Mehiläisten syyshoito

Nyt kun talvirauha on jo laskeutunut mehiläistarhoihin, on hyvä kirjoittaa siitä miten mehiläiset valmistellaan talveen. Itsekseen ne ei useimmiten selviä. Tarhamehiläistä ei ole tarkoitettu Suomen olosuhteisiin tai tarkemmin talveen. Moni ystäväni on luullut mehiläisten nukkuvan jotain talviunta tai, että vain kuningatar talvehtii ja muut kuolevat pois. Syksyllä viimeisimpinä munitut työläiset ja kuningatar talvehtivat tiukkana rykelmänä pesässään. Rykelmän tai oikeastaan talvipallon keskellä on kuningatar, jonka hengissä pysyminen ratkaisee yhdyskunnan selviytymisen. Työläiset värisyttävät ympärillä siipiään ja luovat näin lämpöä koko yhdyskunnalle. Ne lämmittävät itse itsensä. Tarhaajan tehtävänä on huolehtia kaikesta muusta.

logo
Hunajan uusi logo

Eteläisemmissä maissa mehiläisille voidaan jättää niiden omaa hunajaa pesään talviruuaksi, mutta pohjoismaissa se ei toimi. Hunajasta pörriäisille tulee aikanaan kakkahätä ja pesästä ulostamaan poistunut paleltuu pihalle. Siksi Suomessakin annetaan hunajan poisoton jälkeen yhdyskuntaan sokerivettä, jonka reippaat pikkutyöläiset varastoi ja kuivattaa talviravinnoksi. Ihan perustaloussokerista kertyy suoleen vähemmän tavaraa ja silloin mehit voivat odottaa kevään ensimmäisiä lämpöisiä päiviä, jolloin koko porukka käy puhdistuslennolla.

Loppukesästä hunajaosastot kerätään pois ja koko porukka tiivistetään väkiluvun mukaan joko yhteen tai kahteen osastoon. Minä ruokin pörriäiseni syöttölaatikoilla, joka asetetaan pesäosastojen päälle ja täytetään sokerivedellä. Tähänkin on useampi tapa. Yksi yhdyskunta tarvitsee noin 20 kg kuivasokeria, jonka voi ihan kotikontein liuottaa haaleaan veteen. Liian kuumassa vedessä sokeri muuttuu rusehtavaksi eli karamellisoituu ja silloin se ei enää sovellu mehiläisille. Liuoksen vahvuus tulisi olla noin 60 %.

Ruokintalaatikko
Styroxista tehty ruokintalaatikko, jossa pleksin alle pääsevät mehiläiset hakemaan evästä. Isomman altaan puolle ei pörriäiset pääse hukkumisvaaran vuoksi.

Pikaisella matematiikalla laskettuna minun yhdeksän talvehtimaan mennyttä yhdyskuntaa sai noin 200 kiloa sokeria, sillä isommille pesille laitoin enemmän kuin 20 kiloa. Minun Pohjolan tummat mehiläiset talvehtivat pienemmällä sokerimäärällä kuin muut tarhamehiläiset. Tilastotieteellisenä taustatietona vielä, että kun Lidlin kärryn pakkaa kilon sokeripaketeilla ihan täyteen menee siihen 120 kiloa. Sain kaupassa kummastuneita katseita syksyllä kun ostin satoja kiloja sokeria, käymisastian, kymmenen litran kanistereita ja viinihiivaa. Tarvikkeet menivät siis omenaseikkailuun sekä mehiläisille, mutta kanssaihmiset luultavasti luulivat minun harrastavan kiljun tekoa isommassa kaavassa. Eräs rouvashenkilö katseli erityisen pahalla silmällä mukana kulkevia lapsia ja mutisi tuohtuneena seuralaiselleen. Ilmeisesti perheen äideillä ei saa olla paheellisia harrastuksia.

Talviruokinnan kanssa samaan aikaan mehiläisille tehdään Varroa punkin torjunta. Tapoja on monia kuten tarhaajiakin. Minä käytän valmiita Tymoli-liuskoja. Tymoli on alun perin orgaaninen aine, joka on voimakkaan antiseptinen. Sillä voidaan torjua ulkoloisia. Mehiläisille sitä laitetaan valmiina liuskana pesäosaston päälle, josta aineen haihtuminen häätää punkit, mutta oikein tehtynä ei vahingoita mehiläisiä. Haihtumisen tehostamiseksi laitan pesäosaston ja syöttölaatikon väliin korokekehän. Liuskojen pitää antaa olla pesässä 3 viikkoa. Punkintorjunta saattaa hiukan häiritä mehiläisten syömishaluja, joten tarhaajan pitää muistaa pitää kirjaa, että kaikki pesät varmasti saavat tarpeeksi sokeria ennen kuin kelit käyvät liian kylmiksi sokerin kuivaamiselle pesässä.

Tymoli-liuskat
Ylimmän pesälaatikon kehien päälle asetetaan wettexiin imeytetty Tymoli. Reunoilla näkyy puukehikko, jonka avulla päälle tuleva ruokintalaatikko, ei ole ihan kiinni Tymolissa.

Nyt lokakuun alkupuolella kaikki ruokinnat on tehty ja tymolihommat hoidettu. Joulukuussa mehiläisille tehdään vielä toinen hiukan erilainen punkkihäätö, mutta siintä kirjoitan sitten aikanaan. Nyt kauniin ja lämpöisen kelin sattuessa käyn vielä keräämässä syöttölaatikot pois, supistan lentoaukot, jotta pesä pysyy helpommin lämpimänä ja viimeiseksi köytän pesät kiinni kuormaliinoilla, ettei mikään myrsky, metsäneläin tai utelias ihminen avaa pesiä talven aikana. Siellä on hyvä tyttöjen pitää talvea ja valmistautua seuraavan kevään kukkaloistoon.

