Parempaa ruokaa – ruokaremontti

Ihan omat kalkkunasuikaleet Teresa Välimäen reseptin mukaisessa marinadissa matkalla pakasteeseen. Nyt talvella näitä maistelleena ei voi kun harmitella, ettei laitettu kuin yhden kalkkunan fileet tähän tyyliin. Yhtä kätevä kuin kaupan broilerisuikaleet, mutta miljoonasti parempaa, eettisempää ja arvostetumpaa.

Eräs suurimmista haaveista liittyen muuttoon maaseudulle oli omakasvattama ruoka ja sen valmistaminen itse ilman eineksiä. Toki muutaman vuoden aikana, jonka olemme Farmilla olleet, on ajatus jalostunut tuosta eteenpäin, mutta se pohjimmainen idea säilyy. Vaikka tämä ei ole varsinaisesti mikään ruokablogi, koen tietyn tyyppisen ruokakulttuurin olevan olennainen osa ekologisempaa ja luonnonläheisempää elämäämme. Iso osa hukatuista resursseista liittyy ruokaan tavalla tai toisella. Siksi esittelen ajatuksiani tässä postauksessa.

Minä haluan opettaa lapsilleni mistä ruoka tulee ja mitä sen eteen tarvitsee oikeassa maailmassa tehdä. Haluan, että he tietävät miltä maistuu multainen porkkana suoraan kasvimaasta kähvellettynä ja miten perunoita kaivetaan maasta. Haluan heidän aikuisenakin muistavan, että vesiheinä on se ihana rikkakasvi, jota kanat rakastavat ja että kypsä tomaatti on pehmeä väristä huolimatta. Eniten haluan heidän kunnioittavan kaikkea elävää mitä kasvatamme ruuaksemme. Kaalia ei kunnioituksen puute kasvaessa juuri hetkauta, mutta kaikkien eläinten kaltoinkohtelu on turhaa julmuutta ja ehdottoman väärin. Haluan heidän ymmärtävän, että hyvää ruoka kasvatetaan suurella rakkaudella joko itse tai asiansa osaavien kotimaisten maajussien toimesta!

Ennen muinoin mekin olimme ihan perustavallinen suomalainen perhe varsin keskinkertaisella ruokavaliolla. Sika-nautajauhelihaa ja valmiiksi marinoitua broileria kului paljon ja kasviksia emme raaskineet ostaa, sillä ne tuntuivat kalleilta turhakkeilta kun ilmankin pärjää. Lähes joka ruoka oli ainakin osittain eineksistä kasattu. Ellei pääruoka niin ainakin sitten valmissalaatti. Lisäaineita söimme paljon, sillä arvostimme pitkää säilymistä tuoreutta enemmän. Ja totta kai hinta oli tärkeämpi kuin laatu eli halvinta mahdollista ulkomaista tuli monesti ostettua. Jossain matkan varrella hoksasin, että kotiruoka on edullisempaa ja oikeastaan ihan kivaa tehdä. Seuraavana neronleimauksena ymmärsin, että edullisuuden lisäksi se voi olla myös hyvää, terveellistä ja ekologista.

Aiemmassa ruokasuhteessamme syntyi hävikkiä niin, että oikein hävettää. Ja totta kai, jotta henkinen häpeä olisi maksimaalinen, heitimme ne sekajätteen mukana roskikseen. Ongelman pystyi tiivistämään kolmeen erityiseen kipupisteeseen. Ensinnäkin emme oikeastaan tajunneet kuinka paljon me söimme ruokaa. Kaupassa ostimme aina jääkaapin täydeltä ilman kummosempaa suunnitelmaa. Kaksi isoa ihmistä kyllä syökin paljon, mutta ei niin paljon. Ostimme ainakin puolet liikaa. Toisekseen uusavuttomina heitimme elintarvikkeet suoraan roskiin kun päiväys oli täynnä, emme edes yrittäneet arvioida olisiko se kuitenkin syötävää vielä kuten usein varmasti olisi ollut. Kolmas helmasyntimme oli, ettemme koskaan syöneet jämäruokaa eli aiemmilta ruokailuilta jääneitä ruokia. Ennemmin eineksiä kuin eilen tehty makaronilaatikko. Voi kun sitä on ollut typerä! Yhtä vanhaa on muualla tehty eines kuin kotikeittiön valmisruoka.

Nykyisin pyrimme omavaraisuuteen, mutta emme ole valmiita luopumaan lähikaupan tuomasta helppoudesta arjessa ja kyllä syömme edelleen ajoittain eineksiä. Jotkut einesateriat ovat kulttiklassikoita eikä niitä voi korvata kuten maksalaatikko tai lasten rakastamat pinaattiletut. Myös kellarin puute rajoittaa omavaraosuutta etenkin talvella.

Paljon on ruokailussamme muuttunut muutamassa vuodessa. Ensinnäkin minä suunnittelen ruokalistat ja ostan tarvikkeet suunnitelman mukaisesti. Nykyisin lista on jopa tehty Prisman hyllyjärjestyksen mukaan ja jos isäntä lähtee yksin kauppaan sisältää se jopa tarvikkeen merkin. Kuulostaa varmasti joidenkin korvaan aika moiselta turhan nysväämiseltä, mutta lue edelleen niin selostan kyllä miksi tämä kannattaa.

Kaikkea ihanuuksia kerättynä. Sienet melkein pihasta, omenat edellisen talon pihalta, paprikat kasvihuoneesta ja hunaja pihan laidalta.

Aiemmin ostetun halvimman mahdollisen tuotteen on korvannut parhaiten meidän arvojen mukaiset huomattavasti kalliimmat tuotteet. Luen paljon ravinnosta ja terveydestä julkaistuja uutisia ja seuraan myös maatalouden ja ruokateollisuudesta julkisuuteen tulevia juttuja. Seuraavista kriteereistä pitää täyttyä mahdollisimman moni: kotimaisuus, luomu, e-koodittomuus, pieni hiilijalanjälki, tuottajan osuus hinnasta pitää olla suuri ja ruuan pitää olla perusterveellistä.

