Pakettimehiläisten pesäyttäminen

Tämä on toinen kerta kun pääsen ehdottelemaan kodittomille mehiläisille muuttoa meille Pienen pienelle Farmille. Viime vuonna minulle tuli yksi paketillinen mehiläisiä ja koin sen vaivattomaksi tavaksi hankkia uusi yhdyskunta, siksi tänä vuonna tilasin kaksi. Paketissa on se hyvä puoli, että ne voi laittaa itse juuri siihen kalustoon mihin ne haluaa. Minä pesäytän ihan uuteen kalustoon uusille pohjukkeille. Näin ei tarvitse murehtia tummuvia kakkuja vähään aikaan. Pakettien kanssa toiminen on jotenkin ihan spesiaalin tuntuista tavallisempiin hoitotoimenpiteisiin nähden. Siinä pääsee aloittamaan alusta uuden pesän kanssa.Teknisesti paketin kanssa toimitaan hyvin samalla tyyppisesti kuin hatkat ottaneen parven kanssa.mehiläisten marssi

Pakettimehiläiset tulevat kotiin keltaisissa multiboxeissa. Sisällä laatikossa on sokerivettä sisältävä juomapullo matkaeväänä ja kuningatar omassa kalikassaan seuramehiläisineen. Laatikko on niin tiivis ja vahva, ettei se rikkoudu lähettäessä. Kotona päällä oleva korkki otetaan pois. Siihen kiinnitettynyt juomapullo nousee samalla pois laatikosta. Tilalle vaihdetaan mukana tuleva yksinkertainen kansi. Samalla paketista kaivetaan emokalikka. Tässä kohtaa ilma alkaa olla jo sakeana lentävistä mehiläisistä ja minä ainakin tunnen pulssini kiihtyvän.

Emokalikka nidotaan pesään keskimmäisten kehien väliin rautalangastaan roikkumaan ja kalikan ruokintataikinaan pistetään tulitikulla reikä. Näin emo pääsee ajallaan vapautumaan kalikasta ja aloittamaan muninnan. Tässä kohtaa pesän voi sulkea ja laittaa jo valmiiksi päälle syöttölaatikon ja sinne sokerivedetkin sisään.

Mehiläisiä marssimassa
Suurin osa mehiläisistä marssii kiltisti lentolautaa myöten pesään. Vain hyvin pieni osa parvesta lentelee ympäriinsä, vaikka multiboxia kopauttaakin lentolautaa vasten.

Sitten on aika henkäistä ja henkisesti valmistautua paketin avaamiseen ja tuhansien mehiläisten kohtaamiseen ihan kasvotusten. Minun ensimmäinen kontakti mehiläisiin oli viime kesänä kun pesäytin ensimmäisen pakettini. Vaati melko paljon psyykkista tsemppaamista avata laatikko ja päästää mehiläiset ulos. Kyllä se vielä tänäkin kesänä hiukan jännitti. Mehiläisiä ei tosin minun stressi juurikaan kiinnosta vaan ne suuntaavat kiltisti laatikostaan emon perään pesään. Kyllä luonto hoitaa omansa, ei tarvitsisi pienen farmarin turhaan murehtia.

Viimeisiä Maija Mehiläisiä voi harjalla ohjata kohti pesää ja samalla putsata laatikon sinne vielä jääneistä yksilöistä. Minulla menee yhden laatikon pesäyttämiseen odotteluineen noin 45 minuuttia. Eikä se ole ainakaan vielä ollut millään lailla vaikeaa. Tylsin homma on kasata laatikko pulloineen takaisin ja lähettää takaisin mehiläisten toimittajalle. Kaikille pörriäiskammoisille tämä olisi kyllä loistavaa terapiaa ja hermojen hallinnan opettelua.

Hunajasaalis
Yhdellä linkouskerralla tuli satoa tämän verran. Purkit loppuivat jo kertaalleen ja siksi kotikäyttöön jäävä hunaja pääsi pilttipurkkiin 🙂

Mehiläistenhoito on äärettömän koukuttava harrastus josta saa ihan konkreettisen palkkion. Meillä on kahdesta pesästä korjattu satoa kahdessa erässä. Tällä hetkellä hunajaa on reilu 40 kg. Hunajan linkoaminen tuntuu melko yksinkertaiselta, mutta sen jälkikäsittelyssä minulla on vielä valtavasti oppimista. Onneksi on tulevia mehiläiskesiä aikaa opetella.

Mehiläisten hoitamisesta olen oppinut lyhyessä ajassa myös paljon luonnosta ympärilläni. Tunnistan valtavasti uusia kasveja ja tiedän onko niistä mehiläisille mitään hyötyä, pystyn seuraamaan kasvukauden etenemistä ihan uudella tasolla ja ymmärrykseni luonnon monimuotoisuudesta ja sen herkästä tasapanosta on päässyt jo sille tasolle, että ymmärrän, etten ymmärrä tarpeeksi. Minä pidän tätä jonkin asteisena viisauden rajapyykkinä.

