Ihmiset meidän ympärillä <3 ja miten katastrofista eteenpäin

Kuinka ollakaan arki Pienen pienellä farmilla hakee uomaansa Isännän onnettomuuden jälkeen. Se on raskasta ja stressaavaa. Kalenteri on melkein mahdoton kasata lastenvahtivuorojen osalta ja iso osa hommia jää koko ajan rästiin ajan ja käsien puutteen vuoksi. Kyllä me tästäkin selvitään.

Vetää erittäin nöyräksi ja käsittämättömän kiitolliseksi miten olemme saaneet avuntarjouksia ja voimaa ympärillämme olevilta ihmisiltä. Juhannusviikon työvuorotkin melkein saatiin järjestettyä. Vain viimeisin yö jäi tekemättä, sillä keskimmäisemme sairastui. Kerralla flunssa, korvatulehdus, silmätulehdus sekä virtsatieinfektio. Huomasin olevani ihan äärimmilleni venytetty kun yritin järjestellä siihenkin pelastusrengasta työvuoron ajaksi, kunnes tajusin, että tavalliset vanhemmat jäävät kotiin sairaan lapsen kanssa. Sen ymmärtäminen sai minut pysähtymään. Joskus on ihan sallittua nostaa kädet pystyyn ja todeta, että nyt ei enää ole keinoja järjestää asioita. Jäin siis kotiin ja vuori nousi harteiltani.

Rakentaminen siirtyi syksyyn pientä poikkeusta lukuunottamatta. Lapset saivat kuin saivatkin leikkimökkinsä, ja se riemu mikä siitä tuli, oli rajaton. Eräänä iltana ilmaantui naapurikylän Siekkelin puutyöstä mökin meille myynyt yrittäjä itse kasaamaan sen loppuun. Ihan pyytämättä ja auttamisenhalusta. Pari tuntia hän lastemme kanssa mökkiä viimeisteli ja sitten kolmikkomme sai suuren toiveensa toteen. Tämä ei siis ole sponssidiili vaan iso mies suurella sydämellä. Kiitos sinne mihin se kuuluu. Siekkelin puutyö ja Timo ❤

Leikkimökki
Valmistumista seuraavana aamuna sisustamisinto valtasi lapset. Tässä ylpeä kolmikko omalla kuistilla.

Kasvihuonerotiskokin saatiin korjattua. Se oli muovitta kaksi vuorokautta juhannuksen myrkyissä ja silti kaikki taimet näyttävät selviytyneen. Onneksi ne olivat vielä niin matalia ja tiililattia alla varastoi lämpöä. Korjaamiseen tarvittiin Isäntä työjohtajaksi ja minä, ämmi ja ukko käsiksi. Tähän katastrofiin meillä olisi ollut muitakin reippaita avuntarjoajia. Molemmilla sivuseinillä on poikittaiset metalliputket. Niiden alle ruuvattiin laudat ja lyhyet puukalikat niiden väliin niin että muovi ja pitkittäisputket puristuivat lautojen väliin. Nyt muovi on pysyvästi paikoillaan tai jos hirmumyrsky iskee repeytyy se niin pahasti, että sen voi unohtaa kokonaan. Tämä puolen tunnin pikku-urakka helpotti minun mieltä valtavasti.

Kasvihuoneen puut
Tässä Isännän nerokas patentti. Ulkopuolella on myös lauta ja päälystemuovi on näiden välissä. Helmoja pitelee edelleen tiilet.

Kanalan laajennus jäi myöskin kesken, mutta onneksi kalkut mahtuvat nyt valmiina oleviin tiloihin hyvän aikaa. Isäntä ei myöskään pääse nyt pikkukukkoja lopettamaan, joten ne jäävät pihaan kasvamaan. Ehkä jopa pataan asti. Isomman sarjan kukko puolestaan alkoi käydä parvessa akuutiksi häiriöksi. Minusta ei ole kukkoja lopettamaan, mutta nuorimmaisen lapsemme kummi pelasti meidät tästä pulasta. Metsämiehille kukon lopettaminen on pikku juttu, eikä siinä kauaa kestänyt kun häirikkö oli vainaa ja montussa. Kiitos tästä avusta!

Minun osakseni jää Pienen pienellä Farmilla huolehtia lähinnä jo aloitetuista kesäprojekteista sekä hoitaa koti. Ne olivat minun hommia jo alunperinkin. Farmin lyhennetty työlista näyttää nyt tälläiseltä.