Teen itse ruokaa paljon. Useimpina päivinä valmistan kaksi ateriaa ihan alusta alkaen. Myös kahvipöytä tai juhlatarjoilut teen lähes aina itse. Ne maistuvat kaupan versioita paremmilta. Tosin, koska ruuhkavuodet ovat mahdottomia, teen usein useamman aterian yhdellä kertaa. Hellassahan on levyjä neljä ja uuniin mahtuu vielä jotain. Kahteen ruokaan menee vain puolet ajasta ja kerralla voi esivalmistella useamman ruuan kasvikset. Edellisilta päiviltä jääneet jämät on hyvä käyttää hyödyksi uudessa ruuassa.

Olemme sekasyöjiä, mutta käytämme kasviksia valtavasti ja ne mieluiten ostan Rekoringistä suoraan tuottajalta isompina setteinä tai paikallisesta ruokakaupasta vähintään kotimaisena ja mieluiten luomuna. Toki hedelmissä joutuu kotimaisuudesta tinkimään. Marjoja, sieniä, mehuja ja hilloja meillä on kaapit pullollaan jo valmiiksi. Viljatuotteita kuten jauhot, ryynit ja hiutaleet voi ostaa luomunakin useammaltakin tuottajalta suoraan. Pelkkää vehnää on arjestamme vähennetty reilusti. Leipä tuppaa olemaan ruista tai kauraa ja siis oikeasti näitä eikä vain vehnäleipää, jossa muita viljoja on nimeksi. Puurot ovat useimmiten kaurasta tai speltistä.

Maitotuotteet ovat lähes poikkeuksetta luomua ja itse maito purkiltaan punainen ja homogenoimaton. Suurin osa perheestämme juo kuitenkin muuta kuin maitoa. Nuorimmat tykkäävät kauramaidosta ja aikuisille käy vesi. Juustoja kuluu paljon, mutta nekin on mahdollista ostaa suoraan paikallisilta tuottajilta esim. rekon kautta.

Lihaa emme kaupasta osta kuin satunnaisen pekonipaketin kerran kuussa ja leikkeleitä, koska Isäntä pitää niistä. Broilerin syönti loppui meillä kokonaan uutisointiin niissä olevista antibioottijäämistä ja resistenteistä bakteereista. Syömämme liha on joko itse kasvatettua kalkkunaa, metsästettyä hirveä tai suoraan paikalliselta possun tai naudan kasvattajalta ostettua jalostamatonta lihaa. Jauhamme, marinoimme tai vain leikkaamme ne itse sopiviksi ennen pakastamista, jolloin käyttäminen on helppoa. Ostamme lihamme kerran tai kaksi vuodessa useamman kymmenen kiloa nautaa tai puolikas possu kerrallaan. Hinta jää näin kaupan valikoimaa edullisemmaksi.

Viime kesän perunoita ja sipulia, isänpäiväkakku sekä maailman ihaninta talviruokaa madekeittoa!

Tässä muutamia pääpointteja miten minä yritän parhaani mukaan tarjota perheelleni laadukkaampaa, ekologisempaa ja parempaa ruokaa. Yllättävää on, että ruokalaskumme ovat pienentyneet, vaikka lapsia on syntynyt kaksi lisää, aikuiset edelleen syövät liikaa ja emäntä heittäytyy ihme hipiksi kauppareissuilla. Paljon kerralla on halvempaa kuin vähän ja usein. Pientuottaja on joskus edullisempi kuin ruokakauppa. Kasvikset ovat lihaa terveellisempiä, paremman makuisia ja edullisempia. Ja lopulta jokainen hävikiksi joutunut elintarvike on kuin seteleitä (ja maapallon riittämättömiä resursseja) heittäisi roskiin. Ja jos tämä kuulostaa työläältä, niin se sitä onkin. Ensi alkuun. Nopeasti tästä tulee rutiinia ja sitten sitä ihmettelee, miksi on kuvitellut eettisemman kotikeittiön olevan vaikeaa tai kallista. Hetkittäin uudet tiedot lisäävät tuskaa, mutta pääosin siinä lisääntyy oma viisaus sekä hyvinvointi.

Suuntana omavaraisuus: Pienen pieniä suunnitelmia

Joukko omavaraisuusblogeja järjestää vuodelle 2019 yhteispostaussarjan, jossa jokainen osallistuva bloggaaja kirjoittaa kuukauden ensimmäisenä maanantaina yhteisestä annetusta aiheesta omannäköisen blogikirjoituksen. Pienen pieni Farmi matkassa mukana. Punaisena lankana on miettiä miten omassa elämässään pyrkii kohti omavaraisempaa arkea. Kirjoittajien ei tarvitse olla pienen erämökin hard core -omavaraistelijoita vaan tavallisemmatkin tarinat käyvät kunhan on halua ja suunnitelmia tuottaa itse omalle perheelleen.

Sarjan ensimmäinen teksti on haaveilua ja suunnittelua. Miten tänä alkavana vuonna 2019 päästään lähemmäs omavaraista elämää? Mitä halutaan saavuttaa ja miten siihen päästään? Olen oppinut ensimmäisten kolmenkymmenen elinvuoteni aikana, että aina kannattaa suunnitella suuria ja tähdätä korkealle, silloin ei saavuta tavoitettaan, mutta pääsee paljon pidemmälle kuin menemällä sieltä missä ei aitaa koskaan ollutkaan.

Tänä vuonna aion kasvattaa enemmän kasviksia keskittyen niihin, joita meillä syödään eniten. Toivoisin, että niitä riittää myös ystävieni iloksi jaettavaksi. Haaveilen myös mehiläishoidon laajentamisesta sen verran kuin aikaa ja muita resursseja riittää. Tarvikkeet eivät suinkaan ole ilmaisia varsinkaan kun meillä ei ole puuseppää talossa. Opiskelen lisää hunajan käsittelystä sekä muista mehiläistuotteista kuten propoliksesta ja siitepölystä. Ravinnon proteiinien suhteen laajennamme valikoimaamme sisältämään lisää kalaa sekä uutena tuotteena kanin lihaa.

