Päivä jolloin kesäkiireet päättyivät

Joskus elämä heittää meille haasteita, joita ei todellakaan olisi juuri siihen hetkeen tarvittu. Meillä tuntuu juhlapyhät olleen kirottuja viime aikoina. Ne eivät enää ole merkanneet meille juhlaa, hauskuutta eikä juuri muutakaan positiivista. Juuri nyt juhannuksena, kun ajattelen tätä koko kansan keskikesän juhlaa, lähinnä kiroilen mielessäni kun lääkäritkin ovat sitä juhlistamassa työssä olon sijaan. Viime jouluna vietimme viikko ennen aattoa sairaalaelämää nuorimmaisen lapsen kanssa, koska hän sai kipattua päähänsä vedenkeittimellisen kiehuvan kuumaa vettä. Ei ollut kummonen joulu se eikä lääkärit olleet töissä silloinkaan. Tämä juhannus kulminoituu juhannusviikon keskiviikkoon.

Kasvihuoneen aamukuosi
Aamulla minua odotti pihalla tämmöinen näky. Yöllinen tuuli oli jälleen kerran kuorinut muovit kasvihuoneen päältä. Taimet olivat onneksi taipuneet vaan eivät taittuneet.

Meillä tuulee aina ja jos jossain muualla tuulee vähän niin meillä tuulee reippaasti. Siispä kasvihuoneen aamukuosi ei varsinaisesti tullut yllätyksenä. Tuulisena kelinä sitä ei vain saa yksin laitettua takaisin. Jätin sen siis tähän malliin, sillä Isäntä oli jo lähtenyt töihin. Korjataan sitten illemmalla. Pieni vastoinkäyminen ei saa pilata hyvin alkavaa aamua.

Aamupäivä meni kaupungilla hummaillen. Piti hakea puutarhalta salaatit kanoille, käydä kaupassa, matkahuollossa oli kauan odotetut hunajan linkoamiseen tarvittavat tarvikkeet ja Hankkijalta matkaan tarttui yksi kasvusäkki lisää kasvihuoneeseen. Ihanan vapaapäivän jatkona pääsin vielä rauhassa mehiläispesille, joissa on paljon linkoamista vaille valmista hunajaa. Olin aivan liekeissä kun sain kadoksissa olleen emonkin merkattua. Puolessa välissä pesien tarkastamista kävin autolla juomassa ja samalla rutiininomaisesti tarkistin puhelimen. Siellä oli vastaamaton puhelu ja tekstiviesti Isännältä: ”Lähin lanssilla käsi poikki.” Siihen hetkeen haudattiin paljon tämän kesän suunnitelmia.

Ensimmäinen ajatus oli rynnätä sairaalaan, mutta sitten järki voitti. Isäntä on ensiavussa hyvissä käsissä, enkä minä voisi siellä tehdä ensi alkuun muuta kuin pyöriä jaloissa. Tämä olisi muutenkin viimeisiä rauhan hetkiä. Tein siis loppuun pesien tarkistuksen. Samalla suunnittelin mielessäni miten tästä edetään. Rauhallinen mehiläishoito-mielialani meinasi hukkua paniikin alle kun pyörittelin mielessäni perheemme perusarkea ilman Isiä remmissä mukana. Kaikki positiiviset muutokset arjessamme kääntyivätkin negatiiviksi. Lasten odottama kesäloma päiväkodista tarkoittaisi, että minun olisi oltava heidän kanssaan koko ajan. Minulle oli järjestynyt vihdoin töissä lisää yövuoroja ja lisää palkaa siis. Mitenkä nämä kaksi asiaa nyt yhdistettäisiin? Elämme pääosin Isännän rahoilla ja hän on yksityisyrittäjä. Katkennut käsi on siis myös taloudellinen katastrofi. Viimeisimpänä kaikki ne tämän kesän rakennusprojektit on nyt sitten taputeltu. Minun kasvihuoneenikin.

Käsipaketti
Siinä se on. Meidän kesän lopettajaiset. Värttinäluu poikki ja leikkausta odotellaan. Käsi on todella kipeä eikä leikkaukseen pääse ennen kuin pyhät on ohi.

Kaikessa onnettomuudessakin me olemme käsittämättömän siunattuja ihanilla ystävillä, sukulaisilla ja tuttavilla. Päivitin naamakirjaan, mitä oli tapahtunut ja tukiverkkomme kasaantui ilmiömäisen nopeasti toimintavalmiiksi. Moni odottamatonkin tuttava oli heti valmiina säntäämään apuun. Kun on itse hukkumaisillaan hätään ja huoleen tulevasta, se on kuin laskuvarjo. Kiitos ihanat arteet meidän ympärillä. Saattaa olla, että apuanne todella tarvitaan lähi viikkoina.

