#suuntanaomavaraisuus: talvitaimia sekä puhdetöitä

Helmikuu ei vielä kesää juurikaan lupaile, etenkään kun talvi vasta alkoi, mutta pitkän kasvukauden vaatimat kasvit pitää jo nyt (ellei jo joulu- tai tammikuussa) laittaa multiin. Meillä kasvatetaan pääosin hyötykasveja, joten talvitaimina keinovalon alla kasvatetaan chili- ja paprikalajikkeita. Kevään ensimmäinen kylvöerä näytti tältä. Osa siemenistä on viime vuotisen siemenkirjeen peruja. Kuvasta puuttuu vielä laventeli, jota …

Jatka artikkeliin #suuntanaomavaraisuus: talvitaimia sekä puhdetöitä

#Suuntanaomavaraisuus: Puutarhaguruni

Tällä kertaa yhteispostauksessa kirjoitetaan työskentelyn taustamateriaalista eli kirjoista/videoista/kursseista/guruista, joista ammennamme inspiraatiota ja oppia omaan tekemiseen, ja totta kai kirjotetaan myös suunnitelmien etenemisestä. Linkit muiden bloggaajien inspiraation lähteille löytyvät tuttuun tapaan lopusta. Sehän on varmaan jo tullut kaikille selväksi, että olen parantumaton intoilija. Haksahdan milloin mihinkin ja sitten on laitettava aina koko pakka täysin uusiksi uusimman …

Jatka artikkeliin #Suuntanaomavaraisuus: Puutarhaguruni

Ikkunalla vihertää

Talven aikana on tullut seurattua useampaakin puutarhablogia, joissa ensimmäiset esikasvatettavat on jo laitettu multiin joulukuussa. Viime keväänä lupasin itselleni, etten tänä vuonna tee itseäni ihan kahjoksi taimieni hoidon kanssa vaan laitan vain muutaman taimen ja nekin mahdollisimman myöhään. Ihan vain pari pientä tai isoa siementä itämään. Paprikaa ja muutama tomaatti Lupauksestani huolimatta olen jo laittanut …

Jatka artikkeliin Ikkunalla vihertää

Taimia, taimia, taimia…

Tulevan kesän kasvukausi alkaa ikkunalaudalta tai minikasvihuoneesta taimien esikasvatuksella. Toisilla on tarkat aikataulut miten milloin ja mitä. Useimmiten heillä on myös laajalti kokemusta esikasvatuksesta ja hyvä sato vuodesta toiseen. Olen oppinut itsestäni monia juttuja taimikasvatuksen yhteydessä. Minä eksyn siemenhyllyille heti niiden saavuttua kauppoihin. Mielessäni kuvittelen Pienenpienen farmin täynnä kaikkea ihanaa kasvatettavaa. Aloitan pienten taimien kasvatuksen …

Jatka artikkeliin Taimia, taimia, taimia…