  • Huolehdi kasvimaasta ja kasvihuoneesta
  • Hoida mehiläiset ja tee jaokkeet
  • Kanojen hoitaminen
  • Perunan kitkeminen
  • Hunajan linkoaminen ja purkittaminen
  • Ja sitten ne miljoona muuta matkan varrella huomattavaa pikku hommaa

Juhannuksen sateet ovat saaneet koko pihan hurjaan kasvupyrähdykseen. Hyötykasvien osalta sitä on todellakin odotettu, mutta vauhdikkaimman spurtin tuntuu saaneen rikkaruohot. Peruna meinasi jo hukkua rikkojen sekaan. Etenkin saviheinä oli villiintynyt perunaa korkeammaksi. Onneksi tämä homma sujuu hyvin lastenkin kanssa. Rikat ovat tarpeeksi isoja tyttöjen tunnistettaviksi ja parastahan on viedä täysi rikkaämpäri kanojen iloksi.

perunamaa juhannuksen jälkeen
Osittain kitketyltä perunamaalta paljastui ihan kelpo varsia. Lajikkeina meillä on tänä vuonna minun mummola muistojen Asterixia ja uutena kokeiluna Annabellaa.
Jitan lämpökompostori
Jotain siintä puuttuu. Isäntä huomasi tämän sisältä asti ja minä olin kävellyt ohi useasti asiaa näkemättä.

Myrskytuulet olivat tehneet meillä muutakin vahinkoa. Lämpökompostorista oli jostain käsittämättömästä syystä lähtenyt kansi irti ja saranat ovat rikki. Jitan lämpökompostori on melko jähmeä avata ja sulkea, joten ei ymmärrä miten tuuli on saanut siintä otteen. Toistaiseksi kansi on päällä irtonaisena ja painona on muutama tiili. Isäntä soitteli tehtaalle ja sieltä saamme uuden kannen. Ihanaa kun tavarat eivät ole kertakäyttöisiä ja asiakaspalvelu pelaa.

Vaikka minä tuota tuuli asiaa valitan, niin on siintä hyötyäkin. Kun sattuu tyyni keli, ei pihalla voi rauhassa olla. Siellä on mäkäräisiä ja paarmoja ihan mustanaan ja ne syövät elävältä. Lisäksi pyykit kuivuu vauhdilla kun nostaa kuivaustelineen kuistille. Tosin melkein jokaista kuivattua koneellista vastaan saa käydä telineen kalastamassa pihamaalta takaisin kuistille useammin kuin kerran. Tuotekehittelyä vaille tämäkin asia. Tai oikeastaan meillähän on pihassa iso putkista kasattava pyykkiteline, joka odottaa jalkojen maahan valamista. On odottanut jo viime syksystä asti.

Perhearjen järkkääminen on kaikkein haastavin homma. Lapsenvahdit on kultaakin kalliimpia. Etenkin minun töiden suhteen. Kuinka monella perheellä on kolmelle pienelle lapselle yökyläpaikka neljäksi yöksi putkeen keskimäärin joka viikko. Onnekkaita ovat ne, joilla on apuun rientäviä isovanhempia. Kodin suhteen yritän työstää omaa asennettani. On vain pakko hyväksyä, että eteiseen ei kenkien sekaan enää mahdu, tiskit ja pyykit on pitkin poikin ja pesemättä, vieraat eivät välttämättä saakaan itse leivottua paakelsia kahvin kanssa ja leluja, pihalta kantautunutta hiekkaa ja askartelujen palasia on joka paikassa. Pääasia, että kaikki tärkeät on ruokittu, nukutettu, pesty, tarpeeksi huomioitu ja halittu. Eläimet ja kasvit on onneksi nopea hoitoisempia.

Loppujen lopuksi vaikeuksien edessä voi joko itkeä ja luovuttaa tai nauraa ja voittaa. Siirtymä ensimmäisestä toiseen saattaa meillä joskus hiukan kestää, mutta kyllä me siihen pääsemme. Lapset nopeiten, minä seuraavana ja Isäntä kipujensa kanssa vielä joskus. Vielä kerran kiitos kaikille meidän ihmisille!

Torstai iltapuhdetta ja koristekaivo

Parasta pienenpienellä farmilla on yhdessä touhuaminen. Muutama vuosi sitten minulla oli ihanan ruusuinen kuva kuinka vanhemmat ja lapset puuhaavat yhdessä sulassa sovussa kädestä pitäen toisiaan opastaen. Tämä toimi hienosti yhden lapsen ja kahden vanhemman kombinaatiolla. Kahdella aikuisella ja kahdella lapsella vielä saa aikaiseksi jotain, mutta se kestää huomattavasti pidempään. Nyt olen joutunut myöntämään, että kahdella aikuisella ja kolmella lapsella vaaditaan pyhimyksen luonne, kolminkertainen aikataulu ja paljon korkeita paikkoja, johon ripustaa työkalut. Sitten se homma hetkittäin lähes toimii.

