Lähimetsä <3

Parasta Pienen pienellä Farmilla asumisessa on heti kotiovelta alkava luonto. Etenkin nyt marja- ja sienikauden huipentuessa hiljalleen finaaliinsa on mahtavaa kävellä omalta kotiovelta 50 m ja huomata olevansa ihan metsässä. Jaloissa mustikkavarvukkoa, pään päällä isoa  humisevaa metsää ja silmien edessä panoraamakuva meidän kodista. Liian monta vuotta piti kasvaa ennenkuin osasi arvostaa luonnon täydellistä rauhaa ja sen antamaa energiaa. Oikeastaan vasta kun koti on täyttynyt lapsiperheen jatkuvalla taustahälinällä on oppinut arvostamaan mölinän puutetta. Hassua on, että vaikka lapset ovat mukana metsässä, eivät he pilaa hiljaisuutta, vaikka kuinka paljon kiljuvat. Metsään mahtuu möykkää ja elämää, leikkiä ja riehumistakin.

Kiireisen arjen keskellä ei tarvitse varata koko päivää mustikoiden keruuta varten kun sitä voi tehdä pienissä aikataulun tyhjissä kohdissa tunnin siellä ja puoli tuntia täällä. Näin meillä on tänä syksynä yritetty mustikoita haalia pakkaseen. Tehotiimi äiti ja ipanat on ollut taas vauhdissa! Kengät jalkaan, ämpärit ja poimurit mukaan ja sitten mennään. Kaksi pienintä istuvat yleensä keskellä mättäitä ja syövät suoraan puskista. Riitaa syntyy lähinnä kun pitäisi arpoa vuoroja kannolta alas hyppäämiseen. Isoin ipana kerää ihan itse poimurilla marjoja omaan ämpäriinsä. Tyttöä on 6v ja kerää melkein samaan tahtiin kuin minä. Uskomaton tyyppi. Minä en sen ikäisenä ottanut edes ämpäriä mukaan kun metsässä syötiin jonkun tunnollisen ja ahkeran kerääjän ämpäristä.

Tontut mustikkapuskissa
Pieni hetki ikuistettua täydellisyyttä ❤

Sieniä meillä kerätään myös ahkerasti, mutta olemme valitettavan yksipuolisia tunnistamaan sieniä. Oikeataan olemme keränneet vain kantarelleja, mustatorvisieniä ja suppilovahveroita. Harmittaa ihan kävellä metsässä ja katsella kaikkia tunnistamatta jääneitä sieniä. Tämän syksyn missioni onkin oppia uusia ruokasieniä ja myös käyttää niitä. Olen turhankin arka kokeilemaan uusia. KVG ei aina toimi keskellä pusikkoa, joten mukana kulkee usein ihan oikea sienikirja. Taskukokoinen ja pehmeäkantinen ei juuri menoa hidasta, mutta helpottaa kummasti lajien tunnistamista. Tähän mennessä olen missiotani toteuttanut muutamalla herkkutatilla ja ensi metsäkierrokselta kerätään kelta- ja isohaperoita, sillä niitä on joka puolella valtavasti.

Kantsuja
Syksyn ensimmäinen sato oli yllättävän hyvä. Muut sienestäjät eivät varmaankaan olleet vielä havahtuneet.

Aiempina syksyinä meillä sienestäminen on ollut aikuisten omaa aikaa. Minun asteikossani ihan oikeat treffit. Vain minä ja Isäntä kerrankin rauhassa ilman lapsia. Tänä syksynä Isännästä ei ole sienestämään. Rikkinaisen käden lisäksi hän on sairastanut monta viikkoa keuhkokuumetta. Onneksi esikoinen on aina vapaaehtoinen puskassa möyrijä ja hän on todella tarkkasilmäinen sienibongari. Omien sanojensa mukaan hän rakastaa metsää. ❤

Metsässä samoilun jälkeen kiireesti kotiin ja sieniä putsaamaan. Parasta mitä uunissa voi paistaa on sieni-pekonipiirakka. Piirakasta ylijääneet sienet paistan ilman voita. Kun niistä on neste haihtunut, voi ne pakastaa. Talvella voi herkutella Hirvimurekkeella ja sienikastikkeella. Paljon parempaa kotiruokaa ei voi olla: Itse kerätty, metsästetty, säilötty, valmistettu ja SYÖTY!