Pienen pieni farmi on nyt siis hyvän aikaa Isäntää vailla ja puuhat hiljentyvät ainakin rakentamisen osalta. Minun puuhailua rajoittaa lasten kanssa koko ajan oleminen, mutta onneksi kunnallinen päivähoito nousi sankarin rooliin unohtamalla byrokratian ja suostumalla lasten kesäloman perumiseen. Saan siis nukkua yövuorojen jälkeisinä päivinä kunhan ensin keksin lapsille jonkin sijoituspaikan yön ajaksi. Isäntä ei pärjää niiden kanssa yksin, joten minun jokainen työvuoro edellyttää nyt hoitopaikkaa ensin yöksi ja sitten toimittamista päivähoitoon päiväksi. Helppoa ja simppeliä tämä kalenterin järkkäily.

Lapsia harmitti kovasti loman peruminen. He olivat odottaneet sitä kovasti. Lisäksi nyt kolme päivää Isännän kaatumisonnettomuuden jälkeen huomaa jo lasten kärsivän jatkuvasta yökyläilystä ja suoranaisesta vanhempien hylkäämisestä. He ovat kiukkuisia ja nuorin itkee vanhempiensa perään, sillä tietenkin minulla on koko juhannus töitä. Varasin nimenomaisesti rahan kiilto silmissäni nämä vuorot ja nyt poden huonoa omaatuntoa vanhempiaan kaipaavista lapsista. Isännän piti viettää pyhät lasten kanssa mummilassa. Lohdukkeena saa toimia loppukesäksi luvattu reissu muumimaailmaan.

Näillä eväillä ja käsillä mennään nyt luultavasti koko loppu kesä Pienen pienellä Farmilla. Positiivista näkökulmaa on tavallista vaikeampaa etsiä oman pään sisältä, mutta kyllä me tästäkin noustaan. Blogi ei hiljene, sillä kirjoittamisen aihetta riittä kyllä ihan minunkin touhuissa. Katoavaan kasvihuoneeseenkin Isäntä kehitti sairasvuoteellaan ratkaisun.  Enää tarvitaan kädet idean toteuttamiseen. Hän huomasi vissiin, että kaikista suurista murheista oli minulle raskain tämä pieni murhe kurkuntaiminen kuolemisesta. Matti ❤

Onnettomia aikatauluja, uudet mehiläiset ja pentukuumetta

Joskus olen tavattoman optimistinen aikataulujen suhteen. Useimmiten se johtaa noin kymmenen minuutin krooniseen myöhästelyyn, mutta tällä kertaa ylitin itseni aikataulusokeudellani. Mahdottoman helteinen keskiviikko päivä alkoi aamu puoli kahdeksalta 70 km kotoa yövuoron lopettamiseen. Seuraava etappi oli Kouvolan keskustassa kun kävin vaihtamassa Isännän kanssa auton, että hän sai pakun töitä varten. Sitten kotiin nukkumaan. Olin sopinut jo aiemmin sille illalle Karkkilassa tapaamisen vehnäterrieri kasvattajan kanssa ja takaisin tulomatkalla ottaisin kyytiin Tuusulasta ostamani mehiläispesät. Suunnitelma oli hyvä ja toteutettavissa. Säästäisin monta kilometriä ajaessani molemmat reissut lännen suuntaan kerralla.

Suunnitelma pissi siinä kohtaa kun tulin luvanneeksi itseni tekemään ylimääräisiä yövuoroja juuri tiistai – perjantai. Niimpä aurinkoisen keskiviikon ajokilometrit olivat rapiat 500 km kolmella välietapilla, hirveällä kiireellä ja neljän tunnin unilla. Onneksi koiranpentuja ihailtiin kahvikuppi kädessä, sillä ruokataukoakaan ei mahtunut ajoreitille. Työt olisi alkaneet 21.00 ja minä olin siellä 23.30. Uusi ennätys siis. Onneksi olin työtoverin kanssa asian jo sopinut etukäteen.

Kuva pesän sisältä
Uudet italiaano neitoset. Nämä ovatkin hiukan minun aiempia tummia mehiläisiä ärhäkämpiä.

Kuvassa on meidän uusimmat tulokkaat. Kaksi isoa yhdyskuntaa italialaista rotua edustavia tarhamehiläisiä. Viime vuonna ostettu pesä oli eri rotua. Mehiläisten hoitajana olen aivan noviisi ja lähinnä toimin valaistuneiden arvausten ja Youtube-videoiden varassa. Yhden kurssinkin ja useamman kirjan olen aiheesta käynyt, mutta nisäkkäiden kanssa toimimiseen verraten hyönteisten ajatusmaailma on jotain ihan muuta ja todella kiehtovaa. Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka eivät ole mahdottoman allergisia mehiläisen pistoille ja jotka luulevat tietävänsä jotain jostain. Ennen Pienenpienelle farmille muuttoa luin jostain aikakauslehdestä juttua miten lisätä omavaraisuus astetta pienillä teoilla ja ilman maatilaa. Kymmenen kohdan listalle oli eläinmaailmasta päässeet kanat ja mehiläiset eli munat ja hunaja. Meillä on nyt molempia enkä luovu enää kummastakaan lajista. Mehit on loputtoman mysteerisiä ja kiehtovia ja kanojen päätöntä BB-taloa katselee jo mielummin kuin huonoa jenkkikomediaa. Kirjoittelen molemmista eläimistä tarkempaa tekstiä joskus myöhemmin kun saan ensin edustavat otokset heistä.