Leikkimökki
Leikkimökki ja sen onnellinen omistaja. Vielä ei ihan sisustamaan pääse, mutta näin pitkälle pääsee kolmessa tunnissa kaksi hirsirakentaja noviisia.

Keskiviikkona Isäntä kävi hakemassa hirsipaketin pihalle. Naapurikylän puutyö oli semmoisen meille tehnyt maksua vastaan. Isosta kasasta merkattuja puupalikoita olisi tarkoitus saada aikaan leikkimökki/aitta. Lapset eivät meinanneet pysyä housuissaan, sillä pitäähän sen olla heti huomenna leikkikuntoinen, vaikka tänä iltana mennäänkin päiväkodin kevätjuhlaan. Usko Isiin on vaan niin rautainen. Isi pystyy mihin vain lapsiensa silmissä. Voi sitä pettymystä kun hirret paketoitiin pressun alle odottamaan huomista.

Torstai päivänä päiväkodista tultiin suorastaan ryminällä kotiin. LEIKKIMÖKIN rakennukseen! Eräs ihana kyläläinen kävi Isännän kanssa laittamassa homman alkuun. Lapset pyörivät jaloissa ja kaatelivat hiekkaa hirsipontteihin. 1,5 v teknisesti lahjakas poikamme on edistynyt taidoissaan valtavasti. Sen lisäksi, että hän osaa itse avata turvavyönsä autossa, niin myös kääntöpöytäsirkkelin käynnistäminen sujuu. Yleinen sirkus ja hermojen kiristyminen siitä tietenkin seurasi.

Isännän vahvimpiin lahjoihin ei kuulu piirrustusten seuraaminen käytännön mies kun on, joten minä luin ohjetta ja Isäntä toimi. Minä hahmotan monimutkaisia asioita kuten kasausohjeita, mutta räikkäliinat on liian yksinkertaisia, että osaisin niitä käyttää. Ollaan siis täydellinen tiimi toimimaan. 2,5 tuntia ja leikkimökin hirsikehikko oli kasassa, räikkäliinat painamassa saumoja kasaan ja katolla pressupeite. Perheen jäsenillä on kaikki raajat tallella, eikä muitakaan henkilövahinkoa syntynyt. ME OLLAAN NIIN HYVIÄ!

DSC01915
Nyt on rengaskaivo peitelty vaaleanpunaisella.

Puupömpeleitä on tontille tullut muitakin. Tästä se rakennustarkastaja tykkään kun koppia on siellä sun täällä eikä edes taloa ole lopputarkastettu vielä. Meillä siis on talon maanrakennustöiden aikoihin tehty rengaskaivo tontilla. Se on hiukka ongelmallinen, sillä sen vesimäärä ei nouse kuin metriin. Tosin sinne tulee vettä reilusti, että jos pääsee tyhjenemään niin odottamalla saa taas lisää vettä. Betoninen kaivon kansi painaa ja on epäkätevä aukoa jatkuvasti. Lisäksi lapset yrittivät parhaansa mukaan kurkotella ja viskellä kaivoon kaikenlaista jos se hetkenkin auki. Niimpä jätimme betonikannen tämän koristekaivon sisälle uppopumpun mentävästi raolleen ja käytämme nyt puista kaivon luukkua. Isäntää tämä puolitäysi kaivomme risoi joskus, mutta minusta se jotenkin sopii Pienenpienelle farmille. Täällä yrittäminen ja epäonnistuminen on sallittua ja puolitäysi tai puolityhjä on vain asenteesta kiinni.

Lapset menee viikonlopuksi mummilaan yöksi. Silloin olisi rauhallista tehdä mökkiä leikkikuntoon. Harmi vain, että työt ja tentit haittaavat vapaa-aikaa. Meillä tämä pientä iltapuhdetta -asia menee hiukan äärimmäisyyksiin. Tajusin juuri eilen illalla, etten ole edes avannut telkkaria kohta kolmeen viikkoon. Tätä minä haluan ja tämän vuoksi olemme 2,5 hehetaarin metsän ostaneet! Ylös sohvalta ja ulos.

Haaveita on olemassa siksi, ettei tultaisi me liian aikuisiksi.