Viime viikkojen kiireen ja stressin keskellä mehiläispesät ovat olleet niitä paikkoja, jossa on ollut pakko pysähtyä hetkeen ja toimia rauhassa. Palaute hötkyilystä voi olla kivuliasta. Opettajat eivät aina kulje läppärilaukussa ja nauti kaupungin palkkaa. Joskus niitä ei opettaminen kiinnosta pätkääkään ja silti niiden viisaudessa riittää jaettavaa. Kiitos sinä pieni pörriäinen, joka viime viikolla pistit minua, koska en muistanut ajatella ennen toimimista. Pistojälki katoaa viikossa mutta ajatus pysyy pidempään.

 

Postipaten kovasti odotettu paketti!

Sairastuvan pito Pienen pienellä Farmilla sen kun jatkuu. Isännän kädestä on kipsi poistettu, mutta käsi on tällä hetkellä käyttökelvoton. Kipsi oli painanut ja jäykistänyt kädestä sormien liikkeet lähes kokonaan. Ranne ei liiku myöskään. Leposärky on hiukan helpottanut, mutta ei käteen vieläkään voi kunnolla koskea. Käsikivun hiukan helpotettua, särkee jalka enemmän. Magneettikuvat paljastivat isännän sääressä murtuman, jota ei paranna muu kuin aika. Hissukseen saa kävellä, mutta taitaa olla töihin meno vielä liikaa. Tähän päälle vielä meidän keskimmäinen nappasi jostain enterorokon. Hän on ihan päästä varpaisiin kirjava, mutta onneksi muita oireita ei juurikaan ole. Näissä puitteissa on melko haastavaa saada elämä järjestettyä.

Minulla on mennyt viikko ihan hujauksessa, kun olen hoitanut lapset, kuskannut Isäntää työasioiden perässä, tehnyt muutaman yövuoron ennen keskimmäisen sairastumista, hoitanut linnut ja mehiläiset. Alkuviikosta kävin jo niin kierroksilla, etten enää osannnut nukkuakaan. Puuhasin puoleen yöhön ja yrittäessäni nukkua heräilin kymmenisen kertaa yössä ja näin välissä painajaisia. Onneksi meno on nyt hiukan tasaantunut ja viime yöt on saanut nukuttua kuin tukki. Parin kunnolla nukutun yön jälkeen elämä näyttää taas valoisammalta.

Mehiläispostia
Postinjakajalla oli mukanaan tammikuusta asti odotettuja ihanuuksia. Kirjekuoreen oli pakattu neljä uutta pohjolan tummaa kuningatarta. Keltaiset multiboxit sisälsivät kaksi lisää työmehiläisineen. Lapsia surisevat paketit kiinnostivat ihan tuhottomasti varsinkin multiboxien rakosissa näkyvät mehiläisten jalat.

Alkuviikosta tuli kauan odotettua postia. Maanantaina Oulusta lähti paketti, joka sisälsi kaksi laatikollista pakettimehiläisiä sekä pikakirje, jossa oli neljä uutta emoa eli mehiläiskuningattaria. Kävin tekemässä kahdelle uudelle emolle jaokkeet marjatarhalla keskiviikkona, sillä oletin pakettien saapuvan tuolloin. Kotiovelle toimitettavaa mehiläispakettia kannattaa seurata postin sivuilta ja lisäksi postinjakajan tulisi soittaa ja sopia paketin toimitusajankohta. Postista ei koskaan soitettu. Sen sijaan Isäntä soitti, että paketit on pihassa ja että postinjakaja oli eilen laittanut postilaatikkoomme surisevan paketin. Hiukan tuli kiire, sillä postilaatikko on paahteisessa paikassa enkä halunnut paahdettuja mehiläisiä. Olin kyllä vahtinut suorastaan liiankin tiheään pikakirjeen matkaa postin seurantakoodin avulla. Sen mukaan kuningattarien piti olla lajittelussa Helsingissä eikä meidän postilaatikossa.

Onneksi vahinkoa ei ollut päässyt tapahtumaan, sillä kuoressa oli neljä elävää ja reippaannäköistä emoa seuralaisineen. Näistä kaksi nidoin rautalangan pätkillä uusien jaokkeiden keskimmäisten kehien väliin samalla tavalla kuin pakettimehiläisten kuningattarille tehdään. Kuljetuskapuloissa olleet seuralaiset nitistin pois ja kulkuaukot tukkineisiin sokeritaikinoihin tein reiät tulitikuilla. Jaokkeisiin olin aiemmin päivällä kasannut isommista pesistäni pari peitettyä sikiökakkua, avosikiökakun hoitajineen, muutaman hunajakakun ja siitepölykakun. Lisäksi harjasin sikiökakuilta mehiläisiä mukaan. Ajatuksena on, kun jaokkeen siirtää vähän kauemmas emopesästä, mukaan joutuneet vanhemmat lentomehiläiset palaavat vanhaan emopesään ja nuoret pesää hoitavat työläiset jäävät jaokkeeseen. Nuoret mehiläiset hyväksyvät uuden emon helpommin kuin vanhat.