Sisällä talossa teemme kemikaalivallankumouksen! Turhista kemikaaleista hankkiudutaan eroon. Saippuan, voiteiden ja siivousaineiden valmistaminen itse on yksi tämän kauden tavoitteista. Toiminta pitää kuitenkin pitää sen verran hienovaraisena, ettei muutosvastarinta iske talomme miehisempiin asukkaisiin. Se, mitä ei itse kannata valmistaa, ostetaan eco-sertifioituna ja jätetään kemikaalipommit kauppaan.

Viime kesältä meiltä jäi paljon tekemättömiä töitä, joten ne siirtyvät tälle vuodelle. Isännän käden kunto rakennushommissa on vielä pieni arvoitus, joten tähän kesään lähdetään vasaran heilutuksen suhteen pienellä varauksella. Pienen pienen Farmin omavaraisuusastetta nostetaan ensi vuonna seuraavan listan mukaisesti:

Rakennussuunnitelmat:

  • Rakennetaan vihdoin ja viimein se oikea kasvihuone. Olen aivan kyllästynyt jahtaamaan tuulen pieksemää kasvihuoneen päällysmuovia pitkin tonttia. Suurin osa rakennustarvikkeistakin on jo pihassa valmiina.
  • Kellarin rakentaminen etenee hieman kun pohjalla oleva kaivurille liian iso kivi laitetaan palasiksi. Isännällä on tähän joku idea.
  • Rakennetaan vihdoin ja viimein loppuun kaksi kesää tekeillä ollut kanalan laajennus. Tällä hetkellä se on päätyseinää ja ikkunaa vaille valmis. Lisäksi kanala pitää maalata.
  • Isäntä haaveilee isosta autotallin ja -katoksen rakentamisesta, johon tulisi myös minulle hunajatilat. Suunnitelma on paisunut niin kalliiksi, että se ei ehkä vielä ihan ole ajankohtainen. Luvat voisi tosin hakea jo tänä vuonna.

Viljelysuunnitelmia:

  • Viljelypinta-alaa lisätään reilut 20 neliötä. Paikallisen hankkijan lempparimyyjäni on antanut hyviä neuvoja miten meidän hietapihaan saa viljelymaata ilman kuorma-autollista muualta tuotua multaa. Suunnitelman avainasemassa ovat turve, komposti ja puutarhajyrsin.
  • Ravinnekiertoa tehostetaan luomukonstein. Kompostia ja kanankakkaa meillä on omasta takaa, mutta uutena aloitetaan hyödyntämään lehmänlantaa naapurikylän luomunautatilalliselta. Yksi traktorikuormallinen on jo tilattu vaan ei vielä toimitettu meidän pihalle.
  • Tarvittavat taimet esikasvatetaan itse suurelta osin ja niitä pidetään sen verran ylimääräisiä, että tuttavillekin riittää jaettavaksi.
  • Omenatarhalla opetellaan omenapuiden hoitoa ja leikkaamista tulevin vuosien omenasatoa silmällä pitäen. Syksyn alemyynneistä ostetaan muutama talviomena lisää.
  • Pihan tyhjiksi jääviin nurkkauksiin aletaan hiljalleen tekemään pieniä niittyjä, joissa on pölyttäjille ja etenkin mehiläisille tärkeitä kasveja.
Viime vuoden viljelyä: Melkein omat (edellisen talomme pihasta) omenat pullossa, keväiset taimet sekä surullisen kuuluisa levoton kasvihuone.
Pienen pienen Farmin tummat kaunottaret

Kotieläimiä koskevat suunnitelmat

  • Kesäksi hommataan lihakaneja kasvamaan. Todennäköisesti osa jää talveksikin. Ensin niille on kuitenkin tehtävä häkit. Myös kalkkunoita kasvatetaan jälleen kesäkaudella.
  • Mehiläispesistä tehdään jaokkeita viitisen kappaletta, jotta jatkossa niitä on kolmelle tarhalle: Marjatarhalle, vadelmatarhalle sekä kotitarhalle. Osa hunajasta pitää varmaan myydä tukkurille, sillä sen markkinointi ja myyminen vie yllättävän paljon aikaa. Kaikissa pesissä pyritään pitämään tumma kuningatar.
  • Kanaparvea lisätään haudontakoneen avulla kevättalvella. Alkuperäiset kanat ovat nyt jo kolmevuotiaita, joten niille etsitään mahdollisimman monelle uudet kodit kesäkanoina. Syksyllä tämä vuosiluokka viimeistään poistuu Viljonkkaa lukuunottamatta.

Muita toteutettavia haaveita

  • Tänä vuonna etsitään jostain aikaa kalastamiselle. Keväällä ollaan luultavasti mukana kylän rysän tyhjennysporukassa koko perheen voimin. Jäiden aikana pilkitään pannuahvenia, keväällä laitetaan katiskat järveen kutuhauille, kesällä uistellaan ja syksyllä opetellaan verkkokalastusta kylän vesialueilla. Perheen molemmat aikuiset tykkäävät kalastuksesta, mutta koska se on aika haastavaa kolmen pienen lapsen kanssa on tämä harrastus ollut tauolla viime vuodet.
  • Minä menen kursseille opettelemaan erilaisten mehiläistuotteiden tekoa ja opettelen saippuan ja kosmetiikan valmistusta kotikonstein ja kotikäyttöön.
  • Ruokavalion muuttamista kasvispainotteisemmaksi jatketaan niin hiljalleen, ettei Isäntä ja lapset rupea kapinoimaan. Lisätään myös kalan osuutta ruokavaliossa.
  • Luonnonantimien uusia esiintymiä opetellaan jälleen lähiympäristöstämme. Mustikat, puolukat, lakat ja tunnistamani sienet löytyy jo, mutta kuulin huhua, että ihan läheltä löytyisi karpaloitakin. Lisäksi on tarkoitus opetella ainakin muutaman villiyrtin käyttötapoja.
Yläkuvassa on kalastuskunnan rysäsaalista yhdeltä tyhjennyskerralta, Alakuvissa puuhia lasten kanssa: Hunajamyyntiappari markkinoilla sekä mustikkametsästyspartio.