Talven aikana tarhaaja vetää hiukan henkeä, ostaa ja kasaa seuraavan kauden kalustoa. Suunnitelmia olisi tehtävä ensi kaudeksi. Laajentaako vaiko ei, sitä sietää miettiä. Hunajaakin olisi kaupattavaksi ja siitä vielä ihan oma postaus ( lue: mainos) piakoin!

Toinen kesä mehiläistarhaajana on siis ohitse ja talvihommatkin ihan viimeisiä vaille. Ihanaa, rentouttavaa ja jotenkin niin meditatiivista hommaa. Suosittelen kaikille kiireistä arkea eläville. Tähän jää niin koukkuun. Oman yhteyden luonnon kiertoon voi suorastaan tuntea. ❤

 

Pakettimehiläisten pesäyttäminen

Tämä on toinen kerta kun pääsen ehdottelemaan kodittomille mehiläisille muuttoa meille Pienen pienelle Farmille. Viime vuonna minulle tuli yksi paketillinen mehiläisiä ja koin sen vaivattomaksi tavaksi hankkia uusi yhdyskunta, siksi tänä vuonna tilasin kaksi. Paketissa on se hyvä puoli, että ne voi laittaa itse juuri siihen kalustoon mihin ne haluaa. Minä pesäytän ihan uuteen kalustoon uusille pohjukkeille. Näin ei tarvitse murehtia tummuvia kakkuja vähään aikaan. Pakettien kanssa toiminen on jotenkin ihan spesiaalin tuntuista tavallisempiin hoitotoimenpiteisiin nähden. Siinä pääsee aloittamaan alusta uuden pesän kanssa.Teknisesti paketin kanssa toimitaan hyvin samalla tyyppisesti kuin hatkat ottaneen parven kanssa.mehiläisten marssi

Pakettimehiläiset tulevat kotiin keltaisissa multiboxeissa. Sisällä laatikossa on sokerivettä sisältävä juomapullo matkaeväänä ja kuningatar omassa kalikassaan seuramehiläisineen. Laatikko on niin tiivis ja vahva, ettei se rikkoudu lähettäessä. Kotona päällä oleva korkki otetaan pois. Siihen kiinnitettynyt juomapullo nousee samalla pois laatikosta. Tilalle vaihdetaan mukana tuleva yksinkertainen kansi. Samalla paketista kaivetaan emokalikka. Tässä kohtaa ilma alkaa olla jo sakeana lentävistä mehiläisistä ja minä ainakin tunnen pulssini kiihtyvän.

Emokalikka nidotaan pesään keskimmäisten kehien väliin rautalangastaan roikkumaan ja kalikan ruokintataikinaan pistetään tulitikulla reikä. Näin emo pääsee ajallaan vapautumaan kalikasta ja aloittamaan muninnan. Tässä kohtaa pesän voi sulkea ja laittaa jo valmiiksi päälle syöttölaatikon ja sinne sokerivedetkin sisään.

Mehiläisiä marssimassa
Suurin osa mehiläisistä marssii kiltisti lentolautaa myöten pesään. Vain hyvin pieni osa parvesta lentelee ympäriinsä, vaikka multiboxia kopauttaakin lentolautaa vasten.

Sitten on aika henkäistä ja henkisesti valmistautua paketin avaamiseen ja tuhansien mehiläisten kohtaamiseen ihan kasvotusten. Minun ensimmäinen kontakti mehiläisiin oli viime kesänä kun pesäytin ensimmäisen pakettini. Vaati melko paljon psyykkista tsemppaamista avata laatikko ja päästää mehiläiset ulos. Kyllä se vielä tänäkin kesänä hiukan jännitti. Mehiläisiä ei tosin minun stressi juurikaan kiinnosta vaan ne suuntaavat kiltisti laatikostaan emon perään pesään. Kyllä luonto hoitaa omansa, ei tarvitsisi pienen farmarin turhaan murehtia.

Viimeisiä Maija Mehiläisiä voi harjalla ohjata kohti pesää ja samalla putsata laatikon sinne vielä jääneistä yksilöistä. Minulla menee yhden laatikon pesäyttämiseen odotteluineen noin 45 minuuttia. Eikä se ole ainakaan vielä ollut millään lailla vaikeaa. Tylsin homma on kasata laatikko pulloineen takaisin ja lähettää takaisin mehiläisten toimittajalle. Kaikille pörriäiskammoisille tämä olisi kyllä loistavaa terapiaa ja hermojen hallinnan opettelua.

Hunajasaalis
Yhdellä linkouskerralla tuli satoa tämän verran. Purkit loppuivat jo kertaalleen ja siksi kotikäyttöön jäävä hunaja pääsi pilttipurkkiin 🙂

Mehiläistenhoito on äärettömän koukuttava harrastus josta saa ihan konkreettisen palkkion. Meillä on kahdesta pesästä korjattu satoa kahdessa erässä. Tällä hetkellä hunajaa on reilu 40 kg. Hunajan linkoaminen tuntuu melko yksinkertaiselta, mutta sen jälkikäsittelyssä minulla on vielä valtavasti oppimista. Onneksi on tulevia mehiläiskesiä aikaa opetella.

Mehiläisten hoitamisesta olen oppinut lyhyessä ajassa myös paljon luonnosta ympärilläni. Tunnistan valtavasti uusia kasveja ja tiedän onko niistä mehiläisille mitään hyötyä, pystyn seuraamaan kasvukauden etenemistä ihan uudella tasolla ja ymmärrykseni luonnon monimuotoisuudesta ja sen herkästä tasapanosta on päässyt jo sille tasolle, että ymmärrän, etten ymmärrä tarpeeksi. Minä pidän tätä jonkin asteisena viisauden rajapyykkinä.