Kalikat
Uudet emot toimitetaan muovissa kalikoissa, joissa on emon lisäksi muutama seuramehiläinen. Matkassa on eväänä sokeritaikinaa, jolla tukitaan mehiläisten kulkureitti ulos. Teippaus varmistaa ettei sisältö pakene kuljetuksen aikana.

Kaksi muuta emoa menivät korvaamaan vanhoja emoja. Viime vuonna ostetussa pakettimehiläispesässä oli emo ruvennut munimaan pelkkiä kuhnureita. Paketin toimittanut Pohjanmaan hunajakeskus kertoi syyksi, että emolta oli loppunut pariutumislennolta saadut siittiöt kesken huonojen lentosäiden vuoksi. Emon urosten houkuttelureissun kurjat kelit eivät ole heidän vikaansa tai hallittavissaan, mutta tarjoutuivat kuitenkin korvausvastuuseen ”huonosta” emosta. TODELLA hyvää asiakaspalvelua sanon minä.

Kuhnurimunijaemon olin poistanut pesästä jo aiemmin tilanteen huomattuani, joten se pesä oli emoton jo valmiiksi. Otin uudelle emolle yhden ja ainoan pesässä olleen sikiöosaston päälle kokonaan uuden pesälaatikon pohjukkeilla. Vaihdoin muutaman alalaatikon peittosikiökehän uuden emon laatikkoon mukanaan muutamia työläisiä. Uuden ja vanhan laatikon väliin jätin sanomalehden sivun, johon törkkäsin pari pientä reikää. Toivottavasti mehiläisetkin ymmärtävät, että tässä olisi nyt mahdollisuus hiljalleen tutustua ja hyväksyä pesään uusi ihastuttava kuningatar.

Viimeinen neljästä emosta meni toiseen isoista pesistä. Siihen, joka on hiukan kiukkuinen, samantien kehien katsomiseen reagoiva ja pistävätkin pahalaiset. Aiemmin keväällä ostetun pesän myyjän kertoman mukaan nämä ovat italialaisia, mutta siinä missä italialaiset ovat sarjakuvamehiläisten näköisiä keltaraitaisia, ovat nämä huomattavan tummia. Olisivatko kuitenkin vapaasti pariutuneita sekoituksia. Paras lääke agressiiviseen yhdyskuntaan on vaihtaa ne muninut emo. Siispä kiukkuinen pahatar pihalle ja uusi oikeasti tumma kaunotar tilalle. Tein ison pesän päälle pienen jaokkeen, jonka lentoaukko oli eri suuntaan. Väliin laitoin puukehäisen paksun sulkuristikon, johon olin nitonut metallista hyönteisverkkoa. Tämän ideana on pitää jaokkeen mehiläiset erillään alempien kerrosten mehiläisistä. Jaokkeeseen meni tavallinen sisältö kuten aiemmin tekemissäni jaokkeissa, mutta en harjannut mukaan ylimääräisiä mehiläisiä. Siellä on siis vain avosikiökakulla hoitotöissä olleet oletetusti nuoret mehiläiset. Emon nidoin kuljetuskapuloineen jälleen kehien väliin. Kunhan se on kunnolla alkanut munimaan ja sen oma porukka on kuoriutunut sikiökehistä, käyn poistamassa pesästä vanhan emon ja annan sen päivän verran olla emoton. Sitten vasta otan sulkuristikon välistä pois ja järjestän uuden emon laatikon pesän pohjalle.

Korostan vielä, että en ole mikään konkari mehiläishoidossa. Nämä melko seikkaperäiset ohjeet valitsin mehiläisfoorumeilla olleista useista emonvaihto-ohjeista. Tähänkin kuten moneen muuhunkin mehiläishoiton toimenpiteeseen on yhtä monta tapaa kuin on hoitajaakin. Yritin valita mahdollisimman varmoja tapoja toimia, sillä uudet emot ovat arvokkaita. Erityisen kallisarvoisia ovat alkuperäisrotuiset Pohjoisen tummat mehiläiset. Juuri tätä kirjoittaessani on Suomessa kansainvälinen SICAMM-kongressi, johon kokoontuvat tumman mehiläisen suojelusta kiinnostuneet alansa ammattilaiset sekä innokkaat harrastajat. Olisimpa minäkin voinut olla siellä, mutta työt olivat tällä kertaa tiellä kuten sairastupakin. Isäntä oli bongannut Yleltä uutisista asiaa SICAMMista ja ihmetellyt että oliko nämä nyt niitä tummia mehiläisiä, joista minä jaksan meuhkata jatkuvasti. Ehkä hänellekin nyt valkenee, miksi joku ehdoin tahdoin haluaa vaikeimmin saatavia, vihaisiksi luultuja, kalleimpia ja harvinaisimpia mehiläisiä Suomessa. Se on se geenipohjan säilyttäminen ja alkuperäisrotujen suojeleminen. ❤

Postauksesta alkaa tulemaan melko pitkä, joten pakettimehiläisten pesäyttäminen on aiheena vasta seuraavalla kerralla. Se kannattaa ehdottomasti lukea jos yhtään on kiinnostunut mehiläisistä. Ei ole ihan joka päiväistä touhua pesäyttää pakettimehiläisiä.