Listana tämä vuosi näyttää olevan puuhaa täynnä ja niin elämän Pienen pienellä Farmilla tulee ollakin. Kuitenkin tasapainon löytämisen vuoksi yhtenä suurimmista henkilökohtaisista tavoitteista pidän rauhoittumisen opettelemista. Olen huomannut olevani aivan vauhtisokea tavoitteiden saavuttamisen suhteen. Tänä vuonna aion antaa itselleni ja myös Isännälle armoa ja hyväksyä sen, että kaikkea ei saa tänään. Joskus joutuu odottamaan huomiseen. Samaan henkisen kasvun tavoitteeseen lisään kärsivällisyyden lapsiamme kohtaan. Aion opetella hyväksymään sen, että lasten kanssa touhuaminen on hitaampaa ja monimutkaisempaa, mutta pitkässä juoksussa sen arvoista. Niimpä lapset saavat olla entistä monipuolisemmin mukana hommissa. Mehiläishoitoon saa osallistua vain esikoinen, mutta esimerkiksi kalastamisessa voi olla jokainen mukana puuhailemassa.

Tälläiseksi minä haaveilen vuoden 2019 muodostuvan Pienen pienellä Farmilla. Suunnitelmia saa mielellään kommentoida, kyseenalaistaa ja vielä mieluiten jakaa omia kokemuksiaan näistä. Käythän myös tutustumassa muiden touhukkaiden ja erilaisten bloggaajien suunnitelmiin ja haaveisiin omavaraisemmasta elämästä. Linkit blogeihin löytyy alta:

Hyötypuutarhan kuulumisia

Tämä aihe on minulle erityisen rakas ja arvokas. Rakastan kasvimaatani. Parasta kotoilua minulle on laittaa puutarhahanskat käteen ja mennä kasvimaalle puuhaamaan. Siellä on aina jotain tekemistä. Useimmiten minulla on ainakin kolme aloitettua ja sitten kesken jätettyä projektia.  Kasvimaan aiemmista kausista ja perustamisesta voi lukea tästä.

Joka kausi olemme satoa saaneet. Suurimman osan käytämme tuoreeltaan itse ja osan lahjoitan Pienen pienellä Farmilla vieraileville ystävilleni.  On ihanaa esitellä kasvimaatani muille ja jakaa sen antimia sellaisille, jotka myös käyttävät niitä. Minulla on muutama ihan erityisen arvokas ystävä, jotka ovat kiinnostuneet itse alusta lähtien kokkaamisesta oikein tuotetuista raaka-aineista.

Kasvimaan aarteiden säilöminen on minulle melko uutta. Olen toki hilloja keitellyt meille ja vieraillekin. Anoppi on erikoistunut mehujen keittämiseen ja meidän perhe ne suurimmaksi osaksi juo. Persiljaa, tilliä ja vahveroita olen pakastanut. Vasta viime talvena olen havahtunut siihen miten paljon meillä käytetään pakastettuja kasviksia talven aikana: papuja, pinaattia,  herneitä, porkkanaa, maissia yms. Näen valtavasti vaivaa kun yritän etsiä niitä mahdollisimman lähellä tuotettuna. Niimpä usein kaupassa käydessäni käyn useamman merkkisessä hypermarketissa. Osa pakastevihanneksista löytyy kotimaisina S- ja osa K-merkkisestä kaupasta, mutta omia kasviksia voisi itsekin pakastaa talven varalle. Pikainen tarkistus googlella vahvisti, että martoilla on jälleen kerran hyvät ohjeet miten toimia ja mitkä kasviksista pitää ensin ryöpätä. Eläköön Martat ja eläköön omakasvatetut kasvikset! Tätä sitten loppu kesästä luvassa, kun uusi kakkospakastinkin on jo hommattu.

En usko, että kasviksemme täyttävät virallisia luomukriteereitä. Käytämme lannoittamiseen ja maanparantamiseen kalkkunoidemme ja kanojemme lantaa eivätkä ne syö pelkkää luomua. Isännän mielestä luomurehu on liian kallista ja meiltä jääneet ruuantähteetkään ole kokonaan luomua, vaikka hyvin ne kanoille kelpaavat. Jos ja kun käytän teollisia lannoitteita valitsen luomumerkittyjä enkä käytä kemiallisia torjunta-aineita. Viime vuoden kirppataistelussa tosin melkein jo kaduin päätöstäni olla myrkyttämättä.

Tällä hetkellä kasvimaa alkaa näyttämään suorastaan herkulliselta. Juhannuksen sateet tulivat vastauksena rukouksiin ja kasvit ottivat niistä kunnon kasvuspurtin. Kitkemiset on jääneet rästiin tässä sairastuvan pidossa. Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tässä kuvaterveisiä kasvimaaltani.

pinaattia tynnyrissä
Tässä kaksi viikkoa sitten otetussa kuvassa pinaatti on jo hyvännäköinen, mutta Mangoldi vielä pientä.