Viime viikkojen kiireen ja stressin keskellä mehiläispesät ovat olleet niitä paikkoja, jossa on ollut pakko pysähtyä hetkeen ja toimia rauhassa. Palaute hötkyilystä voi olla kivuliasta. Opettajat eivät aina kulje läppärilaukussa ja nauti kaupungin palkkaa. Joskus niitä ei opettaminen kiinnosta pätkääkään ja silti niiden viisaudessa riittää jaettavaa. Kiitos sinä pieni pörriäinen, joka viime viikolla pistit minua, koska en muistanut ajatella ennen toimimista. Pistojälki katoaa viikossa mutta ajatus pysyy pidempään.

 

Postipaten kovasti odotettu paketti!

Sairastuvan pito Pienen pienellä Farmilla sen kun jatkuu. Isännän kädestä on kipsi poistettu, mutta käsi on tällä hetkellä käyttökelvoton. Kipsi oli painanut ja jäykistänyt kädestä sormien liikkeet lähes kokonaan. Ranne ei liiku myöskään. Leposärky on hiukan helpottanut, mutta ei käteen vieläkään voi kunnolla koskea. Käsikivun hiukan helpotettua, särkee jalka enemmän. Magneettikuvat paljastivat isännän sääressä murtuman, jota ei paranna muu kuin aika. Hissukseen saa kävellä, mutta taitaa olla töihin meno vielä liikaa. Tähän päälle vielä meidän keskimmäinen nappasi jostain enterorokon. Hän on ihan päästä varpaisiin kirjava, mutta onneksi muita oireita ei juurikaan ole. Näissä puitteissa on melko haastavaa saada elämä järjestettyä.

Minulla on mennyt viikko ihan hujauksessa, kun olen hoitanut lapset, kuskannut Isäntää työasioiden perässä, tehnyt muutaman yövuoron ennen keskimmäisen sairastumista, hoitanut linnut ja mehiläiset. Alkuviikosta kävin jo niin kierroksilla, etten enää osannnut nukkuakaan. Puuhasin puoleen yöhön ja yrittäessäni nukkua heräilin kymmenisen kertaa yössä ja näin välissä painajaisia. Onneksi meno on nyt hiukan tasaantunut ja viime yöt on saanut nukuttua kuin tukki. Parin kunnolla nukutun yön jälkeen elämä näyttää taas valoisammalta.

Mehiläispostia
Postinjakajalla oli mukanaan tammikuusta asti odotettuja ihanuuksia. Kirjekuoreen oli pakattu neljä uutta pohjolan tummaa kuningatarta. Keltaiset multiboxit sisälsivät kaksi lisää työmehiläisineen. Lapsia surisevat paketit kiinnostivat ihan tuhottomasti varsinkin multiboxien rakosissa näkyvät mehiläisten jalat.

Alkuviikosta tuli kauan odotettua postia. Maanantaina Oulusta lähti paketti, joka sisälsi kaksi laatikollista pakettimehiläisiä sekä pikakirje, jossa oli neljä uutta emoa eli mehiläiskuningattaria. Kävin tekemässä kahdelle uudelle emolle jaokkeet marjatarhalla keskiviikkona, sillä oletin pakettien saapuvan tuolloin. Kotiovelle toimitettavaa mehiläispakettia kannattaa seurata postin sivuilta ja lisäksi postinjakajan tulisi soittaa ja sopia paketin toimitusajankohta. Postista ei koskaan soitettu. Sen sijaan Isäntä soitti, että paketit on pihassa ja että postinjakaja oli eilen laittanut postilaatikkoomme surisevan paketin. Hiukan tuli kiire, sillä postilaatikko on paahteisessa paikassa enkä halunnut paahdettuja mehiläisiä. Olin kyllä vahtinut suorastaan liiankin tiheään pikakirjeen matkaa postin seurantakoodin avulla. Sen mukaan kuningattarien piti olla lajittelussa Helsingissä eikä meidän postilaatikossa.

Onneksi vahinkoa ei ollut päässyt tapahtumaan, sillä kuoressa oli neljä elävää ja reippaannäköistä emoa seuralaisineen. Näistä kaksi nidoin rautalangan pätkillä uusien jaokkeiden keskimmäisten kehien väliin samalla tavalla kuin pakettimehiläisten kuningattarille tehdään. Kuljetuskapuloissa olleet seuralaiset nitistin pois ja kulkuaukot tukkineisiin sokeritaikinoihin tein reiät tulitikuilla. Jaokkeisiin olin aiemmin päivällä kasannut isommista pesistäni pari peitettyä sikiökakkua, avosikiökakun hoitajineen, muutaman hunajakakun ja siitepölykakun. Lisäksi harjasin sikiökakuilta mehiläisiä mukaan. Ajatuksena on, kun jaokkeen siirtää vähän kauemmas emopesästä, mukaan joutuneet vanhemmat lentomehiläiset palaavat vanhaan emopesään ja nuoret pesää hoitavat työläiset jäävät jaokkeeseen. Nuoret mehiläiset hyväksyvät uuden emon helpommin kuin vanhat.

Kalikat
Uudet emot toimitetaan muovissa kalikoissa, joissa on emon lisäksi muutama seuramehiläinen. Matkassa on eväänä sokeritaikinaa, jolla tukitaan mehiläisten kulkureitti ulos. Teippaus varmistaa ettei sisältö pakene kuljetuksen aikana.