Onni on kätevä Isäntä

DSC01899
Pienestä ne tosi ammattilaiset aloittaa. Pitäähän jo (melkein) kaksivuotiaalla pysyä alumiinikola käsissä 🙂

On tämä vaan uskomaton kevät, sillä sitä ei oikeastaan ollutkaan. Sitä tömähdettiin ihan suoraan kesään. Hellelukemia on pitänyt jo niin pitkään, että voisi jo viilentyä. Pienenpienellä farmilla on ollut melkoisen hikinen työleiri jälleen. Muut vetäytyy terassikierrokselle kavereiden kanssa tai sisälle ilmastoinnin eteen rentoutumaan. Meillä tehdään jälleen pieni osa pihaa.

Onni on tuttavan kaivinkone, jota saa silloin tällöin lainaksi sekä Isäntä, joka osaa sitä ajaa tarvittaessa vaikkapa assistentti sylissään. Talon rakentamisen jälkeinen rahallisesti kuiva kausi sai meidät jättämään pihojen teon odottamaan. Kunhan vain päästiin tänne pian asumaan. Nyt sitä pihaa on sitten tehty palkoista osa kerrallaan. Kahtena vuonna on tehty nurmikkoa talon ympärille, mikä on muuten hiekkapakan päälle aika operaatio sekin. Nyt tänä vuonna Isäntä kaivoi uutta salaojaa pihaan, teki kellarille paikan, pohjat sekä kasvihuoneelle että leikkimökille ja vielä levitti uuttaa kivituhkapintaa ajoväylille. Aika tiivis paketti muutamalle päivälle, minkä kone meillä jouti olemaan.

Saana apukuskina
Kaivinkoneenkoppi on oikeastaan liian ahdas työskennellä lapsen kera, mutta minkäs teet kun koneessa isin sylissä on niin parasta

En ole mikään maalajiasiantuntija, mutta sen verran muistan koulusta, että me olemme todennäköisesti hietamaan päällä. Keväällä se on liejua. Näyttää kiinteältä, mutta upottaa nilkkaan asti. Pintakerros myös routii jonkin verran. Kesällä piha tuntuu ihan hyvälaatuiselta rantahiekalta ja kasvaa aika vähän mitään rikkaa. Kevään mutavelliä helpottamaan laitoimme pihaan kahteen kohtaan salaojat. Tosin, koska olemme montussa mäen päällä, ei niille ole mitään järkevää loppupistettä. Nyt ne on ohjattu kanalan eteen pihan matalimpaan kohtaan ja kaivon viereen. Jos edes osa suodattuisi meidän ajoittain vedettömään rengaskaivoon. Isäntä myy työkseen salaojaputkia ja aiemmin myös asensi niitä. Ojan kohdalle kaivettiin kapea ja melko syvä railo, jonka pohjalle putki laitettiin. Sen päälle tuli mursketta ja vielä pois kaivetut maat takaisin.

DSC01927
Tältä se pihaputki näyttää ennen peittämistä. Sen verran tuossa on kaivamista, että kone helpottaa huomattavasti jos putkea pitää vetää paljon.

Tuleva kellari ei ole vielä tämän vuoden asia. Sen on vain pakko odottaa paksumpaa lompakkoa ja lyhyempää työlistaa. Näin etenkin kun pohjalta löytyi niin iso kivi, ettei se hievahtanutkaan pikku kaivurin toimesta. Valitettavasti kellarin paikka on semmoisessa kohdassa, että isommalla koneella sinne olisi vaikea päästä istutettuja kasveja tuhoamatta. Isoja kiviä saa pienittyä ainakin etanadynamiitillä, mutta meillä on aiemminkin raksavaiheessa käytetty piinallisia kiviä ammatikseen halkovaan miestä. Hän toimittaa hankalat kivet käsiteltäviksi palasiksi hydraulikiilauksella. Se tosin maksaa jonkin verran, mutta taatusti homma hoituu. Muuten tuo kellarin paikka on hyvä. Pihan yläosassa oleva pohjoiseen avautuva luonnon rinne. Aiemmin nurmikon teon yhdeydessä muistimme jopa laittaa varausputken kellarin sähköille.