Juurespenkki
Tänä vuonna laitoin todella vähän juureksia. Näistäkin puolet joutuu matkan varrella harventamaan. Reunoilla kiertää lanttu ja erivärisiä punajuuria. Keskellä on pieniä palsternakan alkuja. Samettiruusua laitan sinne tänne, koska sillä on tuholaisia häätävä vaikutus.

kaalit
Vastoin kaikkia odotuksia taidan saada tänä vuonna kaalia. Aiempina vuosina kirpat ovat tuhonneet kaalit jo taimina. Nyt ne kasvoivat taimina kasvutunnelissa. Eikä kirppoja ole näkynyt. Kolmessa lavakauluksessa on sekaisin kukka-, parsa-, suippo- ja kurttukaalia. Myös brysselin kaalin taimia laitoin, mutta niille taisi kevään kuivana kautena käydä huonosti. Tiheässä ovat nämäkin, mutta kanat syövät harvennetut kaalit mielellään. En vain raaskisi näitä harventaa. Ongelmana alkaa olla kasvien koko, sillä ne eivät enää mahdu kasvutunneliinsa kunnolla.

Kaalit ja purjo ovat olleet monena vuonna todella hankalia kasvattaa. Kaali kerää tuholaisia kuin magneetti ja purjo ei vaan kasva. Kaali näyttäisi nyt hyvältä ja purjon suhteen olen toiveikas. Olen lannoittanut purjolaatikkoa reilusti aiempaa enemmän. Vielä ei voi korkata skumppaa, mutta jos kunnon sato sattuisi tulemaan, varmasti skoolaan. Minulla ja näiden kahden kasvin kasvattamisella kasvattamisella on ollut vaikea historia.

sipulit
Sipulia on laitettuna kaikkialle, mihin jäi hiukankin tilaa. Meillä käytetään sipulia todella paljon ja se loppuu kesken joka vuosi. Onneksi rekosta saa ihania ja paikallisia sipuleita. Tänä vuonna laitoin istukkaita seoksen, jossa oli kelta- puna. ja hopeasipulia. Kaikki lajikkeet näyttäisivät kasvavan yhtä hyvin.

Valkosipuliakin on muutamia hyviä yksilöitä. Tosin minulle valkeni vasta tänä keväänä, että valkosipuli kannattaisi tehdä syyskylvönä. Miksi sitten niitä myydään taimiliikkeissä vain keväisin? Tänä syksynä kokeilen laittaa valkosipulia maahan odottamaan kevättä. Pitääkin selvittää mitä kaikkea muuta voisi kasvattaa syyskylvöinä.

Tämän kasvukauden ongelma näyttäisi olevan avomaankurkku. Se ei vaan kasva. Kasvi menee varresta alkaen jotenkin kuivaksi ja lopulta katkeaa tai kokonaan lakastuu. Naamakirjan puutarhakeskusteluista apua pyytäessäni sain useampia arveluita mikä voisi olla vikana. Arvailuja olivat kylmä tuuli tai kasteluvesi, ravinnepuutokset, liian tiivis maa sekä kaivovedellä kastelusta johtuva maan happamoituminen. Toiveikkaasti laitan vielä yhden setin taimia kasvamaan tällä kertaa ihan uuteen kasvualustaan, jossa on turvetta estämään tiivistymistä, kalkkia happamoitumisen vuoksi ja kaupan varmasti oikein tasapainotetut lannoitteet. Onneksi kurkku kasvaa nopeasti.

Kesäkurpitsa
Ainoa kanojen kylpyinnokkuudelta säästynyt kurpitsa kasvaa hienosti. Viime vuonna saimme valtavan ison ja komean kasvin, joka ei muistanut tehdä yhtään hedelmää. Kalkkunankakka kasa taisi olla liiankin hyvä hyvä lehtien ja varren kasvattamiseen.

Mansikkakausi alkaa olla ehtoo puolella. Parhaimmillaan marjoja tuli reilusti. Mansikkapenkkimme on Isännän aluetta. Hän muisti kastella mansikkamaan joka ilta ja tarkkaili mansikoiden kasvua. Nyt Isäntä itse poimii marjat yksikätisyydestä huolimatta. Hän ei varmaan itse tajua miten suuresti ihailen tätä tiedostamatonta hullaantumista mansikan viljelyyn.

Hyvä puoli keskellä metsää asumisessa on, että meillä ei linnut käy syömässä mansikoita. Emme tarvitse verkkoja, koska ei meillä ole variksia, harakoita tai muita liian fiksuja siivekkäitä. Suurin tuholainen mansikkamaalla on meidän junnu. Hän auttaa iskää keräämällä kaikki raakileetkin eikä iskä yhdellä kädellä pysty itse keräämään ja pitelemään poikaa kauempana. Joskus pojan saa harhautettua laittamalla hänet syömään ruohosipulia siksi aikaa. Laitan joka vuosi lisää ruohosipulia kasvamaan, koska se on lasten herkku. Lisätuppojen istuttamisesta huolimatta sitä ei vieläkään riitä ruuanlaittoon asti.

Alkukesän kuivuus ja helle aiheuttivat paljon ylimääräistä työtä. Onneksi teimme Pienen pienelle farmille kaivon. Isäntä ratkaisi kastelukannurallin jo aiemmin ostamalla Tallinnan reissultaan tuliaisiksi pumpun kaivoon korvaamaan aiemman uppopumpun. Nyt siinä riittää teho pumpata vesi kasvimaalle asti letkua pitkin. Suoraan kasveillehan tätä kylmää vettä ei saa laittaa, mutta kasvimaan viereen tynnyreihin kylläkin. Auringon lämmittämä kasteluvesi sopii paremmin. Joku aviovaimo saattaisi toivoa laivalta tuliaisiksi hajuvettä ja uusinta meikkivoidetta, mutta minun listalla oli paikallisesta rautakaupasta työkalupakki, muutamia työkaluja, letkua. pumppu ja saamatta jäänyt sirppi.

Kuivuudesta on minun pieniä ongelmia suurempiakin seurauksia. Ammatikseen ruokaa kasvattavat tilalliset ovat saamassa ennätyshuonon sadon. Toinen huono vuosi jo valmiiksi huonosti kannattavalle alalle. Jos voisin johonkin asiaan vaikuttaa isossa kuvassa nostaisin tämän ammattikunnan arvostusta ja työstään saamaa palkkiota. Tuetaan paikallista ruuantuotantoa ja ostetaan kotimaisia tuotteita niin kauan kun niitä riittää. Luulisi kovimmankin äijän körilään sydämen heltyvän, sillä myös kotimainen mallasohra on kuivuudesta kärsineiden viljojen listalla.