Kaksi muuta emoa menivät korvaamaan vanhoja emoja. Viime vuonna ostetussa pakettimehiläispesässä oli emo ruvennut munimaan pelkkiä kuhnureita. Paketin toimittanut Pohjanmaan hunajakeskus kertoi syyksi, että emolta oli loppunut pariutumislennolta saadut siittiöt kesken huonojen lentosäiden vuoksi. Emon urosten houkuttelureissun kurjat kelit eivät ole heidän vikaansa tai hallittavissaan, mutta tarjoutuivat kuitenkin korvausvastuuseen ”huonosta” emosta. TODELLA hyvää asiakaspalvelua sanon minä.

Kuhnurimunijaemon olin poistanut pesästä jo aiemmin tilanteen huomattuani, joten se pesä oli emoton jo valmiiksi. Otin uudelle emolle yhden ja ainoan pesässä olleen sikiöosaston päälle kokonaan uuden pesälaatikon pohjukkeilla. Vaihdoin muutaman alalaatikon peittosikiökehän uuden emon laatikkoon mukanaan muutamia työläisiä. Uuden ja vanhan laatikon väliin jätin sanomalehden sivun, johon törkkäsin pari pientä reikää. Toivottavasti mehiläisetkin ymmärtävät, että tässä olisi nyt mahdollisuus hiljalleen tutustua ja hyväksyä pesään uusi ihastuttava kuningatar.

Viimeinen neljästä emosta meni toiseen isoista pesistä. Siihen, joka on hiukan kiukkuinen, samantien kehien katsomiseen reagoiva ja pistävätkin pahalaiset. Aiemmin keväällä ostetun pesän myyjän kertoman mukaan nämä ovat italialaisia, mutta siinä missä italialaiset ovat sarjakuvamehiläisten näköisiä keltaraitaisia, ovat nämä huomattavan tummia. Olisivatko kuitenkin vapaasti pariutuneita sekoituksia. Paras lääke agressiiviseen yhdyskuntaan on vaihtaa ne muninut emo. Siispä kiukkuinen pahatar pihalle ja uusi oikeasti tumma kaunotar tilalle. Tein ison pesän päälle pienen jaokkeen, jonka lentoaukko oli eri suuntaan. Väliin laitoin puukehäisen paksun sulkuristikon, johon olin nitonut metallista hyönteisverkkoa. Tämän ideana on pitää jaokkeen mehiläiset erillään alempien kerrosten mehiläisistä. Jaokkeeseen meni tavallinen sisältö kuten aiemmin tekemissäni jaokkeissa, mutta en harjannut mukaan ylimääräisiä mehiläisiä. Siellä on siis vain avosikiökakulla hoitotöissä olleet oletetusti nuoret mehiläiset. Emon nidoin kuljetuskapuloineen jälleen kehien väliin. Kunhan se on kunnolla alkanut munimaan ja sen oma porukka on kuoriutunut sikiökehistä, käyn poistamassa pesästä vanhan emon ja annan sen päivän verran olla emoton. Sitten vasta otan sulkuristikon välistä pois ja järjestän uuden emon laatikon pesän pohjalle.

Korostan vielä, että en ole mikään konkari mehiläishoidossa. Nämä melko seikkaperäiset ohjeet valitsin mehiläisfoorumeilla olleista useista emonvaihto-ohjeista. Tähänkin kuten moneen muuhunkin mehiläishoiton toimenpiteeseen on yhtä monta tapaa kuin on hoitajaakin. Yritin valita mahdollisimman varmoja tapoja toimia, sillä uudet emot ovat arvokkaita. Erityisen kallisarvoisia ovat alkuperäisrotuiset Pohjoisen tummat mehiläiset. Juuri tätä kirjoittaessani on Suomessa kansainvälinen SICAMM-kongressi, johon kokoontuvat tumman mehiläisen suojelusta kiinnostuneet alansa ammattilaiset sekä innokkaat harrastajat. Olisimpa minäkin voinut olla siellä, mutta työt olivat tällä kertaa tiellä kuten sairastupakin. Isäntä oli bongannut Yleltä uutisista asiaa SICAMMista ja ihmetellyt että oliko nämä nyt niitä tummia mehiläisiä, joista minä jaksan meuhkata jatkuvasti. Ehkä hänellekin nyt valkenee, miksi joku ehdoin tahdoin haluaa vaikeimmin saatavia, vihaisiksi luultuja, kalleimpia ja harvinaisimpia mehiläisiä Suomessa. Se on se geenipohjan säilyttäminen ja alkuperäisrotujen suojeleminen. ❤

Postauksesta alkaa tulemaan melko pitkä, joten pakettimehiläisten pesäyttäminen on aiheena vasta seuraavalla kerralla. Se kannattaa ehdottomasti lukea jos yhtään on kiinnostunut mehiläisistä. Ei ole ihan joka päiväistä touhua pesäyttää pakettimehiläisiä.

Päivä jolloin kesäkiireet päättyivät

Joskus elämä heittää meille haasteita, joita ei todellakaan olisi juuri siihen hetkeen tarvittu. Meillä tuntuu juhlapyhät olleen kirottuja viime aikoina. Ne eivät enää ole merkanneet meille juhlaa, hauskuutta eikä juuri muutakaan positiivista. Juuri nyt juhannuksena, kun ajattelen tätä koko kansan keskikesän juhlaa, lähinnä kiroilen mielessäni kun lääkäritkin ovat sitä juhlistamassa työssä olon sijaan. Viime jouluna vietimme viikko ennen aattoa sairaalaelämää nuorimmaisen lapsen kanssa, koska hän sai kipattua päähänsä vedenkeittimellisen kiehuvan kuumaa vettä. Ei ollut kummonen joulu se eikä lääkärit olleet töissä silloinkaan. Tämä juhannus kulminoituu juhannusviikon keskiviikkoon.