DSC01944
Toistaiseksi tuleva kellarin paikka palvelee hiekkalaatikkona

Uskomatonta kyllä Isäntä on ollut ihan supertehokas. Maanrakennusmies on vaihtunut välillä timpuriinkin. Nyt kaksi vuotta odotetut piharappuset ovat valmiit. Isäntä on taitavampi raksaaja kuin uskookaan. Jos ei se ole jotain hommaa aiemmin tehnyt, on uuden aloittaminen melkoisen pitkä välttelyn takana. Valmiiksi asti rakennetut kohteet on kuitenkin aina olleet hyviä ja toimivia. Nyt pihaportaita varten oli ammattitimpurilla tietätetyt reisipuut, joista keskimmäinen oli väärin mitoitettu. Sen sijaan, että ne olisi vain päällystänyt niin viallista keskustaa joutui koko ajan täyttämään jotenkin. Tämä oli ilmeisesti syy Isännän rappusten välttelylle. Ihanaa kun jotain valmistuu jossain päin pihaa ja vielä ihanampaa kun se on itse tehtyä. Arvostan suunnattomasti ihmisiä, joilla työkalut pysyy tukevasti tassuissa. Loppu osa rappusten rinnettä on minun hommia. Siihen ladotaan luonnonkivistä kivetystä, jossa on tarhakatajia seassa. Ihanan halpaa tehdä itse, mutta on siinä hommaakin.

DSC01895
Tästä kuvasta puuttuu vielä pari päivää myöhemmin asennettu kaiteen välipuu. Todella helpottaa kulkua ylä- ja alapihan välillä etenkin lapsille.

Tuo kivetys on melkoinen työmaa. Olen tehnyt sitä nyt kaksi vuotta aina silloin kun ei muuta akuutimpaa hommaa ole. Kivet ovat ystävälliseltä naapurihiekkakuopan mieheltä, mutta olen ne itse käynyt montulta etsimässä ja tuonut pihaan pakun paksissa. Ne painaa sen verran reilusti, että niitä ei montaa neliötä saa kerralla tuotua. Kivien kerääminen montulta vie yllättävän paljon aikaa, sillä niiden pitää olla melko tasakokoisia sopiakseen toistensa seuraan. Rinteeseen on alle levitetty suodatinkangas. Sitten on laitettu alareunaan kyllästetty puu rajaamaan reuna siistiksi. Puun kiinnittäminen tapahtuu meillä hakkaamalla sen molemmin puolin harjateräkset maahan. Kivet ladotaan kivituhka kerroksen päälle, jolla tarvittaessa tasataan kivien korkeuseroa. Lopuksi vielä saumataan samalla kivituhkalla. Sade tiivistää ajastaan saumat niin, että kivet pysyy paikoillaan. Tätä on nyt varmaan puolet pinta-alasta tehty.

Lapsilla on ollut jännittävät muutaman päivää kun pihassa on liikkunut kuorma-auto, kaivinkone, täryjyrä sekä puutarhajyrsin. Varsinkin poika on päristelijä. Moottorisaha oli ainoa, mitä hän ei uskaltanut mennä katsomaan lähemmin. Isäntä sahasi kanalan luona rankoja ja poika katseli kanalan sisältä. Tytöillä ei ole ongelmia moottorisahan kanssa. Heitä sai ennenminkin hätää hiukan kauemmas, etteivät tulleet itse klapeiksi.

Ihana mies tuo Isäntä. Talvella se miehittää sohvaa kuin karhu talviunilla, mutta kevät aurinko ajaa kiukkuisimmankin mörrikän ulos valoon. Sitten rupeaa asioita tapahtumaan. Pienenpieni farmi tarvitsee sujuvasti roolista toiseen vaihtavan yleismies jantusen. ♥

Maailmassa ei ole koskaan järjestystä, eilen oli liian kuumaa ja nyt on liian märkää. – Hemuli

Kuinka intoilu toi meidät Pienenpienelle farmille?

Suurienkin haaveiden toteuttaminen tapahtuu aina pienissä osissa. Tämän valitettavan tosiasian kanssa minun on välillä todella vaikea elää. Vaikka kuinka yritän itseäni kehittää ja kasvaa hiljalleen aikuiseksi, olen aina vain kaikki minulle nyt heti -ihminen. Olen myös intoilija. Uuden idean tai asian perässä lähdetään samantien juoksemaan tuhatta ja sataa, eikä se innostus aina jaksa sitten kantaa kovinkaan pitkälle arjessa. Parhaimmat ideat jäävät kuitenkin elämään.

Intoilu on valtava voimavara. Olen saanut sen voimin tehtyä paljon asioista, jotka olisivat pienen harkinnan jälkeen jääneet kokonaan tekemättä. Tärkein esimerkki tästä on parisuhteeni, jossa alun huumaan ja yhdessä asumiseen syöksyttiin todella nopealla tahdilla. Nykyisin ollaan Married with children kuten pulmusissa todetaan. Alkuhuuma on haihtunut kuten se aina tekee, mutta suhde kantaa edelleen niin minua kuin isäntääkin sekä kolmea lastamme.