On hämmentävää taas kerran huomata, että kesä on jo näin pitkällä. Iso osa kasvukaudesta on jo takana päin. Hyvänä puolena on, että vaikka kotikasvimaalta ei vielä valtavia satoja irtoakaan, niin kaupoissa ja toreilla on jo valtavasti ihania uuden kauden kasviksia. Niiden syöminen edesauttaa omaa terveyttä, edistää ekologista peltohehtaarien käyttöä ja parantaa kotimaisten viljelijöiden taloutta. Sitäpaitsi ne maistuvat ylivertaisilta talvisiin tuontikasviksiin verrattuna.

Kasvimaakauden aloitus ja seesteinen olotila

DSC01965
Taimet ja siemenet on jo maissa, mutta laatikoiden välit on edelleen työn alla.

Tuo kasvimaa-asia ei vaan näytä edistyvän. Siemenet ja taimet olen jo istuttanut ja kylvänyt. Osan niistä jopa jo tappanutkin toistaitoisuuttani. Väleihin tulevat suodatinkankaat ja kuorike eivät näytä itsekseen kulkeutuvan paikalle. Jospa kohta kun kiire hiukan hellittää. Kastelu on ongelma, johon on melkeimpä pakko kehittää ratkaisu ja pikaiseen. Tällä hetkellä vesi kannetaan kastelukannuilla noin 50 m päästä kaivon luona olevista tynnyreitä. Niitä kastelukannuja menee useampi kymmenen, sillä kerralla pitää kastella kunnolla. Aikaa tuhlaantuu siis valtavasti, etenkin kun kastelu on fiksuinta hoitaa illalla haihtumisen minimoimiseksi. Se on minun omasta ajasta pois. Niin sanotusta happy hourista, jolloin lapset ovat jo nukkumassa ja aikuiset vielä valvoo. Isäntä epäilee, ettei uppopumpussa riitä teho, jos letku on noin pitkä. Jäärä kun olen, on asia tietenkin testattava.

Perunamaa
Ei näytä näin kuvassa mitenkään vihertävältä, mutta kyllä tuossa peruna kasvaa.

Peruna on nyt ollut istutettuna jo melkein kaksi viikkoa. Vetta tosin ei ole satanut tippaakaan, joten pinnalla ei näy mitään. Perunamaamme on myös lähes kokonaan maanpäälle kasattu multapakka. Isäntä kokeili ensimmäisenä kesänämme täällä perunan kasvattamista ilman lisättyä multaa pelkässä hiekassa, koska oli jostain kuullut, että se kasvaa hienosti hiekkamailla. Kyllä se kasvoi, mutta siitä hienosti kasvamisesta emme ole ihan samaa mieltä. Se lähinnä kasvoi ja kitui. Perunaa sai melko lähelle yhtä paljon kuin oli siihen istuttanut. Arvokas mukula kun ensin ajatetaan sitä varten nuppikuormallinen multaa. Omavaraisuuden tavoittelussa ei oikeastaan ole rahallista järkeä näin miten me sitä teemme, mutta eipä niitä rahoja taivaaseen mukaankaan saa ja omakasvattama on aina omakasvattama.

Kasvihuoneen tomaatit
Kasvihuoneessa on jo asukkaita.

Isännän työlistan kärkipäässä on edelleen minun lasinen, ihana, unelmien kasvihuone. Toistaiseksi kuitenkin on pärjättävä Hankkijalta viime kesänä ostetulla muoviteltalla. Ei ehkä ole kaikkein fiksuin ostos, mutta sillä hetkellä oli kasvihuone saatava. Molemmissä päissä on ovet, joissa on vetoketjut. Nyt toisena käyttövuonna neljästä vetoketjusta toimii yksi. Muovihuppu on kiinnitetty metalliputkirunkoon naruilla, joista lähes kaikki on poikki. Helmat lepattaa muutenkin sen verran paljon, että niiden päälle on kasattu tiiliä. Lasini on kuitenkin jälleen puolitäysi. Jos ei olisi tätä ei olisi tomaatteja. Lisäksi tuo minun latoma lattia vanhoista tiilistä on ihana. Semmoinen tulee varmasti myös uuteen kasvihuoneeseen. Pienenä epävarmuustekijänä tässä on kovemmat tuulet. Tällä viikolla tuuli on kerran jo riisunut muovihupun. Haaveitahan täällä nimenomaan toteutetaan ja mitä useammin käyn hakemassa muovihupun naapuri-isännän metsästä, sitä suuremmaksi kasvaa haave uudesta kasvihuoneesta.

DSC01960
Paljon eri yrttejä säästyi viime talvelta. Kitkemään ei ole kukaan vielä ehtinyt, mutta kanat kaivoivat puolet esikoista jo pois.

Yrttipenkkini oli tänä vuonna positiivinen yllätys. Paljon lajeja oli talvehtinut onnnistuneesti ilman mitään lisäsuojausta. Rikkojen seasta paistaa ainakin ruohosipuli, oregano, sitruunamelissa, jokin sitruunaversio timjamista, viinisuolaheinä sekä villisti leviävä minttu. Myös narsissia ja esikoita on ilmaantunut. Meillä lapset ovat pöhköinä ruohosipuliin. Ne istuvat pitkiä pätkiä ympäryskivillä ja syövät ruohosipulia yksi kerrallaan. Keväämmällä näytti, siltä kuin rakuunakin olisi talvehtinut, mutta nyt se hukkunut jonnekin tuonne oreganopuskaan. Parasta aurinkoisena päivänä puutarhassa on yrttien tuoksu ja niissä pyörivät perhoset. Pienistä asioista pitää ja kannattaa nauttia.

Puukasa
Homma numero ? Näitä olisi kuorma-autollinen.