Kasvihuoneen aamukuosi
Aamulla minua odotti pihalla tämmöinen näky. Yöllinen tuuli oli jälleen kerran kuorinut muovit kasvihuoneen päältä. Taimet olivat onneksi taipuneet vaan eivät taittuneet.

Meillä tuulee aina ja jos jossain muualla tuulee vähän niin meillä tuulee reippaasti. Siispä kasvihuoneen aamukuosi ei varsinaisesti tullut yllätyksenä. Tuulisena kelinä sitä ei vain saa yksin laitettua takaisin. Jätin sen siis tähän malliin, sillä Isäntä oli jo lähtenyt töihin. Korjataan sitten illemmalla. Pieni vastoinkäyminen ei saa pilata hyvin alkavaa aamua.

Aamupäivä meni kaupungilla hummaillen. Piti hakea puutarhalta salaatit kanoille, käydä kaupassa, matkahuollossa oli kauan odotetut hunajan linkoamiseen tarvittavat tarvikkeet ja Hankkijalta matkaan tarttui yksi kasvusäkki lisää kasvihuoneeseen. Ihanan vapaapäivän jatkona pääsin vielä rauhassa mehiläispesille, joissa on paljon linkoamista vaille valmista hunajaa. Olin aivan liekeissä kun sain kadoksissa olleen emonkin merkattua. Puolessa välissä pesien tarkastamista kävin autolla juomassa ja samalla rutiininomaisesti tarkistin puhelimen. Siellä oli vastaamaton puhelu ja tekstiviesti Isännältä: ”Lähin lanssilla käsi poikki.” Siihen hetkeen haudattiin paljon tämän kesän suunnitelmia.

Ensimmäinen ajatus oli rynnätä sairaalaan, mutta sitten järki voitti. Isäntä on ensiavussa hyvissä käsissä, enkä minä voisi siellä tehdä ensi alkuun muuta kuin pyöriä jaloissa. Tämä olisi muutenkin viimeisiä rauhan hetkiä. Tein siis loppuun pesien tarkistuksen. Samalla suunnittelin mielessäni miten tästä edetään. Rauhallinen mehiläishoito-mielialani meinasi hukkua paniikin alle kun pyörittelin mielessäni perheemme perusarkea ilman Isiä remmissä mukana. Kaikki positiiviset muutokset arjessamme kääntyivätkin negatiiviksi. Lasten odottama kesäloma päiväkodista tarkoittaisi, että minun olisi oltava heidän kanssaan koko ajan. Minulle oli järjestynyt vihdoin töissä lisää yövuoroja ja lisää palkaa siis. Mitenkä nämä kaksi asiaa nyt yhdistettäisiin? Elämme pääosin Isännän rahoilla ja hän on yksityisyrittäjä. Katkennut käsi on siis myös taloudellinen katastrofi. Viimeisimpänä kaikki ne tämän kesän rakennusprojektit on nyt sitten taputeltu. Minun kasvihuoneenikin.

Käsipaketti
Siinä se on. Meidän kesän lopettajaiset. Värttinäluu poikki ja leikkausta odotellaan. Käsi on todella kipeä eikä leikkaukseen pääse ennen kuin pyhät on ohi.

Kaikessa onnettomuudessakin me olemme käsittämättömän siunattuja ihanilla ystävillä, sukulaisilla ja tuttavilla. Päivitin naamakirjaan, mitä oli tapahtunut ja tukiverkkomme kasaantui ilmiömäisen nopeasti toimintavalmiiksi. Moni odottamatonkin tuttava oli heti valmiina säntäämään apuun. Kun on itse hukkumaisillaan hätään ja huoleen tulevasta, se on kuin laskuvarjo. Kiitos ihanat arteet meidän ympärillä. Saattaa olla, että apuanne todella tarvitaan lähi viikkoina.

Pienen pieni farmi on nyt siis hyvän aikaa Isäntää vailla ja puuhat hiljentyvät ainakin rakentamisen osalta. Minun puuhailua rajoittaa lasten kanssa koko ajan oleminen, mutta onneksi kunnallinen päivähoito nousi sankarin rooliin unohtamalla byrokratian ja suostumalla lasten kesäloman perumiseen. Saan siis nukkua yövuorojen jälkeisinä päivinä kunhan ensin keksin lapsille jonkin sijoituspaikan yön ajaksi. Isäntä ei pärjää niiden kanssa yksin, joten minun jokainen työvuoro edellyttää nyt hoitopaikkaa ensin yöksi ja sitten toimittamista päivähoitoon päiväksi. Helppoa ja simppeliä tämä kalenterin järkkäily.

Lapsia harmitti kovasti loman peruminen. He olivat odottaneet sitä kovasti. Lisäksi nyt kolme päivää Isännän kaatumisonnettomuuden jälkeen huomaa jo lasten kärsivän jatkuvasta yökyläilystä ja suoranaisesta vanhempien hylkäämisestä. He ovat kiukkuisia ja nuorin itkee vanhempiensa perään, sillä tietenkin minulla on koko juhannus töitä. Varasin nimenomaisesti rahan kiilto silmissäni nämä vuorot ja nyt poden huonoa omaatuntoa vanhempiaan kaipaavista lapsista. Isännän piti viettää pyhät lasten kanssa mummilassa. Lohdukkeena saa toimia loppukesäksi luvattu reissu muumimaailmaan.