Pienenpieni farmi
Tältä näytti 2,5 hehtaarin metsä kun me sen ostimme. Myönnän, että melkoisesti vaadittiin mielikuvitusta hahmottamaan mitä tästä voisi tulla.

Toinen merkittävä intoilu on Pienenpieni farmi. Me olimme isännän kanssa puhuneet maalle muutosta joskus tulevaisuudessa tapahtuvana asiana. Sitten kun lapset ymmärtävät siitä jotain, sitten kun minä valmistun, sitten kun minulla on vakityö sitten kun… Eräänä alkukeväänä kun olimme saanet kaupunkitalomme viiden vuoden remontin kutakuinkin valmiiksi, me vain päätimme laittaa sen myyntiin ja se meni ensimmäisellä näytöllä ja pyyntihinnalla. Muistan olleeni asiasta hiukan hämilläni, koska rintamamiestalojen myyntiajat olivat tavallisesti pitkiä. Vuokrakämpän etsiminen väliaikasmajoitukseksi piti käydä sukkelaan ja koska minä olin kotona ja Isäntä töissä niin minä ja lapset hoidettiin tämä asia. Minä rakastin meidän rakkaudella remontoimaa taloa ja niin vaikuttivat uudet omistajatkin tekevän. Olen varma, että jätimme talovanhuksemme hyviin käsiin.

Sitten olimmekin yht’äkkiä intoilijan paratiisissä. Koko ajan tapahtui valtavalla sykkeellä. Keskimmäisemme oli juuri tammikuussa syntynyt, joten minä olin äitiyslomalla. Etukäteen ja jälkikäteen ajateltuna aikaa oli vaikka minkä tekemiseen, mutta oikeasti pikkuvauvan kanssa virastoissa juokseminen ja kokonaisen omikotitalon pakkaaminen ei ollut herkkua. Suunnitelmista poiketen sain koulujen alettua syksyllä vuoden mittaisen sijaisuuden töitä ja Saanavauva meni isovanhemmille hoitoon, kunnes oli niin vanha että päivähoito huoli sen sinne. Isäntä oli pääosin pois töistä ja raksalla. Minä olin päivät uudessa ja haastavassa työssä ja illat pienten lasten kanssa. Molempien hermot olivat tiukalla, mutta intoilu kantaa. Tuntui, että nyt jotain tapahtuu. Nyt se haave-elämä alkaa. Väliaikaismajoituksessa kerrostalossa ei meinannut malttaa olla vaan raksalle oli ängettävä, vaikka vauva ei siellä kauhean kätevä matkassa ollutkaan. Sellaista elämää jaksaa elää vain rajatun ajan, mutta oli se niin toiveiden ja tunteiden täyttämään, että joskus huomaan ikävöinäni sitä.

Kevään 2015 aikana etsimme tontin, jossa saimme onneksi puuhata jo ennen virallista omistajan vaihdosta. Saimme lohkoa itsellemme juuri sen läntin, jonka halusimme 2,5 hehtaarin metsän miehen mittaista taimikkoa. Maanrakennustyöt alkoivat kauppakirjojen allekirjoituspäivänä. Rakennuslupa haettiin jo oikeastaan ennen kuin farmi oli edes meidän. Suurtakin suurempi kiitos maaJussille, joka meille tulevan kodin myi. Virallisesti se ollut edes myynnissä vaan löytyi puskaradion kautta kylästä, jossa minä olin varhaislapsuuteni elänyt. Samana kesänä kyseisestä palstasta lohkottiin kolme tonttia ja niin saimme parhaat ja tarpeeksi kaukana sijaitsevat naapurit. Rakentaessa oli ihanaa kun kahdessa muussakin kohteessa tehtiin ja mietittiin samoja asioita.

Talon runko
Tähän vaiheeseen mennessä oli paljon työtä tehtynä ja vielä yhtä paljon vähintään tekemättä. Turhauttavinta oli vahtia lapsia, kun oikeastaan olisi halunnut olla puuhaamassa raksalla.

Vertailimme ja valitsimme haluamme talopaketin, jonka Kastelli toimitti vesikatteeseen rakennettuna. Isäntä jatkoi siitä ja hyvin jatkoikin. Hän hoiti käytännön työn organisoinnin ja varsinaisen rakentamisen. Minä suunnittelin pinnat ja sisutuksen sekä tilasin tavaroita paikalle sitä mukaa kun niitä tarvittiiin. Budjetti paukkui ja kompromisseja jouduttiin tekemään puolin ja toisin. Ihanien ystävien, tuttavien ja sukulaisten apu oli monessa kohtaa korvaamatonta.