Liiaksi ei elämää pääse hidastamaan. Siitä pitää huolen loputon työlista. Isäntä oli Jaalassa käynyt haalimassa joutopuu rankoja ja veljensä oli työntänyt ne klapikoneesta läpi. Siinä se sitten on jälleen pientä iltapuhdetta: kuorma-autollinen klapeja odottamassa pinoon järjestymistä. Tässä on meille varmaan kolmen vuoden puut, sillä taloamme ei paljoa voi puulla lämmittää ilman, että tämä kestämätön pätsi. Onko se sitten positiivinen ongelma jos talo on liian tiivis ja energiapihi?

Rakastan, rakastan ja rakastan täällä asumista ja olemista, vaikka iltaisin on niin väsy, että voisi vain kaatua sänkyyn. Jos sattuu töistä pätkän verran taukoa, voi täällä vain unohtaa kalenterin ja puuhailla hommia, jotka on sidottu ihmisen kalenterin sijaan luonnon kalenteriin. Onko se jonkin asteinen flow-tila kun vain leijuu ajassa jatkuvasti puuhaillen? Voiko meditoida liikkuen ja tarkoituksetta? Siltä olo täällä joskus tuntuu.

Kasvata omaa unelmaa.
Kastele usein uskolla.
Ravitse tiuhaan toivolla.
Vaali rakkaudella.

– Maria Alstedt –

Kasvimaaunelmia

DSC01551
Lumien sulamisen jälkeen kasvimaa on ankean näköinen. Viime vuoden ihanuuksista on jäljellä kuivia tikkuja ja ainoat vihreät ovat keväällä nopean startin saaneet rikkaruohot. Onneksi omaa kasvimaata osaa katsoa vaaleanvihreillä laseilla ja nähdä miltä se kesällä näyttää.

Pienenpieni farmi sijaitsee keskellä metsää. Mäellä, joka olisi erittäin hyvä hiekan, murskeen ja kiven ottamiseen. Hiekkamäkeen kallion päälle on myös erittäin hyvä rakentaa. Siinä vaiheessa en osannut huomioida yhtä minulle erittäin tärkeää seikkaa. Multaa meillä ei ollut ollenkaan. Ei sitten missään. Näin ollen kasvimaahaaveni alkoi keväällä 2016 soitolla ystävälliselle naapurihiekkakuopan urakoitsijalle. Sen lisäksi, että hän oli tuonnut meille pihan tekoa varten mursketta ja kivituhkaa, voisiko hän myös tuoda nuppikuorman tai pari perusmultaa.

Kasvimaani on todellinen työvoitto. Ruuhkavuosiin kuuluu, että kaikki asiat tapahtuu samaan aikaan. Me rakensimme taloa ja odotimme kuopusta syntyväksi kesän loppupuolella. Toukokuussa kun pihahommiin pääsin oli vauvamaha jo melkoisen hankala. Mutta niin se vaan liikkui naisvoimin 14 kuutiota multaa lapion ja kottikärryn voimin tulevan kasvimaan paikalle. Ai että olin itsestäni silloin ylpeä! Jälkikäteen ajatellen raksalla pyörineet kaverit on varmaan katsoneet että hullu nainen kun vimosillaan raskaana tuuppii ja kaivaa isoja kuormia maata, lapset pyörii siellä samassa mullassa ja isäntä rakentaa kanalaa. Eikä talokaan ollut vielä valmis. Jotkut haavet ovat vaan niin isoja, että toteuttamisen eteen on valmis vaikka siirtämään vuoria.

DSC00898 (1)
Ensimmäinen versio kasvimaasta oli näin yksinkertainen. Lapioin käytävien paikat tyhjäksi mullasta ja jäljelle jäivät kohopenkit. Väleissä oli olkikate hillitsemässä rikkojen kasvua.

Ensimmäisenä kasvukautena 2016 huomasin inhoavani kastelua, sillä vesi vain valui kohopenkeistä käytäviin. Toisekseen rikkojen nyppimiseen meni ikä ja terveys, sillä halusin ne pois myöskin penkkien reunoista ja käytäviltä. Kasveina oli  perunaa, porkkanaa, sipulia, punajuurta ja salaatteja. Sato oli hyvä ja ehdottomasti vaivan arvoinen. Rikkakasvi ja kastelu ongelmat jäivät mietityttämään ja pinta-alaa olisin toivonut jo tuolloin enemmän.

kasvimaa 2017
En halunnut kitkeä välejä enkä reunoja. Kokeilin muodikkaasti lavakauluksiin viljelyä. Osa kasvimaasta jäi vielä perinteiseen kohopenkkimalliin.

Kasvukausi 2017 oli koevuosi. Kasvit olivat osittain lavakauluksissa ja osittain avomaan kohopenkkeinä. Pidin lavakauluksista kovasti, mutta olin sijoitellut ne liian harvaan. Puutarhakuvissa ne yleensä olivat kauniisti yksittäin aseteltuina. Olisi pitänyt ymmärtää, ettei minun käytännöllinen mieleni arvostaisi tälläistä estetiikkaa. Kohopenkkejä oli helpompi kastella. Vesi ei karkaa poluille ja kitkeminen onnnistuu helpommin. Useimmiten ihan ergonomisestikin matalalla jakkaralla istuen. Alkukesän taistelin kirppojen kanssa, mutta tarpeeksi monet uudet taimet ostamalla sain viimein satoakin kaaleista. Porkkanoiden riesana oli jostain ilmestynyt myyrä, jolla oli erittäin hyvä maku. Se söi juuri tasan ne kaikkein isoimmat juurikkaat. Naatista nykäisy paljasti puolikkaan porkkanan. Isoimmat tuhot aiheutti meidän kalkkunat, jotka syövät kaikein eteentulevan vihreän. Minulle uutena tuttavuutena ihastuin lehtikaaliin. Se selvisi parhaiten kirpoista ja tuotti kelpo sadon.