Näillä eväillä ja käsillä mennään nyt luultavasti koko loppu kesä Pienen pienellä Farmilla. Positiivista näkökulmaa on tavallista vaikeampaa etsiä oman pään sisältä, mutta kyllä me tästäkin noustaan. Blogi ei hiljene, sillä kirjoittamisen aihetta riittä kyllä ihan minunkin touhuissa. Katoavaan kasvihuoneeseenkin Isäntä kehitti sairasvuoteellaan ratkaisun.  Enää tarvitaan kädet idean toteuttamiseen. Hän huomasi vissiin, että kaikista suurista murheista oli minulle raskain tämä pieni murhe kurkuntaiminen kuolemisesta. Matti ❤

Mehiläistarha marjatilalla

Sanotaan, että maaseudulla kylässä kaikki tuntee kaikki. Ihan tämä ei pidä paikkaansa, sillä se kylään viimeisimmäksi saapunut uusi ja eksyneen oloinen tyyppi ei tunne kaikkia. Ei vaikka olisi lapsuudessaan asunut siellä useamman vuoden ja ollut yhden sun toisen kylän vanhemman vahdittavana. Eikä se myöskään kehtaa myöntää, ettei muista missä kukakin asuu, minkä niminen on mikäkin talo tai edes, että kuka tämä juuri minulle ystävällisesti jutteleva ihminen olikaan. Tämä tilanne on valitettavan tuttua minulle. Olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin ja nimimuistini on olematon. Joskus vaikutan vieraiden silmiin koppavalta, mutta oikeasti en vain tiedä miten ottaisin kontaktia.

Mustia kaunottaria
Pienenpienen Farmin mehiläiset ovat Pohjolan tummia mehiläisiä. Ne ovat uhanalaisia, suojeltuja ja jo kertaalleen Suomesta hävinneitä. Kuva on otettu pesän suuaukolta.

Tässäkin kohtaa onni on puhelias ja sosiaalisesti lahjakkaampi Isäntä. Hän tutustuu sujuvasti vaikka koivutukin kanssa. Joskus sitä vain hämmästyneenä katselee, miten hän on solminut uusia tuttavavuuksia sinne sun tänne kylää. Siinä olisi taito, jonka haluaisin oppia. Viime syksynä hän oli päätynyt puheisiin paikallisen mansikkatilan isännän kanssa. Jotenkin keskustelu oli kääntynyt minun yhteen ja ainoaan mehiläispesääni. Kuinka ollakaan mansikkatilalle oli mehiläiset hakusessa. Eivät he niinkään hunajaa kaivanneet, mutta pölyttäjiä kylläkin. Lyhyiden ja mutkattomien sähköposti neuvotteluiden jälkeen olin saanut mehiläisilleni etätarhan paikan. Siis sille yhdelle ja ainoalle pesälleni, joka olisi hyvin mahtunut kotipihaankin oleilemaan. Tästä se suuruuden hulluus sitten alkoi.

Mehiläisillä tehokas lentosäde on noin kaksi kilometriä pesältä ja hiukan paikasta riippuen yksi tarha riittää viidelle tai kuudelle pesälle. Rajoittavana tekijänä tässä on kerättävän ravinnon riittävyys ympäristössä. Marjatilalla kerättävää riittää ja pölytykseen käytettävien mehiläisten tiheys alueella saa olla tavallista suurempi. Yhdestä pesästä ei siis paljoa riemua riitä. Ei minulle eikä marjatilalle.

Pesien lukumäärää voi lisätä joko ostamalla niitä lisää tai tekemällä olemassa olevista pesistä jaokkeita. Luonnollisestihan mehiläiset lisäisivät yhdyskuntia parveilemalla. Jaokkeen teko on ihmisen tapa matkia sitä. Minä päädyin laajentamaan tulevaa hunajaimperiumiani kaikilla konsteilla. Hain jo aiemmin Tuusulasta kaksi uutta  talvehtinutta pesää. Ne ovat jo täydessä työvalmiudessa. Kasvavat kovaa tahtia ja keräävät mettä sekä siitepölyä. Kotitarhan yhdyskunta vaikuttaa ihan kääpiöltä näihin ostopesiin nähden, mutta kyllä sekin tehtävänsä täyttää. Vein sen muutama viikko sitten töihin marjatilalle kahden ostopesien rinnalle.

Viikko takaperin kävimme Isännän kanssa tekemässä yhden jaokkeen.  Otimme isoimmista ostopesistä muutaman sikiökakun sekä hunajaa ja siitepölyä sisältäviä kakkuja. Kotitarhalta tuodusta pesästä löytyi peitelty emokenno sikiökakun reunasta, joten sekin kakku päätyi jaokkeeseen. Tehkööt siitä uuden kuningattaren. Harjasimme sinne muiden pesien kakuilta paljon työläisiä. Vanhemmat lentomehiläiset palaavat kotipesäänsä, mutta nuoremmat pesän sisätöistä huolehtivat jäävät jaokkeeseen. Jaokkeen selviäminen jännitti kovasti, sillä en ollut varma miten se tehtiinkään. Nyt tämän päivän pesäkierroksen perusteella näyttäisi, että se on lähtenyt kehittymään. Ihanaa kun joskus onnistuukin.