Rakentajat
Iskä ja tytöt lastenhuoneen ikkunassa

Sitten pääsiäisenä 2016 pääsimme muuttamaan. Se viikonloppu oli todellista superintoilua. Aamulla Isäntä kaverinsa kanssa hioi, kaakeloi ja saumasi leivinuunia. Minä jälleen ison mahan kera tein loppusiivousta, keitin kahvia ja siirtelin tavaroita väliaikaispaikoilleen. Anoppi oli siivousapuna ja minun äitini vahti lapsia. Toinen isännän kaveri listotti lattia- ja ovenpielislistoja sekä laittoi väliovet paikalleen. Iltapäivällä sitä mukaa kun minä sain huoneita siivottua miehet hakivat niihin tavaramme valiaikaismajotuksesta. Seuraavana päivänä minä ja ihana ystäväni siivosimme vuokrakämppämme ja se oli sitten siinä. Meidän perhe ja kamala kaaos muuttolaatikoita, joille ei ollut vielä paikkoja pariin vuoteen, olimme KOTONA. Puolen vuoden into pinkeänä -projekti, josta tuli Pienenpieni farmi oli saavuttanut välietapin.

Vieläkin ajatus siitä, että me oikeasti ollaan täällä, on pysäyttävä. Tänäänkin kun katselin polttopuita sahaavaa Isäntää ja kanalaa siivoavia lapsia tunsin syvää kiitollisuutta siintä päivästä kun uskalsimme vaihtaa entisen elämämme tähän suureen unelmaan.

 

Uskalla innostua ja seurata unelmiasi!

Kevätviikonloppu Pienenpienellä farmilla

Toukokuun ensimmäinen viikonloppu oli pitkästä aikaa lupaus kesästä. Sää oli lämmin ja aurinkoinen, linnut lauloivat ja Isäntä pukeutui raksamieheksi. Kevään rakennusprojekti numero yksi saatiin jo hyvälle mallille. Ensimmäisenä kesänämme Pienenpienelle farmille rakennettiin kanala. Kanojen pito alkoi pienestä haaveesta kuudesta kanasta ja kukosta. Saataisiin ihan omantuotannon kananmunia!

Alkuperäinen kanaparvi
Pienenpienen farmin ensimmäiset Iitinkanat olivat seurallista sorttia. Ne tottuivat nopeasti kulkemaan pihassa omineen.

Nykyisin vakituista siipikarjaa on 11 kanaa, kaksi kukkoa ja satunnaisesti kanojen itse hautomia tipuja. Kesäksi tulee taas 10 kalkkunaa ja juuri nyt hautomakoneessa on 61 kananmunaa, joten odotamme perheenlisäystä vielä tälle viikolle. Kanala on auttamatta liian pieni majoittamaan koko komppania, vaikka tipuista iso osa muuttaa ajan kanssa uusiin koteihin.

Alunperin kanala rakennettiin kauhealla kiireellä mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleista. Talon rakennuksen jäljiltä kassa oli todella kuiva ja suurin yksittäinen kustannus taisi olla itse kanojen hinta. Puutavara kanalaan on Isännän omasta metsästä kaadettu ja sahoitettu jo aiemmin. Ikkunat, ovi ja kattopellit on purettu kaveripariskunnan ostaman maatilan purkutalosta. Eristeet olivat jostain rakennusprojektista jääneitä jämäpaloja osaksi styroksia ja osaksi kivivillaa. Maatilavanerit ja kanaverkot jouduimme ostamaan kaupasta ihan tavalliseen tapaan. Koko rakennuksen kustannukset olivat jotain 400 € luokkaa. Hyvin säästetty sekä lompakkoa että ympäristöä. Rakennustavaraa kannattaa kierrättää aina kun se on mahdollista ja järkevää.

