaastossa. Vehnäterrieri kuulostaa siihen sopivammalta.

Olimme jo jonossa yhteen pentueeseen, mutta valitettavasti siihen ei syntynyt tarpeeksi montaa narttua. Tämä oli varmaan onni onnettomuudessa, sillä sitten otin yhteyttä kasvattajaan, joka suunnittelee pentuja tälle kesälle. Yhden tapaamisen perusteella olen jo ihan myyty. Tuleva emo on täydellinen. Kasvattaja vaikuttaa maalaisjärkeä omaavalta ja tarpeeksi jämäkältä. Luotan siihen, että hän osaa ja uskaltaa meille sanoa suoraan jos teemme jotain pennun kanssa ihan väärin. Jos et itse osaa, luota johonkin jolla on osaamista. Kasvattaja tädin vehnikset olivat ihanampia kuin kuvittelin. Ne rakastivat ihmisiä, mutta eivät riehuneet kahta ensimmäistä tuntia jaloissa. Ne oli kauniita ja sopivan kokoisia. Ennen kaikkea ne ovat monipuolisia touhuamaan tarkoitettuja koiria, ei käsilaukussa kuljetettavia vauvahauvoja. Nyt olemme onnellisesti odottavia. Tosin odotamme vasta nartulle juoksuja, mutta jotakin sentään. Hassuinta on, että pahin pantukuume tuntuu olevan Isännällä.

Butit
Meidän viime vuoden kalkkunoista oli mahdotonta saada hyviä kuvia. Ne änki aina linssiin kiinni. Tämä kuva on marraskuulta eli ovat lopullisessa koossaan. Ainoa ongelma näissä on tarhan kunnossapito, kalkkunat muussaa sen liejuksi.

Pienenpienen farmin eläimet ne vain lisääntyy. Olemme sopineet, että meille tulee vain yksi uusi laji vuodessa, jotta homma kestää lapasessa ja harkitsemme tarpeeksi tarkkaan jokainen uuden lajin sopivuutta meille. Kanat olivat todella lyhyt harkinta. Kalkkuna maistuu todella hyvältä ja positiisenä yllätyksenä se on täydellinen lemmikki lapsi perheeseen. Ne rakastaa ketä tahansa ihmistä. Mehiläisiä ei juurikaan harkittu. Hullaannuin niihin viime vuoden tammikuussa niin totaalisesti. Intopinkoilijalta katosi kaikki jarrut ihan parissa päivässä. Alkuperäinen syy tutustua aiheeseen taisi olla pölyttäjien tärkeys kasvikunnalle.

Toistaiseksi meillä on kaikki eläimet olleet hyötynäkökulmaa ajatellen. Oikeastaan ihan kiva, että joku on ihan vain lemmikki etenkin lasten kannalta. Vanhin on jo niin sisäistänyt tämän hyötyeläin asetelman, että selittää hoidossa täteille ja kavereille lemmikkien teurastamista tajuamatta ollenkaan, että joidenkin lapsien ajatuksen mukaan liha tulee oikeasti muovipaketista, eikä koskaan ole ollut elävä, oikea eläin. Tärkeä moraalinen opetus sinäänsä: kasvata ja pidä hyvin ja lopulta syö ja arvoista oma kasvattamaasi ruokaa!