Posti tuo Pienenpienelle Farmille tänäkin vuonna kaksi uutta yhdyskuntaa postipakettina. Näitä kutsutaan ammattislangilla pakettimehiläisiksi. Se on melkoisen harvinainen tapa ostaa uusi yhdyskunta ainakin täällä Suomessa. Helpoin, kallein ja taatusti varmin tapa ostaa mehiläisiä on ostaa talvehtinut yhdyskunta. Myyjä on huolehtinut pesän medenkeruu kuntoon kesäksi. Toinen yleinen tapa on ostaa jaoke kesällä. Se on hiukan halvempaa, mutta tarvitsee osaavaa hoitoa eikä juurikaan tee hunajaa ensimmäisenä kesänään. Pakettimehiläiset tulevat muovisessa verkkolaatikossa ilman pesää. Työläiset on haalittu kasaan myyjän pesistä ja laatikkoon on vielä laitettu uusi kuningatar omassa kuljetuskotelossaan. Lisäksi verkkolaatikossa on sokerivesipullo matkaevääksi. Näiden hoito vaatii myös osaamista, kärsivällisyyttä tai kuten minulla hyvät ohjeet ja moukan tuuria. Hinnaltaan ovat samaa luokkaa kuin jaoke, eikä hunajaa kannata ensimmäiseltä kesältä odotella.

Huvittavinta on seurata postikantajaa, joka toimittaa kotiovelle surisevan paketin. Sitä todellakaan voi erehtyä luulemaan hieromasauvaksi. Viime kesänä postinkantaja jäi maleksimaan pihaan ilman mitään syytä. Ei oikein osannut irroittaa silmiään mehiläispaketista ja näytti itsekin hyvin hämmentyneeltä huomatessaan seisoskelleensa kymmenen minuttia tyhjän panttina meidän pihalla. Asiakkaan kanssa keskustelu oli loppunut jo viitisen minuuttia sitten.

Tummien pesä
Jon joku on joskus miettinyt miltä näyttää mehiläispesä kun katon ottaa pois, niin tässä vastaus. Tämä yhdyskunta on melko pieni vielä. Meidän muissa pesissä on mehiläisiä moninkertaisesti tähän verrattuna. Neitejä ei kiinnostanut pätkääkään vaikka katto lähti ja kamera saapui. Mehiläiset voivat olla arvaamattomia ja vaarallisiakin, mutta pääosin niiden kanssa pärjää hyvin.

Jos kaikki menee kuten olen suunnitellut, menee talvetukseen kahdeksan mehiläisyhdyskuntaa odottamaan ensi kesää. Seuraava askel lupaavalla mehiläisfarmarin urallani on miettiä mihin minä kaiken sen hunajan kauppaan. Keskimääräisesti yksi yhdyskunta tekee kai noin 40 kg hunajaa. Kahdeksan yhdyskuntaa tekisi siis 320 kg. Tuottajan näkökulmasta varmasti melko vaatimaton määrä, mutta paljon enemmän kuin mitä viisi henkinen perhe käyttää vuodessa.

Hunajan markkinointi ja myyminen on vasta ihan suunnitteluasteella. Eikä vähiten siksi, että sääntösuomi on varmasti kehittänyt pykäliä tähänkin asiaan. Asia menee siis mietintämyssyyn toistaiseksi. Tänä kesänä voi vielä rauhassa harjotella mehiläisten hoitoa ja katsella niiden pörräämistä pesän suuaukolla. Ihan eri lailla seuraa kesän etenemistä, kasvien kukkimista sekä säätilaa kun on hunajafarmi. Uusi ja erittäin koukuttava tapa päästä askeleen lähemmas luontoa.

Viime viikon parhaimpia hetkiä oli olla Isännän kanssa kahdestaan pesillä. Isäntä oli siellä ihan ensimmäistä kertaa uuden pukunsa kera. Väittää aina kovaan ääneen, että tämä pörriäishomma on emännän kotkotuksia. Siihen nähden oli melko jelleetä poikaa bongattuaan kahdesta pesästä kuningattaren minua nopeammin. Hevoskärpänen ei sitä koskaan puraissut minun yrityksistä huolimatta, mutta jospa tuo saisi kohtalokkaan tartunnan mehiläiskuumetta.

Jos mehiläiset häviäisivät, selviytyisi ihmiskunta vain pari vuotta.

Albert Einstein

Onnettomia aikatauluja, uudet mehiläiset ja pentukuumetta

Joskus olen tavattoman optimistinen aikataulujen suhteen. Useimmiten se johtaa noin kymmenen minuutin krooniseen myöhästelyyn, mutta tällä kertaa ylitin itseni aikataulusokeudellani. Mahdottoman helteinen keskiviikko päivä alkoi aamu puoli kahdeksalta 70 km kotoa yövuoron lopettamiseen. Seuraava etappi oli Kouvolan keskustassa kun kävin vaihtamassa Isännän kanssa auton, että hän sai pakun töitä varten. Sitten kotiin nukkumaan. Olin sopinut jo aiemmin sille illalle Karkkilassa tapaamisen vehnäterrieri kasvattajan kanssa ja takaisin tulomatkalla ottaisin kyytiin Tuusulasta ostamani mehiläispesät. Suunnitelma oli hyvä ja toteutettavissa. Säästäisin monta kilometriä ajaessani molemmat reissut lännen suuntaan kerralla.

Suunnitelma pissi siinä kohtaa kun tulin luvanneeksi itseni tekemään ylimääräisiä yövuoroja juuri tiistai – perjantai. Niimpä aurinkoisen keskiviikon ajokilometrit olivat rapiat 500 km kolmella välietapilla, hirveällä kiireellä ja neljän tunnin unilla. Onneksi koiranpentuja ihailtiin kahvikuppi kädessä, sillä ruokataukoakaan ei mahtunut ajoreitille. Työt olisi alkaneet 21.00 ja minä olin siellä 23.30. Uusi ennätys siis. Onneksi olin työtoverin kanssa asian jo sopinut etukäteen.

Kuva pesän sisältä
Uudet italiaano neitoset. Nämä ovatkin hiukan minun aiempia tummia mehiläisiä ärhäkämpiä.