Uusista kuvista näkee miten laajennus kasaantuu. Kakkosnelos runkoon sisäpuolelle maatilavaneria, välissä kivivillat ja ulkopuolelle tuulensuojalevy. Päälimmäiseksi jatkuu vanhan osan pinnalla oleva vaakalaudoitus. Vanha osa on rakennettu samalla tavalla. Ensi talvea ajatellen pitää jotenkin tehostaa kanalan ilmanvaihtoa. Pieni koppi alkaa helposti haista ammoniakille, eikä kovalla pakkasella viitsi ovi levällään tuulettaa. Tämmöiseen tarkoitukseen voisi kuulemma hankkia sähköllä toimivan huippuimurin tuuletusputken päähän? Kun Isäntä on saanut oman osansa tehtyä, pitää minun reippaasti tarttua maalipensseliin ja sutia kanala sen asukkaille sopivan väriseksi. Tehdään hempeän vaaleanpunaista Pienenpienen farmin rouville. Samaa väriä kuin mehiläispesämme ovat. Oven pieleen ajattelin tehdä kyltin, jossa lukee Kanala. On varmaan turha haaveilla, että isäntä tekisi ikkunan- ja ovenpielisiin koristeet. Niin höveliksi se ei vielä ole muuttunut, vaikka minä olenkin.

Minä kävin lauantaina tyttöjen kanssa Viherpeukaloiden Valkelan myymälän kevätkauden avajaisissa. Kasvien lisäksi paikalla oli elävää musiikkia sekä kahvi ja pulla tarjoilut. Pullat sekä tarjoukset olivat hyviä. Matkaan tarttui liljojen sipuleita, maaperän pH-testipaketti sekä lasten mieliksi ilmakasveja. Liljat menevät tulppaaneiden kaveriksi kivenjuureen ja ilmakasvit sisälle lasipottiin, johon laitetaan hiekkaa pohjalle. Laitan siitä kuvia, kun saan homman hoidettua. Vaikka tavallisesti en kesäkukkia harrasta niiden lyhyen iän vuoksi, niin nyt oli Petunioita ja Pelargonioita niin kauniita, että taidan tehdä poikkeuksen.

Pelargonia
Pelargoniasta löysin näin hienon version. Tämä olisi viherkasvinakin hieno jos haluaa näitä talvettaa sisätiloissa.

Huomasin aiemmin viikolla, että pihalle aiemmin tehty nurmikko kasvoi huonosti ja kasvimaa sekä kukkapenkit tuppaavat sammaloitumaan. Silloinhan luulisi kasvualustan olevan liian hapan. Siispä testataan multa. Viherpeukaloilta ostettu pH-testipaketti riittää kahdeksaan testiin ja maksoi hiukan alle 20 €. Sen verran voisin pulittaa jo ihan siitä ilosta, että pääsee leikkimään kuin yläasteen kemian tunnilla konsanaan.

Testi on helppokäyttöinen ja siinä on suomenkieliset ohjeet. Putkeen laitetaan ensin hiukan testattavaa maata. Päälle kaadetaan tiettyyn määrään asti mukana tulevaa tislattua vettä ja vielä perään tabletti. Korkki päälle ja sekoitetaan kunnes tabletti on liuennut. Sitten annetaan sakan laskeutua pohjalle ja luetaan tulos. Meillä huonosti kasvava nurmikko oli ihan liian hapan ja kasvimaakin hiukan liian hapan. Onneksi on Hankkija. Isäntä oli tuonut töistä tullessaan muutaman kalkkisäkin, joilla pääsee alkuun kalkitsemisen kanssa.

Kalkkia
Isäntä oli ajatustenlukija. Näitä minä pH-testin jälkeen kaipasinkin

Meille multa on kaikki paikalle tuotua muutaman vuoden sisään. Se on kalkittua palaneen hevosen lannan ja turpeen seosta ystävälliseltä naapurihiekkakuopanmieheltä. Kasvit kuitenkin kuluttavat kalkkia kasvaessaan ja osa kaikista ravinteista varmasti valuu meillä veden mukana mullan läpi maaperään. Asiaa pitäisi korjata ylläpitokalkitsemalla, joka minulta unohtuu melkein joka kevät. Kalkitahan voisi jo hangen päälle. Pussin ohjetta seuraamalla siihenkin menee yllättävän paljon kalkkia 10 – 20 kg sadalle neliölle nurmeä. Meillä enemmän, koska maa oli päässyt liian happamaksi. Kolme säkkiä kaikkiaan pitäisi levitellä ympäriinsä. Samalla vaivalla taidan lannoittaa nurmen kanankakalla. Pitäähän sitä päästä monen vuoden tauon jälkeen nurmikkoa ajamaan. Viime vuonna annettiin nurmen vielä kasvaa rauhassa kun se oli vasta tehty.

Seuraavissa teksteissä kerron hiukan ikuisuusprojektistani luonnonkivien kanssa, muistellaan talonrakennusaikaa sekä ihmetellään millainen perhe tilaa kuorikettakin kuorma-autokuormallisen.

Jos keväällä istuu ulkona ihan hiljaa voi kuulla kesän tulevan