Pentukuume on iskenyt taloomme niin pahasti, että ainoa lääke on hommata se pentu. Isäntä pahalainen on allerginen, mutta sietää yllättävän montaa koirayksilöä ilman oireita. Niimpä etsimme näitä ns. allergiaystävällisiä rotuja, jotka tosin eivät ole allergisoimattomia kokonaan. Me luotamme siedätykseen. Se toimi Isännän ja minun hevoseni välillä hienosti. Eniten suosituksia saimme bichon friseestä, villakoirasta ja vehnäterrieristä. Valitettavasti aiemman talomme naapurilla oli kääpiövillakoira. Olemme pysyvästi sen tuttavuuden traumatisoimia. Se koira räksytti pensasaitamme takana non stoppina vähintään puolet päivästä. Siunattua taukoa tuli vain perheen ollessa mökillä. Ei siis ikinä villakoiraa! Bichon frisee taas on hurmannut meidät joka kerran kun olemme sellaisen jossain nähneet, mutta me etsimme koiraa kulkemaan meidän mukana vähän joka paikassa myös vaikeammassa metsämaastossa. Vehnäterrieri kuulostaa siihen sopivammalta.

Olimme jo jonossa yhteen pentueeseen, mutta valitettavasti siihen ei syntynyt tarpeeksi montaa narttua. Tämä oli varmaan onni onnettomuudessa, sillä sitten otin yhteyttä kasvattajaan, joka suunnittelee pentuja tälle kesälle. Yhden tapaamisen perusteella olen jo ihan myyty. Tuleva emo on täydellinen. Kasvattaja vaikuttaa maalaisjärkeä omaavalta ja tarpeeksi jämäkältä. Luotan siihen, että hän osaa ja uskaltaa meille sanoa suoraan jos teemme jotain pennun kanssa ihan väärin. Jos et itse osaa, luota johonkin jolla on osaamista. Kasvattaja tädin vehnikset olivat ihanampia kuin kuvittelin. Ne rakastivat ihmisiä, mutta eivät riehuneet kahta ensimmäistä tuntia jaloissa. Ne oli kauniita ja sopivan kokoisia. Ennen kaikkea ne ovat monipuolisia touhuamaan tarkoitettuja koiria, ei käsilaukussa kuljetettavia vauvahauvoja. Nyt olemme onnellisesti odottavia. Tosin odotamme vasta nartulle juoksuja, mutta jotakin sentään. Hassuinta on, että pahin pantukuume tuntuu olevan Isännällä.

Butit
Meidän viime vuoden kalkkunoista oli mahdotonta saada hyviä kuvia. Ne änki aina linssiin kiinni. Tämä kuva on marraskuulta eli ovat lopullisessa koossaan. Ainoa ongelma näissä on tarhan kunnossapito, kalkkunat muussaa sen liejuksi.

Pienenpienen farmin eläimet ne vain lisääntyy. Olemme sopineet, että meille tulee vain yksi uusi laji vuodessa, jotta homma kestää lapasessa ja harkitsemme tarpeeksi tarkkaan jokainen uuden lajin sopivuutta meille. Kanat olivat todella lyhyt harkinta. Kalkkuna maistuu todella hyvältä ja positiisenä yllätyksenä se on täydellinen lemmikki lapsi perheeseen. Ne rakastaa ketä tahansa ihmistä. Mehiläisiä ei juurikaan harkittu. Hullaannuin niihin viime vuoden tammikuussa niin totaalisesti. Intopinkoilijalta katosi kaikki jarrut ihan parissa päivässä. Alkuperäinen syy tutustua aiheeseen taisi olla pölyttäjien tärkeys kasvikunnalle.

Toistaiseksi meillä on kaikki eläimet olleet hyötynäkökulmaa ajatellen. Oikeastaan ihan kiva, että joku on ihan vain lemmikki etenkin lasten kannalta. Vanhin on jo niin sisäistänyt tämän hyötyeläin asetelman, että selittää hoidossa täteille ja kavereille lemmikkien teurastamista tajuamatta ollenkaan, että joidenkin lapsien ajatuksen mukaan liha tulee oikeasti muovipaketista, eikä koskaan ole ollut elävä, oikea eläin. Tärkeä moraalinen opetus sinäänsä: kasvata ja pidä hyvin ja lopulta syö ja arvoista oma kasvattamaasi ruokaa!