Kuvassa on meidän uusimmat tulokkaat. Kaksi isoa yhdyskuntaa italialaista rotua edustavia tarhamehiläisiä. Viime vuonna ostettu pesä oli eri rotua. Mehiläisten hoitajana olen aivan noviisi ja lähinnä toimin valaistuneiden arvausten ja Youtube-videoiden varassa. Yhden kurssinkin ja useamman kirjan olen aiheesta käynyt, mutta nisäkkäiden kanssa toimimiseen verraten hyönteisten ajatusmaailma on jotain ihan muuta ja todella kiehtovaa. Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka eivät ole mahdottoman allergisia mehiläisen pistoille ja jotka luulevat tietävänsä jotain jostain. Ennen Pienenpienelle farmille muuttoa luin jostain aikakauslehdestä juttua miten lisätä omavaraisuus astetta pienillä teoilla ja ilman maatilaa. Kymmenen kohdan listalle oli eläinmaailmasta päässeet kanat ja mehiläiset eli munat ja hunaja. Meillä on nyt molempia enkä luovu enää kummastakaan lajista. Mehit on loputtoman mysteerisiä ja kiehtovia ja kanojen päätöntä BB-taloa katselee jo mielummin kuin huonoa jenkkikomediaa. Kirjoittelen molemmista eläimistä tarkempaa tekstiä joskus myöhemmin kun saan ensin edustavat otokset heistä.

Pentukuume on iskenyt taloomme niin pahasti, että ainoa lääke on hommata se pentu. Isäntä pahalainen on allerginen, mutta sietää yllättävän montaa koirayksilöä ilman oireita. Niimpä etsimme näitä ns. allergiaystävällisiä rotuja, jotka tosin eivät ole allergisoimattomia kokonaan. Me luotamme siedätykseen. Se toimi Isännän ja minun hevoseni välillä hienosti. Eniten suosituksia saimme bichon friseestä, villakoirasta ja vehnäterrieristä. Valitettavasti aiemman talomme naapurilla oli kääpiövillakoira. Olemme pysyvästi sen tuttavuuden traumatisoimia. Se koira räksytti pensasaitamme takana non stoppina vähintään puolet päivästä. Siunattua taukoa tuli vain perheen ollessa mökillä. Ei siis ikinä villakoiraa! Bichon frisee taas on hurmannut meidät joka kerran kun olemme sellaisen jossain nähneet, mutta me etsimme koiraa kulkemaan meidän mukana vähän joka paikassa myös vaikeammassa metsämaastossa. Vehnäterrieri kuulostaa siihen sopivammalta.

Olimme jo jonossa yhteen pentueeseen, mutta valitettavasti siihen ei syntynyt tarpeeksi montaa narttua. Tämä oli varmaan onni onnettomuudessa, sillä sitten otin yhteyttä kasvattajaan, joka suunnittelee pentuja tälle kesälle. Yhden tapaamisen perusteella olen jo ihan myyty. Tuleva emo on täydellinen. Kasvattaja vaikuttaa maalaisjärkeä omaavalta ja tarpeeksi jämäkältä. Luotan siihen, että hän osaa ja uskaltaa meille sanoa suoraan jos teemme jotain pennun kanssa ihan väärin. Jos et itse osaa, luota johonkin jolla on osaamista. Kasvattaja tädin vehnikset olivat ihanampia kuin kuvittelin. Ne rakastivat ihmisiä, mutta eivät riehuneet kahta ensimmäistä tuntia jaloissa. Ne oli kauniita ja sopivan kokoisia. Ennen kaikkea ne ovat monipuolisia touhuamaan tarkoitettuja koiria, ei käsilaukussa kuljetettavia vauvahauvoja. Nyt olemme onnellisesti odottavia. Tosin odotamme vasta nartulle juoksuja, mutta jotakin sentään. Hassuinta on, että pahin pantukuume tuntuu olevan Isännällä.

Butit
Meidän viime vuoden kalkkunoista oli mahdotonta saada hyviä kuvia. Ne änki aina linssiin kiinni. Tämä kuva on marraskuulta eli ovat lopullisessa koossaan. Ainoa ongelma näissä on tarhan kunnossapito, kalkkunat muussaa sen liejuksi.

Pienenpienen farmin eläimet ne vain lisääntyy. Olemme sopineet, että meille tulee vain yksi uusi laji vuodessa, jotta homma kestää lapasessa ja harkitsemme tarpeeksi tarkkaan jokainen uuden lajin sopivuutta meille. Kanat olivat todella lyhyt harkinta. Kalkkuna maistuu todella hyvältä ja positiisenä yllätyksenä se on täydellinen lemmikki lapsi perheeseen. Ne rakastaa ketä tahansa ihmistä. Mehiläisiä ei juurikaan harkittu. Hullaannuin niihin viime vuoden tammikuussa niin totaalisesti. Intopinkoilijalta katosi kaikki jarrut ihan parissa päivässä. Alkuperäinen syy tutustua aiheeseen taisi olla pölyttäjien tärkeys kasvikunnalle.

Toistaiseksi meillä on kaikki eläimet olleet hyötynäkökulmaa ajatellen. Oikeastaan ihan kiva, että joku on ihan vain lemmikki etenkin lasten kannalta. Vanhin on jo niin sisäistänyt tämän hyötyeläin asetelman, että selittää hoidossa täteille ja kavereille lemmikkien teurastamista tajuamatta ollenkaan, että joidenkin lapsien ajatuksen mukaan liha tulee oikeasti muovipaketista, eikä koskaan ole ollut elävä, oikea eläin. Tärkeä moraalinen opetus sinäänsä: kasvata ja pidä hyvin ja lopulta syö ja arvoista oma kasvattamaasi ruokaa!