Syksyn uusia tuulia ja paluu arkeen

Vuodenajoista ihanin on ehdottomasti syksy. Tänä vuonna se oikein korostuu paahteisen kesän jälkeen. Minulla on ystävinä niitä kesäihmisiä, jotka näyttävät saavan valtavasti energiaa auringon paisteesta. Mitä pahemmin se porottaa sitä enemmän nämä ihmiset suorastaan loistavat energiaa. Heillä on ollut suorastaan täydellinen kesä ja toivottavasti he ovat varastoineet aurinkovoimaa. Minä taas ennemminkin lakastun helteessä. Ei vain jaksa puuhata täysillä, jatkuvasti janottaa, hiki virtaa, iho palaa ja lopulta päätä särkee. Pahinta on kun ei koskaan tule pimeää. Miten sitä voi nukkua kunnolla kun aina on valoisaa?

Aarre sateenkaaren päässä
Meidän takametsikköön osuu sateenkaaren pää. Ihan oikeassa on vanha sanonta. Siellä se aarre on Pienen pieni Farmi ja sen asukkaat ❤

Onneksi apu on jo matkalla. Trooppiset yöt ovat jo vaihtuneet kosteisiin ja pimeisiin syysöihin ja aamulla on raikasta ja kirpeää. Täydellistä! Vielä kun olisi ylimääräistä aikaa nauttia siitä. Loppukesän tuntuu olleen täynnä kaiken maailman menemisiä ja reissuja. On ollut mökkiviikonloppua, muumimaailmaa ja kyläjuhlia talkoineen. Se mitä oikeasti haluaisi tehdä on kerätä mustikoita ja sieniä, nostaa perunat, sipulit, porkkanat ja käydä entisellä naapurin papalla omenavarkaissa ja viedä saalis mehuasemalle. Mehiläistenkin kanssa on vielä tälle kaudelle puuhaa. Sitten on vielä elokuun paluu arkeen niin meillä kuin monissa muissakin perheissä.

Syksy on tuonut meille uusia tuulia. Esikoinen aloitti metsäeskarin, jossa ollaan ulkona metsässä koko eskariaika ympärivuoden. Heillä on kaupungin pienessä metsikössä kota, ulkohuussi ja pölkkyistä tehty istumapiiri. Siellä he syövät, leikkivät, opettelevat ja ihmettelevat uusia asioita ja etenkin luontoa ympärillään. Tyttö on melko tohkeissaan uudesta roolistaan ja ottaa sen tosissaan. Kotona isoksi kasvaminen näkyy vastuunkantona pikku askareissa. Tyttö on oikein kunnostautunut kananhoitajana ja haluaa auttaa kaikissa muissakin hommissa. Eskarilaisen täytyy kuulemma osallistua talon töihin. Äitinä olen hiukan yllättynyt tästä henkisestä kasvusta, mutta ylpeämpi en voisi olla!

Maaseudulla asumisessa on yllättäviä hankaluuksia. Koulukuljetuksen kanssa on hiukan käynnistymisvaikeuksia. Useimpina aamuina taksia ei ole saapunut ollenkaan. Onneksi tyttö ei tajua stressata yhtä paljon kuin äiti, joka kiltisti odottaa tytön kanssa pihalla aamuisin ja miettii saapuko kyyti tänään vai ei. Sinne se menee suureen maailmaan yhtään ujostelematta ilman vanhempiaan meidän reipastus.

Meille muille paluu arkeen tarkoittaa palapelin nimeltä kalenteri kokoon kasaamista. Minä taiteilen osa-aikaisen yötyön ja avoimen yliopiston luentojen kanssa. Junnut ovat osa-aikaisesti päiväkodissa. Isäntä yrittää pyörittää yritystään edelleen yksikätisenä. Ja kaiken tämän taustalla on Pienen pieni Farmi, johon kuluu aikaa ja energiaa, mutta joka antaa enemmän kuin ottaa. Silloin harvoin, kun päivälle ei ole varattu kilometrin mittaista työlistaa, voi aloittaa päivänsä kirpeässä syysaamussa kukka-amppeleista kuolleita kukkia nyppien ja antaen ajatuksen vaeltaa vapaasti. Illan pimetessä ei ulkohommia voi tehdä enää puoleen yöhön. Se on juuri sopiva tekosyy kaivaa esiin teemuki, kynttilät ja sukkapuikot. Syksy ❤