Kasvimaan uudelleen muokkaus
Tällä hetkellä kasvimaani näyttää tältä. Mullat on kasattu, alle levitetty suodatinkangas, patolevyt on asennettu lavakauluksien suojaksi ja lopulta mullat lapattu takaisin.

Kasvukausi 2018 alkaa nyt. Lähes koko kasvimaa siirtyy lavakauluksiin. Kaivoin taas mullat kasalle hiekkapintaan saakka. Levitin alle suodatinkangasta koko myllättävän kasvimaan alueelle sekä aiemmin tulleiden lavakauluksien poluille. Lavakaulus on tavallista suojaamaton puuta eikä kestä maata ja sen kosteutta kovinkaan pitkään, mutta sisäpinnan voi suojata muovisella patolevyllä. Samaa materiaalia käytetään suojaamaan rakennusten sokkelia. Multa pitää patolevyn paikallaan eikä sitä tarvitse erikseen kiinnittää. Tässä myös hyvä jätteiden hyödyntämisvinkki jos joku tuttu rakentaa juuri taloa. Lopulta oman tuotannon kanankakkaa pohjalle, multaa päälle ja sekoitus. Kalkit levitän vasta kun kaikki laatikot on kasassa. Vielä hommaa riittää, mutta niin riittää kevätintoakin!

 

 

 

Pienenpienen farmin blogia rakentamassa ~ Alku ~

Aiemmin meidän perheellä oli yksi yhteinen ja Suuri unelma. Halusimme muuttaa kaupungista maalle. Halusimme tilaa puuhailla, lapsille rauhaa kasvaa luonnon keskellä, mahdollisuuden kasvattaa osan ruuastamme sekä elää lähempänä luontoa sitä säästäen. Sen unelman toteutumisesta on nyt kaksi vuotta. Mutta kuten aina unelmien toteutumisella on myös kääntöpuolensa. Meillä on nyt talo kahden ja puolen hehtaarin metsässä, mutta unelman rakentaminen ei pysähtynytkään siihen. Aina tulee uusia lisähaaveita, joiden toteuttamiseen menee aikaa ja rahaa. Koska molempia on tavallisilla ihmisillä rajallisesti on meilläkin jouduttu hyväksymään se tosiasia, ettei asiat tapahdu sormia napsauttamalla. Tätä highway kärrypolku to heaven -matkaa kutsun lukijani seuraamaan.

Farmi <3
Tämmöinen se on ihana, rakas ja niin keskeneräinen. Kuva on nyt keväältä.

Pienenpienellä farmilla asuu ihan tavallinen viisi henkinen perhe. Minä olen perheen äiti. Olen noin 35v haaveilija, intoilija ja projektimme pääasiallinen suunnittelija. Minulle tärkeitä asioita, joita tuon myös blogissa esille ovat: puhdas ja lähellä tuotettu ruoka, omavaraisuus, ekologisuus ja mullassa myllääminen. Jos minä olen intopinkeenä toteuttamassa jokaista saamaani ideaa niin talon isäntä on järki ja jarru minua pitelemässä. Hän on onneksi varsin pätevä raksailija, metsästäjä, kalastaja ja juurikkaiden harventaja. Isäntä on myös syy sille miksi minä joudun kehittämään luontoa säästävistä toimista helppoja toteuttaa. Hän ei tee asioita jos ne tuntuvat vaikeilta. Lisäksi meillä on yksivuotias poika ja kolme- ja kuusivuotiaat tytöt, jotka puuhaavat mukana. Me elämme melko keskiluokkaista elämää. Ekologisuus on arjessa tärkeä arvo, mutta mitä ekohippeihin tulee olemme varsin kevyttä sarjaa. Ekoilun pitää olla helppoa toimiakseen meillä. Sama pätee omavaraisuuteen. Kasvatamme itse, mutta emme saa morkkista kaupasta ostamisesta, sieltäkin saa eettisesti tuotettua kun vain etsii.

DSC01532
Kylmänä kevät päivänä mehiläiset kävivät sen verran näytillä, että voimme todeta jonkun ainakin olevan hengissä.

Nyt meillä on kehitysvaiheessa oleva kasvimaa, erillinen perunamaa, muovihuppu kasvihuone, marjoja ja hedelmäpuita viime kesältä, kanoja ja mehiläisiä. Näiden hoitoa blogissa seurataan ainakin, ellen niitä tietysti saa hengiltä toistaitoisuuttani. En ole mikään viherpeukalo tai maatalon tytär. Yrittäminen ja erehtyminen on tällä tontilla varsin tavallista. Onnekseni olen ymmärtänyt kysyä neuvoja, niitä saa kun vain avaa suunsa oikeassa paikassa. Kirjoitan blogiakin kaunistelematta, koska minun virheistä voi oppia joku muukin.

Tälle kesälle on vielä suunnitteilla mehiläisten lisäämistä, kalkkunoita, lasinen kasvihuone, leikkimökki ja mahdollisesti lihapupuja. Omavaraisuudessa olemme päässeet kahdessa vuodessa yllättävän pitkälle. Kesällä syömme omia kasviksia ja joitain voi pakastaa talvelle. Kananmunat saamme ympärivuoden omasta takaa ja kalkkunan lihaa on pakastimessa aina syksystä eteenpäin. Isäntä on metsämies ja täyttää parhaansa mukaan syksyisin pakasteemme hirven lihalla. Hunajaa emme viime vuonna vielä keskenkasvuisesta yhdyskunnasta saanneet.

Haaveillessamme farmista luin muiden maalle muuttajien blogeja ja suunnittelin omaa pientilaani. Nyt on minun vuoroni jakaa pieni osa elämää farmilla ja antaa muiden ottaa siitä ideoita omiin haaveisiinsa. Ensi viikolla aiheena on joka keväinen kasvimaan mylläys sekä taimien esikasvatusta. Tervetuloa mukaan!

~Susa ~

 

Born to garden, forced to work!